perjantai 27. marraskuuta 2015

Haastava marraskuu


Huh heijaa. Marraskuu on ollut työntäyteinen ja vaativa. Matalalentoa, vaikken töissä olekaan. Kimaraan on kuulunut myös koukkailuja epämukavuusalueelle ja itsensä voittamista kerta toisensa jälkeen. Jännitystä ja kevyitä yöunia, mutta myös kuplivaa onnistumisen tunnetta ja tyytyväisyyttä itseensä. Suorastaan survivor.

Olen käynyt tässä kuussa kahdessa sosiaali- ja terveysalan koko päivän kestäneessä valintakokeessa. Eilen sain tiedon, että minut on hyväksytty opiskelemaan sairaanhoitajan tutkintoa. Jes, jes jes!!! Aiemminhan sain paikan tammikuussa alkaviin lähihoitajaopintoihin ja ammattikorkeakouluhaussa tämä sairaanhoitaja oli kakkosvaihtoehto ja sosionomi ykkönen. Olen tosi iloinen amk opiskelupaikasta ja sairaanhoitaja on lähes yhtä mieluinen vaihtoehto kuin sosionomikin. Lähden siis tammikuussa opiskelemaan sisar hento valkoiseksi - vaikka sitä hentoista minusta ei kyllä saa tekemälläkään.

Isäntä on ollut marraskuussa kaksi arkiviikkoa työreissuillaan, joten arken pyörityskin on ollut kuluttavampaa kuin tavallisesti. Normaaliin kuukauteen mahtuu yleensä yksi tai kaksi muutaman päivän matkaa. Olen hanskannut nämä reissuleskiviikot mielestäni hienosti poikien kanssa ja ihmettelen muutenkin, miten minulla on näin paljon energiaa tähän aikaan vuodesta, jolloin monesti olen jo ihan talvihorroksessa. Pojat ovat toki kiukunneet isin poissaoloa ja reagoineet myös paluuseen omalla tavallaan, mutta jospa tuleva joulukuu olisi siltäkin osin tasaisempi.

Olen hakenut pikkuveikalle kokopäivähoitopaikkaa tammikuusta alkaen ja paikka on onneksi järjestynyt suunnitelmien mukaan tutussa ryhmässä. Joulukuulle olen suunnitellut harjoittelujakson siten, että poika on hoidossa kymmenen kokopäivää nykyisen kahdeksan osapäivän sijaan. Treenataan pitkiä päiviä päivälepoineen kaikkineen, mutta pidetään vielä vapaatakin. Ekaluokkalaiselle isoveikalle sain onneksi järjestymään iltapäivähoidon kevätlukukaudeksi, vaikka peruimmekin paikan syyslukukaudelta, sillä ryhmässä on onneksi vielä tilaa.

Pikkuveikka todettiin toimintaterapeutin arviossa kaikinpuolin ikätasoiseksi, vaikkei hän 4-vuotisneuvolassa osannutkaan jäljentää kaikkia neuvolantädin mallikuvia täydellisesti tai pysynyt riittävän kauaa pystyssä yhdellä jalalla. Kaatuilu ja kompastelu johtuu sekä fysio- että toimintaterapautin mukaan yksinomaan hurjan nopeasta kasvusta (12 cm vuodessa jo kahtena vuonna peräkkäin) ja hienomotoriikkakin kehittyy lisää koko ajan. Saksilla leikkaamista lupasimme harrastaa nykyistä enemmän ja varmasti päiväkoti auttaa meitä tässäkin.

Tällä viikolla minulla oli vielä oikein todellinen testitilanne: kävin ensimmäisellä ajotunnilla! Voin sanoa, että jännitti yhtä paljon, kuin synnyttämään meneminen, jos se yhtään auttaa hahmottamaan, miten suurta jännitystä 15 vuoden tauon jälkeen liikenteeseen joutuminen minulle aiheuttaa.

Ajo-opettaja oli onneksi huippuammattilainen, joka ei ollut ensimmäistä kertaa tekemisissä tällaisen kortillisen ajotaidottoman kanssa. Ensin kokeiltiin auton hallintaa tyhjähköllä parkkipaikalla ja kun se sujui kuulemma ihan mukavasti, lähdettiinkin jo ekalla ajotunnilla liikenteeseen! Voitte uskoa, että jännitti! Onneksi oli hiljainen aika päivästä, emmekä ajaneet minnekään vilkkaille teille, mutta olinpa elämäni ensimmäistä kertaa jopa liikenneympyrässä. Kaikki meni kuitenkin ilmeisen hyvin, sillä kukaan ei kuollut, pelti ei ruttaantunut, eikä kukaan edes pissannut housuunsa. Pian olin jo kotipihassa aivan pyörällä päästäni, mutta luoja miten voitonriemuisena: minä tein sen! Seuraava tunti onkin jo maanantaina.

Tähän kuun viimeiselle viikolle mahtui vielä isoveikan sairastuminen kummalliseen kuumetautiin, johon ei liittynyt ollenkaan flunssaa. Olin ajotunnin jälkeisessä euforiassa saanut juuri leivottua muffinssit päiväkodin joulunaloitustapahtumaan ja kuljetettua pojat bussin kanssa paikalle ilman toivottuja tonttulakkeja, kun isoveikka alkoi saada voimakkaita vilunväristyksiä. Pojalle nousi hetkessä 38,5 kuumetta, johon liittyi jo saman illan aikana huimausta, kuumehoureita ja oksentelua. Onneksi tauti parani puolessatoista vuorokaudessa yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja kaksi sairauslomapäivää koulusta riitti. Nyt jännitämme, onko tauti tarttunut muuhun perheeseen. Ylihuomenna olisi nimittäin tarkoitus juhlia isoveikan 7-vuotissynttäreitä lähisuvun kesken.

Minulla on vielä kesäverhot ikkunassa ja monesti marraskuun aikana asennetut jouluvalot odottavat yhä laatikoissa ripustajaansa - jospa huomenna? Nyt ei ole enää kiire minnekään. Tämä ruuhkakuukausi alkaa olla pulkassa ja joulukuun otan mahdollisimman rennosti ennen uuden vuoden koitoksia.

Miten teidän marraskuu on mennyt? Ovatko lapset sairastelleet? Mitä odotat joulukuulta ja joululta?

Teitkö Black Friday löytöjä vai vietitkö "älä osta mitään"-päivää?

Rentouttavaa viikonloppua ja leppoisaa alkavaa joulukuuta!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

maanantai 23. marraskuuta 2015

Ensilumen taika - Remujen aika


















 "Äiti, tuu kattomaan! Yöllä on satanu lunta!" Tämä riemunkiljahdus on kuulunut varmasti monessa lapsiperheessä viime päivinä. Me heräsimme lauantaiaamuna tuohon innostuneeseen ääneen, eikä poikia tarvinut houkutella ulos - hyvä, että ehtivät ensin aamupalan syödä! Hento, valkoinen lumipeite muutti maiseman hetkessä taianomaiseksi ja iltapäivällä pilkahdellut aurinko lisäsi talviasuun pukeutuneen pihan loistoa - niin kaunista!

Isoveikka pyöritteli pieniä lumipalloja ja rakensi niistä karhujen linnaa. Pikkuveli halusi rakentaa perinteisen lumiukon porkkananenineen. Enkeleitäkin ilmestyi talven ensimmäiselle hennolle hangelle ja puista oli hauska pudotella lunta. Lumi on joka vuosi yhtä suuri ihme lapsille ja tuo kieltämättä valoa myös marraskuun harmaudessa tarponeen aikuisen arkeen.

Virallisen talven aloituksen kunniaksi puettiin päälle uudet, blogiyhteistyön merkeissä testiin saadut Remun toppavaatteet, joita esittelin aiemmin syksyllä blogissa (asusteet ovat Reiman ja Jonathanin).

Ekaluokkalaisella isoveikalla on Remun musta toppatakki ja erikoisvahvat SuperRemu mustat, vyötärömalliset toppahousut. Molemmat ovat kokoa 140 cm ja pojalla pituutta noin 136 cm. Nelivuotiaan pikkuveikan haalarin vaihdoimme sovituskuvien jälkeen varmuuden vuoksi kokoa suuremmaksi eli näissä kuvissa on 122 cm haalari ja kuopuksella on pituutta  jo noin 116 cm. Riittää sitten varmasti koko talveksi kasvupyrähdyksen keskellä, eikä ole kuitenkaan liian suuri leikkiessä.

Isoveikka tykkäsi kovasti mustasta, muhkeasta ja simppelin mallisesta talviasustaan, jota voi halutessa asustaa värikkäästi tai vaikkapa harmaalla mielen mukaan. Liukasvuorinen takki sujahti vaivatta ylle ja reilu vetoketju kulkee kiitettävän sujuvasti. Kovaa kulutusta kestävät (>100 000) ja vedenpitävät (10 000) housut pitivät sisähousut kuivina, vaikka poika leikki koko päivän polvillaan märässä lumessa. Plussaa lahkeiden lumilukkojen juuri sopivasta istuvuudesta pojan suosikkikenkien Kuomien päälle.

Pikkuveikan muhkea ja upean värikäs haalari erottuu hienosti talvisessa maisemassa ja on helppo seurata, missä pieni lumipeuhaaja kulloinkin kulkee. Haalari oli lapsen helppo itse pukea ja reilut lahkeensuut on pientenkin käsien melko helppo saada itse kenkien päälle. Kuminauhasta valmistetut, erittäin joustavat jalkalenkit poika sai itse paikoilleen ja lenkit pysyivät paikoillaan koko ulkoilun ajan. Nähtäväksi jää, miten kuminauhalenkki kestää käytössä silikonilenkkiin verrattuna. Kuiva poika kuoriutui alaosastaan saumateipatun haalarin (vesipilari 10 000) sisältä koko päivän lumileikkien jälkeen ja haalarin vahva ja liukaspintainen alaosa (kulutuksen kesto > 100 000) hylki kiitettävästi myös irtolunta ja likaa.

Näitä Remun toiminnallisia ja erittäin hengittäviä (>6000) talvivaatteita on helpointa hankkia Travallen omasta verkkokaupasta, jossa on tosi nopea 1-3 päivän toimitusaika. Huomionarvoista on myös, että Tamperelaisen Travallen tuotteet ovat suurimmaksi osaksi suomalaisia ja ne ommellaan Virossa.

Joko te olette päässeet lumileikkeihin? Onko talven topat otettu käyttöön? Entä mikä on talven toppaväri nro 1?

Lumista marraskuun viimeistä viikkoa toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari







perjantai 20. marraskuuta 2015

7-vuotis kaverisynttärit






 










 







Rakastan juhlien järjestämistä: suunnittelua, koristelua ja tarjoiluiden valmistamista. Mutta tässä kohtaa, kun vietetään juhlien jälkeistä päivää, takki on aika tyhjä. Voisi sanoa, että olo on juurikin se kuuluisa "väsynyt, mutta onnellinen". Tiedostan, että ensi vuonna näin mittaviin juhlavalmisteluihin ei varmasti ole enää aikaa, joten nyt näpersin oikein sydämeni kyllyydestä!

Isoveikan kaverisynttärit onnistuivat hienosti. Poika nautti täysin siemauksin ja osasi myös arvostaa vaivannäköämme. Juhlia oli suunniteltu ja valmisteltu yhdessä, joten poika näki, mitä vaiheita ja millainen työ juhlajärjestelyissä on.

Kaksi vierasta kuudesta kutsutusta koulukaverista ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta se oli odotettavissa, kun lapsi on syntynyt keskellä limaisinta flunssakautta. Ja kyllä nuo omat pojat saivat ihan riittävästi menoa aikaiseksi neljänkin vieraan kanssa...

7-vuotisynttärien virallisena ohjelmana oli onginta ja disko. Edellisvuosista poiketen lapset keksivät itse koko porukalle sopivia leikkejä, joten aikuisten järjestämä ohjelma ei olisi ollut enää välttämätöntä. Toisaalta ohjatulla toiminnalla tekeminen saatiin välillä suitsittua pois testosteronia tihkuvasta sotaleikistä ja yltyvästä miekkojen kalistelusta.

Herkuttelu on keskeinen osa synttärijuhlia. Juhlat alkoivat viideltä, joten päätin tarjota myös hieman suolaista syötävää. Suolapalana toimivat minikokoiset nakkipiilot, jotka oli tehty prinssinakeista ja voitaikinasuikaleista. Kaikesta päätellen vieraat olivat ehtineet syödä kotona ennen juhlia, sillä vain yksi innostui ottamaan useamman lämpimän suolapalan. Pöydästä löytyi isoveikan toiveen mukaisesti myös poppareita ja suolatikkuja, jotka olivat kaikkien suosiossa. Sipsejä tarjoiltiin hieman myöhemmin diskossa (mikä oli aivan turhaa).

Sokerihumalan kehittymistä varmisti kinuski- ja mansikkatäytteinen, sokerimassoilla kuorrutettu kurpitsatäytekakku, johon otin mallia Kinuskissalta. Täytteet vaihdoin isoveikan makumieltymysten mukaisiksi. Erikoista täytekakkua uskaltautui maistamaan kolme lasta kuudesta ja heiltä tuli positiivista palautetta. Pikkuveikka keskittyi pelkän sokerimassan mutusteluun.

Muita makeita herkkuja olivat suklaamuffinit mokkapalojen kuorrutteella ja kummituksen muotoiset, koristellut joulupiparit. Muffinit eivät kiinnostaneet ollenkaan pieniä vieraita, mitä hieman ihmettelen. Valkoisella sokerikuorrutteella reunustetut, pakastealtaan piparkakkutaikinasta leivotut haamupiparit olivat ehdottomasti juhlapöydän suosikki ja lähes 30 kpl kohtuullisen kokoista keksiä hävisivät hetkessä kuuden lapsen suuhun!

Karkit laitoimme tarjolle taktikoiden vasta juhlien loppuvaiheessa pidettyyn diskoon ja ne maistuivat vieraille odotetusti -kulhot tyhjenivät reipasta tahtia. Tuossa vaiheessa popparit ja sipsit eivät juurikaan kiinnostaneet juhlijoita, joiden silmät pyörivät päässä kaikesta sokerin syönnistä. Juhlajuomana toimi toiveiden mukainen vihreä Mehukatti.

Kauhuaiheisia koristeita olen haalinut pitkin vuotta sieltä sun täältä ja vanhimmat teeman mukaiset härpäkkeet ovat kahden vuoden takaisilta kekkereiltä. Olohuoneen seinällä roikkuvaan kummajaisnauhaan ja ikkunakoristeisiin käytin Cittarin poistolaarista löytämiäni halloweenkorttipohjia ja Tigerista hankittua musta-oranssia serpentiiniä. Pöydän yllä roikkuva lepakkoköynnös on löytynyt niin ikään Tigeristä. Takan reunalla vaanivat lepakot askartelimme poikien kanssa vessapaperirullista ja mustasta kartongista. Isoveikka on jo ilahduttavan reipas askartelukaveri.

Roikkuvat aaveet on tehty mustasta ilmapallosta ja neljänneksestä vanhaa lakanaa, johon on leikattu silmänreijät. Näihin tuulessa kammottavasti leijaileviin kummituksiin sain vinkin blogista Amalian helmiä. Vaihdoin hallaharson rikki menneeseenn lakanaan ja valkoisen ilmapallon tilalle mustan. Hienosti toimivat sekä sisällä että ulkona nämä ilmapallohaamut. Laittakaahan helppo, hauska ja halpa idea kiertämään!

Kattaustarvikkeet ovat pääsääntöisesti Confetista ja ne tulivat meille postissa samassa paketissa kurpitsakakkuun tarvittavien sokerimassojen kanssa. Hämähäkinverkkoaiheinen pöytäliina oli oikein positiivinen yllätys: ohut, mattapintainen ja kauniisti laskeutuva liina kesti hyvin kostealla pyyhkimistä ja säilyi priimana seuraaviinkin juhliin.

Confetin toimitus oli ihailtavan nopea ja puodin värin sekä teeman mukaan jaotellut tuotteet helpottivat tarvittavien tuotteiden hakua ja vertailua. Ihastuin tähän leivonta- ja juhlatarvikkeita pullollaan olevaan kauppaan ja nyt omistan myös sokerimassan muotoiluvälineet :)

Isoveikka sai kavereiltaan lahjaksi legoja. Ihan huvitti, kun tosiaan joka paketista paljastui legopakkaus. Taitavat legot olla nykypäivän synttärilahjojen ykkösiä - ja lahjatoiveiden ykkösiä. Ja mikäs siinä: kivoja ja kehittäviähän ne ovat. Mutta myöskin hintavia - varsinkin jos kaverisynttäreitä on tiheään.

Synttärivieraat saivat juhlien jälkeen kotiin lähtiessään mukaansa isoveikan leikkaamalla kummituksella kuvitetun, nimetyn pussukan, johon laitettiin onginnasta saadut "kalat" eli halloween aiheisia karkkeja ja saman teeman mukaisia tarroja. Pussukat ovat niinikään Confetista.

Reilun viikon kuluttua meillä juhlitaan 7-vuotiasta isoveikkaa suvun voimin ja edellisenä päivänä poika osallistuu ensimmäisille kaverisynttäreille, jotka vietetään jossain muualla kuin synttärisankarin kotona. Jännittäviä hetkiä ja juhlahumua on tiedossa siis vielä tulevallakin viikolla!

Mikä on teidän kaverisynttärien suosikkiherkku tai yllättäjä? Oletteko järjestäneet juhlia muualla kuin kotona? Mitä muuta pieni koululainen toivoo kaverilahjaksi kuin legoja?

Leppoisaa viikonloppua! Meille on luvattu lunta - sitä odotellen :)

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

tiistai 17. marraskuuta 2015

Myöhäishalloweenia mökkimaisemissa









Me vietettiin Halloweenia vasta viime viikonloppuna ja suunnattiin serkkuperheen kanssa mökille, jossa pimeys on ihan eri luokkaa kuin kaupungissa ja kummitusjuhlaan on vähän liiankin helppo saada kauhuelokuvatunnelmaa.

Illan pimentyessä toteutettu aarteenetsintä (josta ei valitettavasti ole kuvia vesisateen vuoksi) oli siis todellinen seikkailu otsa- ja taskulamppujen valaistessa pienten etsijöiden tietä. Kymmenenneltä rastilta löytyi kummituspussukka kullekin, joka kätki sisäänsä kammottavia karkkeja, silmämunasormuksen ja kummajaistarroja. Tätä jo perinteeksi muodostunutta aarteenetsintää odotetaan melkein kuin joulua!

Halloweenilta huipentui lasten diskoon ja pantomiimiesityksiin, joissa sokerihumalassa nauraa räkättävä ja arpitatuoinneilla koristeltu jalkikasvu hiki päässä poukkoili pitkin lattiaa. Tuossa viimeisessä kuvassa pikkuveikka esittää pantomiimina kynsietanaa. Tietysti tunnistitte.

Mökillä tietysti myös ulkoiltiin paljon. Lauantaina päivällä lapset rakensivat ison havumajan mökin lähimetsään ja aikuiset olivat mukana talkoissa. Sunnuntaina teimme koko porukka metsäretken vähän pidemmälle metsään ja löysimme sumuisesta, marraskuisesta metsästä paljon kaunista katseltavaa ja jännittäviä löytöjä. Puron varrelta löytyi jonkun eläimen luuranko, joka oli isoveikan mielestä suorastaan pakko ottaa mukaan. Äiti vaan ei antanut ottaa. Tyhmä äiti.

Pojat pukeutuivat Halloweenjuhlaan Lindexin syysmalliston kummajaisvaatteisiin, joita esittelin teille jo aiemmin. Isoveikan t-paita on ollut oikein monikäyttöinen ja paidan laatu on suorastaan positiivinen yllätys. Myös sukkien laatuun olen tyytyväinen ja niitä on pidetty ahkeraan. Isoveikan luurankokäsineet ja lepakkonaamio on hankittu viime vuonna.

Pikkuveikan vasta toista kertaa päälle puettua kokopukua ei ole vielä pesty, joten sen käyttökestävydestä en lupaa vielä mitään. Neppareilla selästä puettava haalari ei ole kaikkein kätevin ratkaisu itse pukeutumista tai vessareissuja ajatellen - ilmankos poika riisuikin pian mökille päästyämme supersankariasunsa ja tyytyi sinänsä teemaan sopivaan mustaan alusasuun.

Kurpitsakakun tein mökille jälkkäriksi ja se on samalla isoveikan tulevien kaverisynttärien koekakku. Halusin harjoitella pallomaisen kakun tekoa ja sokerimassalla kuorruttamista ennen h-hetkeä. Sokerimassaa olen käyttänyt vain pari kertaa ennen tätä. Confetista tilaamani Satin Ice sokerimassa oli oikein positiivinen kokemus ja sillä aloittelijakin sai aikaiseksi siistin ja repeilemättömän pinnan. Sokerimassan kakun päälle venyttämistä täytyy vielä hieman harjoitella, jotta saan nuo rutut pois kurpitsan kasvoilta. Kurpitsakakku on ollut isoveikan toive jo pidemmän aikaa ja nyt päätin tarttua haasteeseen, kun Kinuskissalta löysin siihen selkeän ohjeen.

Tuo kuvissa näkyvä oranssi on  mainuttua Satin Ice massaa ja siinä on vieno, yllättävän miellyttävä (ei teennäinen) vaniljan maku. Vihreä on Renshaw sokerimassaa ja musta on normikaupoista löytyvää Dr Oetkeria. Laatuero on mielestäni selkeä, tosin tämä musta massa oli myös hieman kuivahtanut pakkauksen päädyistä. Kuvassa kakussa näkyy vielä kaulinnasta jääneet valkoiset tomusokerit, jotka sulivat pois säilytyksen aikana.

Kakku on koottu pieneen muovikulhoon sokerikakkulevystä leikatuista ympyröistä. Täytteenä on kurpitsakakun ohjeesta poiketen isoveikan makumieltymysten mukaista Kinuskissan kinuskitäytettä ja Saarioisen mansikkamarmeladia, kostutus vaniljamaidolla. Sopii lapsille ja muille makeanystäville!

Nyt meillä on täällä isoveikan torstaina juhlittavien kaverisynttärien valmistelut kuumimmillaan. Ja tietysti flunssa kolkuttelee juuri nyt nenässä. Nyt on pysyttävä terveenä ja olenkin doupannut extravitamiineilla ja ylimääräisillä mandariineilla tänään. Myös pikkuveikka pärskii.

Eilen askarreltiin lepakoita vessapaperirullista ja tänään leivottiin kaikenlaisia kammotuksia. Kakkupohja, muffinit ja haamupiparit ovat valmiina. Isäntä haki pääkaupunkireissulla diskopallon. Ilmassa on kuplivaa odotusta ja jännitystä!

Mitä te olette puuhailleet viime aikojen sateisina ja sumuisina päivinä?

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kun mikään ei riitä


"Mä haluun ton ja ton ja ton ja ton ja ton ja..." Joulun ensimmäiset lelulehdet ovat saapuneet postilaatikkoon ja samantien niiden selailu päihitti leikit mennen tullen. Molemmat pojat plaraavat uusia aapisiaan monta kertaa päivässä aivan uppoutuneina. Samaan aikaan isoveikka listaa lähestyvien 7 v synttärien lahjatoiveita. Loppuvuosi on yhtä juhla- ja samalla lahjarumbaa. Uusia leluja tulee ovista ja ikkunoista, itsekin tulee toki hankittua - ja ihan liikaa.

Olen viime aikoina törmännyt ikävään ilmiöön: jatkuvaan ostamiseen ja saamiseen tottuneet pojat narisevat, jos kokojan ei tulekaan uutta tavaraa. On ilmeisesti tullut vanhemmille maksun aika siitä, että lapsille on ollut niin kiva ostaa. Nyt nuo pojat ovat kasvaneet jo sen verran isoiksi, että osaavat haluta ja vaatia. Kaikenlisäksi pojat tuntuvat nyt kuvittelevat, että hyvä päivä sisältää tavaran saamista, ostettuja elämyksiä tai vähintäänkin herkkuja.

Ei kuulosta kovin mairittelevalle vai mitä? Miten tässä näin pääsi käymään? Muistan vielä melko elävästi, kuinka aikanaan isoveikka vatsassani "päätin", että meille hankitaan vain muutamia kehittäviä puuleluja. Ylevä kasvatussuunnitelmani ei valitettavasti koskaan toteutunut ja tiedän, etten onneksi ole ainoa. Mutta silti tilanne hävettää.

En ala kertaamaan, mitä kaikkea aivoissani vinksahti, kun tuo ensimmäinen vauvani syntyi, mutta suunnilleen siitä saakka talo on hiljalleen täyttynyt leluista, viime vuosina kiihtyvällä tahdilla. Tavallaan se on ihan ymmärrettävää; lapselle on niin kivaa ostaa, yllättää ja tehdä hänet iloiseksi. Lelut ja lastenvaatteet ovat suhteessa halvempia kuin vaikkapa omassa lapsuudessani, joten ostaminen voi olla jopa harrastus. Ainakin aleshoppailu ja jemmailu. Lisäksi poikien suosimat legothan ovat todella kehittäviä leluja, joiden ostaminenhan on lähes yksinomaan palvelus jälkikasvun motoriselle ja ties mille kehitykselle.

Joo, tiedän olevani tämänkin kehityshäiriön pääsyyllinen. Olen itse aina rakastanut tavaroita ja ostamista. Olen kuulemma ostattanut vanhemmillani ruokakaupasta yhtä ja toista jo ihan pikkutenavana. Muistan, kuinka alakoululaisena menin viikkorahoineni Tiimariin ja ostin jonkun ihanan, vaaleanpunaisen lukollisen rasian salaisuuksille tai jotain muuta himoittua krääsää. Tai kuinka vähän vanhempana kävimme ystäväni kanssa yhdessä säännöllisesti vaateostoksilla ja nautimme täysin siemauksin shoppailustamme ja uusista, muodin mukaisista nuortenvaatteista.

Vaikka olen sanallisesti yrittänyt opettaa lapsille, ettei tavara ja ostaminen tuo onnea, puhuvat tekoni varmasti toista. Postista kannetaan tiheään tahtiin mukavia paketteja, pojat saavat jatkuvasti yhdessä ihasteltuja uusia ja mieluisia vaatteita, äiti rentoutuu omilla shoppailureissullaan ja isin laukusta löytyy työmatkalta tullessa pojille uusia leluja, vaikka juuri sovittiin, että tehdään kotiinpaluun jälkeen mielummin yhdessä vaikka metsäretki.

Synttäreillä myös sankarin veli saa sukulaisilta pieniä lahjoja, ettei tulisi kenellekään paha mieli (tätä tapaa en tosin itse kannata). Ruokakauppakäynneillä ja kauppakeskusreissuilla olemme sentään kyenneet pitämään tiukan linjan: ei osteta leluja. Leluja ostetaan synttärinä, nimpparina, jouluna ja lomareissulla. Kerran olemme vieneet lapset lelukauppaan valitsemaan leluja myös omilla säästöillään.

Koulussa ja päiväkodissa lapset tunnetusti vertailevat. He luettelevat toisilleen, mitä kaikkia legomalleja heillä on lukuisista saatavilla olevista sarjoista. Tämäkin lisää omalta osaltaan uusien lelujen mankumista vanhemmilta. Aina löytyy kaveri, jolla on vielä enemmän ja hänen kokoelmansa on tietysti se standardi, jonka mukaan muut elävät. Isoveikan tarpeet ovat selvästi kasvaneet koulun ja kaveripiirin laajenemisen myötä, jolloin tämä mankuminen mielestäni varsinaisesti alkoi ja pikkuveikka tietysti imee vaikutteet veljeltään kuin sieni,jolloin narina kuuluukin korvissani stereona.

Niin, tuo marina ja narina. Ärsyttävästi tavasta on tullut viime aikoina meillä oikein muoti-ilmiö. Jatkuva lelujen haluaminen ja hankkimisesta puhuminen ahdistaa minua. Jopa ruokapöydässä keskustelu kääntyy saamistarpeisiin. Milloin me mennään lelukauppaan? Miksei me voida ostaa uusia legoja? Tai edes Hot Wheels autoja? Mutta kun sillä ja silläkin kaverillakin on se ja se lego...AAAARGH!

Tietysti olemme keskustelleet asiasta lasten kanssa. Ties kuinka monta kertaa. Kaikkea ei voi, eikä pidä ostaa. Ja että päivä on hyvä, vaikkei saa leluja, herkkuja eikä pääse hoploppiin. Meillä on kaikki niin hyvin. Tavallinen arki ilman uuden saamisen tuomaa iloa on riittävän hyvää. Maailmassa on lapsia, joilla on vain pari jätemateriaalista itse rakennettua lelua. Afrikkalaisten nälkää näkevien lasten kuvat tehokeinona ovat vielä käyttämättä.

Entä ne lukuisat lelut ja legot poikien huoneissa? Kun muistutan tyytymätöntä jälkikasvuani heidän Korvatunturin kanssa kilpailevista leluvuoristaan, kumpikaan ei osaa sanoa oikein mitään. Niin mutta kun. Hyllyssä olevia legorakennelmia ei muka voi purkaa uutta kokoamista varten, mutta eivät ne sentään nurkkaan jää heti kokoamisen jälkeen. Kyllä niillä leikitäänkin. Mutta silti tärkeintä tuntuu olevan se uuden saaminen.

Onko tämä saamisriippuvuus yleinen nykylasten ominaisuus? Onko mitään enää tehtävissä? Vai onko ostoaddiktiosta haittaa ollenkaan? Mitä mieltä sinä olet? Kuinka usein lapsesi saa uuden lelun?

Leluvapaata joulunalusaikaa toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari



perjantai 6. marraskuuta 2015

Toppavinkkejä viikonloppuun ja isänpäiväsuunnitelmia


Heips! Täytyi tulla vinkkaamaan teillekin, että Travallen verkkokaupan outletissa on Remu toppahaalareita hurjan edulliseen hintaan 53 eur (norm. 94,50 eur). Outletissa on myös paljon muita tuotteita oikein mukavin hinnoin. Jos talvihaalari vielä puuttuu, nyt kannattaa toimia!

Entä oletteko käyneet Reiman varastontyhjennyksessä? Tänä vuonna varastoa tyhjennetään kaikissa Reiman myymälöissä, myös verkkokaupassa reimashopissa. Varastontyhjennys jatkuu 8.11. saakka.

Kuva Travallen verkkokaupasta.

Minä täällä toivun eilisestä, kohtalaisen haastavasta valintakokeesta ja laskeudun hiljalleen alkavaan viikonloppuun. Oli muuten emäntä aikamoisessa prässissä eilen!

Pikkuveikka lähti eilen isovanhempien kanssa mökille pariksi yöksi ja isoveikka viettää välillä äidin kanssa laatuaikaa kahden kesken. Eilen meillä oli elokuvailta, herkkuja ja paljon selänrapsuttelua.

Isäntä palaa työreissultaan kotiin viikonlopuksi ja hakee isoveikan kanssa huomenna pikkuveikan mökiltä kotiin. Taidan itse käväistä siinä kohtaa kaupungilla ihan itsekseni. Sunnuntaina juhlimme isänpäivää mm. lasten askartelemien lahjojen,  kotona valmistetun pihviaterian ja Hevisauruskonsertin merkeissä.



Ihanaa isänpäiväviikonloppua!

Miten te vietätte tulevaa viikonloppua ja isänpäivää?

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari