Heippa pitkästä aikaa. Kesätyöläinen täällä kirjoittelee sairausloman jälkeisten vapaapäivien minikesäloman tunnelmissa. Ollaan sairastettu koko perhe vuoronperään kovaa flunssaa juhannuksesta saakka ja nyt näyttäisi elämä taas voittavan. Koputetaan kuitenkin puuta varmuuden vuoksi.
Nämä kesäiset rantakuvat ovat ajalta opintojen päättymisen ja kesätyön alkamisen välistä eli varmaankin kesäkuun alkupäiviltä. Oliko silloin tosiaan noin hyvät ilmat?!? Kuluvan kesän säästä en jaksa narista juuri nyt enempää - totean vain, että matkanjärjestäjät hieroskelevat taatusti käsiään. Henkilökohtaisesti laitan villasukat jalkaan ja fleecetakki on ihan pätevä ympärivuotinen vaatekappale. Olisihan se ihan kiva lähteä syyskuussa välimerelle takuulämpöön, mutta vielä(kään) siihen ei ole mahdollisuutta.
Olen ollut nyt kuukauden verran kesätöissä psykiatrialla ja totutellut 3-vuorotyöhön. Onhan tuota komboa harjoittelussakin testattu, mutta on se vaan eri asia olla ihan yhtenä hoitajana muiden joukossa ja vastuussa potilaista. Sekä hyvässä että pahassa. Kysyy kanttia, mutta myös antaa valtavasti. Auton radiossa soi työmatkalla "Hulluuden highway". Työvuoron tunnemylläkkä on joskus melkoinen ja joku osaston ihmiskohtalo pyrkii väkisinkin ihon alle. Äidinvaistot täytyy opetella painamaan taka-alalle. Joka päivä on kiva mennä töihin - ja on upea tunne, kun huomaa osaavansa auttaa syvissä vesissä uivia.
Pojat ovat viettäneet kesää pääasiassa isänsä kanssa. Ennen juhannusta isoveikka oli liikunnallisella päiväleirillä muutaman päivän ja välillä pojat ovat olleet isovanhempien hoidossa. Miesväki on viettänyt kesää myös mökillä mm. uuden laiturin rakennustyömaalla. Omassa pihassa on puuhasteltu myöskin yhtä ja toista sekä täytetty isompi uima-allas, jossa polskittiin hampaat kalisten myös pikkuveikan synttäreillä. Meidän pienimmäinen tosiaan täytti jo 6 vuotta ja aloittaa elokuun puolivälissä eskarin synttärilahjaksi saamassaan Ninjago-repussa.
Joskus olen katkera siitä, että en pääse osallistumaan perheen kesänviettoon, mutta noina hetkinä yritän muistaa, että tämä on ensimmäinen kesä kolmeen vuoteen, kun en ole kotona poikien kanssa. Nyt on työkesän vuoro ja tämä on satsaus tulevaisuuteen. Sadepäivinä ei niinkään harmita lähteä iltavuoroon, mutta nätimmällä kelillä sitä keksisi toki puuhailtavaa kotonakin. Ja on tässä ollut välillä suorastaan syyllinen olo, etten näe poikia juuri ollenkaan: iltavuoron jälkeen on usein heti perään aamuvuoro ja silloin käyn kotona vain nukkumassa tapaamatta poikia yli vuorokauteen. Mutta ovathan nuo jo isoja ja leimautuneet muutenkin hyvin isäänsä, mutta silti...kyllä te tiedätte.
Ruokahuolto on yksi tämän kesän haasteista, joka piti suunnitella ihan uudella tavalla, kun elämä on vuorotyön takia epäsäännöllistä. Kaupassa on käytävä ennen iltavuoron alkua ja osattava laskea, paljonko aikaa käyttää mihinkin toimintoon, että ehtii ajoissa töihinkin. Kotona majaileva mieskööri syö paljon ja jääkaappi tarvitsee täydennystä tuhkatiheään. Toisaalta välillä tulee muka aikaa säästääkseen ostettua liikaa ruokaa ja päiväykset paukkuu. Ruuanlaittoajankohdat pitää myös suunnitella ja aikatauluttaa, että miesväellä on mistä lämmittää, kun perheen ruokahuoltovastaava on "aina" töissä. Ensimmäiset viikot olivat ihan kamalia, mutta kuukaudessa luulen oppineeni jonkinlaiseksi yleiskoneeksi.
Kesä on mennyt äkkiä, vaikka onhan tätä vihreää vuodenaikaa vielä jäljelläkin. Ehkä elokuussa saadaan viimein sitä odotettua lämpöä. Lähipäivinä teemme perheen kesken pienen kesäreissun Flamingon kylpylään ja Suomenlinnaan, joista jälkimmäinen on uusi kokemus pojille. Juhannuksena oli edellinen pidempi yhteinen vapaa ja seuraava on muutama päivä ennen koulunalkua.
Semmoista täällä. Miten teidän kesä on mennyt? Laittelen kohta toisen postauksen vähän tuoreemmista kuvista.
Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari
