Joulu joutui jo taas pohjolaan

Joulu tuli kiireenkin keskelle ja siitäkin huolimatta, että piparit jäivät paistamatta. Vietimme aatonaaton, aaton ja joulupäivän kotona oman perheen kesken pötkötellen, herkutellen ja välillä ulkoillen. Viikonlopuksi ajoimme isovanhempien luo. Nautin vapaasta ja kiireettömyydestä. Pojat nauttivat vanhempien läsnäolosta ja lahjavuoresta, joka rakentui mm. useista lego-pakkauksista ja jääkiekkopelistä.

Jouluna 2014

• Isoveikka oppi lukemaan
• Pikkuveikka söi rosollia (ihme!)
• Meillä oli yhteensä kolme kuusta, pojilla pikkukuuset omissa huoneissaan
• Söimme jäädytettyä Domino-suklaakakkua
• Isoveikka tunnisti taas joulupukin (naapuri tällä kertaa)
• Sain pukilta älypuhelimen
• Pojat söivät liikaa herkkuja ja vatsat menivät sekaisin
• Vanhemmat kävivät elokuvissa katsomassa Hobitin
• Tapaninpäivää vietimme mummolassa neljän sukupolven voimin
•  Potkukelkkailimme mökkijärvellä ja pojat heittelivät jääkökkäreitä avantoon

Tänään minulla oli kolmanneksi viimeinen työpäivä ja raahauduin aamuhämärissä töihin 17 asteen pakkasessa miesväen jäädessä kuorsaamaan. Pojat ovat isin kanssa kotona lomalla loppiaisen yli. Pikkuveikalle nousi tänään 39 asteen kuume yskän ja nuhan oheen. Saas nähdä, miten meidän uudenvuodenpirskeiden ja yövieraiden kanssa käy. Toivottavasti olemme kaikki aattona kunnossa!

Miten teidän joulu meni? Oletteko jo palanneet arkeen vai lomailetteko välipäivät?

Vahteristonemäntä

Joulun tekoa

Poikien päiväkodissa askartelemat tontut, isoveikan vasemmalla, pikkuveikan oikealla.

Eilen meni pasmat sekaisin oikein kunnolla, kun erehdyin töistä tullessa kävelemään Sokoksen läpi. Leluosastolla oli kaikki lelut - 50 %! Siis aivan kaikki, myös legot. Voitte kuvitella, että sydän hakkasi ja aivot kelasivat hankittua joululahjavuorta. Josko vielä jotain sittenkin? Ja juuri kun olin kauhistellut lasten saamaa lahjamäärää ja materialistiksi kasvamista. Hypistelin legopaketteja yksi toisensa jälkeen, vaikka hiki valui norona pitkin selkää ja sormet menivät valkoisiksi liian painavan ruokakassin raahaamisesta. Kiertelin myös Briot ja pelit sekä kurkistelin nukkekotiakin. Lopulta irrottauduin kassalle (vain) yksi legopaketti kainalossani. Sitä ei kyllä anneta vielä tänä jouluna, mutta eihän tuollaista tarjousta voi ohittaa!

Kassajonossa vilkuilin kelloa ja kirosin ostohysteriaani: saisin juosta bussille ehtiäkseni. Paitsi että - minunhan piti hakea vielä pikkuveikalle tilattu paita Marimekosta. Lopetin säntäilyn ja päätin mennä suosiolla seuraavalla bussilla.

Jos muistatte, kuolasin jo kesällä moniväristä tasaraitapaitaa nimeltään Herra 3. Siinä on hihat keskenään eriväriset ja eriväriset kuin paidan runko. Nyt joulun alla tuosta riemunkirjavasta raitapaidasta kehkeytyi pakkomielle ja eihän sitä enää saanut verkkokaupasta eikä paikallisesta liikkeestä.

Paita tilattiin Jyväskylästä paikalliseen Marimekon puotiin viiden euron toimituskuluilla. Kalliiksi tuli, myönnetään, mutta on se kyllä ihana. Jäin kyllä pohtimaan, oliko koko 110 cm sittenkään tarpeeksi reilu vai olisiko pitänyt ottaa jo 116 cm. Mitoitus ei ole yhtä reilua kuin ennen ja nuo kutistuvan pesussa jonkin verran.

Aamulla, kun toin pikkuveikan alakertaan katsomaan lastenohjelmia isoveikan kanssa, hain samalla kinkun muuta huushollia viileämmästä saunasta sulamasta ja laitoin paistumaan. Kinkku painaa 4,5 kg, joten on liian suuri meidän 2-3 päivän tarpeisiin, mutta pienempää en enää onnistunut löytämään. Tänään olen paistanut myös perunalaatikot, joiden suolaisuus- ja makeusaste ei osunut oikein kohdalleen mutu-tuntumalta. Onneksi niitä voi tuunata vielä jälkikäteen.

Päivän leivontaponnistus oli jäädytetty Domino-suklaakakku (ohje), jossa on Domino-pohjan päällä puolukkasosetta ja sen päällä suklainen juustokakkumassa, jossa on karpaloita ja marenkimurskaa joukossa. Monivaiheinen, useita vatkaamisia ja kulhoja vaativa kakku. Ei heikkohermoisille.

Saimme tätä herkkukakkua mummon luona isänpäivänä ja päätin jo silloin, että siinä on meidän joulukakku. Ja samalla ainoa joululeivonnainen tänä kiireisenä jouluna. Torttuja on paistettu pari kertaa ennen joulunaikaa ja pipatitaikina on edelleen pakastimessa. Luultavasti se sinne jääkin. Mutta se ei haittaa. Joulusta ei saa stressata.

Kakun valmistusta säesti ulkona kuusien (niitä on todellakin tänä vuonna kolme!) ja toistensa kanssa äänekkäästi taisteleva miesväki. Ja kun suklaa oli sulamassa vesihauteessa, singahdin välillä yläkertaan etsimään kadoksissa olevaa kuusenalusmattoa. Ja tietysti muistin vahdata kinkun lämpömittaria aina välillä, että suolasika kypsyy juuri sopivan meheväksi. Olen kyllä varsinainen monitoimikone. Joulumusiikki vaan kovemmalle, niin osaa keskittyä olennaiseen.

Huomenna nähdään, tunnistaako isoveikka naapurinmiehen joulupukin parran takaa ja meneekö joulunsatu läpi vielä kerran. Kouluun mennessä totuus on ehkä syytä paljastaa vai mitä mieltä olette?

Kunnon yllätyskin on jo saatu tälle joululle, sillä isoveikalla loksahti tänään lukeminen kohdalleen. Onhan poika parisen viikkoa lukenut lyhyitä, tuttuja sanoja jotakuinkin oikein, mutta tänään alkoi yllättäen saada selvää myös vähän vaikeammista sanoista ja äiti saikin kirjoittaa testisanoja ja lauseita pitkin iltaa kuusenkoristelun lomassa. Voi miten hienoa nähdä pojan innostus ja ylpeys uudesta taidosta :)

Nyt nautimme aikuisten kesken joulukaloja viinilasin äärellä poikien vetäessä sikeitä. Kuusi tuoksuu ja arki on jossain kaukana. On tätä odotettukin.

Rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille teille!

Vahteristonemäntä

Piparitalon rakentajat

Ennen lapsia meillä rakennettiin joka joulu piparkakkutalo. Tai ainakin melkein joka joulu. Jossain vaiheessa siirappisesta taikinasta syntyi muumitalo, ritarilinna tai kirkko. Oli aikaa näperrellä ja tehdä kaikki itse kaavoista lähtien. Valmista taikinaa tosin olen aina käyttänyt.

Sitten tulivat joulut, jolloin kaikki aika tuntui kuluvan ihan siihen perushuoltoon ja vaipanvaihtoon. Piparitalot unohtuivat tyystin.

Tämä joulu on ensimmäinen varsinainen ruuhkavuosien joulu, kun joulua pitää valmistella työssäkäynnin ja työpaikan muuttotohinoiden lomassa. Kuitenkin samaan aikaan pojat ovat jo niin isoja, että saavat itse vaatteet päälle ja selviytyvät itsenäisesti vessassa ja ruokapöydässä. Jostain vuosien takaa mielen perukoilta nousi ajatus piparitalosta. Poikien ensimmäisestä.

Aikaa eri ole nytkään rutkasti, mutta nyt on muutenkin trendikästä rakentaa nopeasti valmista: suurelementeistä avaimet käteen-periaatteella suit sait. Annas-piparkakkutalon rakennussarja on juuri tätä joulua ja meitä varten. Talon pihamaaksi paistoin Sunnutai piparitakinasta valmiiksi leivinpaperille kaulitun suuren, soikean levyn. Piparitalon rakennussarja ei siis sisällä minkäänlaista pohjaa talolle, mikä oli itselle aikanaan pienoinen yllätys.

Pojat koristelivat elementit sokerikuorrutteella (äiti vähän auttoi sokerimassatuubin puristamisen kanssa) ja  värikkäillä karkeilla. Vanhemmat kokosivat mökin samaisella sokerimassalla. Sokerikuorrute on pitävää laastia, kun vaan antaa seinien kuivua kunnolla ennen harjakaisia. Eikä tarvitse jännittää sulatetun sokerin tai sormien palamista.

Lopuksi talon ylle satoi siivilän läpi tomusokerilunta. Toiveissa on saada pihalle vielä kaulittavasta sokerimassasta pyöriteltyjä lumipalloja ja ehkä jopa lumiukko. Ehkäpä joulunpyhinä voisi olla sopivaa aikaa siihen puuhaan. Sokerimassalumipalloja voi pyöritellä säästä riippumatta.

Meillä on ollut tehokas viikonloppu!  Pojat lähtivät eilen hoitoon isovanhempien luo mökille ja rutiineista vapautettuina hoidimme miehen kanssa joulun megaruokaostokset, järjestimme lelut portaiden alla,  asensimme jouluvalot sekä ulos että sisälle ja viritimme paikoilleen myös syksyn kiireissä unohtuneet jänisverkot omenapuiden suojaksi. Aloitimme lahjojen paketoinnin.

Tänään aamulla mies lähti lahjakierrokselle ja mökille kuusenhakuun ja minä tartuin imuriin. Taltutin myös khh:n lattialla vellovan pyykkimeren ja paistoin lanttulaatikot (valmiista soseesta). Mummo ja vaari käväisivät lahjakierroksella iltapäiväkahvin aikaan.

Illalla paketoin loput lahjat ja kauhistelin taas lapsille hankittujen lelujen määrää... miten se joka vuosi menee överiksi?!? Luulen, että pitkin vuotta jemmaaminen tuo väistämättä isomman lahjamäärän. Ja lapsille on niin kiva ostaa. Tiedättehän. On niin kiva katsella sitä riemua, kun piltit avaavat pakettejaan. Pelkään vaan, etteivät pojat opi arvostamaan saamaansa ja tavaroitaan, kun leluja tulee pitkin vuotta ja jouluna kasapäin. Isoveikalla on jo ilmennyt merkkejä tästä, että saadut lelut unohtuvat hetkessä ja aina pitäisi olla saamassa uutta tavaraa. Ei hyvä.

Kasvaako teilläkin pieniä materialisteja? Miten olette ratkaisseet sopivan lahjamäärän?

Mitä teidän joulunalusaikaan kuuluu? Onko loma jo alkanut? Minulla on vielä huominen töitä ja sitten koittaa odotettu kuuden päivän joululoma :)

Vahteristonemäntä

Vuohenjuustotortut

Haluan jakaa teidän kanssanne helpon, herkullisen ja vähän erilaisen torttuohjeen. Vuohenjuustotorttu oli juuri sellainen nopeasti voitaikinalevyistä valmistuja tarjottava, jota voi maistella glögin kanssa. Sekä suolaista että makeaa täytettä sisältävä torttu sopii niille, jotka haluavat välillä jotain muuta kuin sitä ainaista luumua.

Tämä ohje on ollut joskus jossakin, mutta en kyllä enää muista sen tarkemmin. Mahdollisesti Myllyn Paras taikinoiden mainosresepti jossain naistenlehden takakannessa. Ohjeeseen saattoi kuulua myös tuoretta timjamia, mutta hyvin toimii ilmankin. Olen tehnyt näitä jo useampana jouluna ja tänä joulunakin jo toistamiseen. Suosittelen!

(Noissa ensimmäisen kuvan tähtitortuissa on Dronningholmin omena-kanelimarmeladia. Aika kiva makea vaihtoehto luumuhillolle. Kanelin maku on melko mieto, joten tämä täyte sopii mielestäni kaikille omenasta pitäville. Herkullista.)

Vuohenjuusto-viikunahillotortut

Myllyn Paras voitaikinalevyjä
Vuohenjuustoa (esim. President on valmiiksi sopivina viipaleina: viipale/torttu)
Viikunahilloa
Voiteluun kananmuna

Sulaneet voitaikinalevyt leikataan puoliksi ja voidellaan reunat noin 1,5 cm leveydeltä kananmunalla. Taikinapalan keskelle laitetaan viikunahilloa (ehkä 1 rkl) ja sen päälle vuohenjuustoviipale muutamaan osaan leikattuna. Paistetaan 225 asteessa noin 15 min.

Tarjoillaan lämpimänä glögin kanssa. Ei kannata maistaa aivan heti, sillä hillo on todella kuumaa!

Itse olen ihastunut nyt Valion vaaleaan glögiin ja se on syrjäyttänyt perinteisen punaisen Marlin laimennettavan glögin (tumma lasipullo) tänä jouluna.

Mitä täytettä sinun joulutortussasi pitää olla? Entä mikä on lempiglögisi vai maistuuko glögi lainkaan?

Vuohenjuustontuoksuista  joulunodotusta!

Vahteristonemäntä

Testattiin Villervallaa

Olemme testanneet tässä syksyn mittaan blogiyhteistyön merkeissä myös värikylläistä ja valloittavaa Villervallaa, jota myy Skidi. Isoveikka sai testiin vihreät twillihousut, sinivihreän raitapaidan sekä sinisen pipon. Pikkuveikalle puettiin samanlaiset twillihousut turkooseina sekä punaoranssi tähtipusakka ja samansävyinen raitapipo.

Twillihousuja käytimme pääsääntöisesti siistimpinä housuina esimerkiksi syksyn Turkinmatkalla, vierailuilla ja silloin, kun oli tarvetta pukea jotain muuta kuin arkista collegehousua. Rennot twillihousut menevät kuitenkin yhtä lailla arkipöksyinä, joten ne ovat varsin monikäyttöiset. Nilkkaresorien ansiosta nämä toimivat sitäpaitsi myös ulkovaatteiden alla. Itse myönnän vähän jämähtäneeni pelkkiin collegehousuihin lasten päiväkotihousuina, vaikka vaihtoehtoja on muitakin.

Tätä twillihousua meillä on ollut kesällä ohuempana versiona (ns. canvashousut) ja tykkäsimme mallista jo tuolloin. Nämä housut 3-vuotias pikkuveikkakin saa itse vaivattaa päälleen, kun vyötärö on joustava, leveä resori. Meillä housut pysyvät molemmilla pojilla jalassa ilman vyötärönauhan kiristystäkin, mutta siihenkin on siis mahdollisuus. Pehmeä vyötäröresori on mukava lapsen masua vasten.

Housut säilyivät käytössä ja pesussa erittäin siisteinä (käännän pyykin aina nurin) ja värit hehkuvat edelleen. Laadukkaat pöksyt, täytyy sanoa. Ja ne tärkeät tähdet takataskuissa :)

Isoveikan raidallinen trikoopaita (100 % interloc puuvilla) on ollut hieman tiiviimmässä käytössä kuin nuo housut, muttei kuitenkaan aivan viikottain. Paidassa on havaittavissa jonkinverran nukkaa/haituvaa. Jälleen kerran on todettava, että pieni elastaanilisäys tekisi varmasti hyvää.

Pipoja ehdittiin käyttää ehkä kymmenisen kertaa ennen pakkasten tuloa ja pestä pariin-kolmeen kertaan. Siisteinä ja napakoina pysyivät, vaikka ovatkin 100 % puuvillaa. Kuten taisin aiemminkin mainita, koko 50/52 on huomattavasti pienempi kuin koko 54/56 ja tottakai pipot kutistuvat hieman pesussa. Pikkuveikalla olisi varmasti toiminut parhaiten koko 52/54, sillä hän on verrattain suuripäinen.

Velourista valmistettu tähtipusakka on pikkuveikan tämänhetkinen lempipaita. Se on niin uskomattoman pehmoinen ja tähtikuvio on houkutteleva. Erittäin laadukasta velouria. Huputtomuus on plussaa, sillä huppu on aina ongelma ulkovaatteen alla. Tähtipusakkaa on käytetty kuitenkin vähemmän kuin tuota isoveikan trikoopaitaa, sillä en osaa pukea lämminverisille lapsille aluspaitoja ja pelkkä velourtakki tuntuu jotenkin hassulta ajatukselta ja nousee leikkiessä paljastaen pitkäselkäisen lapsen ristiselän. Velourtakkia on käytetty sekä kotona ja vierailuilla. Päiväkotiin ja ulkoiluun en ole sitä lapselle pukenut juuri tuon mahdollisen selän paljastumisen vuoksi.

Täytynee mainita, että pikkuveikalla olisi varmasti saanut olla näistä testivaatteista jo koko 110 cm. Poika on mitattu heinäkuussa neuvolassa 102, 5 cm ja on nyt varmasti jo noin 106 cm.

Jouluksi olen haaveillut pojille Villervallan tähtijumppiksia, jotka ovat samaa ihanaa velourmateriaalia kuin tuo pikkuveikan velourpusakka. Jumpsuitit olisivat ihanat joululoman kotiasut. Nämä ovat muuten nyt tarjouksessa Skidissä ;)

Onko teillä kokemusta näistä Villervallan tuotteista? Entä noista velour jumppiksista?

Joulu on jo ovella ja kotona kaikki ihan vaiheessa, mutta en aio silti antaa stressille valtaa. Kyllä se joulu tulee joka vuosi, vähemmälläkin juoksemisella. Tärkeintä on päästä tunnelmaan ja se ei ainakaan omalla kohdallani tapahdu suorittamalla.

Tänään saimme työ- ja päiväkotipäivän jälkeen kylään äiti-ja lapsikavereita yhteiseen illanviettoon. Oikaisin tarjoilujen kanssa taas askeleen verran ja ihmettelen ihan itsekin, miten olen nyt näin armollinen itselleni. Ehkä se vanha koirakin oppii ja niin edelleen. Lapset touhusivat keskenään ja äidit pulisivat maailmasta taas pikkuisen pehmoisemman paikan.

Joulukortteja on tullut jo vino pino ja lapset kantavat päiväkodista ihania tonttu-ukkoja ja muita jouluaskarteluja. Niillä saa äkkiä jouluntuntua kotiin, vaikka ne jouluvalot ovat edelleen virittämättä ja villakoirat haukkuvat omaa tasaista räksytystään.

Viikonloppuna miesväki hakee kuusen mökkimaisemista ja minulla jää aikaa paistella lanttulaatikoita (valmiista soseesta) sillä välin. Toivottavasti löydän vielä näin viime tingassa tarpeeksi pienen, aidon kinkun (en halua kinkkurullaa), sillä isompi jää aina puoliksi syömättä, kun joulunpyhät vietetään kuitenkin sukulaisissa. 

Miten te vietätte joulua tänä vuonna?

Jouhevaa joulunodotusta!

Vahteristonemäntä

Let it snow!

Nyt sitä on: sitä kaivattua valkoista ainetta! Viime yön ja tämän päivän aikana pihamme peittyi viidentoista sentin lumivaippaan, joka valaisi pilvisestä säästä huolimatta niin, että ihan silmiä häikäisi ulos astuessa. Jokaisen oksan kuorruttanut tykkylumi tekee maisemasta ihan satumaisen.

On sillä lumella ihmeellinen voima. Pojatkin pujahtivat haalareihinsa ihan yks kaks ja säntäsivät ulos lumilinnaa rakentamaan. Ei kuulunut kitinää kummankaan suusta talvivarustukseen sonnustautuessa. Tämä se on harvinaista herkkua!

Kuten kuvista näkyy, meillä oli viikonloppuna vieraita: ystäväni pienen tyttönsä kanssa oli meillä yökylässä ja pikkuneiti pääsi tutustumaan ensimmäistä kertaa lumilinnan rakentamiseen ja rattikelkkailuun. Pikkuveikka nautti, kun sai kerrankin ohjata leikkiä "isona poikana" ja taidettiin siinä majaleikin lomassa parit pusutkin vaihtaa.

Viikonloppuumme kuuluu myös synttärihulinaa. Tänään olimme juhlimassa 2 -vuotiasta serkkupoikaa hulppean maatila-aiheisen kerroskakun äärellä ja huomenna suuntaamme puolestaan ystäväperheen pojan 4 v kemuihin. Minä pidin perjantaina lomapäivän ja kylläpä tuntuu hyvältä  ja voimaannuttavalta kolmipäiväinen viikonloppu.

Jos se teistä jotain helpottaa, niin jouluvalmistelut ovat meillä aivan vaiheessa. Jouluvaloja ei ole edelleenkään asennettu paikoilleen (saati kaivettu esiin). Kortit rykäisin postiin viime tipassa ja osa on kyllä edelleen lähettämättä. Ruuat ja leipomukset eivät ole saaneet vielä ajatustakaan tämän emännän mielessä, mutta lahjat sen sijaan ovat jotakuinkin hallussa. Mutteivat tietenkään vielä paketissa. Mitään aiheeseen sopivaa sistustusta tai koristusta ei kodistamme löydy. Ehtii kai sitä aatonaattonakin?!

Tänä vuonna joulu tuntuu menevän "siinä sivussa", kun tiivis työprojekti päättyy vuodenvaihteeseen ja vie tällä hetkellä huomion. On aika ennen vuodenvaihdetta ja aika sen jälkeen.

Aatonaaton olen lomalla, mutta välipäivinä töissä, joten varsinainen "loma" alkaa vasta ensi vuoden puolella määräaikaisen viran päättyessä. Eikä sitäkään oikein voi lomana ajatella, kun takarajasta ei ole tietoa. Mutta täytyy kyllä myöntää, että pieni huili tekee hyvää varsin vaativan syksyn jälkeen. Mutta vai pieni, kiitos. Yhtään pidempi työttömyys ei houkuttele.

Onko teillä tullut lunta? Missä vaiheessa ovat jouluvalmistelut?

Verkkaista viikonloppua!

Vahteristonemäntä

Blaa! käyttökokemuksia

Hyvin istuvat ja laadukkaat velourhousut kestivät pesusta pesuun.

Molempien masussa näkyy nukkaa ja haituvaa.



Siilipaitaa vanhempi lintupaita on säilynyt huomattavasti siistimpänä.

Syksyllä saimme valita lastenvaatevalmistaja Blaa!:lta testattavaksi kaksi vaatekappaletta sekä pipon. Postipakettiin päätyi pikkuveikalle suloinen, keltainen siilipaita (Hedgehog), ruskeat velourhousut (Choco) ja ruskeapohjainen siilipipo. Paidan ja housujen koko on 104 cm ja pikkuveikka on mitattu viime heinäkuussa neuvolassa 102,5 cm pituiseksi.

Kuten sovituspostauksessa kommentoinkin, paita on kooltaan melko reilu. Paita olisi saattanut olla liian suuri 110 cm:nä: hihat ovat nytkin reilunpituiset. Paidan helma on sopivan mittainen kutistuttuaan pesussa hieman. 5 % kutistuvuus oli oletettavissakin.

Housut puolestaan ovat paitaa niukemmat mitoitukseltaan, mikä on leveyssuunnassa pelkästään positiivinen asia (vrt. leveät perus-collarit), mutta pituudessa saisi mielestäni olla hieman kasvunvaraa. Housut olisivat varmasti saaneet olla pikkuveikalle jo kokoa 110 cm. Housujen mallista tykkään kovasti: ne istuvat hyvin ja pysyvät vyötäröltä paikoillaan ilman minkäänlaisia kiristyksiä.

Myös pipo on aika napakka ja pysyy siten hyvin päässä. Pipoa ehdittiin käyttää verrattain vähän aikaa ennen pakkasten tuloa. Sanoisin, että pipon koko vastaa enemminkin kaksoiskoon pienempää kokoa. Pikkuveikan pipo on 52/54 ja pää mitattu heinäkuussa 52,5 cm.

Paitaa ja housuja on käytetty ja pesty jotakuinkin viikottain nurin käännettynä 40 asteessa. Paidan ja pipon pesuohje suosittaa 30 astetta. Velourhousut ovat säilyneet tosi siisteinä ja ovat varsin laadukkaat. Velour pysyi pehmeänä, vaikka meillä ei ole kuivausrumpua.

Jo sovituksessa varsin pehmeäpintaiseksi toteamani luomupuuvillainen siilipaita on saanut pintaansa melko runsaasti nukkaa ja haituvaa. Puuvillan lisäksi hieman elastaania sisältävä pipo on selvinnyt käytöstä ja parista pesusta siistin näköisenä.

Minä jäin kaipaamaan tähän syysmalliston siilipaitaan sitä Blaa!:n Black Birds-malliston sileäpintaista kangaslaatua, joka on pysynyt erittäin siistinä runsaasta käytöstä huolimatta (kts. kuvat yllä). Olisi voinut luulla, että keväällä messuilta hankkimani lintupaidan kankaassa on mukana elastaania, mutta pesulappu paljastaa 100 % puuvillan myös harmaan lintupaidan materiaaliksi. Lintupaita on siis ollut ahkerasssa käytössä pidempään kuin siilipaita ja kunto pysynyt silti huomattavasti siistimpänä.

Pikkuveikka tykkäsi kovasti testivaatteiden herttaisesta siili-painatuksesta ja ihanan pehmoisista materiaaleista. Blaa!.n vaatteet on lapsen helppo itse pukea ja kaula-aukko on riittävän väljä ja joustava reilunkokoisen pään omistavalle lapselle. Nämä vaatteet puettin aina mielellään päälle!

Onko teillä muilla kokemuksia Blaa!:n syysmalliston vaatteista?

Olemme testanneet tänä syksynä myös Villervallaa ja Reimaa. Niiden testikokemuksista kertoilen myöhemmin.

Viikonloppuna kirmasin vetokärryni ja reppuni kanssa 5 tuntia kaupungilla ja sain joululahjatilanteen jotakuinkin hallintaan, kertaheitolla :) Aloitimme poikien kanssa Annas-piparitalon (valmiit osat kaupasta) koristelun ja kokoamisen. Harjakaiset ovat...tulossa jossain vaiheessa.

Eilen tein 10,5 h tunnin työpäivän, että sain paikkailtua miehen työreissun aikana kertyneitä miinuksia. Huomenna illalla menemme lasten kanssa katsomaan Katti Konsertissa (Katti Matikainen) Lahden Sibeliustalolle. Viikonlopuksi on luvassa mm. kahdet syntymäpäivät ja Kauneimmat Joululaulut.

Voimia pimeydessä vaeltamiseen! Muistetaan nauttia joulu-/kausivaloista ja kynttilöistä!

Vahteristonemäntä (jolla ne jouluvalotkin on edelleen ripustamatta...)

P.S. Blaa!:n Black Birds mallistoa on verkkokaupassa puoleen hintaan ;) Pitäisköhän ottaa lintupaidasta jemmaan 110 tai 116...

Riitasointuja

Ne ärsyttävät toisiaan. Ihan jatkuvasti. Jos toisella on kiva (lue: rauhallinen) leikki meneillään, on toisen mentävä häiritsemään. Ne lällättävät, haukkuvat, mitätöivät ja puhuvat "vessasanoja". Pikkuveli on lähinnä isoveikan tiellä. Yhteisleikki on utopiaa. Ruokailutilanteet...noh, helpompaa on siirtää toinen syömään keittiön työtason ääreen toisen jäädessä ruokapöytään. Veljekset käyvät nyt jatkuvaa sotaa.

Miten tämä on tällaiseksi mennyt? Päiväkodistako se malli tulee vai onko tämä joku vaihe, joka on vaan rämmittävä läpi? Onko tämä oikeastaan urospentujen valtataistelua ja tarpeellista harjoitusta miesten maailmaa varten?

Tällä viikolla on ollut vielä normaalia haastavampaa, kun on miehen työreissuviikko. Varsinkin isoveikka reagoi isin poissaoloon, kaipaa ja kiukuttelee. Isin poika. Ja onhan se lapsen elämä silloin myös raskaampaa, kun äitin kanssa joutuu viettämään toisenkin tovin bussipysäkeillä, että päästään päiväkotiin ja sieltä takaisin. Päivät ovat pitkiä ja iltaisin kotona on vain työstä ja kulkemisesta väsynyt äiti, joka joutuu hoitamaan yksin kotityöt ja lapset, eikä ehdi saati jaksa leikkiä ninjaa. Isi on paras ja äiti on tyhmä, tietämätön nainen.

Uutena piirteenä veljesten välisessä yhteiselossa on, että isoveikka tulkitsee pikkuveikan lähelle tulon hyökkäyksenä. Aina. Vaikka toinen vain tulisi pyytämään leikkimään, kysyisi apua tai haluaisi vähän halata. Toki pieni mies usein myös lällättää ja mielellään häiritsee isomman leikkejä, joihin niin kovasti tahtoisi mukaan. Pikkuveikasta on tullut viimeakoina aikamoinen kiusanhenki. Miksiköhän? Onko se kateutta siitä, että isoveikalla on nyt omia kavereita eskariryhmässä ja kotonakin monesti yksin leikittävät "isojen" leikit, joihin pikkuveikalla ei ole mitään asiaa.

Isoveikka kuvittelee (tai ainakin väittää näin), että hän on minulle avuksi, kun "ojentaa" pikkuveljeä kaikissa mahdollisissa tilanteissa karjumalla kovalla äänellä tai huitaisemalla hanskalla naamalle. Isoveikka sanoi toivovansa, ettei pikkuveikkaa olisi ja hän saisi olla rauhassa. Kun se aina vaan kiusaa.

Eilen, harvinaisen vaikean päivän päätteeksi, jututin isoveikkaa tästä aiheesta. Poika alkoi itkeä ja niiskutti, että ei hän tarkoita mitään pahaa. Kukaan ei kuulemma ymmärrä häntä ja kaikki vaan menee ihan väärin. Tulimme siihen tulokseen, että isoveikka ei vaan osaa hillitä tunteitaan, kun toinen "uhkaa". Jäin miettimään, että onko tuollainen käytös tullut päiväkodista opituista taisteluleikeistä, joissa toinen on aina vihollinen. Onko pikkuveikasta tullut pahis?

Onko teillä tällaista? Mikä isoveikkaa vaivaa? Kaikki neuvot otetaan ilolla vastaan!

Oma pääni on nyt aika sekaisin liian lyhyistä yöunista ja jatkuvasta lasten riitojen selvittelystä, joten teksti on aika sekavaa tajunnanvirtaa. Koittakaa kestää. Lähdenkin tästä nukkumaan ja lataamaan akkuja. Onneksi mies tuli tänään kotiin ja viikonloppu on tulossa!

Leppoisaa loppuviikkoa ja tulevaa itsenäisyyspäivää toivotellen,

Vahteristonemäntä

Kauheat kuusivuotiskekkerit

Pöytäliinan korvasivat auki leikatut, mustat jätesäkit ja
katosta riippui lepakoita.

Leikkasin kartongista kummituksia ja lepakoita lentelemään seinille.

Mies löysu kurpitsavalosarjan Robbarin alelaarista, kynttilänjalat viime vodelta.

Kakun korvasivat haamumokkapalat.
Haamut tein sokerimassasta foliotuen päälle.

Tämännäköinen portsari otti vastaan juhalvieraita eteisessä.

Lahjat avattiin pullon osoittamassa järjestyksessä.
Rauhoitti muuten mukavasti toimitusta.

Ja sitten herkuteltiin!

Ensimmäinen ohjelmanumero oli leikki,
jossa tehtiin joukkueina muumio vessapaperista.

Loppuaika meni pitkälti tanssin pyörteissä. Disko oli kova juttu!

Isoveikka sai lahjaksi mm. legoja, pelin ja mäkihyppääjän.

Pikkuveikka sai leikkiä isin naamarilla seuraavana päivänä.

Kuusivuotiskaverisynttärit onnistuivat hienosti. Mies meinasi kyllä panikoida, kun kaikki 7 kutsuttua pääsivät  yllättäen paikalle - 9 alle kouluikäistä samassa, kaksikerroksisessa tilassa meidän kahden aikuisen vastuulla kahden tunnin ajan - onhan se aika pelottava ajatus! Mutta hienosti me selvittiin: edes laastaria ei tarvittu, eikä kukaan oksentanut!

Kuten kuvista näkyy, teemana oli jälleen kaikenmaailman kauheudet, joka tietysti viehättää eskarilaista miespuolista henkilöä ihan mahdottomasti. Ja olihan se taloudellista, kun samoilla koristuksilla päästiin kahtena vuotena peräkkäin. Ostin viime vuonna lopettavan Tiimarin alesta 70 % alennuksella vaikka mitä kivaa kauhukrääsää 5 v juhlia varten ja niitä samoja ripustettiin seinille nytkin. Miehen piti kyllä saada itselleen uusi naamari, jossa syttyy vihreät valot silmien kohdalle ;)

Lahjojen antamisen päätimme tehdä pieneksi ohjelmanumeroksi jo siitäkin syystä, että sankari keskittyy jokaiseen lahjaan (arvostaa lahjaa) ja kiittää näkyvästi lahjan antajaa (tästä oli vinkki netissä jossakin). Lisäksi tuo pullonpyörityksenä toteutettu lahjojen avaaminen rauhoitti alkujännityksessä sinkoilevat pikkuvieraat hetkeksi piiriin paikoilleen. Tätä suosimme toistekin.

Lahjaksi tuli yllättävän arvokkaita lego-pakkauksia ja vastaavia. Itse ajattelen, että kaverisynttärilahjan maksimihinta tämän ikäisillä on noin kympin. Isoveikka oli toki aivan innoissaan mieluisista lahjoista ja rupesi rakentelemaan legoja heti juhlien päätyttyä.

Millaista politiikkaa te olette pitäneet kaverilahjojen suhteen?

Kattauksen tein auki leikattujen ja yhteen teipattujen jätesäkkien päälle. Jostainhan se musta pöytäliina oli keksittävä. Hopeanväriset pahviset neliölautaset löytyvät S-markeista, tummat juomalasit omasta kaapista. Mustat servetit säästyivät viime vuoden kemuista.

Viime vuodesta viisastuneena vähensin tarjottavien määrää rutkasti. Synttärikakun korvasivat mokkapalat, joiden päälle asetin muovailemani sokerimassahaamut. Lisäksi oli muutamaa sorttia pipareita ja suolaisina paloina nakki-paprika- ja juusto-rypäle-tikkuja sekä sipsejä. Rypäleitä oli myös ihan erikseen ja ne olivat yllättävän suosittuja lasten keskuudessa. Karkkia ja poppareita tarjoiltiin myöhemmin diskossa. Juomana oli päärynä- ja mansikkamehukattia. Limuja emme itse harrasta, joten emme tarjonneet niitä juhlissakaan.

Pienoinen järkytys minulle ruokaihmisenä oli, että ainakin yksi lapsi kaipasi kovasti synttärikakkua. Hämmästeli ihan ääneen, että ei ole ennen ollutkaan synttäreillä, jossa ei ole kakkua! En tosiaan tehnyt kakkua, kun vuosi sitten sitä (maitosuklaakakkua) halusi maistaa tasan yksi lapsi viiden juhlijan ryhmästä. Silloin mokkapalat olivat kova sana. Nyt nekään eivät saavuttaneet suurta suosiota (lue: kukaan ei ottanut lisää). Sokerihaamut niiden päältä hävisivät kyllä aika nopsaan ja piparit menivät myös kuumille kiville. Juustotikut eivät kiinnostaneet nuorisoa ollenkaan, nakkitikut sen sijaan maistuivat. Jäin miettimään, olisiko pitänyt olla sittenkin vaikka jäätelöä...Mikä teillä on ollut lastenjuhlien suosikkiherkku?

Viime vuotisen perusteella tiesin, että ohjelmaa on syytä olla, muuten menee helposti juoksuksi. Tuo joukkueina tehtävä muumioleikki oli menestys. Joukkue valitsi yhden joukostaan muumioksi ja muut kierittelivät hänet vessapaperin sisään mahdollisimman kattavasti. Lapsista se oli mahdottoman hauskaa! Nopein joukkue voitti ja kaikki saivat palkinnot (pieni kauhulelu ja tikkari), jotka annettiin seinällä narussa roikkuneisiin, nimikoituihin pusseihin, jotka jokainen lapsi vei pyytämättä heti eteiseen omien kenkien viereen. Ovat nähtävästi tottuneita lastenkutsukävijöitä ;)

Viime vuotisen aarteenetsinnän ja onginnan vaihdoimme nyt diskoon, sillä musiikki, laulaminen ja tanssiminen tuntuu kiinnostavan isoveikkaa nyt kovasti. Mies teki tietokoneelle valmiin soittolistan lasten suosikkimusiikista (mm. Hevisaurus, Robin ym.) ja kytki koneen telkkariin, josta näkyi sitten samalla kappaleen musiikkivideo. Patterin avulla pyörivä peilipallo ja värillinen diskopallo olivat lainassa serkkuperheeltä ja ne kieltämättä loivat kyllä aidon tunnelman, kun vielä kiinnitimme miehen otsalampun lähelle peilipalloa, jolloin seinille tuleva heijastus oli tarpeeksi kirkas. Pojat tanssivat mielellään, tytöt lähinnä katselivat sivusta. Taisi vähän ujostuttaa. Pojat innostuivat selvästi esittelemään taitojaan tytöille ja lattialla nähtiin jos jonkinlaista breikkaajaa. Disko viihdytti lapsia mukavasti jopa vajaan tunnin verran.

Mikä on teillä ollut vetävin kaverisynttärien leikki tai ohjelmanumero? Tarvitaanko sellaista ylipäätään?

Osa vieraista oli pukeutunut roolipukuun ja kutsussa oli tosiaan etukäteen mainittu, että voi pukeutua halutessaan naamiaisasuun. Juhlaväkeen kuului prinsessoja, luuranko, supermiehiä/-naisia ja ainakin yksi kissa. Olimme varanneet roolipukuja myös esille, jos joku haluaisi pukeutua vasta juhlissa. Omat pojat eivät sitten lopulta halunneetkaan noudattaa kauhuteemaa asuissaan, vaan veljekset esiintyivät mustissa farkuissa ja ruudullisissa kauluspaidoissa. Isoveikalla oli yllään jälleen kerran tuo hänen lemmaripaitansa: oranssi, lyhythihainen Name it:in ruutupaita. Pikkuveikan paita on Kappahlin tämän talven mallistosta.

Kahteen tuntiin mahtui myös vapaata leikkiä, sillä lapset eivät tosiaan viettäneet kahvipöydässä kuin pienen hetken. Synttärit olisi varmasti saanut vedettyä läpi myös puolessatoista tunnissa, mutta 3 tuntia on mielestäni jo liian pitkä aika tämänikäisten kekkereihin. Varsinkin näin arki-iltana. Porukka alkoi väsähtää selvästi siinä 1,5 h jälkeen ja kahden tunnin kohdalla suurin osa lapsista oli jo ihan valmiita lähtemään kotiin, eikä kotiin lähteminen aiheuttanut sen kummempia kriisejä kenellekään. Aika monella seisoivat silmät päässä kaiken sokerin mättämisen ja diskoilun jäljiltä. Omat pojat piti melkein kantaa sänkyyn.

Tuntuipa mukavalle, kun viime aikoina muuten niin pikkumurkkuileva ja töksäyttelevä isoveikka tuli juhlien päätyttyä halaamaan kasvot loistaen ja sanoi, että oli tosi hienot synttärit :)

Juhlavaa joulukuun alkua teille kaikille!

Vahteristonemäntä