Reppu reklamoitu

Melkein arvasin, että isoveikan ensimmäisen koulurepun kanssa tulee ongelmia - ja niin tulikin. Vetoketjut temppuilivat hieman jo ensimmäisinä koulupäivinä ja päivä päivältä vetoketju toimi yhä heikommin.

Joskus opettaja kuulemma auttoi repun sulkemisessa. Eräänä päivänä poika tuli koulusta reppu auki, kun ei enää ollut saanut sitä kiinni lukuisista yrityksistä huolimatta. Läksyjen teon jälkeen kotona minä suljin aina repun vetoketjun, että saimme repulle lisäaikaa. Lopulta minunkin hermoni petti. Ongelmana oli, että vetimet eivät pääse tarpeeksi päähän vetoketjussa tarttuakseen kunnolla vetoketjun hammasteisiin.

Eilen otin epäonnen Nicks Club (kuva ylinnä) repun kainalooni ja lähdin reklamaatioreissulle City-Markettiin. Olin jo valmistautunut nielemään pettymyksen: olihan reppua käytetty jo kuuden päivät. Mutta toisaalta: onhan tuo selvä virhe tuotteessa, jonka korjaamisessa käyttö ei tietääkseni pitäisi olla esteenä. Onneksi oli kuitti tallessa.

Reklamaatio sujui tosi hienosti ja sain valita tilalle vastaavan repun sen hetkisestä valikoimasta. Samanlaista ei valitettettavasti (vai onneksi) löytynyt, joten valitsin samanlaisen Jan Boots repun (kuvat yllä) kuin itselläni on ollut jo monta vuotta ja johon olen ollut oikein tyyvyväinen. Kaikenlisäksi sain vielä kympin rahaa takaisin, sillä tämä reppu oli edullisempi kuin alkuperäinen ja vieläpä tarjouksessa. Kiitos City-Market hyvästä palvelusta!

Reklamaatioreissun kruunasi se, että repun käyttäjäkään ei narissut äidin valinnalle, vaan otti uuden mustaakin mustemman koulukirjakassinsa vastaan tyytyväisenä. Parasta taisi olla, että löysin samalla reissulla repun personoimiseksi oranssin lohikäärmeavaimenperän ja teetin pojalle ihkaoman kotiavaimen.

Miten teidän koulureput ovat toimineet? Onko muilla kokemuksia näistä repuista? Vai oliko meillä vain maanantaikappale?

Aurinkoista sunnuntaipäivän jatkoa! Ja muistetaan/kehdataan reklamoida, kun on aihetta :)

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

SuperRemu sovituksessa

Kerroin aiemmin, että meillä testaillaan pian Travallen Remua. Kesäalesta hankin pikkuveikalle suoralahkeiset SuperRemu välikausihousut, jotka on nyt otettu käyttöön säiden muuttuessa intiaanikesästä huolimatta hiljalleen syksyisiksi. Travallen toppavaatetestiä on luvassa blogiyhteistyön merkeissä, kunhan talvi saapuu.

Yllä olevassa kuvassa pikkuveikalla on SuperRemu housut ja niiden alla kapoiset collegehousut. Suoralahkeisten päällyshousujen lahkeet on kiristetty suppuun. Nämä 116 cm housut menevät 112 cm pituisella pojalla (mitattu elokuussa) kyllä jo suoranakin, kun on kengät jalassa.

Remun housujen malli on reilu, simppeli ja suora. Hankaukselle alttiit sisäsaumat on jätetty pois. Vyötäröä ja lahkeensuita voi kiristää urheiluvaatteista tutun näköisellä pikalukolla (kts. kuvat alla). Vyötärön kiristys on näkyvissä, mutta lahkeiden kiristys on piilotettu huomaamattomasti pienten kangastaskujen sisään.

Yllätyin housujen vyötärön napakkuudesta. Normaalipainoiselle pikkuveikalle (112 cm, 20 kg) ei olisi tarvinnut välttämättä kiristää vyötäröä lainkaan. Hoikalle lapsellekin löytyy siis kiristysvaraa.

Nimilapusta tykkään kovasti: se on kiinnitetty vuorikankaaseen vyötärön alapuolelle, jolloin ei ole niin alttiina kulutukselle ja lappu on materiaaliltaan sellainen, että merkkaustussilla on helppo kirjoittaa siististi.

Mutta hetkinen, missä on ripustuslenkki? Itse kaipaan housuihinkin ripustuslenkkiä. Vaikka niissä olisi ripustuskäytössäkin toimiva kiristysnauha vyötäröllä. Uaein ompelen ripustuslenkin valkoisesta kanttinauhasta, jos lenkki joistakin housuista puuttuu.

Yritin saada teille lähikuvaa Cordura-kankaan pinnasta, joka eittämättä vaikuttaa kestävälle olematta kuitenkaan liian kankeaa. Kulutuksenkestoksi luvataan tosiaan jopa 100 000 kierrosta. Vedenpitokin on 10 000 ja hengittävyys 6000. Komeat on SuperRemun luvut.

Odotan innolla, että housut pääsevät säiden viiletessä päivittäiseen käyttöön erilaisissa leikkiympäristöissä. Kivillä kiipeileminen on meidän poikien lempipuuhaa - ja tunnetusti ulkohousujen surma. Katsotaan, miten käy tällä kertaa!

Ja sitten sovitus- ja käyttökuvia, olkaapa hyvät! Ensin lahkeet suorana.

Napero halusi leikkiä kuvauksessa äidin aurinkolaseilla ja tietysti piti vähän pelleilläkin...

Lantiolla on kieltämättä väljyyttä.

Ja sitten kokeillaan pomppia, vaihteeksi lahkeensuut kiristettynä.

Vyötärö pysyy nätisti paikoillaan kyykistellessäkin.

Tässä teemme lähtöä pyörälenkille. SuperRemu housujen kaveriksi pääsi Reiman takki, kengät ja asusteet.

Pyöräillessä lahkeensuu olisi kannattanut jättää kiristämättä, jolloin se olisi suojannut paremmin nilkkaa. Housut eivät ole erityisen pitkät, vaan ihan normaalimittaiset. Kuvittelin Remujen olevan erityisen suurta kokoa, mutta olin väärässä: näissä kannattaa varmaankin valita suoralahkeisesta pituudenmukainen koko ja suppulahkeesta ehkä kokoa suurempi (kuten monilla muillakin merkeillä).  Tietysti olettaen, että suppulahkeisten housujen pituus on sama kuin suoralahkeisten. Travallen verkkokaupassa on hyvät kokotaulukot mittoineen, joista voi tarkistaa oikean koon.

Kivasti istuvat nämä SuperRemut meidän pikkuveikan päälle! Poika itse tykkäsi kovasti uusista ulkohousuistaan, jotka sujahtavat helposti sisähousujen päälle ilman aikuisen viimeistelyapua. Sitäpaitsi lantiolle jäävä väljyys jää käytössä joka tapauksessa piiloon takin helman alle.

Tervetuloa välikausi, valmiina ollaan!

Ja muistattehan: Travallen tuotteet ovat kotimaisia! Esittelin Travallea ja sen talvimallistoa aiemmassa postauksessani.

Miltäs SuperRemu näyttää? Joko teillä on otettu välikausivaatteet käyttöön? Suosikkimerkkisi välikausihousuista?

Aurinkoista viikonjatkoa!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!- bloggari

Koulussa on käytävä. Ja seinät.

Koulua on käyty kohta kuukauden päivät ja uusi elämänvaihe perheessämme alkaa tuntua osalta arkea. Kovin erilaista tuo koulunkäynti tuntuu tänä päivänä olevan kuin omassa lapsuudessani ja muuttaa pienen pojan yhtäkkiä isoksi. Kun ennen vanhaan ekaluokkalaiset opettelivat aa-bee-ceetä ja numeroiden ulkomuotoa, luetaan nyt jo alkusyksystä sanoja ja lauseita sekä lasketaan yhteenlaskuja. Ja ovathan nämä ekaluokkalaiset tänä päivänä paljon tietoisempia ja aikavampia kuin me vanhemmat aikanaan kouluun mennessämme.

Koulussa on nykyisin rennompaa kuin 80-luvulla. Ainakin isoveikan luokalla. Opettajaa ei kunnioiteta nousemalla seisomaan tämän tullessa luokkaan. Seisomaan ei myöskään nousta, kun vastataan opettajan kysymykseen. Viittaaminen olisi kiva juttu, mutta kovalla äänellä ja luonteikkaalla esiintymisellä kuulemma pärjää yllättävän hyvin. Myös jonot tuntuvat olevan historiaa: välitunnilta sisälle syöksytään kuin sonnilauma ja luokasta ruokalaan siirrytään yhtä epämääräisessä järjestyksessä. Naulakolla on kuulemma rauhatonta ja riisuminen siksi hankalaa. Päivän päätteeksi ei kätellä opettajaa, kuten vielä eskarissa oli hyvänä tapana.

Ihmettelen, miksi näistä hyvistä tavoista on luovuttu. Viimeisetkin auktoriteetin rippeet karisevat vai onko tämä nyt sitä kuuluisaa vapaata kasvatusta? Välituntivalvojakin seisoskelee koulurakennuksen seinustalla kaukana sieltä, missä sattuu ja tapahtuu, eikä hätyyttele karkulaisia pois kielletyltä alueelta (vaikka koulun piha-alueella on suuri rakennustyömaakin). Tämän otan kyllä esille vanhenpainillassa.

Reiman softshell takki fleecevuorilla J J:n 1/2 hintapäiviltä keväältä on koulutakki nro 1

Onhan nykyisessä koulumaailmassa toki paljon hyvääkin. Ainakin vaikuttaa siltä, että kiusaamisen kanssa ollaan tarkempana kuin silloin ennen, kun on KiVa-kouluhankkeet ja kaikki. Pienille ekaluokkalaisille on myös nimetty vitosluokkalaiset koulukummit, jotka omalta osaltaan auttavat tulokkaita kotiutumaan koulumaailmaan. Opettajaakaan ei tarvitse enää jännittää; hierarkia on madaltunut omista alakouluvuosistani aikalailla. Opetuksessa ja läksyissä pyritään huomioimaan lapsen taidot, eikä ennen koulua lukemaan oppinut lapsi tylsisty yhtä herkästi kuin joskus muinoin. Toisaalta oppimisvaikeuksia seulotaan tarkemmin ja apua on saatavissa matalan kynnyksen periaatteella omassa luokassa ja koulussa.

Olen huomannut koulun alkamisen myötä lapsessani monia muutoksia, esimerkiksi:

• Vaatemaku on muuttunut "ison pojan" tyyliseksi ja vaatevalinnoista väännetään kättä. Vaatteita unohdellaan koulun naulakkoon ja ainakin kahdet sormikkaat ovat jo hukassa. Ulko- ja sisähousujen käsitteet ovat sekoittumassa...
• Puheeseen on tullut kirosanoja (jotka tietysti kitkemme välittömästi pois) ja koululaishuumori kukkii
• Päivittäisen ulkoilun ja liikunnan määrä on vähentynyt uhkaavasti, mikä vaatii huomiota
• Pelikone on yhtäkkiä ykkösenä synttäritoivelistalla: toivottavasti pystymme vielä välttymään
• Kaveripiiri on mukavasti laajentumassa
• Harrastukset alkavat kiinnostaa
• Omatoimisuus ja itseluottamus on kasvanut

Perheen päivärytmi ja -rutiini ovat muuttuneet koulun myötä. Ei puhettakaan, että pikkuveikka jatkaisi uniaan, kun isoveikka herää kouluun. Olen varmaan maininnut toisenkin kerran, että pojat ovat kovaäänisiä ja talon välipohja kuin pahvia, joten jos yksi herää, heräävät automaattisesti toisetkin. Olemmekin joutuneet palaamaan pikkuveikan osalta päiväuniin, jotka jäivät kesän aikana pois.

On tässä äidillä opettelemista, kun joutuu taas heräämään ihmisten aikoihin! Uni maittaisi pidempään. Lounastakin syödään jo ennen puoltapäivää, ettei olla ruokapöydässä, kun isoveikka otetaan vastaan koulusta. Päivässä on taas oltava kaksi lämmintä ateriaa ja välipalallakin on väliä. Aamupala ja iltapala mukaan lukien katan ruokaa pöytään viidesti päivässä, mikä on tietysti suositusten mukaista, mutta tuntuu itsestä aika paljolta: ruokapuuhiin menee iso osa päivästä, vaikka pyrinkin tekemään ruokaa aina pariksi päiväksi kerralla.

Eskariin mentiin bussilla aina klo 8.30, kun taas kouluun singahdetaan vain kadun yli ja  lukujärjestyksen mukaan joko 8.15 tai 9.15. Koulun läheisen sijainnin vuoksi koulumatka ei vie paljoa aikaa ja jatkuva, stressiä aiheuttanut bussilla suhaaminen sekä pysäkille ehtiminen on jäänyt. Ihan mahtavaa!

Pikkuveikka käy päiväkodissa osapäivähoidossa kahtena päivänä viikossa ja ainakin tähän saakka olemme pyrkineet ajoittamaan nämä päivät isoveikan klo 9 aamuihin, jolloin mies vie pikkuveikan päiväkotiin ja minä saatan isoveikan koulutielle. Iltapäivällä on kätevää hakea ensin pikkuveikka päiväkodista klo 12.30 ja ottaa sen jälkeen isoveikka vastaan tien yli klo 13.15. Näin ei tule liian tiukkaa bussin kanssa.

Olemme viettäneet isoveikan kanssa enemmän kahdenkeskistä aikaa koulun alettua, sillä teemme läksyt yhdessä pikkuveikan nukkuessa päiväunia ja juttelemme kaikessa rauhassa päivän tapahtumista. Läksyjen teko sujuu nyt  onneksi ilman suurempaa kiukuttelua. Tämä koulupäivän jälkeinen iltapäivähetki on muodostunut tosi tärkeäksi äiti-poika-ajaksi ja koenkin lähentyneeni esikoiseni kanssa eskarivuoden murkkuilun jälkeen. Aikaisemmin isoveikka katsoi lastenohjelmia pikkuveikan päiväuniaikaan ja minä möllötin koneella.

Lisäksi meillä on isoveikan kanssa tosi mukavia keskusteluja nykyisin. Ekaluokkalainen on kiinnostunut kaikesta ja janoaa tietoa. Olen tutustuttanut pojan myös ensimmäiseen koululaisten kirjaan: Kapteeni Kalsariin ja se olikin oiva valinta (kiitos vaan vinkistä eräälle opettajalle). Suosittelen Kapteeni Kalsaria muillekin lukemaan oppineiden poikien äideille!

Miltäs koulunkäynti maistuu tällä hetkellä muiden ekaluokkalaisten/pikku koululaisten perheissä? Pyöriikö arki sujuvasti? Miten koette nykykoulun suhteessa oman lapsuutenne kouluun?

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Syysmallistojen sisävaatesuosikit: petopaitoja

Astetta tummemmat, maanläheiset ja eläinkuoseja täynnä olevat syysmallistot ovat kaupoissa. Vaikkei me tarvita yhtään uutta paitaa pojille, on aina kiva selailla, mitä kaikkea ihanaa olisi tarjolla. Ja veikkaanpa, että yhdet karjuvat ja murisevat paidat täytyy kaikesta huolimatta hankkia.

Yllä oleva tiikeripaita on Molo Kids ja sitä löytyy mm. Jeriikasta. Tämä sopisi sekä teemansa että värityksestä puolesta täydellisesti isoveikalle. Hieno!

Ja Molon syysmalliston herkuilla jatketaan. Susipaita mustan ja harmaan sävyissä on kieltämättä tyylikäs ja varmasti monen pojan mieleen. Tämä sopisi värinsä puolesta hienosti pikkuveikalle, mutta teema voisi olla enemmän ison veljen juttu. Toisaalta: pikkuveikka tykkää tietysti samoista kuin idolinsa isoveikka :) Tämäkin paita löytyy mm. Jeriikasta.

Grrrau! Ehdottomasti isoveikan suosikkipaita! Varmasti Molo Kidsin syysmalliston myydyin poikien paita - päätellen siitäkin, että monessa kaupassa on jo koot vähissä tässä leijonapaidasta, jota myy esimerkiksi Jeriika. 

Jos tätä mielii lapselleen, kannattaa toimia nyt.

Voitte uskoa, että pukisin pikkuveikan, 4 v, vielä mielelläni söpösti ja lapsekkaasti, kun ekaluokkalainen isoveikka murkkuilee jo täysillä ison pojan vaatevalintoineen. Se ei vaan enää ole aivan yksinkertaista, kun pienemmän pitää tietysti tykätä samoista hurjista ja mustista jutuista kuin isommankin. Pikkuveikalle sopisi ihanasti Papun Murkku tai Neulanen paita (kuvat pöllöpaidan yläpuolella), joita voi ostaa mm. Lasten Taikamaasta 

Aarrekidin mallisto miellyttää myös silmääni tällä hetkellä. Erityisesti tuo yllä oleva pöllöpaita on herttainen. Aarrekidia löytyy mm. Niiloilosta.

Mini Rodinin syysmallisto miellyttää silmääni enemmän kuin viime aikojen Rodinin mallistot yhteensä: eläinkuvat ja -kuosit sekä totuttua vähemmän oudon näköiset hahmot houkuttelevat tilaamaan.

Tiikerinraidoitusta matkiva paita on aivan pikkuveikan oloinen ja menisi samanlaisten housujen kera myös nyt niin kovin suosituista roolivaatteista.  Isommalle voisin hankkia kouluun tuon alemman collegepaidan, jossa komea bengalintiikeri ärjyy. Upeita paitoja!

Myös Kappahlilla ja Lindexillä on nyt kivoja eläinkuvia ja -kuoseja. Kaupungilla pyöriessäni kiinnitin huomiota näihin. Samoja eläinlajeja ja kuoseja kuin tämän postauksen tuotteissa, mutta edullisempaan hintaan. Täytyy varmaan kokeilla.

Ihastelin myös Metsolan Pupu Tupuna paitoja, joita on taas saatavana: tykkäsin turkoosista ja keltaisesta. Harmi vaan, ettei pikkumies oikein enää lämmennyt niille, vaikka Pupu Tupuna kirjat ovatkin edelleen suuressa suosiossa. Harmittaa, kun edellisestä Tupuna-mallistosta jäi paita saamatta.

On se jännä, miten paljon ison sisaruksen esimerkki vaikuttaa pienempään. Muussakin kuin vaatemaussa. Olisi hauska tietää, millainen pikkuveli olisi, jos hän olisi syntynyt ensin. Oletteko te miettineet vastaavaa omista lapsistanne?

Mitä tykkäätte syksyn eläinaiheista ja -kuoseista lastenvaatteissa? Tykkäävätkö lapsenne näistä? Mitä syysmallistojen ihanuuksia on pakko saada?

Veikeää viikonjatkoa!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Oranssin huumaa + alevinkki

Kun koulun aloittanut esikoinen verhoutuu nyt mielellään mustaan, kaipasin minä väriä syksyyn ja tilata täräytin pikkuveikalle oranssia Reimaa Lekmerin alesta!

Koodilla VIIKONLOPPUTARJOUS1505 saa Lekmerissä 20 euron alennuksen vähintään 100 € ostoksesta. Näiden herkkujen yhteishinnaksi toimituskuluineen jäi vain 89 euroa, sillä olivat jo muutenkin 30 % alessa. Vink vink ;)

Kyseessä siis  Reiman Taag takki ja Wetter välikausikengät, kuvat reimashopista. Tuota takkia olen metsästänyt pikkuveikalle jo keväällä ja nyt osui väri, hinta ja mielentila kohdilleen.

Oranssia pipoa jäin vielä kaipailemaan molemmille pojille, mutta omaa suosikkiani en vielä saanut. Reimashopissakaan ei nyt näkynyt Dev villaskoitepipoa (joka mukana kollaasissani) oranssina, toivottavasti niitä on tulossa.

Reimashopissa on muuten postikulut 0 eur 6.9. saakka.

Mitäs teidän viikonloppuun kuuluu? Oletteko tehneet alelöytöjä?

Viikonlopputerveisin,

Vahteristonemäntä

Mustaakin mustempaa ja ommeltu tiikeri

Koulua oli käyty tasan yksi päivä, kun isoveikka ilmoitti, että pitää saada päälle se musta tiikeriaiheinen t-paita. Ei mitään pikkuvauvojen värikkäitä pallopaitoja kuulemma. Huokasin mielessäni: nytkö se jo alkaa? Hänen vaatelipastossaan on muuten tasan yksi musta t-paita. Vai pitäisikö kirjoittaa oli.

Koulunkäynnin muututtua viime aikoina arkisemmaksi, on isoveikan päälle onneksi kelvannut jälleen kirkkaammatkin sävyt, mutta jotain on selvästi muuttunut. Ainakin oma tahto päälle puettavien vaatteiden suhteen on vahvistunut. Ja tottakai pukeutumisessa katsotaan mallia isompien koululaisten vaatetuksesta, sen huomaa. Yllätyin, kun tällä viikolla piti saada jalkaan verkkarit (mustat tietysti) äidin suosimien farkkujen ja canvashousujen sijaan. Hmm, ovatko verkkarit muuten kouluhousut?

Kysyin isoveikalta, millaisen hupparin hän haluaisi, kun uudelle hupparille oli tarvetta. Kuulemma oranssi tiikerihuppari olisi cool. Nimenomaan oranssi. Ja siinä pitäisi olla tiikerin kuva. Kirkkaasta väritoiveesta iloisena etsin aivan mielelläni toivehupparia niin netistä kuin kivijalkakaupoistakin. Tuloksetta. Ylipäätään oranssin hupparin löytäminen koossa 134/140 (ja alle 60 euron hinnalla) tuntuu mahdottomalta. Pari vuotta sitten pojalla oli Lindexin oranssi tiikerihuppari ja se oli pitkään lempivaate.

Sattumalta bongasin Tokmannilla vaatteisiin silitettäviä/ommeltavia kuvia (jotka ilmeisesti toimivat myös paikkoina). Joukossa murahteli hiipiviä tiikeri. Mikä löytö! Nyt saisin pojalle ainakin tiikerihupparin, vaikkei sitä toivottua oranssia löytynytkään. Kuva vakuutti isoveikankin. Jokin minussa muistutti, että kaikkeen minäkin ryhdyn, mutta ääh - ihan hauska "askarrella" välillä.

Haeskellessani eilen kaupungilla yksiväristä hupparia tiikerikuvan taustaksi, tutkin H&M:n, Lindexin, Kappahlin, Po.p:in ja Stadiumin valikoimat. Kovin oli musta-sini-harmaavoittoista poikien tarjonta. Pienten puolella oli H&M:llä upea oranssi huppari, mutta sitä ei löytynyt koossa 134/140. Urheilukauppa myi kyllä oranssia fleecetakkia, mutta ei hupparia. Päädyin harmaaseen Lindexin huppariin, joka on todella pahmoinen sekä sisältä että ulkoa ja luomupuuvillaa (muttei silti pahan hintainen). Iltapuhteina ompelin tiikerin raidoistaan kiinni hupparin rintaan pikkiriikkisin mustin pistoin. En luottanut sen pysymiseen silitettynä. Minusta do-it-yourself-tiikerihupparista tuli oikein hieno ja poika oli samaa mieltä (vaikkei erityisesti tykkääkään hupparin harmaasta väristä).

Mutta maailman paras huppari oli tietysti eilen Cittarin 40 % alerekistä löytämäni "isojen poikien huppariksi" suu leveässä hymyssä ja silmät säihkyen nimetty musta Puma, joka piti saada heti tänään kouluun kera Anttilan alekorista löytyneen niin ikään mustan, suoralippaisen (tämä on kuulemma tärkeää!) lippiksen (2,5 eur).

Alennettunakin tuolla merkkihupparilla on vielä hintaa; toivottavasti pysyy ehjänä ja tallessa. Meillä ei ole aikaisemmin ollut näitä, joten mielenkiinnolla odotan, kohtaavatkoko hinta ja laatu tässä tapauksessa. Ainakin neulos vaikuttaa laadukkaalle, vetoketju kulkee jouhevasti ja yksityiskohdat ovat viimeisteltyjä. Taidan hieman selitellä itselleni, huomaan...

Onko teidän lapsilla vaatemieltymykset muuttuneet koulunalun myötä? Ovatko hupparit pop ja jos niin millaiset? Entä millaisella varustuksella pienet koululaiset lähtevät viileneviin aamuihin?

Keveää keskiviikkoiltaa,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Reiman jumppapussit arvottu!

Niin kääntyi elokuu syyskuuksi ja tuli aika arpoa Reiman lupaamat upeat jumppapussit (2 kpl) Koulukaveriksi Reima-postauksen kommentoijien kesken.

Kommentoijia oli 22 ja arpoja yhteensä 28, sillä rekisteröityneillä lukijoilla oli tässä arvonnassa kaksi arpaa.

Excelin satunnaislukugeneraattorin arpomat voittajat ovat: Riiti ja S.Kansakoski. Onnea voittajille! Voittajiin on otettu yhteyttä sähköpostitse.

EDIT: S.Kansakoski ilmoitti voittaneensa jumppapussin myös toisessa arvonnassa ja antoi luvan arpoa toisen pussin uudelleen. Toisen jumppapussin voittaja on Netteriina. Paljon onnea!

Kuva Reiman mediapankista.

 
Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja reipasta alkanutta viikkoa kaikille!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari