Kun mikään ei riitä

"Mä haluun ton ja ton ja ton ja ton ja ton ja..." Joulun ensimmäiset lelulehdet ovat saapuneet postilaatikkoon ja samantien niiden selailu päihitti leikit mennen tullen. Molemmat pojat plaraavat uusia aapisiaan monta kertaa päivässä aivan uppoutuneina. Samaan aikaan isoveikka listaa lähestyvien 7 v synttärien lahjatoiveita. Loppuvuosi on yhtä juhla- ja samalla lahjarumbaa. Uusia leluja tulee ovista ja ikkunoista, itsekin tulee toki hankittua - ja ihan liikaa.

Olen viime aikoina törmännyt ikävään ilmiöön: jatkuvaan ostamiseen ja saamiseen tottuneet pojat narisevat, jos kokojan ei tulekaan uutta tavaraa. On ilmeisesti tullut vanhemmille maksun aika siitä, että lapsille on ollut niin kiva ostaa. Nyt nuo pojat ovat kasvaneet jo sen verran isoiksi, että osaavat haluta ja vaatia. Kaikenlisäksi pojat tuntuvat nyt kuvittelevat, että hyvä päivä sisältää tavaran saamista, ostettuja elämyksiä tai vähintäänkin herkkuja.

Ei kuulosta kovin mairittelevalle vai mitä? Miten tässä näin pääsi käymään? Muistan vielä melko elävästi, kuinka aikanaan isoveikka vatsassani "päätin", että meille hankitaan vain muutamia kehittäviä puuleluja. Ylevä kasvatussuunnitelmani ei valitettavasti koskaan toteutunut ja tiedän, etten onneksi ole ainoa. Mutta silti tilanne hävettää.

En ala kertaamaan, mitä kaikkea aivoissani vinksahti, kun tuo ensimmäinen vauvani syntyi, mutta suunnilleen siitä saakka talo on hiljalleen täyttynyt leluista, viime vuosina kiihtyvällä tahdilla. Tavallaan se on ihan ymmärrettävää; lapselle on niin kivaa ostaa, yllättää ja tehdä hänet iloiseksi. Lelut ja lastenvaatteet ovat suhteessa halvempia kuin vaikkapa omassa lapsuudessani, joten ostaminen voi olla jopa harrastus. Ainakin aleshoppailu ja jemmailu. Lisäksi poikien suosimat legothan ovat todella kehittäviä leluja, joiden ostaminenhan on lähes yksinomaan palvelus jälkikasvun motoriselle ja ties mille kehitykselle.

Joo, tiedän olevani tämänkin kehityshäiriön pääsyyllinen. Olen itse aina rakastanut tavaroita ja ostamista. Olen kuulemma ostattanut vanhemmillani ruokakaupasta yhtä ja toista jo ihan pikkutenavana. Muistan, kuinka alakoululaisena menin viikkorahoineni Tiimariin ja ostin jonkun ihanan, vaaleanpunaisen lukollisen rasian salaisuuksille tai jotain muuta himoittua krääsää. Tai kuinka vähän vanhempana kävimme ystäväni kanssa yhdessä säännöllisesti vaateostoksilla ja nautimme täysin siemauksin shoppailustamme ja uusista, muodin mukaisista nuortenvaatteista.

Vaikka olen sanallisesti yrittänyt opettaa lapsille, ettei tavara ja ostaminen tuo onnea, puhuvat tekoni varmasti toista. Postista kannetaan tiheään tahtiin mukavia paketteja, pojat saavat jatkuvasti yhdessä ihasteltuja uusia ja mieluisia vaatteita, äiti rentoutuu omilla shoppailureissullaan ja isin laukusta löytyy työmatkalta tullessa pojille uusia leluja, vaikka juuri sovittiin, että tehdään kotiinpaluun jälkeen mielummin yhdessä vaikka metsäretki.

Synttäreillä myös sankarin veli saa sukulaisilta pieniä lahjoja, ettei tulisi kenellekään paha mieli (tätä tapaa en tosin itse kannata). Ruokakauppakäynneillä ja kauppakeskusreissuilla olemme sentään kyenneet pitämään tiukan linjan: ei osteta leluja. Leluja ostetaan synttärinä, nimpparina, jouluna ja lomareissulla. Kerran olemme vieneet lapset lelukauppaan valitsemaan leluja myös omilla säästöillään.

Koulussa ja päiväkodissa lapset tunnetusti vertailevat. He luettelevat toisilleen, mitä kaikkia legomalleja heillä on lukuisista saatavilla olevista sarjoista. Tämäkin lisää omalta osaltaan uusien lelujen mankumista vanhemmilta. Aina löytyy kaveri, jolla on vielä enemmän ja hänen kokoelmansa on tietysti se standardi, jonka mukaan muut elävät. Isoveikan tarpeet ovat selvästi kasvaneet koulun ja kaveripiirin laajenemisen myötä, jolloin tämä mankuminen mielestäni varsinaisesti alkoi ja pikkuveikka tietysti imee vaikutteet veljeltään kuin sieni,jolloin narina kuuluukin korvissani stereona.

Niin, tuo marina ja narina. Ärsyttävästi tavasta on tullut viime aikoina meillä oikein muoti-ilmiö. Jatkuva lelujen haluaminen ja hankkimisesta puhuminen ahdistaa minua. Jopa ruokapöydässä keskustelu kääntyy saamistarpeisiin. Milloin me mennään lelukauppaan? Miksei me voida ostaa uusia legoja? Tai edes Hot Wheels autoja? Mutta kun sillä ja silläkin kaverillakin on se ja se lego...AAAARGH!

Tietysti olemme keskustelleet asiasta lasten kanssa. Ties kuinka monta kertaa. Kaikkea ei voi, eikä pidä ostaa. Ja että päivä on hyvä, vaikkei saa leluja, herkkuja eikä pääse hoploppiin. Meillä on kaikki niin hyvin. Tavallinen arki ilman uuden saamisen tuomaa iloa on riittävän hyvää. Maailmassa on lapsia, joilla on vain pari jätemateriaalista itse rakennettua lelua. Afrikkalaisten nälkää näkevien lasten kuvat tehokeinona ovat vielä käyttämättä.

Entä ne lukuisat lelut ja legot poikien huoneissa? Kun muistutan tyytymätöntä jälkikasvuani heidän Korvatunturin kanssa kilpailevista leluvuoristaan, kumpikaan ei osaa sanoa oikein mitään. Niin mutta kun. Hyllyssä olevia legorakennelmia ei muka voi purkaa uutta kokoamista varten, mutta eivät ne sentään nurkkaan jää heti kokoamisen jälkeen. Kyllä niillä leikitäänkin. Mutta silti tärkeintä tuntuu olevan se uuden saaminen.

Onko tämä saamisriippuvuus yleinen nykylasten ominaisuus? Onko mitään enää tehtävissä? Vai onko ostoaddiktiosta haittaa ollenkaan? Mitä mieltä sinä olet? Kuinka usein lapsesi saa uuden lelun?

Leluvapaata joulunalusaikaa toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Toppavinkkejä viikonloppuun ja isänpäiväsuunnitelmia

Heips! Täytyi tulla vinkkaamaan teillekin, että Travallen verkkokaupan outletissa on Remu toppahaalareita hurjan edulliseen hintaan 53 eur (norm. 94,50 eur). Outletissa on myös paljon muita tuotteita oikein mukavin hinnoin. Jos talvihaalari vielä puuttuu, nyt kannattaa toimia!

Entä oletteko käyneet Reiman varastontyhjennyksessä? Tänä vuonna varastoa tyhjennetään kaikissa Reiman myymälöissä, myös verkkokaupassa reimashopissa. Varastontyhjennys jatkuu 8.11. saakka.

Kuva Travallen verkkokaupasta.

Minä täällä toivun eilisestä, kohtalaisen haastavasta valintakokeesta ja laskeudun hiljalleen alkavaan viikonloppuun. Oli muuten emäntä aikamoisessa prässissä eilen!

Pikkuveikka lähti eilen isovanhempien kanssa mökille pariksi yöksi ja isoveikka viettää välillä äidin kanssa laatuaikaa kahden kesken. Eilen meillä oli elokuvailta, herkkuja ja paljon selänrapsuttelua.

Isäntä palaa työreissultaan kotiin viikonlopuksi ja hakee isoveikan kanssa huomenna pikkuveikan mökiltä kotiin. Taidan itse käväistä siinä kohtaa kaupungilla ihan itsekseni. Sunnuntaina juhlimme isänpäivää mm. lasten askartelemien lahjojen,  kotona valmistetun pihviaterian ja Hevisauruskonsertin merkeissä.


Ihanaa isänpäiväviikonloppua!

Miten te vietätte tulevaa viikonloppua ja isänpäivää?

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Aikuisopiskelijaksi ryhtyvän aatoksia

Huomaan miettiväni yhä useammin, että pian meidän arkemme muuttuu. Tällä hetkellä on reilut kaksi kuukautta siihen, kun aloitan aikuisopiskelun.

Laitoin tänään postiin kirjeen, jossa ruksasin ottavani vastaan opiskelupaikan, joka valmistaa lähihoitajaksi. Tällä ja seuraavalla viikolla on luvassa vielä kaksi ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan valintakoetta, jotka saattavat vielä muuttaa osoitetta, jonne tammikuussa suuntaan, mutta kyllä se nyt hyvin todennäköiseltä näyttää, että opiskelijaksi tässä jokatapauksessa ryhdytään.

Nyt kun työttömyyspäivät eivät enää jatku tauottomana hamaan tulevaisuuteen, olen viimein virittäytynyt jonkinasteiselle lomataajuudelle, jota ei työttömänä voi kokea, vaikka tavallaan vapaalla onkin. Lomaa kun voi kokea vain, jos sillä on päätepiste. Eihän tämä loppuvuosikaan nyt samalta tunnu, kuin vaikkapa kesäloma töistä, mutta ainakaan nyt ei tarvitse enää hakea epätoivoisesti töitä ja pähkäillä epämääräistä tulevaisuuttaan. Olo on kieltämättä varsin helpottunut.

Helpotuksen lisäksi koen aikamoista levottomuutta ja jännitystä. Mihin olen oikein ryhtymässä? Onko minusta varmasti alalle? Miten perhe jaksaa äidin opiskelun? Miten itse jaksan tehdä koulujuttuja vielä iltasella lasten mentyä nukkumaan? En uskalla edes ajatella, kuinka aikaisiksi aamumme mahtavat muodostua.

Isoveikalle äidin opiskelu tarkoittaa koulupäivän jälkeistä iltapäiväkerhoa klo 12-16. Koko syksyn ekaluokkalainen on otettu tien yli vastaan koulusta kotiin heti lyhyen koulupäivän päätyttyä. Myös aamuisin poika on saateltu koulutielle, eikä hän ole vielä joutunut opettelemaan yksin lähtemistä tai itsenäisiä aamutoimia. Muutama itsenäinen koulusta kotiin paluu on sentään jo harjoiteltu. Jatkossa pieni koululaisemme joutuu toisinaan lähtemään kouluun itsenäisesti ja varmasti myös välillä palaamaan iltapäiväkerhosta yksin kotiin. Luulen, että vastuuntuntoinen ja fiksu poika selviää uudesta kuviosta varsin hyvin. Pitkät päivät suuressa ryhmässä tosin varmasti väsyttävät aistiherkkää lasta.

Pikkuveikallekin on jo kerrottu, että äidin lähtiessä opiskelemaan, hän käy jatkossa päiväkodissa viitenä päivänä viikossa ja on siellä koko päivän kuten monet muutkin päiväkotikaverit. Poika ei ole muutoksesta ollenkaan innoissaan, sillä hän muistaa, kuinka raskasta kokopäivähoito viime syksynä oli. Tämän vuoden pikkuveikka on ollut päiväkodissa kahtena aamupäivänä viikossa ja tämä "paikan pitäminen" kavereiden tapaamisineen ja askarteluineen on tuntunut juuri sopivalta määrältä nelivuotiaallemme. Toisaalta pikkuveikka alkaa kaipailla enemmän omaa kaveriseuraa isoveikan siirtyessä kotoa yhä enemmän koulukavereidensa seuraan ja toivonkin, että päiväkodin kokopäivähoito näyttäytyisi nelivuotiaalle toisenlaisessa valossa kuin silloin kolmivuotiaana. Ja kun äidin sydäntä oikein hiertää, koitan muistuttaa itselleni, että minä olen kuitenkin antanut hänelle monta hyvää kotihoitovuotta - nyt on minun vuoroni.

Isäntä joutuu osallistumaan aiempaa enemmän kotitöihin, sillä pian ei töistä tullessa olekaan enää ruoka pöydässä ja pyykit pestynä, kun vaimo viettää päivät kodin sijaan koululla. Yhteinen aika puolison kanssa vähenee, sillä vaimon koulutehtävät vievät osansa niin illoista kuin viikonlopuistakin. Varmasti tulee myös niitä iltoja, kun mies joutuu yksin hoitamaan poikien iltatoimet ja laittamaan heidät nukkumaan äidin tehdessä opiskeluun liittyvää ryhmätyötä koululla myöhään iltaan. Isäntä kohdannee töistä kotiutuessaan myös aiempaa väsyneemmän emännän, jonka muisti reistailee kiireisen arjen keskellä ja jolla ei aina olekaan kaikki perhe-elämän langat tiukasti käsissään. Haastava kombinaatio - myönnetään. Luulen, että isovanhempia kysytään hoitoavuksi aiempaa useammin, mutta kyllä tässä uudessa tilanteessa joutuu isäntäkin karsimaan työmatkusteluaan.

Tietysti opiskelu vaikuttaa myös raha-asioihin. Taloudellisesti opiskelu vaikuttaa esimerkiksi päiväkotimaksun huomattavana nousuna viisipäiväisen viikon ja kokopäivähoidon myötä ja koululaisen iltapäiväkerhomaksuna. Myös oppikirjat ja bussin kuukausikortti ovat uusia kuluja arjessamme. Näillä näkymin ensimmäinen opintovuosi soljuisi vielä ansiopäivärahalla, mutta jatkossa tuloni tulevat putoamaan jyrkästi. Lastenvaatteista säästetään varmasti ensimmäisenä, joten shoppailu tulee vähentymään (niisk!). Myös ruokaostoksista on varaa säästää, ainakin aikuisten herkuttelun verran. Ulkomaanmatkoista on turha haaveilla lähivuosina ja varmasti kotimaan reissutkin joudutaan karsimaan.

Toisaalta perhe luultavasti saa tilalle virkistyneen äidin ja vaimon, jolla on pitkästä aikaa jotain motivoivaa omaa tekemistä, josta on monenlaista hyötyä tulevaisuudessa. Vakituinen työllistyminen on ehkä enää vain kahden vuoden päässä ja alalla pitäisi näillä näkymin töitä riittää jatkossakin. Luultavasti työelämä imaisee mukaansa jo opiskeluaikana ja pieniä lisätuloja voi hankkia opintojen ohessa.

Vaikka olen opintojen myötä paljon poissa kotoa, kuvittelen olevani enemmän läsnä silloin, kun olen kotona perheen kanssa ja toisaalta keskityn vastaavasti opiskeluun kunnolla koulupäiväni aikana. Ainakin töissä ollessani koin tämän elämän jakautumisen työpäivään ja koti-iltaan läsnäoloa ja keskittymistä lisäävänä.

Ja arvatkaa mitä? On tämä tuleva elämänmuutos poikinut jo jotain ihan uskomatontakin: olen ilmoittautunut ajotunneille autokouluun! Historianihan on sellainen, että minulla on ajokortti, mutten ole ajanut 15 vuoteen metriäkään, enkä sitä ennenkään mitenkään säännöllisesti. Ajaminen jäi aikanaan mukavuussyistä miehen vastuulle ja pian en enää uskaltanutkaan rattiin. Vuodet kuluivat ja kynnys liikenteeseen lähtöön kasvoi kilpaa lasten kanssa.

Otin viimein itseäni niskasta kiinni tämän asian suhteen, etteivät pikkuveikan hoitopäivät venyisi bussilla kulkemisen vuoksi mahdottoman pitkiksi silloin, kun äiti opiskelee ja osin reissutyötä tekevä isi suhaa ympäri Eurooppaa. Tästä väsyneiden lasten kanssa bussipysäkillä seisomisesta minulla on kokemusta vuoden takaa syksyltä, kun köröttelin bussilla työpaikan, kodin ja päiväkodin väliä. Sitä rumbaa en haluaisi kokea enää uudestaan.

Te lukijat varmasti mietitte nyt, että miten blogin mahtaa käydä. Tottakai sitä miettii itsekin. En kuitenkaan usko, että edes kykenen lopettamaan kirjoittamista: niin paljon tästä saan. Ja varsinkin teidän kommenteistanne. Postausväli varmasti hieman harvenee, mutta toisaalta aihepiiri laajenee ja tekstit todennäköisesti syvenevät. Saatte lukea mm. sarkastisia tilityksiä opiskelevan äidin arjen kiemuroista. Ja eivätköhän nuo lastenvaatteetkin pyöri kuvioissa jollain lailla edelleen. Voin vaikka kuvata teille, millaisissa hurjissa yhdistelmissä pikkuveikka-raukka joutui lähtemään päiväkotiin, kun kaikki vaatteet olivat taas kerran pyykkikorissa: Toivottoman oivallista - päivän asujen kauhugalleria!

Eli uutta kohti mennään, jännittyneenä mutta toiveikkaana - ja ehdottomasti häntä pystyssä!

Oletko sinä tehnyt elämänmuutoksen aikuisena? Miten siitä selvisit? Oletko lähtenyt opiskelemaan aikuisiällä tai onko joku tuttavasi? Vinkkejä???

Mahtavaa marraskuuta toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Hurrrrjaa Halloweenia!

Minä ihastuin tänä syksynä Lindexin uuteen kauhu-teemalla kuvitettuun lastenmallistoon, joka julkaistiin sopivasti Halloweenin alla.

Meillä ei vietetä Halloweenia tulevana viikonloppuna, mutta pienimuotoiset kummitusjuhlat on sovittu serkkuperheen kanssa mökkimaisemiin ensi kuun puolivälissä. Isoveikan kuukauden päästä juhlittavat 7 v kaverisynttärit valmistellaan jälleen mahdollisimman karmiviksi, joten hirviöasujen käyttökerrat eivät jäisi vain siihen yhteen ja ainoaan. Lisäksi tulevana Halloween viikonloppuna koululaisemme osallistuu kaverisynttäreille, joille voisi pukeutua kammottavan ajankohtaisesti...puhumattakaan niistä monista roolileikeistä, joita näissä pelottavissa pukineissa keksittäisiin...

Tänään kävin pikkuveikan kanssa asioilla kaupungilla ja minun oli pakko päästä katsomaan livenä aiemmin netissä ihailemiani Lindexin kauhuvaatteita. Ja niinhän siinä kävi, että kassin kanssa käveltiin ulos kaupasta. Pikkuveikka sai ensimmäisessä kuvassa näkyvän supersankarin kokohaalarin, jossa on sopivasti kammottava korvallinen huppu ja viitta. Laadukkaan oloinen kokonaisuus on luomupuuvillaa ja silmänreijillä varustettu hupullinen viitta on irrotettava.

Isoveikka voi pukea syksyn kummituskemuihin harmaan luurangonkasvoja kuvaavan t-paidan, jonka takahelmassa on vielä kammottava teksti. Yllä olevassa kuvassa näkyvät selkäpiitä karmivat sukat, jotka päätyivät myös ostoskassiimme. Pääkallopaita ja luisevat sukat yhdistettynä mustiin Villervallan canvashousuihin ovatkin hauska juhla-asu luokkakaverin synttäreille, jotka ovat sopivasti tulevana Halloween viikonloppuna.

Pimeässä hohtavat luurankoyökkärit (jotka sopivat yhtälailla naamiaisasuiksi) olisivat aivan ihanat, mutta jäivät toistaiseksi kauppaan.

Nämä vaatteet ovat siitä kivoja, että niitä voi käyttää myös arjessa ja yhdistellä tavallisiin vaatteisiin. Tuotteet ovat mielestäni kohtuuhintaisia: kokohaalari 22,90 eur ja paita 9,95 eur. Eivätkä kuvat ole liian pelottavia. Vai ovatko?

Juhlitteko Halloweenia tai vietättekö pyhäinpäivää? Onko tiedossa naamiaisia? Pukeutuvatko lapset mielellään kauheisiin asuihin?

Kuvat Lindexin sivuilta.

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Syyslomalla Flamingossa

Tervehdys täältä flunssaparantolasta. Pikkuveikka alkoi pärskiä viikonloppuna kylpylästä kotiuduttuamme ja eilen aamulla oli jo kuumeessa. Aamupala tuli takaisin lautaselle ja päivän kaikki muut suunnitelmat piti peruuttaa. Lämpö nousi lähelle 39 ja pieni potilas vaan makasi sohvalla silmät lasittuneina ja torkkui vähän väliä. Ruoka ei luonnollisesti maittanut, mutta onneksi nestettä meni kuitenkin ja iltaa kohti saatiin jo jotain kiinteääkin syötyä. Kunnon kuumepiikki vaikutti tehokkaalle, sillä lääkittynä hyvin nukutun yön jälkeen kuume on ainakin toistaiseksi poissa ja puhelias pienimmäisemme pulputtaa ihan entiseen malliin ja jaksoi jo härnätä kouluun lähtevää isoveikkaakin.

Mutta oli meillä ihana syyslomareissu! Kaksi vuorokautta vietettiin Vantaan Flamingossa trooppisessa lämmössä ja vesiliukumäissä. Sinne hämärään ja kosteaan vesipuistoon en viitsinyt kameraa toisten uimapukuisten äitien kauhuksi viedä, joten kuvia napsin suosiolla reissun muista vaiheista.

Tämä lomareissu on ensimmäinen yhteinen retkemme Flamingoon: pojat ovat käyneet vesipuisto-hotellilomilla Flamingossa useamman kerran isovanhempien kanssa ja me vanhemmat olemme käyneet aikuisten kesken omilla reissuillamme.

Ravintolaherkuttelu oli keskeinen osa tätäkin lomaa ja olen ylpeä, miten pojat tilasivat reippaasti tarjoilijalta omat annoksensa. Iltaisin uimisesta väsähtäneet pojat malttoivat melko mukavasti odottaa vanhempien useamman ruoka-annoksen nautiskelua, kun mukana oli ipad ja piirustusvälineitä. Varasimme päydän jo kuudeksi, että pojat pääsevät ajoissa nukkumaan kuluttavan päivän jälkeen. Ja pitihän ruokailun jälkeen käydä tietysti vielä jätskillä viereisessä Spice Icessä. Aamiaisella hotellissa oli muuten syysloman kunniaksi suklaaputous, johon sai dipata keksejä ja vaahtokarkkeja!

Toisena iltana syötiin pihviravintola Parillassa ja toisena italialais-amerikkalaisessa La Famigliassa. Jälkimmäisessä oli lapsille tarjolla muutakin kuin nakkeja ja lehtipihviä ja pikkuveikka valitsikin onnistuneesti kalaa. Vaikka kieltämättä nuo nakit ja ranskalaiset olivat lapsista lomareissun herkkuruokaa, joita syötiin varsinkin lounaaksi vesipuiston kahvilaravintolassa pelkät uikkarit päällä. Voiko elämä enää helpompaa olla!

Majoituimme Sokos Hotel Flamingoon, jossa meillä oli mukavankokoinen huone kahdella seinältä avautuvalla lisävuoteella. Pojista sängyt olivat hauskat - vähän niinkuin laivamatkalla. Pikkuveikka nukkui laidattomassa alasängyssä ja turvalaitaa ei ollut saatavilla, joten rakensimme tuolista ja parista pyyhkeestä hänelle tee-se-itse turvalaidan, ettei tarvitse yöllä etsiä pikkukaveria lattialta.

Huoneen suuresta ikkunasta oli jännittävää katsella suuren kaupungin liikennettä vieraan näköisine busseineen ja bongailla lentokoneita. Parasta oli kuitenkin pomppia isin ja äidin sängystä kerrossängyn alapedille ja takaisin. Hissin tilaaminen ja napin paineluvuorosta kinastelu kuului myös lomaohjelmaan. Riidellä tai tapella tällä minilomalla ei onneksi tarvinnut, oli niin paljon muuta tekemistä.

Omat unet olivat reissussa vähän sitä sun tätä, sillä selkäni ei tykkää yhtään hotellien ylipehmeistä sängyistä ja oma tyynykin unohtui pakata mukaan. Raskas ja myöhäinen syöminen yhdistettynä hampaita kirskuttavaan isoveikkaan vei ekan yön unet aika lyhyiksi, mutta seuraavana nukuin jo paremmin.

Vesipuistossa oli onneksi helppo olla vähän väsyneenäkin: lämpimissä altaissa voi halutessaan vain istuskella ja katsella lasten polskimista. Itse en välitä hurjimmista vesiliukumäistä, mutta isolla renkaalla laskettava, melko rauhallinen Maya putous oli minun lempparini. Lisäksi laskimme koko perhe yhdessä pienillekin sopivasta Perheliukumäestä, jossa voi laskea useampi henkilö rinnakkain. Pikkuveikalle kelpasivat tietysti myös lastenaltaan pikkuiset mäet ja isoveikka sukelteli mielellään isin kanssa isommissa altaissa, mutta sain minä esikoisestani yllättävää seuraa myös rentouttavaan porealtaaseen.

Flamingo sijaitsee aivan kauppakeskus Jumbon kyljessä, joten eihän tällainen shoppailija voi ohittaa tuollaista ostosmahdollisuutta, vaikka perhelomalla ollaankin. Olin kuitenkin tiukkana ja kävin yksin ostoksilla vain tunnin verran Jesper Juniorin 1/2 hintapäivillä ja Prismassa miesväen kiipeillessä sillä aikaa sisäleikkipuisto Naurusaaressa. Kävin itsekin kurkkaamassa tuota itselleni uutta sisäleikkipuistoa ja se yllätti positiivisesti. Suomalaisen valmistajan laadukkaita leikkitelineitä kohtuullisen kokoisessa tilassa ja vieläpä rauhallisen meriaiheisesti väritettynä.

Jesper Juniorin aletungoksessa kassiini pakattiin molemmille pojille Legon Ninjago hupparit ja pikkuveikalle Jonathan villahaalari. Itseleni (!) ostin Reimatecin toppahanskat, joiden suurin koko 8 (12-14 v) ilokseni mahtuu pitkäsormiseen käteeni. Tulevana talvena voin minäkin tehdä lumiukkoja kuivin käsin :)

Yhdessäkin shoppailtiin, kuten halloween aiheisista kuvista näkyy. Viihdekeskus Flamingossa on herkullinen naamiaistarvikkeita myyvä puoti MaraKatti, josta ostettiin hieman uutta rekvisiittaa isoveikan jo perinteeksi muodostuneille marraskuun lopun kauhusynttäreille. Styroksinen pääkallo, muoviset kahleet ja imukupeilla ikkunaan kiinnitettävä hämähäkinverkko pääsevät kuviin sitten, kun on juhlan aika.

Kotimatkalla koukattiin pikaisesti Flamingon lähellä sijaitsevan Reiman Outletin kautta. Kierretttiin talven uutuuksia normaalihintaan pursuava myymälä pikkuveikan kanssa kaksin muiden odottaessa autossa malttamattomina kotiin pääsyä. Reissussa rähjääntynyt ja päiväunia kaipaava pikkuveikka ei jaksanut kauaa innostua myymälän keskellä olevasta liukumäestä ja teki yhtäkkiä lähempää tuttavuutta erään mallinuken kanssa sillä seurauksella, että istuva nukke putosi pöydältä lattialle. Onneksi ei mennyt rikki. Pieni mies säikähti kamalasti ja parkui sydäntä särkevästi. Onneksi myyjä ei parkunut, eikä äiti.

Outletista mukaamme lähti vain tuo alimman kuvan normaalihintainen oranssi Slalom pipo isoveikalle. Aivan ihastuttava, enkä ole nähnyt sitä reimashopissa. Isoveikkakin tykkäsi äidin valinnasta. Kuvan toisen harmaa-sini-vihreän isoveikan Reima pipon löysin Jumbon Prismasta.

Isoveikalle hankin uusia pipoja, koska aiemmin tilaamani kirjavan Wild akryylipipon jouduin palauttamaan, sillä jo sovitus kutitti herkkäihoista isoveikkaa liikaa. Akryylineulos jatkuu pari senttiä nurjalle puolelle, ja fleecevuori alkaa vasta sitten. Pikkuveikalle ei onneksi tullut ihanasta Wild piposta kutinaa.

Olipa ihana reissu, josta lapset nauttivat täysin siemauksin ja äitikin rentoutui, kun sai hieman vapaata arjen pyörityksestä ja tilaisuuden lillua lämpimissä altaissa. Valmiiseen pöytään pääsy on vaan joka kerta yhtä ylellistä, kun arjessa vastaa yksin perheen ruokahuollosta. Lisäksi oli hienoa olla koko perhe yhdessä ilman mitään velvoitteita, olla vaan ja nauttia olostaan. Ja kieltämättä oli aika makeaa, kun molemmat pojat ovat jo sen ikäisiä, että menevät isin kanssa miesten pukuhuoneeseen.

Mitä te teitte syyslomalla? Onko Flamingo tuttu paikka? Kävittekö Jesperin alessa? Mitä teidän lapset haluavat syödä ravintolassa?

Reipasta viikonalkua kaikille!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Kuulumisia syyslomatunnelmissa

Nyt tuntuu ihan lomalta. Palasimme tänään koko perheen yhteiseltä Flamingo kylpyläreissulta Vantaalta. Pari päivää pulikoitiin lämpimissä vesissä ja nautittiin kiireettömästä yhdessäolosta ilman arjen velvoitteita ja tulipa siinä samalla hieman shoppailtuakin.

Olipa mukavaa, mutta oli kyllä mukava palata kotiinkin: tuollainen kylpyläloma lasten kanssa on varsin intensiivinen kokemus kaikille ja unet hotellissa sitä sun tätä, joten olimme aika väsyksissä parin vuorokauden jälkeen. Päikkärit tekivät hyvää kotiin päästyä.

Viime viikonloppuna tehtiin koko päivän metsäretki meille ihan uuteen paikkaan ja paistettiin makkaraa nuotiolla. Näistä molemmista syyslomareissuista lupaan kertoilla lisää myöhemmin.

Kuvissa hieman syystunnelmia meidän pihalta.

Ihanaa, että edessä on vielä viikonloppu ennen arkeen paluuta! Loman jälkeenhän tarvitaan aina se pari päivää toipumisaikaa - eikö?

Minä sain tänään jännittävää postia: hyväksymiskirjeen lähihoitajakouluun! Sama postipoika toi kutsun myös toiseen valintakokeeseen. Jännittäviä aikoja siis luvassa edelleen, mutta ainakin yksi koulupaikka on varmistettu tammikuulle! :)

Blogi on muuten ollut jo hetken aikaa facebookissa, mutta olen tyystin unohtanut siitä teille kertoa. Muutamat ovat minut kuitenkin jo sieltä löytäneet :)

Miten teidän viikko on mennyt? Oletteko ehtineet syyslomailla?

Rentouttavaa viikonloppua toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

Alekoodi uusille Reimaclubilaisille! (+ postikuluttomuus)

Joko sinä kuulut Reimaclubiin? Minulle tulee sieltä säännöllisesti mukavaa sähköpostia, joissa on mm. etuja Reiman verkkokauppaan reimashoppiin, vinkkejä lasten toimivaan pukeutumiseen vaihtevissa sääolosuhteissamme eri vuodenaikoina, ennakkotietoa tulevista ihanuuksista ja tapahtumakutsuja Reiman liikkeisiin. Rahanarvoisia etuja siis ja lisäksi inspiroivia ulkoiluvinkkejä.

Aktiivisena reimashopin käyttäjänä sain tilaisuuden tarjota teille uudenlaisen alekoodin. Kun käytät koodiani TPTS6XZG liittyessäsi Reimaclubiin, saamme molemmat 5 euron etusetelin sähköpostiimme. Aika mukavaa eikö? Syötä koodi ja tule mukaan Reimaclubiin osoitteessa www.reima.fi/liity

Eikä siinä vielä kaikki:  reimashopissa on juuri nyt toimituskulut 0 euroa (25.10. saakka), joten nyt kannattaa liittyä clubiin ja tilata se puuttuva vedenpitävä hanskapari, rinteeseen sopiva talvitakki tai ihastuttava pipo!

Reippain syyslomaterveisin,
Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari