Olen viime aikoina törmännyt ikävään ilmiöön: jatkuvaan ostamiseen ja saamiseen tottuneet pojat narisevat, jos kokojan ei tulekaan uutta tavaraa. On ilmeisesti tullut vanhemmille maksun aika siitä, että lapsille on ollut niin kiva ostaa. Nyt nuo pojat ovat kasvaneet jo sen verran isoiksi, että osaavat haluta ja vaatia. Kaikenlisäksi pojat tuntuvat nyt kuvittelevat, että hyvä päivä sisältää tavaran saamista, ostettuja elämyksiä tai vähintäänkin herkkuja.
Ei kuulosta kovin mairittelevalle vai mitä? Miten tässä näin pääsi käymään? Muistan vielä melko elävästi, kuinka aikanaan isoveikka vatsassani "päätin", että meille hankitaan vain muutamia kehittäviä puuleluja. Ylevä kasvatussuunnitelmani ei valitettavasti koskaan toteutunut ja tiedän, etten onneksi ole ainoa. Mutta silti tilanne hävettää.
En ala kertaamaan, mitä kaikkea aivoissani vinksahti, kun tuo ensimmäinen vauvani syntyi, mutta suunnilleen siitä saakka talo on hiljalleen täyttynyt leluista, viime vuosina kiihtyvällä tahdilla. Tavallaan se on ihan ymmärrettävää; lapselle on niin kivaa ostaa, yllättää ja tehdä hänet iloiseksi. Lelut ja lastenvaatteet ovat suhteessa halvempia kuin vaikkapa omassa lapsuudessani, joten ostaminen voi olla jopa harrastus. Ainakin aleshoppailu ja jemmailu. Lisäksi poikien suosimat legothan ovat todella kehittäviä leluja, joiden ostaminenhan on lähes yksinomaan palvelus jälkikasvun motoriselle ja ties mille kehitykselle.
Joo, tiedän olevani tämänkin kehityshäiriön pääsyyllinen. Olen itse aina rakastanut tavaroita ja ostamista. Olen kuulemma ostattanut vanhemmillani ruokakaupasta yhtä ja toista jo ihan pikkutenavana. Muistan, kuinka alakoululaisena menin viikkorahoineni Tiimariin ja ostin jonkun ihanan, vaaleanpunaisen lukollisen rasian salaisuuksille tai jotain muuta himoittua krääsää. Tai kuinka vähän vanhempana kävimme ystäväni kanssa yhdessä säännöllisesti vaateostoksilla ja nautimme täysin siemauksin shoppailustamme ja uusista, muodin mukaisista nuortenvaatteista.
Vaikka olen sanallisesti yrittänyt opettaa lapsille, ettei tavara ja ostaminen tuo onnea, puhuvat tekoni varmasti toista. Postista kannetaan tiheään tahtiin mukavia paketteja, pojat saavat jatkuvasti yhdessä ihasteltuja uusia ja mieluisia vaatteita, äiti rentoutuu omilla shoppailureissullaan ja isin laukusta löytyy työmatkalta tullessa pojille uusia leluja, vaikka juuri sovittiin, että tehdään kotiinpaluun jälkeen mielummin yhdessä vaikka metsäretki.
Synttäreillä myös sankarin veli saa sukulaisilta pieniä lahjoja, ettei tulisi kenellekään paha mieli (tätä tapaa en tosin itse kannata). Ruokakauppakäynneillä ja kauppakeskusreissuilla olemme sentään kyenneet pitämään tiukan linjan: ei osteta leluja. Leluja ostetaan synttärinä, nimpparina, jouluna ja lomareissulla. Kerran olemme vieneet lapset lelukauppaan valitsemaan leluja myös omilla säästöillään.
Koulussa ja päiväkodissa lapset tunnetusti vertailevat. He luettelevat toisilleen, mitä kaikkia legomalleja heillä on lukuisista saatavilla olevista sarjoista. Tämäkin lisää omalta osaltaan uusien lelujen mankumista vanhemmilta. Aina löytyy kaveri, jolla on vielä enemmän ja hänen kokoelmansa on tietysti se standardi, jonka mukaan muut elävät. Isoveikan tarpeet ovat selvästi kasvaneet koulun ja kaveripiirin laajenemisen myötä, jolloin tämä mankuminen mielestäni varsinaisesti alkoi ja pikkuveikka tietysti imee vaikutteet veljeltään kuin sieni,jolloin narina kuuluukin korvissani stereona.
Niin, tuo marina ja narina. Ärsyttävästi tavasta on tullut viime aikoina meillä oikein muoti-ilmiö. Jatkuva lelujen haluaminen ja hankkimisesta puhuminen ahdistaa minua. Jopa ruokapöydässä keskustelu kääntyy saamistarpeisiin. Milloin me mennään lelukauppaan? Miksei me voida ostaa uusia legoja? Tai edes Hot Wheels autoja? Mutta kun sillä ja silläkin kaverillakin on se ja se lego...AAAARGH!
Tietysti olemme keskustelleet asiasta lasten kanssa. Ties kuinka monta kertaa. Kaikkea ei voi, eikä pidä ostaa. Ja että päivä on hyvä, vaikkei saa leluja, herkkuja eikä pääse hoploppiin. Meillä on kaikki niin hyvin. Tavallinen arki ilman uuden saamisen tuomaa iloa on riittävän hyvää. Maailmassa on lapsia, joilla on vain pari jätemateriaalista itse rakennettua lelua. Afrikkalaisten nälkää näkevien lasten kuvat tehokeinona ovat vielä käyttämättä.
Entä ne lukuisat lelut ja legot poikien huoneissa? Kun muistutan tyytymätöntä jälkikasvuani heidän Korvatunturin kanssa kilpailevista leluvuoristaan, kumpikaan ei osaa sanoa oikein mitään. Niin mutta kun. Hyllyssä olevia legorakennelmia ei muka voi purkaa uutta kokoamista varten, mutta eivät ne sentään nurkkaan jää heti kokoamisen jälkeen. Kyllä niillä leikitäänkin. Mutta silti tärkeintä tuntuu olevan se uuden saaminen.
Onko tämä saamisriippuvuus yleinen nykylasten ominaisuus? Onko mitään enää tehtävissä? Vai onko ostoaddiktiosta haittaa ollenkaan? Mitä mieltä sinä olet? Kuinka usein lapsesi saa uuden lelun?
Leluvapaata joulunalusaikaa toivotellen,
Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari
Aijai, onneksi meillä ei niin paljon vielä ymmärretä ostelun päälle. Muutenkin noita leluja on joka paikassa, että taitaa joulupukkikin tuoda molemmille yhden lelun ja se on siinä.
VastaaPoistaMitä pienempi, sitä vähemmän ymmärtää ostamisen ihanuutta. Ja toki tässä on suuria yksilöllisiä eroja: toisia kiinnostaa tavarat pienestä asti, kun toinen haluaa elää koko elämänsä mahdollisimman vähän kuluttaen ja ostaa vain todelliseen tarpeeseen (mikä sekin on nykyisin taatusti eri asia kuin aikoinaan).
PoistaYksi lelu per lapsi jouluksi kuulostaa tosi hyvältä idealta. Toivottavasti myös sukulaiset jakavat periaatteesi :)
Suotta häpeilet :) Tiedän monta perhettä jossa sama fiilis.
VastaaPoistaMeillä saa harvoin leluja. Jouluna ja synttäreinä tai erityishetkinä (esim. uusi kauan harjoiteltu taito tms). Ostais varmaan joskus muulloinkin, jos siihen olisi mahdollisuus...
Toisaalta oon hyvin tyytyväinen meidän nykyiseen lelumäärään. Joskin osan saisi laittaa vauvaleluina jo eteenpäin. Meille on varmaan viimeks hankittu leluja viime jouluksi...?
Nyt oon itse odotellut kuvastoja, jos kummit sattuis kyseleen mitä pojat toivoo. Saa nähdä miten sitten käy. Isompi sanoi, että saataiskohan me joulupukilta edes jotain :D
Kiva kuulla, etten ole ainoa, joka tämän ilmiön kanssa tuskailee :)
PoistaTeillä on hankittu leluja ihailtavan maltillisesti. Toivottavasti tilanne pysyy samanlaisena joulun tullen ja tulevaisuudessakin.
Jännä, että toinen odottaa lelukuvastoja ja toinen yrittää piilotella ;) Yhden kuvaston pojat saivat käyttöönsä, mutta seuraavan laitoin äkkiä paperinkeräykseen ja niin aion tehdä muillekin postilaatikkoon putoaville ostohoukutuskatalogeille. Joidenkin lastenohjelmien mainostauoillakin on muuten lelumainoksia :/
Meillä saa leluja vain jouluna ja synttäriksi (joten lelut jakaantuu aika tasaisesti vuodelle kun synttärit on huhtikuu-kesäkuu akselilla), ja yleensähän ne toiveet pojilla on Legoja, joita kyllä on ihan sikana. Mutta nuo nyt kestää aikaakin, jos vaan jaksais jemmata sitten lastenlapsille mummolaleluiksi :D Meillä oli aikaisemmin sellainen perinne, että vietiin Joulupataan hyväkuntoisia leluja - lapset sai itse valita, ja monesti yllätti miten hyvistäkin olivat valmiita luopumaan hyväntekeväisyyden nimissä. Nytten tuntuu että noissakin hyväntekeväisyysjutuissa pitäisi ostaa uutta ja lahjoittaa ne, noinkohan ne enää huolii edes hyväkuntoisia käytettyjä...
VastaaPoistaPojat kyllä selailee lelulehtiä ahkeraan, mutta sellaista mankumista ei ole, kun tietävät, että lahjoja saa vain pari kertaa vuodessa. Ollaan puhuttu myös siitä, että aina ei saa sitä mitä toivoo, ja hyvin kyllä ovat ymmärtäneet senkin. Kaupassa kyllä haluavat aina ihailla Lego-hyllyä, mutta tietävät kyllä että en huvikseen ala ostelemaan leluja kauppareissulla.
Kyllähän minäkin tykkään shoppailla, en sitä kiellä, mutta en myöskään kanna siitä mitään omantunnontuskia, koska homma on hallinnassa, ja eihän tämä kulutusyhteiskunta toimi ilman sitä kulutusta.
Lelujen saaminen synttärinä ja jouluna kuulostaa juuri sopivalle tahdille. Siinä on tavoitetta meillekin!
PoistaNyt olen ajatellut, että vähennämme joulun leluvuorta mm. toivomalla sukulaisilta elämyksiä lelujen sijaan. Teatteri- tai elokuvalippu, sisäänpääsy Hoploppiin tms. olisi kiva vaihtoehto. Tai vaikkapa uudet monot.
Tuota lelujen viemistä joulukeräykseen olen itsekin miettinyt ja nyt taitaisi olla korkea aika toteuttaa tämä. Kiitos muistutuksesta! Meillä on Franklin-kirja, jossa lapset antavat joulun alla jonkin omista leluistaan joululahjakeräykseen: tuon kirjan voisikin lukea lähiakoina asian alustukseksi ;)
Niin, onhan se ihan normaalia, että lapset haluavat leluja ja ihailevat niitä kaupan hyllyllä ja houkuttelevissa kuvastoissa. Ja ilman ostamista ei tämä yhteiskunta tosiaan pyöri. Tuskani kumpuaa lähinnä siitä, miten riippuvainen varsinkin tuo esikoinen on ostamisen/uuden lelun saamisen tuomasta onnesta. Hän kyllä tietää, että kaikkea toivomaansa ei voi saada, mutta silti tuntuu huolestuttavalta, miten paljon puhe ja ajatuksen nykyisin pyörivät lelujen saamisen ympärillä.
Voi, miten tuttua. Olen ihan samoja latuja hiihdellyt ja nyt korpeaa tämä tavaran määrä ja se, että lapsi on täysin tottunut saamaan viikottain jotakin. On niin kiva antaa, mutta silti harmittaa se fiilis, että mikään ei riitä. Meillä lapsi ei oikeastaan varsinaisesti vaadi mitään, mutta esittää toiveita. Usein ne ovat jotain keräilyharvinaisuus-Legoja, joita sitten epätoivoisesti metsästän ympäri maailmaa hirmuiseen hintaan. Ongelma on enempi kai mun eli en osaa sanoa ei tai halua tuottaa lapselle näissä asioissa pettymystä.
VastaaPoistaTeilläkin :/
PoistaMeillä on ihan sama, että pojat eivät varsinaisesti vaadi uutta lelua, mutta toiveita mietitään jatkuvasti ääneen ja keskustellaan niistä veljen ja kaverien kanssa. Myös minun kanssani yrittävät keskustella lelutoiveistaan moneen kertaa päivässä, mutta viime päivinä olen kieltäytynyt puhumasta lelujen saamisesta ja kääntänyt puheenaiheen tarkoituksella aivan muualle. Ei se kyllä helposti onnistu.
Meillä ei vielä tiedetä keräilyharvinaisuuksista, luojan kiitos, mutta isoveikan lemppari Lego Chima alkaa olla monesta kaupasta vähissä muiden sarjojen vallatessa hyllytilan. Toisaalta tuo kuuluisa lelukuvasto vaihtoi kiinnostuksen hetkessä Ninjagoon eli kovin ollaan vaikutteille alttiita vielä.
Meillä on niin, että isäntä on tässä kohtaa se heikoin lenkki: hänen on mahdotonta olla tuomatta matkoiltaan pojille edes pientä lelua. Minä sain jo kertaalleen sovittua sellaisen käytännön, että isin työmatkan päätteeksi menemme yhdessä vaikka uimahalliin tavaran saamisen sijaan, mutta tapa palasi taas vanhaan kuin varkain.
Tiedän niin tuon tunteen, että on kiva antaa lapselle pieniä yllätyksiä joulun ja synttärien välissäkin, mutta sillä näyttää tosiaan olevan ikäviä seurauksia :/ Tässä täytyy kuitenkin ajatella myös sitä, miten lapset pärjäävät aikuisina ja siksi olen nyt huolissani.
Meidän 8-vuotias juniorimme pyytää ostamaan aika harvoin mitään leluja, eikä hänellä niitä kovin kummoista määrää minun mielestäni ole. Synttärilahjoja pojan kavereille tulee vuoden aikana hankittua noin 20 kpl (osin kimppalahjoina), joten lelukaupassa käydään välillä aika useinkin. Satunnaisesti tulee jotain pientä ostettua omalle pojallekin - toki hän lelukaupassa saattaa jotain pyytää, mutta useammin jätetään ostamatta kuin ostetaan. Hänellä oli äskettäin synttärit, mutta synttärilahjaksi ei ostettu leluja, vaan pihapeleihin maalivahdin varusteet. Muutoinkin tulee ostettua hänelle enemmänkin jotain urheiluharrastuksiin tai pihatouhuihin liittyvää kuin sisäleluja. Sisällä kun poikaa vähemmän näkyy, eikä hän sisällä ollessaan yleensä juurikaan leiki, vaan lukee tai katsoo telkkaria tms. Lelukuvastot olen heittänyt nyt paperinkeräykseen sitä mukaa kuin niitä on tullut. Näillä näkymin juniori tulee saamaan joululahjaksi uuden salibandymaalivahdin kypärän, Kätyrit-DVD:n ja radio-ohjattavan auton (sellaisen mitä voi käyttää ulkonakin :). Ja jos vaikka ostaisi vielä jonkun kirjan. Kummeilta on toivottu synttärilahjaksi "elämyksiä", esim. kylpylässä, uimahallissa tms. käyminen. Leluille, legot mukaan lukien, kun meillä ei tunnu käyttöä olevan...
VastaaPoistaTeillä onkin harvinaisen paljon ulkoileva poika. Myös runsas lukeminen kuulostaa oikein mukavalta :)
PoistaOnpas teillä paljon kaverisynttäreitä ja sitä myötä myös lahjahankintoja kavereille. Tästä olen muuten ylpeä: kun ostetaan kavereille lahjoja, pojat eivät odota saavansa itse mitään. Ja vaikka pyytäisivät, emme ole ostaneet. Osataanhan me sentään jotain! ;)
Meillä on pian 7-vuotiaalla vielä aktiivinen leikkivaihe ja lelut, legot varsinkin, ovat hyvin tärkeitä. Monena aamuna tulee pieni itku, kun pitää keskeyttää leikit ja alkaa valmistautua kouluun.
Meillä on ollut kovin huonoa tuuria radio-ohjattavien autojen kanssa, jotka olisivat muuten tosi hyviä ulkoleluja. Isoveikan auto toimi hyvin, kunnes siirrettiin ulkokäyttöön. Pikkuveikan viime kesänä saatu Nikko ei toiminut kunnolla alunalkaen, eikä sen tilalle liikkeestä saatu auto ollut sen parempi. Tylsää. Tehdäänkö noita nykyisin liian halvalla vai missä vika? Luulisi 50-100 eurolla saavan toimivan lelun.
Aikuisten lahjoista tutut elämykset ovat mainioita lahjaideoita myös lapsille :) Niitä mekin toivomme pojille tulevana jouluna!