maanantai 23. marraskuuta 2015

Ensilumen taika - Remujen aika


















 "Äiti, tuu kattomaan! Yöllä on satanu lunta!" Tämä riemunkiljahdus on kuulunut varmasti monessa lapsiperheessä viime päivinä. Me heräsimme lauantaiaamuna tuohon innostuneeseen ääneen, eikä poikia tarvinut houkutella ulos - hyvä, että ehtivät ensin aamupalan syödä! Hento, valkoinen lumipeite muutti maiseman hetkessä taianomaiseksi ja iltapäivällä pilkahdellut aurinko lisäsi talviasuun pukeutuneen pihan loistoa - niin kaunista!

Isoveikka pyöritteli pieniä lumipalloja ja rakensi niistä karhujen linnaa. Pikkuveli halusi rakentaa perinteisen lumiukon porkkananenineen. Enkeleitäkin ilmestyi talven ensimmäiselle hennolle hangelle ja puista oli hauska pudotella lunta. Lumi on joka vuosi yhtä suuri ihme lapsille ja tuo kieltämättä valoa myös marraskuun harmaudessa tarponeen aikuisen arkeen.

Virallisen talven aloituksen kunniaksi puettiin päälle uudet, blogiyhteistyön merkeissä testiin saadut Remun toppavaatteet, joita esittelin aiemmin syksyllä blogissa (asusteet ovat Reiman ja Jonathanin).

Ekaluokkalaisella isoveikalla on Remun musta toppatakki ja erikoisvahvat SuperRemu mustat, vyötärömalliset toppahousut. Molemmat ovat kokoa 140 cm ja pojalla pituutta noin 136 cm. Nelivuotiaan pikkuveikan haalarin vaihdoimme sovituskuvien jälkeen varmuuden vuoksi kokoa suuremmaksi eli näissä kuvissa on 122 cm haalari ja kuopuksella on pituutta  jo noin 116 cm. Riittää sitten varmasti koko talveksi kasvupyrähdyksen keskellä, eikä ole kuitenkaan liian suuri leikkiessä.

Isoveikka tykkäsi kovasti mustasta, muhkeasta ja simppelin mallisesta talviasustaan, jota voi halutessa asustaa värikkäästi tai vaikkapa harmaalla mielen mukaan. Liukasvuorinen takki sujahti vaivatta ylle ja reilu vetoketju kulkee kiitettävän sujuvasti. Kovaa kulutusta kestävät (>100 000) ja vedenpitävät (10 000) housut pitivät sisähousut kuivina, vaikka poika leikki koko päivän polvillaan märässä lumessa. Plussaa lahkeiden lumilukkojen juuri sopivasta istuvuudesta pojan suosikkikenkien Kuomien päälle.

Pikkuveikan muhkea ja upean värikäs haalari erottuu hienosti talvisessa maisemassa ja on helppo seurata, missä pieni lumipeuhaaja kulloinkin kulkee. Haalari oli lapsen helppo itse pukea ja reilut lahkeensuut on pientenkin käsien melko helppo saada itse kenkien päälle. Kuminauhasta valmistetut, erittäin joustavat jalkalenkit poika sai itse paikoilleen ja lenkit pysyivät paikoillaan koko ulkoilun ajan. Nähtäväksi jää, miten kuminauhalenkki kestää käytössä silikonilenkkiin verrattuna. Kuiva poika kuoriutui alaosastaan saumateipatun haalarin (vesipilari 10 000) sisältä koko päivän lumileikkien jälkeen ja haalarin vahva ja liukaspintainen alaosa (kulutuksen kesto > 100 000) hylki kiitettävästi myös irtolunta ja likaa.

Näitä Remun toiminnallisia ja erittäin hengittäviä (>6000) talvivaatteita on helpointa hankkia Travallen omasta verkkokaupasta, jossa on tosi nopea 1-3 päivän toimitusaika. Huomionarvoista on myös, että Tamperelaisen Travallen tuotteet ovat suurimmaksi osaksi suomalaisia ja ne ommellaan Virossa.

Joko te olette päässeet lumileikkeihin? Onko talven topat otettu käyttöön? Entä mikä on talven toppaväri nro 1?

Lumista marraskuun viimeistä viikkoa toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari







2 kommenttia:

  1. No meillä ei ole lunta. Joku pieni valkea aavistus voi jossain kohti olla. ja sääennuste on kyllä masentava: Keskiviikkona ollaan jo reilusti plussalla ja vesisadetta taas vaihteeksi luvassa. Viikonloppuna näyttää lämpimiä asteita jo aika monessa paikassa. Plääh. Haluan talven. heti oli kivempi sää tänään, kun oli pakkasta. vaikkei sitä lunta ollutkaan, mutta olen kyllästynyt vesisateeseen.
    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väliaikaista tämä pikkupakkanen ja hento, valkoinen kuorrute on täälläkin. Lähipäivinä on luvattu jopa 6 astetta lämmintä!

      Meillä on ollut harvinaisen aurinkoinen ja kuiva syksy ihan viimeaikoja lukuunottamatta, joten itse en ole vielä ehtinyt tuskastua vesisateisiin. Mutta tarkistetaanpa tilanne uudelleen vaikka viikon päästä...

      Kyllä se lumi ja oikea talvi sieltä vielä tulevat - nykyisin vain yhä useammin vasta tammikuun puolella? Tsemppiä talven odotteluun!

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)