Haastava marraskuu

Huh heijaa. Marraskuu on ollut työntäyteinen ja vaativa. Matalalentoa, vaikken töissä olekaan. Kimaraan on kuulunut myös koukkailuja epämukavuusalueelle ja itsensä voittamista kerta toisensa jälkeen. Jännitystä ja kevyitä yöunia, mutta myös kuplivaa onnistumisen tunnetta ja tyytyväisyyttä itseensä. Suorastaan survivor.

Olen käynyt tässä kuussa kahdessa sosiaali- ja terveysalan koko päivän kestäneessä valintakokeessa. Eilen sain tiedon, että minut on hyväksytty opiskelemaan sairaanhoitajan tutkintoa. Jes, jes jes!!! Aiemminhan sain paikan tammikuussa alkaviin lähihoitajaopintoihin ja ammattikorkeakouluhaussa tämä sairaanhoitaja oli kakkosvaihtoehto ja sosionomi ykkönen. Olen tosi iloinen amk opiskelupaikasta ja sairaanhoitaja on lähes yhtä mieluinen vaihtoehto kuin sosionomikin. Lähden siis tammikuussa opiskelemaan sisar hento valkoiseksi - vaikka sitä hentoista minusta ei kyllä saa tekemälläkään.

Isäntä on ollut marraskuussa kaksi arkiviikkoa työreissuillaan, joten arken pyörityskin on ollut kuluttavampaa kuin tavallisesti. Normaaliin kuukauteen mahtuu yleensä yksi tai kaksi muutaman päivän matkaa. Olen hanskannut nämä reissuleskiviikot mielestäni hienosti poikien kanssa ja ihmettelen muutenkin, miten minulla on näin paljon energiaa tähän aikaan vuodesta, jolloin monesti olen jo ihan talvihorroksessa. Pojat ovat toki kiukunneet isin poissaoloa ja reagoineet myös paluuseen omalla tavallaan, mutta jospa tuleva joulukuu olisi siltäkin osin tasaisempi.

Olen hakenut pikkuveikalle kokopäivähoitopaikkaa tammikuusta alkaen ja paikka on onneksi järjestynyt suunnitelmien mukaan tutussa ryhmässä. Joulukuulle olen suunnitellut harjoittelujakson siten, että poika on hoidossa kymmenen kokopäivää nykyisen kahdeksan osapäivän sijaan. Treenataan pitkiä päiviä päivälepoineen kaikkineen, mutta pidetään vielä vapaatakin. Ekaluokkalaiselle isoveikalle sain onneksi järjestymään iltapäivähoidon kevätlukukaudeksi, vaikka peruimmekin paikan syyslukukaudelta, sillä ryhmässä on onneksi vielä tilaa.

Pikkuveikka todettiin toimintaterapeutin arviossa kaikinpuolin ikätasoiseksi, vaikkei hän 4-vuotisneuvolassa osannutkaan jäljentää kaikkia neuvolantädin mallikuvia täydellisesti tai pysynyt riittävän kauaa pystyssä yhdellä jalalla. Kaatuilu ja kompastelu johtuu sekä fysio- että toimintaterapautin mukaan yksinomaan hurjan nopeasta kasvusta (12 cm vuodessa jo kahtena vuonna peräkkäin) ja hienomotoriikkakin kehittyy lisää koko ajan. Saksilla leikkaamista lupasimme harrastaa nykyistä enemmän ja varmasti päiväkoti auttaa meitä tässäkin.

Tällä viikolla minulla oli vielä oikein todellinen testitilanne: kävin ensimmäisellä ajotunnilla! Voin sanoa, että jännitti yhtä paljon, kuin synnyttämään meneminen, jos se yhtään auttaa hahmottamaan, miten suurta jännitystä 15 vuoden tauon jälkeen liikenteeseen joutuminen minulle aiheuttaa.

Ajo-opettaja oli onneksi huippuammattilainen, joka ei ollut ensimmäistä kertaa tekemisissä tällaisen kortillisen ajotaidottoman kanssa. Ensin kokeiltiin auton hallintaa tyhjähköllä parkkipaikalla ja kun se sujui kuulemma ihan mukavasti, lähdettiinkin jo ekalla ajotunnilla liikenteeseen! Voitte uskoa, että jännitti! Onneksi oli hiljainen aika päivästä, emmekä ajaneet minnekään vilkkaille teille, mutta olinpa elämäni ensimmäistä kertaa jopa liikenneympyrässä. Kaikki meni kuitenkin ilmeisen hyvin, sillä kukaan ei kuollut, pelti ei ruttaantunut, eikä kukaan edes pissannut housuunsa. Pian olin jo kotipihassa aivan pyörällä päästäni, mutta luoja miten voitonriemuisena: minä tein sen! Seuraava tunti onkin jo maanantaina.

Tähän kuun viimeiselle viikolle mahtui vielä isoveikan sairastuminen kummalliseen kuumetautiin, johon ei liittynyt ollenkaan flunssaa. Olin ajotunnin jälkeisessä euforiassa saanut juuri leivottua muffinssit päiväkodin joulunaloitustapahtumaan ja kuljetettua pojat bussin kanssa paikalle ilman toivottuja tonttulakkeja, kun isoveikka alkoi saada voimakkaita vilunväristyksiä. Pojalle nousi hetkessä 38,5 kuumetta, johon liittyi jo saman illan aikana huimausta, kuumehoureita ja oksentelua. Onneksi tauti parani puolessatoista vuorokaudessa yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja kaksi sairauslomapäivää koulusta riitti. Nyt jännitämme, onko tauti tarttunut muuhun perheeseen. Ylihuomenna olisi nimittäin tarkoitus juhlia isoveikan 7-vuotissynttäreitä lähisuvun kesken.

Minulla on vielä kesäverhot ikkunassa ja monesti marraskuun aikana asennetut jouluvalot odottavat yhä laatikoissa ripustajaansa - jospa huomenna? Nyt ei ole enää kiire minnekään. Tämä ruuhkakuukausi alkaa olla pulkassa ja joulukuun otan mahdollisimman rennosti ennen uuden vuoden koitoksia.

Miten teidän marraskuu on mennyt? Ovatko lapset sairastelleet? Mitä odotat joulukuulta ja joululta?

Teitkö Black Friday löytöjä vai vietitkö "älä osta mitään"-päivää?

Rentouttavaa viikonloppua ja leppoisaa alkavaa joulukuuta!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari