Heips. Niin meni joulut ja vuodenvaihteet. Lomalle lompsis ja sieltä pois pompsis.
Kolmen viikon joululoma teki hyvää tiukan syksyn jälkeen. Pojat tosin tappelivat aikalailla, kun eivät ole tottuneet olemaan niin paljoa yhdessä kuin loma salli. Auvoinen lomatunnelma oli siis välillä aika hakusessa, vaikka kuinka koitin tunnelmoida jäälyhdyin ja joululauluin. Rajoitimme joulun aikaan isoveikan päivittäistä kulkemista kavereilla ja olimme muutaman päivän ihan vain perheen kesken ja siihen tuo koululainenkin lopulta tottui aika mukavasti. Ainakin, kun pelattiin yhdessä korttia ja Monopolia. Pleikkaa ei vieläkää näy ja se on suurinpiirtein oikeusmurha tokaluokkalaiselle.
Joulupukki ei käynyt, vaan jätti lahjat kuusen alle. Kulkunen ja nailonparran suortuva löytyi rappusilta. Isoveikalle jouluisen näytelmän väliin jääminen ei näyttänyt merkitsevän mitään (pääsee vaan nopeammin repimään paketteja auki!), mutta pikkuveikalle tuli vähän surku, kun joulupukki ei tullutkaan meille. Ei tullut katsomaan meidän joulukuustakaan. Harmi helpotti paketteja availlessa, mutta monta kertaa pieni mies jälkeenpäin toisteli, että miksei pukki tullut sisälle asti. Ensi vuonna täytynee tilata ostopukki. Kaikesta päätellen pikkuveikka siis edelleen uskoo joulupukkiin, vaikka antoi isoveikan mallin mukaan toisin ymmärtää.
Pojat saivat maltillisemmin lahjoja kuin edellisinä vuosina, mutta omasta mielestäni edelleen turhan paljon. Legoja tuli useampi rasia ja isoveikka sai lisäksi mm. kirjoja, kuulokkeet musiikin kuuntelua varten sekä pimeänäkökiikarin. Pikkuveikan paketeista löytyi edelleen leluja ja legolentokone taisi olla joulun kivoin lahja. Isoveikkaa ei legojen rakentaminen enää tunnu kiinnostavan kuten ennen. Harmi. Pokemonkortit ovat edelleen kovaa valuuttaa. Minä sain joulupukilta Icebugit: nyt on mukava lenkkeillä kaikenlaisilla talvikeleillä, kun ei tarvitse pelätä kaatuvansa.
Sukulaisissa vierailtiin välipäivinä ja uutta vuotta otetettiin vastaan ystäväperheen luona Hämeenlinnassa. Rakettien paukkuessa isoveikka oksensi kaaressa syötyään liikaa herkkuja: onneksi ei ollut noroa. Saimme olla joululoman terveinä, vaikka mahdollisuuksia oli moneen. Kiitos siitä.
Nyt olen ollut jo viikon koulussa ja pikkuveikka päiväkodissa. Tai no, pari päivää ehdittiin kumpikin olla poissa kotoa, kunnes pikkuveikalla nousi kuume ja alkoi kova kurkkukipu. Kun oltiin pari päivää pidetty parantolaa ja lipitetty kaakaota ja pillimehua kotosalla, vaikutti poika olevan jo ihan pirteä ja leikit maistuivat taas.
Samana iltana alkoi kuitenkin korvakipu (ilman minkäälaista nuhaa ja yskää) ja tärykalvo puhkesi yön aikana valuttaen eritteen tyynyliinalle. Pronaxenilla pärjättiin viikonlopun yli ja lääkäriin mennään huomenna maanantaina. Antibioottikuuria en välittäisi ottaa, vaan mielummin lähetteen korvan putkitukseen. Viime keväänä lääkäri jo totesi, että seuraavasta korvatulehduksesta laitetaan putkitusjonoon. Vakuutuksen turvin toimenpide tehdään varmaankin yksityisesti, kuten ainakaan isoveikallakin, että saadaan homma hoidettua ennen seuraavaa korvatulehdusta. Tai ennen ensi talvea.
Omat opintoni näyttäisivät sisältävän vähemmän läsnäolopäiviä nyt keväällä syksyyn verrattuna. Verkossa opiskellaan nyt paljon eli kotipäiviä on kalenterissa syksyä enemmän. Kotipäivän ja vapaapäivän välille ei tosin uskalla vetää yhtäkuin-merkkiä. Nyt on meneillään syksyllä alkanut ensiapukurssi, viime viikolla alkanut kohtaamis-ohjaamiskurssi ja lääketiede 3 (lastentaudit, geriatria, anestesiologia) -verkkokurssi. Harjoittelu sisätaudeilla alkaa helmikuun lopulla ja kestää 8 viikkoa, jonka jälkeen loppukevät askarrellaan akuuttihoitotyön opintojen parissa.
Sain liitolta ja TE-toimistolta joulun alla varsinaisen joulukortin: ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha päättyy nyt eikä vuoden päästä, kuten olin kuvitellut. Opintoihin ei saakaan kahta vuotta ansiosidonnaista, jos sitä on käyttänyt työttömyysaikana jo ennen opintojen alkua. Tässä oli tapahtunut joku väärinkäsitys TE-toimiston virkailijan kanssa. Tulot putosivat siis hetkessä puoleen, kun pudota mätkähdin työmarkkinatuelle. Aion kysellä keikkatyötä harjoittelupaikoista, mutta eihän sitä työtä tässä elämäntilanteessa, soteuudistuksessa ja näillä työkkärin tulorajoilla paljoa tehdä. Kesäksi olisi syytä saada lähihoitajan sijaisuus, johon riittävät vuoden hoitotyötä lukeneen sairaanhoitajaopiskelijan opintopisteet.
Kaikesta tästä huolimatta - ja ehkä juuri siksi - olen päättänyt ottaa nyt keväällä enemmän aikaa itsestä huolehtimiselle kuin syksyllä. Huomaan uhranneeni liikaa aikaa ja voimavaroja opinnoille ja karsineeni herkästi liikunnasta ja omasta ajasta. Vasta lomalla huomasin, miten väsynyt olin. Pyrin varaamaan jatkossa kalenteriin joka viikko tilaa tanssitunnille ja lenkille: ilman niitä en jaksa pyörittää tätä rumbaa. Kursseista pääsee läpi vähemmälläkin pakertamisella, mutta minun on edelleen vaikeaa tehdä asioita "riittävän hyvin", kun on tottunut vaatimaan itseltään paljon. Ja koska aihe kiinnostaa, siihen uppoutuu liiaksikin. Huomaan, että tässä olisi ainesta uudenvuodenlupaukseksi: tänä vuonna pidän parempaa huolta itsestäni.
Semmoisia ajatuksia alkuvuoteen. Mitenkäs teidän vuosi on käynnistynyt? Oliko tarvetta tehdä uudenvuoden lupauksia?
Pirteitä pakkaspäiviä toivotellen,
Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari
