lauantai 12. elokuuta 2017

Vapaata -vihdoin!


"Mulla ei ollu tänävuonna kesälomaa ja siitäkin satanut puolet - tosikiva. Oon tehty töitä ihan apinana, mul on sotkunen grilli ja takapiha..."

Tänään on kolmas vapaapäivä kesätöiden päätyttyä ja vielä ensi viikon saan olla kotosalla saattelemassa poikia kouluun ja eskariin ennen omien opintojen jatkumista.

Kaiken kesää satoi, joten eipä kauheasti harmittanut olla töissä. Parin kuukauden työrupeama oli sitäpaitsi mielekäs ja opettavainen - olen viimein tainnut löytää oman alani. Ei yhtään samanlaista, tylsää tai hyödytöntä päivää. Joka päivä koin pystyneeni auttamaan vaikeasta sairaudesta kärsivää ihmistä ja parhaimpina päivinä jopa muuttamaan askeleen verran jonkun potilaan elämää parempaan suuntaan. Ja kaikki tämä kuuntelemalla, keskustelemalla, kannustamalla ja olemalla oma itseni. Oman potilaan kaunis kiitoskortti viimeisenä työpäivänä lämmitti erityisesti mieltä.

Mutta oli se rankkaakin. Kun työskennellään päivästä toiseen vaikeiden oireiden, harhojen ja uskomattoman karujen ihmiskohtaloiden parissa itsensä jatkuvasti likoon laittaen, yhä useammin kiireessä ja usein ratkaisua löytämättä ja toistuvasti alkupisteeseen palaten, tulee toisinaan aivan kädetön olo. Mutta niin tulee kuulemma toisillekin. Mutta sitten joku toipuu ja lähtee avohoitoon ja kotiin - ne ovat hienoja hetkiä.

Tietysti harmitti olla paljon poissa perheen luota juuri kesäaikaan, mutta kuten olen aiemminkin todennut: aikansa kutakin. Onhan näitä kotikesiäkin ollut. Monta.

Viime päivinä ollaan lomailtu ja  käyty poikien kanssa uimarannalla, kun oikeat kesäkelitkin vihdoin saapuivat. On hankittu uusia varusteita kouluun ja eskariin (yritän muistaa kuvata!) ja leikkautettu katu-uskottavat tukat poikasille. Olen myös nukkunut pitkään ja maksellut kertyneitä univelkoja. Kun en vaan oppinut menemään ajoissa nukkumaan. En edes aamuvuoroputkessa.

Kouluvaateostoksilla totesin, että isoveikan kanssa on jo kiva shoppailla yhdessä, kun hän suurinpiirtein tietää, mitä haluaa ja jaksaa kierrellä ja sovitella (eikä äidin valinnat enää aina kelpaakaan). Kolmasluokkalaiselle löytyi yhteiseltä shoppailureissulta yhtä ja toista - tullut äitiinsä!

Pikkuveikan kanssa eskarivaatteita ostaessa puolestaan totesin, että käymme kauppakeskuksessa edelleen leikkipaikoissa, lelukaupassa ja ravintolassa, mutta vaatehankinnat ovat jatkossakin äidin heiniä. Pikkuveikkaa ei (vielä) kiinnosta, minkävärinen huppari on tai millainen kuva lippiksen otsassa komeilee. Vaatemieltymykset on apinoitu tehokkaasti isoveikalta, mutta omaa makua ei ole (vielä) kehittynyt. Paljon kivempi on ajella liukuportaissa ja tuijottaa leluosaston telkkarista Lego piirrettyjä silmät tapilla kuin pohtia päälle pantavia.

Meidän akvaatiokalojen roolia näyttelevät nuijapäät on säiden lämmettyä viimein kasvattaneet jalkoja ja ensimmäinen pikku-Saku ponnisti toissapäivänä pesuvadista suureen maailmaan. Löysin sen istumassa vesikasvin päällä ja siitä se loikkasi hetken päästä tiehensä. Toivottavasti ei pudonnut terassin rakoon.

Kasvimaalta on syöty ensimmäiset perunat ja kesäkurpitsat. Toinen erä salaattikasviksia, rucolaa ja pinaattia erityisesti, on syöntikokoista. Sateinen kesä on huolehtinut kastelusta ja pitänyt ötökätkin kurissa - saattoi siinä olla joku rooli niillä muutamalla tuholaisten torjujiksi istutetuilla samettiruusullakin, jotka ovat nyt jääneet valtavien kurpitsanlehtien varjoon. Tuo kuvassa oleva kärhö innostui tänä kesänä kukkimaan paremmin kuin koskaan - sadekesä teki hyvää puutarhalle.

Pikkuveikka on tarvittaessa ollut innokkaana kasteluapuna ja hän myös nosti ylpeänä ensimmäiset perunat. Isoveikkaa kiinnostavat enemmän kaverien seura ja pelaaminen kuin puutarhanhoito, mutta mansikanputsausurakassa hän oli reippaana apulaisena.

Tänään illalla olemme ihastelleen ukkosmyrskyä ja nyt jännään, saanko tämän julkaistua, ennenkuin sähköt menevät...

Miten teidän kesä on mennyt? Millä mielellä kohti arkea ja syksyä?

Lämmintä loppukesää toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari