maanantai 24. huhtikuuta 2017

Jäiden lähdön aikaan




Pääsiäisenä mökkijärvi oli vielä jäässä ja laiturilla saattoi kuunnella taianomaista, matalaa vonkunaa, jota lähtökuopissaan pinnistelevät jäät pitävät. Ääni on kova ja kuuluu kauas. Mistähän mahtoivat entisaikain ihmiset kuvitella tuon äänen tulevan. Väistymään pakotettu talviko siellä valitti surkeuttaan vai kevätkö viritteli voimiaan. Vai tuliko kumiseva ääni ehkä vedenkansan suusta.

Kevätihmiselle tämä on ihan parasta aikaa vuodessa. Huomaan taas latautuvani auringossa ja energiaa löytyy kaikenlaiseen puuhasteluun monen kuukauden pimeässä rämpimisen jälkeen. Vielä kun jaksaisi keskittyä kevään viimeisiin kursseihin ja malttaisi pysyä poissa pihaa rapsuttamasta ja jokaista nousevaa versoa hypistelemästä.

Takatalvimaiset räntäsateet ovat tulleet tutuiksi viime päivinä monin paikoin. Myös täällä meillä. Viikonloppu oli kuitenkin lähes kokonaan kaunis ja aurinkoinen. Toppavaatteet on pesty pois (vaihtelevaa säätä uhmaten) ja haravointikausi aloitettu. Ekat saippuakuplat puhallettiin eilen.

Ihana kevät!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kevätkuulumisia


Kukkuluuruu! Siitä on aikaa, kun viimeksi kirjoittelin. Taisi olla jotakuinkin kuukausi sitten. On ollut kuulkaa sellainen työharjoittelu, ettei sen lisäksi muuta jaksanut kuin juuri ja juuri lapset ruokkia ja pyykit pestä. Ihan zombina mentiin. Paljon sain kokea ja oppia kuuden viikon aikana, mutta huomasin myös, ettei sairaalan sisätautiosasto taida olla meikäläisen paikka. Turhan kiireistä ja sekavaa. Potilaiden kohtaaminen jäi valitettavan usein kovin pintapuoliseksi.

Kädentaidot kehittyivät huimasti. Satoja verenpaineen ja -sokerin mittauksia. Suonensisäistä lääke- ja nestehoitoa. Monisairaiden vanhusten perustarpeista huolehtimista. Nuoria vakavasti sairaita potilaita. Alkoholin aiheuttamaa sekavuustilaa deliriumia. Vanhusten deliriumia. Lepositeitä. Onnistuin ihme kyllä väistelemään noroa. Laitoin ensimmäisen vainajani. Selvisin myös elämäni ensimmäisestä yövuorosta - valvominen töitä tehden oli helpompaa kuin kuvittelin. Vaikeinta oli ajaa tokkuraisena ja ylikierroksilla käyvänä autolla kotiin valvotun yön jälkeen - varokaa vuorotyöläisiä liikenteessä!

Viimeinen harkkapäivä oli viime keskiviikkona. Tartuntatautien ja geriatrian tentit suoritin etänä tässä välissä ja eka harjoittelun jälkeinen koulupäivä on pääsiäisen jälkeen tiistaina. Nyt on loma! Viikon huilaustauko tulee enemmän kuin tarpeeseen. Olen ottanut takaisin lyhyitä yöunia ja paikannut väliin jääneitä ulkoiluja. Päivittäin olen istunut sohvalla ja katsellut ikkunasta kevään etenemistä ajatuksiini vajoten - kuunnellut itseäni. Olen istuttanut ruukkunarsisseja pihalle, kylvänyt rucolaa ikkunalle ja kurkistellut kasvimaan sulamista. Nautin myös siitä, että koko perhe on taas kotona: harjoittelun kanssa päällekkäin sattui miehen kaksi viikon mittaista ulkomaantyöreissua.

Pojat odottavat kovasti kesää ja lomaa. Onneksi isi on lomalla juhannuksesta koulujen alkuun, niin isoveikalle ei jää pitkää aikaa olla yksin kotona, vaikka äiti onkin kesätöissä. Pikkuveikka (5, 5 v) oppi juuri lukemaan ja häneltä lähti ensimmäinen hammas!

Pääsiäisenä kyläilemme isovanhemmilla, olemme puutalkoissa ja käymme piristämässä isoisovanhempia. Ja syömme tietysti ison kasan suklaamunia!

Mitä teidän kevääseen kuuluu?

Ihanaa keväänjatkoa!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

Travallen SuperRemu housut - parasta kestävyyttä talveen ja välikauteen




Saimme Travallelta talveksi testiin SuperRemu toppahousut. Näillä housuilla isoveikka rymysi ulkona päivittäin niin välitunnilla, iltapäiväkerhossa kuin kotonakin - ja ne ovat edelleen ehjät! Housuista riittää vielä seuraavallekin talvelle.

Näissä sovituskuvissa isoveikalla on mittaa noin 141 cm ja housut ovat kokoa 146 cm. Talven aikana vesseli venähti jälleen niin, että aluksi hieman reilu koko oli oikein passeli. Ja näissä housuissa reilu pituus ei muuten joudu kantapään alle.

Kestävyyden lisäksi housut ovat pojan itsensäkin mielestä ihan parhaat. Malli on yksinkertaisen toimiva, helppo pukea ja reilu leikkaus antaa liikkumavaraa leikeissä. Ei mitään pukemista hidastavia vetskareita tai neppareita. Kunnon lumilukot pitivät nilkat kuivina koko talven. Musta väri ja suora lahje takaavat uskottavuuden kaveripiirissä.

Sään lämmettyä kaivettiin varastosta viime syksyiset - edelleen ehjät - SuperRemu välikausihousut: sama vahva kangas ja toimiva malli kuin toppahousuissakin, mutta ilman vanua ja lumilukkoa. Yritin tarjoilla pojalle mökkireissulle mukaan muita välikausihousuja, jotta kurakelien jäljiltä pestyt SuperRemut säilyisivät puhtaina kouluun. Isoveikka totesi napakasti: " Ei, kun mä haluan ne remulaiset!" :)

Miten teidän lasten toppahousut kestivät?

Reippaita keväisiä ulkoilupäiviä!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Talven valoa ja työharjoittelua





Tervehdys sisätautiharjoittelun tiimellyksestä. Iltavuoroa on vedetty putkeen niin, että silmät vain pyörivät päässä. Aloitin harjoittelun helmikuun viimeisenä päivänä viikkoa suunniteltua myöhemmin, sillä olin angiinan ja antibiootista seuranneen ripulin jälkeen niin heikko, että sain vielä virusflunssankin. Josko nyt olisi sairastettu tämän talven tarpeiksi.

Nyt on painettu kohta pari viikkoa ripulirallia sisätautiosaston eristyshuoneiden väliä ja hikoiltu eristyksen vaatimissa suojavarusteissa. Iäkkäin potilas on ollut 99 v ja hän oli huomattavasti parempikuntoinen kuin moni 50-60-vuotias monisairas maksakirroosipotilas. Pääsiäiseen mennessä tarvittavien sisätautiharjoittelun työtuntien pitäisi olla kasassa ja sitten saan viettää muutaman päivän lomaa lammaspaistin ääressä ennen kouluun paluuta. Kun ei ollut sitä talvilomaakaan (eikä muuten syyslomaakaan).

Tässä harkassa oppii kyllä vaikka ja mitä. Suonensisäinen neste- ja lääkehoito ovat sisätaudeilla keskeisiä juttuja, mutta kyllä kokonaisvaltainen potilaan arvioiminen ja hoitaminen on varmasti se tärkein opinkappale. Että oppisi potilashuoneeseen tullessaan huomaamaan hoidettavastaan edes murto-osan siitä, mitä kokenut harjoittelua ohjaava sairaanhoitaja kertoo havainneensa parilla vilkaisulla. Sain muuten ihan mahtavan ohjaajan, joka jaksaa opastaa vasta-alkajaa oman kiireensä keskellä rauhallisesti aina uudestaan ja uudestaan.

Ensi viikolla klikkaillaan jo syksyn harjoittelupaikkoja kädet kyynärpäitä myöten ristissä ja jännitetään, miten homma tällä kertaa onnistuu. Peräti kaksi harkkaa pitäisi saada tulevalle syksylle. Epäilen, että ainakin toinen paikka täytyy hakea jobstepin ulkopuolelta. Ikääntyneitä, lapsia ja kirurgiaa voisi suunnitella syksyyn.

Kesäksi luvattiin parin kuukauden työpätkä viime syksyn harkkapaikasta psykiatrialta, mikä lämmittää kovasti mieltä. Taisi se psykan harjoittelu mennä nappiin siis muidenkin kuin omasta mielestä. Kesästä tulee siis kovin erilainen kuin viime vuosina, jolloin olen yhtä kesää lukuunottamatta lomaillut poikien kanssa koko kesän. Nyt täytyy miettiä varsinkin tokaluokkalaisen isoveikan kesäkuviot ihan uudella tavalla.

Huomenna/tänään lauantaina on vapaapäivä! (ja sunnuntaina jälleen iltavuoro...)

Rentouttavaa viikonloppua!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

torstai 23. helmikuuta 2017

Lunta ja jäätä lautaselle?




Meidän pikkuveikka. Se on ruvennut syömään lunta tänä talvena ihan urakalla. Se on kuin joku pakkotoiminto: heti kun viikari pääsee ovesta ulos, dippaa hän rukkasen lumeen ja sipaisee saaliin suuhunsa. Ulkona ollessa nassikka imeskelee jompaa kumpaa hanskaansa leikin lomassa vähän väliä ja märkä/jäinen kinnas tietysti kerää kätevästi lisää lunta itseensä. Poika poimii maasta myös sopivia jääkökkäreitä ja pureskelee niistä palasia hampaat rouskuen. Jos suuhun eksyy kivi tai hiekanmuruja, poika tyynesti syljeskelee ne pois ja jatkaa puuhiaan. Hän saattaa jopa kumartua kasvot maahan asti ja haukata suoraan valloittamansa lumikinoksen huipulta.

Päiväkodista kotiin käveltäessä huono tapa tuntuu saavan lisää vettä myllyyn äidin antamasta huomiosta. Kieltäminen saa pikkuveikan vain mättämään valkoista herkkua uhmakkaammin ja jopa teatraalisiin mittasuhteisiin venyvät, muka piilotellut maiskutteluhetket täplittävät tietämme. Järkipuhe ei myöskään auta: valkoinen lumihan on viisivuotiaan mielestä ihan puhdasta; kuka sitä nyt kuraiselta tien penkalta söisi. Ai että voi saada mahataudin. Mutta enhän mä ole saanut. Enkä mä syö koirankakan läheltä enkä lintulaudan alta.

Mutta miksi ihmeessä? Miksi syöt lunta? No kun on kuulemma niin kova nälkä. Äänensävystä kyllä kuulee, ettei vastaus ole totta. Toki päivähoidosta kotiin tullessa voikin olla kiljuva nälkä, mutta luulisi, että sitten ruokapöytään siirryttäisiin akkarin parista hieman nopeammin pyynnön kuuluessa. Juotavaakin tarjoan heti sisälle tullessa ja päiväkotiin toimitin varoiksi juomapullon naulakkoon, mutta ei taida johtua janostakaan tämä ikävä tapa mättää lunta suuhunsa.

Päiväkodista en ole saanut tukea tuskaani lapsen lumensyönnistä. Kaikki lapset kuulemma syövät lunta. Ei meidän isoveikka vaan syönyt. Eikä tämä pienempikään aiemmin, ei ainakaan näissä mittasuhteissa. Ovat kuulemma luopuneet lumensyönnin kieltämisestä päiväkodissa, kun sitten eivät muuta ehtisikään tehdä. Niin joo, ymmärrän. Vaikka eivät siellä kyllä muut lapset näytä jatkuvasti mässäilevän härmistyneellä hookaksoolla. Sinänsä on kai positiivista, että poika mättää lunta myös päiväkodissa: muutenhan lumensyönnin voisi nähdä pelkkänä huomionhakuna. Opiskeleva äiti kun tuntee tietysti tässäkin kohtaa piston sydämessään.

Jotkut ovat kuulemma saaneet stopin lapsen lumensyöntiin sulattamalla mahdollisimman kuraista lunta vesilasiin ja tarjoamalla lapselle. Tämä keino on vielä kokeilematta. Pikkuveikalle olen lumensyönnin yltyessä ja neutraalien kieltojen kaikuessa kuuroille korville sanonut laittavani hänelle iltaruoan sijaan lunta ja jäätä lautaselle, jos se kerran niin herkkua on. Tästä poika suuttuu persoonansa mukaisesti verisesti. Tuntuu, että illalla viskarista kotiin tullessa olemme kuopuksen kanssa lähes poikkeuksetta riitatilanteessa. Ja kieltämättä myös kaikenlaiset siirtymätilanteet ovat haastavia. Kai se on tuo ikä, 5 vee.

Asuuko teillä pieniä lumensyöjiä? Onko lumensyöntiin puuttuttava? Onko se haitallista? Vinkkejä?

Lumista loppuviikkoa ja mukavaa hiihtolomaa sitä viettäville!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Tautinen talvi


Terveisiä parantolasta. Ja päivystyksestä. Katsoin just kalenterista, että haettiin pikkuveikalle antibioottikuuri 16.1. ja sen jälkeen tässä perheessä on aina joku purrut penisilliiniä. Minä aloitin oman kuurini eilen ja mies jo toisen kuurinsa tänään.

Pojilla tauti alkoi omituisen kovalla, syömisen estävällä kurkkukivulla ilman muita flunssaoireita ja siirtyi parin päivän kotona lepäämisen jälkeen rajusti korviin puhkaisten korvan yöllä. Toiselta otettiin korvan tutkimisen lisäksi terkkarissa nielunäyte, mutta siitä ei ilmeisesti löytynyt bakteeria, kun ei tullut jälkeenpäin soittoa kotiin. Isoveikka on ollut nyt reilun viikon ilman antibioottia ja on tällä hetkellä jotakuinkin terve. Mitä nyt vähän niiskuttaa ja aivastelee jo seuraavaa tautia? Pikkuveikan käytin juuri korvakontrollissa ja hänet todettiin toistaiseksi terveeksi.

Viikon välein kova kurkkutauti vaihtoi kantajaa perheessämme ja miehen versio oli astetta kovempi kuin poikien. Siihen ei lääkekuuri tahtonut purra ja kipulääkkeissä mentiin nieluun suihkutettavan puuduteaineen kautta lopulta Tramadoliin saakka. Saikkua saikun perään ja etäpäivää entisestään. Olisiko sitten ollut virusperäistä.

Oman kurkkuni pöpö raivasi auki torstaina ja kehitti nopeasti iltaa kohti voinnin sellaiseksi, ettei kivulta tahtonut saada nukuttua. Syöminen kävi tuskalliseksi ja pakotti valitsemaan viileitä ja sileitä ruokalajeja. Viili ja jääkaapissa viilennetty vauvojen hedelmäsose solahtivat alas turvonneestakin nielusta. Lopulta jokainen ruokapala ja jopa neste sai veden valumaan silmistä. Sellainen tunne kurkussa, että sieltä puuttui suojaava limakalvopinta kokonaan. 

Grammainen parasetamoli leikkasi kivulta pahimman terän, muttei suonut kunnon unta sekään. Tietysti kokeilin Buranaakin, mutta kuumeen noustessa (tai vatsan ärtyessä kipulääkekoktailista) oksensin kaiken päivän aikana nielemään onnistuneeni ruuan ulos. Enpä olekaan ennen kokenut, millaista on oksentaa kovimmassa kuviteltavissa olevassa kurkkukivussa. Hetken kuvittelin, etten selviä siitä hengissä.

Toinen tautiyö näytti pöpön todellisen luonteen. Olin enemmän hereillä kuin unessa. Laskin käyneeni vessassakin yhtä usein kuin päiväsaikaan, sillä tauti ei suonut kehollekaan lepoa. Välillä palelin ja lihaksia särki ja lääkkeen ollessa päällä hikoilin kuumeen laskiessa yöpaitani märäksi. Kurkku ei antanut rauhaa missään vaiheessa, vaikka kasasin koko huushollin tyynyt yhteen kasaan ja kokeilin erilaisia akrobaattisia nukkuma-asentoja milloin minkäkinlainen puuduttava pastilli poskessa. Aamuyöstä valuin peittoni kanssa olohuoneen nojatuoliin, jossa sain ilmeisesti torkahdettua hetken, sillä muistan nähneeni sekavan unen. Vai oliko se kuumehoure.

Lauantaiaamuna en pystynyt enää kivulta komentamaan poikia, juominenkin sai vedet silmiin ja olin niin uuvuksissa, että olin valmis lähtemään päivystykseen: tämä tauti ei taitaisi talttua pelkällä lepäämisellä. Istuin kaksi tuntia ihan horroksessa keskussairaalan päivystyksen tuolilla katsomatta tv:tä tai lukematta mitään. En yksinkertaisesti jaksanut tehdä muuta kuin istua. Katselin vieressä olevaa petipaikkaa ja mietin, että jos kellahtaisin siihen, voisin nukahtaa ja vuoroni menisi lopulta ohi. 

Odotustilassa kuului aikamoinen yskäkonsertti ja sairaita tuli sisään jatkuvana virtana. Hetkittäin hoitajanalku minussa virkistyi ja sääli vuoroin henkilökuntaa, vuoroin potilaita. Eräälle yskimiseen aivan uupuneelle vanhukselle lääkäri ei tahtonut määrätä yskänlääkettä, kun ei niiden tehosta kuulemma ole riittävästi näyttöä. Ja pah. On olemassa toimiviakin yskänlääkkeitä, mutta niitä ilmeisesti pantataan potilailta. Sitä en silloin jaksanut ihmetellä, miksi tilannetta hoidettiin käytävällä kaikkien kuullen.

Parin tunnin jälkeen tuli viimein oma vuoroni. Eihän tuo aika kuulosta pitkältä päivystyksen odotusajaksi, mutta sairaana se tuntui ikuisuudelta. Hoitaja arveli, että minulla on virustauti, johon ei auta mikään. Hänen työkaverillaan oli kuulemma ollut samanlainen. Ajattelin, että voi luoja, en jaksa enää yhtään yötä tämän kivun kanssa! Kohtalo oli kuitenkin tällä kertaa puolellani ja nielunäyte todisti kurkussani jylläävän A-streptokokin eli kotoisammin angiinan. Tulehdusarvo huiteli 120:ssa. En muista, että olisin koskaan ennen tuulettanut millekään diagnoosille. Minä saisin antibioottikuurin! Sain myös tehokasta, uuden sukupolven tulehduskipulääkettä. Hyvä, etten hypännyt hoitajan kaulaan, joka piti puoliani kunnon kipulääkityksen suhteen nuorta lääkärinkloppia vastaan, vaikkei ollut kerinnyt edes syödä koko työvuoronsa aikana.

Viime yönä nukuin melkein kellon ympäri. Tänään olen jaksanut jo viettää aikaa istuma-asennossa ja pystyn syömään tavallista ruokaa, vaikka se vielä vähän kurkkua kovisteleekin. Ehkä tämä tästä alkaa kääntyä parempaan. Tiistaina pitäisi aloittaa harjoittelu sisätautiosastolla. Täytyy huomenna katsoa, mikä on kunto ja soitella, huolivatko minua ylipäätään vielä sinne (periaatteessa tauti ei tartu, kun lääkkeen aloituksesta on 24 h). Tämä tauti on kaikesta päätellen hyvin tarttuvaa lajia. Mies sai samat kurkkuoireet uudelleen viime yönä ja haki tänään toisen antibioottikuurin parin viikon sisällä. 

Semmoista meillä täällä! Mitenkäs teillä? Oletteko saaneet nauttia talvesta terveinä, vai onko teillä napattu Noro, influenssa tai joku muu vähemmän mukava tuttavuus?

Tervettä uuden viikon alkua toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

lauantai 28. tammikuuta 2017

Alelöytöjä



Lastenvaatehankintoja olen tehnyt viimeaikoina maltillisesti. Alesta olen napannut joitakin edullisia ja tarpeellisia löytöjä:  tilasin pikkuveikalle kevääksi Reiman retrohenkisen välikausihaalarin (huomatkaa minulle poikkeava väri navy!) ja molemmille pojille Reimatec Wetterit sekä kesäksi sandaalit. Isoveikalle hankin ensi talvelle pojan itsensä valitseman Reimatec/Reima Go talvitakin ja Reiman hanskat. Itse olisin ollut oranssin takin kannalla, mutta onhan tuossakin vähän väriä.

Isoveikan SuperRemu talvihousut tälle ja luultavasti vielä seuraavallekin talvelle saimme Travallelta blogiyhteistyön merkeissä. Nämä heposti puettavat ja kestävät luottohousut ovat jälleen päivittäisessä käytössä. Remun takkia en valitettavasti ehtinyt alesta napata, mutta saahan niitä sitten taas syksyllä. Pikkuveikan eskaritalvi lasketellaan todennäköisesti kenkiä lukuunottamalla tämän talven varusteilla ja isoveikalta perityllä takki+housut-setillä.

Sisävaatteista on mahtunut niin pitkään samat koot, että lähinnä housuja tarvitsee polvien reikiintyessä harvakseltaan päivittää. Paitoja molemmilla tuntuu edelleen olevan rutkasti ja olenkin tietoisesti hillinnyt yläosien hankintaa.

Hiihtovarusteista käyvät pikkuveikan monoja (jotka löysin ilahduttavasti lähikirpparilta) lukuunottamatta viime talviset, luistimiakaan ei tarvitse tälle talvelle hankkia uusia. Kannatti ostaa isoveikalle viime talvena reilut luistimet ja monot. Pikkuveikka pärjää siisteillä perintövarusteilla.

Oletteko tehneet alelöytöjä tai jemmanneet toppaa seuraavan talven pakkasille? Miten on hiihto- ja luisteluvarusteiden laita?

Me vietetään isoveikan kanssa kahdenkeskistä viikonloppua kotona parantolan merkeissä muun perheen ollessa puutalkoissa mökillä. Isoveikka sai pikkuveikalla viime viikolla olleen kovan kurkkutaudin ja oli pois koulusta to-pe. Yötkin menivät villeiksi, kun arjessa muuten jo - luojan kiitos- historiaan jääneet kauhukohtaukset nostivat sairauden aikana päätään.

Potilas oli niin reppana vielä eilen, että katsoimme parhaaksi jäädä myös viikonlopuksi kotiin parantelemaan tautia. Nyt isoveikka jaksaa jo leikkiä, ruoka menee alas ja poika lauleskelee tavalliseen tapaansa, joten olen toiveikkaana. Toivottavasti ei mene tauti korviin, kuten pikkuveikalla. Vielä kun osaisi itse väistellä näitä meillä viime aikoina tiuhaan pyörineitä pöpöjä, niin mikäs tässä olis ollessa!

Mukavaa viikonlopun jatkoa,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari