Me ollaan nyt parin viikon ajan syöty oman maan perunaa. Aika uskomatonta. Heinäkuisessa koenostossahan mullan alta paljastui vain sormenpään kokoisia vauvapottuja ja luulin jo, ettei me satoa saadakaan. Pulleat kotilot herkuttelivat perunanvarsilla ja kastelukin jäi vähiin. Mutta kuten kuvista näkyy, elokuun aikana tapahtui mullan alla ihmeitä ja Siikli-rotuiset lemmikkimme kasvoivat käyrillä.
Pojat olivat ihan täpinöissään, kun syyskuun puolivälissä lupasin, että nyt nostetaan perunat. Molemmat kaivoivat innoissaan kasvimaata pienillä käsillään ja poimivat mullasta ihan mukavan kokoisia mukuloita, osa niistä jopa suurehkoja. Meinasi tulla ihan riita siitä, että kumpikin saa laittaa ämpäriin yhtä monta pottua.
Pikkuinen kasvimaamme koostuu kahdesta Kekkilän viljelylaatikosta, joista toinen oli tällä kertaa pyhitetty perunamaaksi. Tälle noin yhden neliömetrin alalle piilotimme noin 10 siemenperunaa. Tämän lisäksi kokeilin perunaa yhdessä varsinaisesti perunankasvatukseen tarkoitetussa säkissä (3 siemenperunaa) ja muutaman siemenperunan kaivoin myös raparperin juurelle. Paras tulos tuli ehdottomasti kasvimaalaatikosta, joka on täytetty hyvällä puutarhamullalla muutama vuosi sitten ja lannoitettu puutarhan yleislannoitteella ennen perunanistutusta. Virallinen perunanviljelypussukka toimi heikoiten. Tosin täytynee mainita, että käytimme sitä ilmeisesti väärin päin...
Ihan hyvän makuisia näistä ensimmäisistä omista potuista tuli. Eihän perunanviljely ole rahallisesti järkevää puuhaa, kun pottuja saa kaupasta edullisemmin, mutta on siinä oma viehätyksensä haukata oman maan satoa. Ja lapsille kasvimaan kastelu ja sadonkorjuu oli eksoottista viihdettä. Ja minusta on ihan terveellistä näyttää jälkikasvulle, mistä ruoka tulee. Puhumattakaan siitä, millaista terapiaa sormien multaan upottaminen aikuiselle on.
Lapsena olin joka syksy mummolassa perunannostotalkoissa, jossa traktori veti perunannostokonetta, joka rymisteli pellosta koko suvun talven perunat. Oli siinä poimimista ja laatikoihin lajiteltavaa. Talkoopäivä tuntui joskus pitkälle, mutta nyt muistoon liittyy lähinnä oma mukava tunnelmansa, vahva maan tuoksu ja suvun yhdessäolo. Savisessa pellossa kasvoi pienehköjä pottuja, mutta lapsen mielestä siitä savesta oli hauska muovailla kaikenlaista.
Perunaa voi kuulemma kasvattaa jopa ämpärissä, joten pihakaan ei ole edellytys perunanviljelijäksi ryhtymiselle.
Kasvatitteko lasten kanssa syötävää kesällä? Oletteko itse olleet perunannostotalkoissa? Syöttekö ylipäätään perunaa?
Loistavaa loppuviikkoa toivotellen,
Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari
Mä olen sillä lailla hienohelma, että en yhtään kaipaa multaa kynsien alle! Eipä sillä, että tässä rivarissa juuri olisi viljelysmahdollisuuksiakaan. En ole lapsenakaan tutustunut sellaiseen maatalon elämään millään tasolla. Tai eipäs, olen käynyt kerran porotilalla ja poroerottelussa, lapsuuteni kun olen Lapissa viettänyt :D
VastaaPoistaMeillä ei perunaa kauheesti syödä - minä ja kuopus ei ollenkaan (paitsi ranskalaisia hän tietysti syö milloin saa), muut syö, mutta ei se mikään lemppari ole muille kuin ekaluokkalaiselle jauhelihakastikkeen kanssa.
Poroerottelu kuulostaakin jännittävältä. Minä olen käynyt Lapissa vain kerran, Saariselällä syysaikaan. Mahdoinko silloinkaan nähdä sitä oikeaa Lappia.
PoistaNiinhän se menee: toiset on perunansyöjiä ja toiset ei. Kovasti tuntuu laskeneen perunan suosio suomalaisten ruokapöydässä. Hiilaritko ne pelottavat vai mistä johtuu. Onneksi nykyään on vaihtoehtoja jokaiseen makuun.
Omasta puolestani voin vastata, että en ole ikinä tykännyt perunan mausta enkä koostumuksesta. Aiemmin söin perunaa lähinnä rapeassa ja käristetyssä muodossa, mutta kun se ei ole se kaikkein terveellisin perunan olomuoto, niin harvemmin syön enää ollenkaan. Kuopus näkyy perineen saman maun (ja muuten monen muunkin ruoka-asian suhteen!)
PoistaNäyttää kivalta puuhalta! Ja perunat hyviltä.
VastaaPoistaOmassa lapsuudessa mökillä aina kasvatettiin itse perunaa. MAaperä on kuitenkin paikalla sen verran savinen, ettei oikein mikään kasvanut kunnolla saatika ollut mitään kevyintä puuhaa :D Nykyään siis perunat ostetaan kaupasta ja kesäisin torilta. Tosin meillä syödään perunaa suht vähän, mutta mummolassa sitä on aina, joten tyttö vetelee kyllä perunaa varsinkin kesän aikana aina ja välillä ihan pelkiltäänkin. Loppukesästä jo sanoi, että perunansyönti alkaa kyllästyttää :D
Kiitos :)
PoistaPeruna tykkää tosiaan hiekkaisesta maasta ja savipitoisessa mullassa mukulat jäävät pieniksi, eikä nostokaan ole kevyimmästä päästä. Tämä meidän harjunrinne taitaa olla itseasiassa aika ihanteellista maaperää perunanviljelyyn, vaikka eiväthän perunat tuossa kasvimaalaatikossa päässeet vielä edes kosketuksiin pohjamaan kanssa. Laatikon pohjalla on nimittäin juurimatto estämässä puiden juurten tunkeutumista kasvimaahan.
Minäkin tykkään ostaa perunaa torilta. On muuten ihan eri laatuista tavaraa, kun kaupan keskusvarastossa seissyt pottu.
Pojat ovat molemmat kovia perunansyöjiä ja helposti menee kaksi reilunkokoista pottua jo molemmilla. Paljon tulee kyllä keitettyä lisäkkeeksi riisiä tai täysjyväpastaa, perunaa sellaisenaan ehkä kaksi kertaa viikossa. Muusi maistuu meillä myös.