perjantai 3. kesäkuuta 2016

Loma - vihdoinkin!



En ole ihan vähään aikaan odottanut toukokuun kääntymistä kesäkuuksi niin kovasti kuin tänä vuonna. Koko perhe raahusti loppukevään arjen ja erilaisten velvollisuuksien uuvuttamina. Isäntä viimeisteli jatko-opintonsa tänä keväänä ja koko homma huipentui toukokuulla. Isoveikka tuntui uuvahtaneen ensimmäisen kouluvuoden taakasta ja pikkuveli pitkistä hoitopäivistä päiväkodissa. Varmasti molemmat pojat väsyivät myös vanhempien opintopinnistelyistä. Tuntui, että vain selviydyimme päivästä ja viikosta toiseen kangastuksen lailla edessä siintävää kesäkuuta tuijottaen. Onneksi meillä oli miehen kanssa viiden päivän Italian reissu, josta sain voimia kevään loppurutistukseen.

Olen kertonut teillekin moneen otteeseen, että toukokuuni oli tiukka - niin tiukka, etten näköjään kerinnyt edes blogia päivittää! Kolmen viikon tauko bloggaamisessa: ennenkuulumatonta minulle. Nyt voisin uuvuttaa teidät selostamalla yksityiskohtaisesti kaikki sairaanhoitajaopintojen ensimmäisen lukukauden vaatimat suoritteet, mutta taidan nostaa esiin vain pari pääkohtaa. Suurin tentti, anatomia & fysiologia oli 1.6. ja siihen panostaminen ja lyhyiksi jääneet yöunet onneksi palkittiin. Myös työharjoitteluun kuuluvan kummiasiakastoiminnan saan kuin saankin suoritettua, vaikka asiakkaani sairastui ja joutui jopa sairaalaan, mikä venytti kummitoiminnan osaltani toukokuulta myös kesäkuun puolelle. Nyt näyttää onneksi siltä, että saan haalittua tarvittavat tunnit kasaan ensi viikon alkupäivinä ja voin viimein aloittaa kesäloman ihan virallisesti.

Pojat odottavat arvattavasti lomaa vähintään yhtä innoissaan. Pikkuveikka aloitti lomansa jo pari päivää sitten ja on ollut kesäkuun alkupäivät mummolassa. Huomenna menemme koko perhe hakemaan isoveikan ensimmäisen luokan todistuksen ja sen jälkeen olemme luvanneet viedä pojat lelukauppaan loman alkamisen kunniaksi. Iltapäivällä on ohjelmassa kahdet valmistujaisjuhlat tässä omalla kylällä. Alkuviikosta pojat ovat pari päivää mökillä isovanhempien kanssa, että saan osallistuttua kesäopintojen pakollisille lähiopetuskerroille. Ensi keskiviikkona kouluhommat ovat siis kokonaan purkissa, mutta kyllä tämä nyt jo tuntuu lomalta. Väsyttää muuten ihan vietävästi: taitaa kevään paineet purkautua nyt kerralla.

Ihan mahtavat ilmat ovat hellineet meitä melkein koko toukokuun! Viime päivien helteet ovat olleet vähän liikaa omaan makuuni, mutta mielummin kieltämättä hikoilen, kuin istun vesisateessa, jos valita pitää. Toivottavasti sää jatkuu aurinkoisena ja päästään ensi viikolla tekemään poikien kanssa odotettuja kesäjuttuja. Kävivät nuo kyllä jo ekan kerran uimarannalla isin kanssa viikko sitten. Metsäretket, pyöräretket, kotieläinpuisto, satama, huvipuisto ja monet muut kivat kesäkohteet ja -touhut odottavat meitä.

Olen ilmoittanut veljekset myös jalkapallokouluun, joka kestää kaksi viikkoa ja päättyy ennen juhannusta. Jännityksellä odotan, suostuvatko pojat sinne jäämään: jalkapallo kyllä kiinnostaa, mutta isoveikkaa selvästi epäilyttää joka ilta toistuva, ohjattu toiminta kentien aika vieraiden lasten seurassa. Miehen loma alkaa juhannukselta ja sitten tehdään retkiä koko perheen kesken. Mitään ristelyä suurempaa (jos sitäkään) tuskin tänäkään kesänä toteutamme. Päiväretket riittävät mainiosti. Kesän aikana järjestän isännälle useammat valmistujaisjuhlat erilaisilla kokoonpanoilla sekä pikkuveikan 5-vuotisjuhlat niin suvulle kuin kavereillekin. Kesä taitaakin olla tänä vuonna melkein yhtä juhlaa! Ja jos rupeaa totuus liikaa unohtumaan, niin olen kuitenkin haalinut itselleni kaksi kesäkurssia, joten koulutehtäviäkin pitäisi välillä muistaa tehdä...

Siemenperunat ovat edelleen säkissä - mutta ei kai se ole niin vakavaa? Vanha kansakin taisi istuttaa potut vasta kesäkuun puolella, hallanvaaran väistyttyä. Raparperit puskevat komeaa vartta, vaikkei tarhuri ole tenttiin luvultaan kerinnyt kastelemaan helteessä viruvia. Pari amppelia tempaisin ohimennen lähipuutarhalta kuistille kiikkumaan, kun teki mieli kesäkukkia, muttei ollut aikaa ryhtyä sen syvällisempiin istutuspuuhiin. Tuonkin puutteen korjaan varmasti ensi viikon aikana: ihan syyhyää saada sormet multaan pitkästä aikaa.

Entäs ne lasten kesävaatteet? Ja kokemukset välikausivaatteista? Niistäkin lupaan kirjoitella, kun minulla on nyt reilut pari kuukautta paremmin aikaa. Lupaan päivittää blogia ahkerammin tässä kesän aikana :)

Mitä kuuluu? Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on? Millainen on paras helleasu lapselle?

Aurinkoista kesäkuuta kaikille!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!- bloggari





4 kommenttia:

  1. Hyvää lomaa! Olet sen ansainnut! :) Olen kyllä kade - mä en sitten lomaile ollenkaan tänä kesänä, siitä pitävät huolen työt ja autokoulu. Pari viikonloppureissua lasten kanssa pitää kyllä järkätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - loma tulee kieltämättä tarpeeseen :)

      Mitä, mitä?! Uusia työkuvioita?! Kuulostaa hyvältä, vaikka varmasti olisit keksinyt kesällä muutakin puuhaa. No, jospa kesätyöt poikisivat tekemistä myös syksyksi? Pidän peukkuja :)

      Poista
  2. Olenkin miettinyt että sulla varmaan kiirettä pukkaa kun ei mitään kuulu. No pitää priorisoida. Meillä oli tänään koulun kevätjuhla ja nyt alkoi pitkä loma. Minulla lähes yhtä pitkä kuin koululaisilla. Ihanaa :). Mukavaa kesää ja toivottavasti teistä kuuluu aina välillä.
    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen minä täällä tallella, vaikka en ole viime aikoina kirjoittamaan ehtinytkään. Tai kai sitä aina jossain välissä pari riviä olisi ehtinyt vääntää, mutta monesti takki on vaan ollut niin tyhjä, ettei tekstiä ole tullut ja enhän minä osaa kirjoittaa lyhyesti, vaikka haluaisin...

      Tosi kiva, että saat viettää pitkän kesäloman. Tekee taatusti hyvää.

      Mukavaa kesää teillekin ja ollaan kuulolla, puolin ja toisin :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)