keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kesäalesta kahmaistua


Olette varmaan huomanneet, että allekirjoittaneen lastenvaateinnostus on hälvennyt ja hankinnat sekä niiden hehkuttelu vähentynyt takavuosista. Kyllä kai sitä kuitenkin yksi kesäalepostaus pitää rustata, vaikka kieltämättä piti ihan miettiä, että mitäs sitä tänä kesänä on alesta löydetty - ja kaivella osin vielä pakkauksissaan olevat tamineet esille kuvausta varten. Huomaan hankkivani lastenvaatteita nykyisin lähinnä tarpeeseen (ja hyvä niin), mutta kesäalesta tuli ostettua jotakin vielä jemmaankin.

Yllä olevassa kuvassa on Reiman SunProof sortsit isoveikalle seuraavaksi kesäksi (koko 152 cm). Tänä kesänä pojilla on ollut vastaavia viime kesän mallistosta jemmattuja sortseja ja ne ovat olleet tykättyjä sileän kankaansa,  hyvän mallinsa, mukavan pituutensa ja vilpoisuutensa vuoksi.

Melkein maastokuosinen Reiman huppari (128 cm) on varattu pikkuveikalle kesälle 2017. Tällaisen olisin halunnut erityisesti isoveikalle, mutta isommat koot olivat jo lopussa, kun bongasin tuotteen alesta. Vihertävät Reimatec Wetterit suojaavat pikkuveikan entisestään venähtäneitä jalkoja tulevana syksynä. Keväällä pikkuveikan Wetterit olivat oranssit. Isoveikan vihreät Wetterit mahtuvat vielä syksyllä.


Keväällä oli jossain (olisiko ollut Budget Sport?) superale Reiman sandaaleista ja tilasin pojille sandaalit, vaikka edellisenä kesänä veljekset juoksivatkin lähinnä lenkkareilla ja Crocseja. Niin vaan aika ja tavat muuttuvat, sillä tänä kesänä nämä sandaalit ovat olleet ihan ykkösjalkineet meillä. Isoveikka ei huoli jalkaansa Crocseja enää ollenkaan, kun ne hiertävät. Jalkapalloakin on tänä kesänä pelattu lenkkarien sijaan monesti sandaaleissa ja pikkuveikka sinkoilee pihalla monesti myös paljain varpain.


Tässä ylempänä kuvatut isoveikan lempikesäkengät (Reiman sandaalit) käytössä. Päällä viime kesän Reiman malliston SunProof sortsit ja paita (molemmat 140 cm). Ihan paras asu hellepäivään.


Ei, en ole bongannut mitään erikoisalea: Molon pääkallopaita ei ole alelöytö, vaan ihan normaalihintainen. Se on kuitenkin niin isoveikan mieleen, että äiti heltyi hankkimaan karmeankalliin kalloteepparin. Koko (152 cm) on sellainen, että mahtuu vielä ensi kesänäkin, mutta luulen, että tämä puetaan päälle jo ekana koulupäivänä.

Puman tuotteet ovat - ilmeisesti kaverien mallin mukaan - nyt koululaisemme suosiossa ja niistä lisää koulutarvikepostauksessa. Puman sisäpelikengät löysin tulevalle sählykerholaiselle alesta vain 15 eurolla. Toivottavasti sählykerho iskee paremmin kuin partio viime syksynä. Kesän futiskoulu ainakin oli menestys ja sählyä on pelattu ahkerasti kotipihassa jalkkiksen ohella.


Poikien suosikkia Molo Kidsia olen koittanut alesta vahdata, mutta eipä paidoissa ollut enää kokoja jäljellä. Likaystävällisellä kuosilla varustetut lippikset kuitenkin sain puoleen hintaan. Mutta onko tämä malli jotenkin tyttömäinen vai kuvittelenko vain? Jostain Molon tuotteista on vaikea hahmottaa, ovatko ne tarkoitettu tytöille vai pojille. Oletteko huomanneet saman? Ei sillä, että asialla olisi itselleni niin merkitystä, mutta koulun pihalla taatusti kuulee, jos on tyttömäistä päällä.


Nämä P.op:in farkut (146 cm) ja kauluspaita (146/152) isoveikalle ovat ex tempore löytö, jotka tulivat eteen sattumalta, kun olin etsimässä isännälle alesta kesävaatteita. Kuljin P.op:in myymälän ohi ja bongasin ikkunan läpi väriyhdistelmän, joka sopisi isoveikan ihonväriin (ja itselleni mieluisan ruutukuosin). Oli pakko käydä katsomassa, mitä kokoa vaate oli. Ja kävi tuuri: 40 euron farkut 15 eurolla ja 35 euron paita 12 eurolla. Harvoin olen tehnyt tällaisia löytöjä! Varsinkin, kun syksyksi tarvitaan uudet farkut ja kauluspaita on käymässä pieneksi.

Ja sai se isäntäkin uusia paitoja ja sortseja samalla reissulla :)
 

Oma kesävaatekauppani on jo monena kesänä ollut Nanson verkkokauppa. Nämä värikkäät mekot ja tunikat sain mukavalla 40 % alella jo alkukesästä. Mekon tai tunikan kanssa tykkään pitää me&i:n caprimittaisia joogahousuja tai vastaavia mustia capreja. Itselleni tilasin tällä viikolla myös parit uudet Crocsit. Farkkuja täytyy hankkia vielä syksyn viileneviin keleihin.

Villervallan sortseja ja housuja olen katsellut pojille alesta, mutta ainakin toistaiseksi ovat vielä hankkimatta. Tälle kesälle varatut canvassortsit mahtunevat vielä seuraavanakin suvena. 

Collegehousuja on kaapissa riittävästi molemmille pojille. Isoveikalle löysin alesta yhden Molon pitkähihaisen, joka ei näköjään päässyt valokuvaan. Lenkkareita en uskalla enää jemmata vuoden päähän ja välikausivaatteita meillä on vieläkin riittävästi, kun on hankittu aikanaan reilua kokoa. Lenkkarit (Jesperin 1/2 hintapäiviltä keväältä) ja kumpparit löytyy molemmille. Pikkuveikalle tarvitaan vielä farkut.

Mitä sinä olet löytänyt alesta? Tarvitaanko syksyksi uutta?

Aurinkoista loppuviikkoa toivotellen,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!



2 kommenttia:

  1. Minä ostin itselleni jättikasan Nanson kaupasta kesän alea. Pojalle löysin Lahden Luhta outletista kesähousuja.
    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja taas löytyi yhteinen lemppari! :) Mulla on edelleen tuo Lahden Luhta Outlet katsastamatta. Harmi, että poistivat nettikaupasta lastenvaatteet.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)