Ruudun äärestä kirjan ääreen

Melkein hävettää, että vein jälkikasvuni kirjastoon ensimmäisen kerran vasta menneenä kesänä.  Suorastaan aukko sivistyksessä!

Saanhan selittää. Poikien hyllyt ovat notkuneet omista lapsuuden kirjoistani, kirpparilta haalimistani löydöistä ja lukuisista lahjakirjoista. Meillä on paljon kirjoja ja lapsille on luettu päivittäin. Pojat ovat myös itse selailleet kirjoja ahkerasti. Vasta viimeisen vuoden ajan on ollut sellainen tunne, että kaikki on luettu ja aloin itse kaivata vaihtelua iltasatuihin. Yksi syy kirjastovierailuun oli isoveikan opettajan viime keväänä esittämä toive kirjastokortin hankkimisesta, mikä mahdollistaisi lapsen itsenäiset lainat koulun pihalla viikottain käyvästä kirjastoautosta. Ehdottomasti kannatettavaa.

Olin myös hieman huolissani tokaluokkalaisen lukemisen sujuvuuden edistymisestä. Kun paljon puhutaan lasten lukutaidon yleisestä heikentymisestä ja nopea lukeminen on kuitenkin ehto lukemalla oppimiseen. Käsittääkseni kolmannella luokalla opiskellaan lukemalla uusia oppiaineita ja silloin on pulassa, jollei lukunopeus ole riittävä.

Eskarivuoden syksyllä itsestään lukemaan oppinut isoveikka ei ollut edelleenkään yhtään kiinnostunut lukemisesta ja koki vähänkään pidemmät tekstit edelleen työläiksi ja vältteli niitä. Lukuläksyt kahlattiin ekaluokalla usein kiukun kanssa. Sarjakuvistakin hän lukee vain kohdan sieltä täältä; tarinahan avautuu lukijalleen myös kuvien kautta (toisaalta juuri Aku Ankka opetti ilmeisesti pojan lukemaan). Hankkimani romaanit (Paten jalkapallokirja ja Kapteeni Kalsari pölyttyvät hyllyssä). Kesällä kirjastokäynnin jälkeen otimme käyttöön palkitsemisjärjestelmän: tähtitarra jokaisesta puolen tunnin lukuhetkestä ja tietystä tähtimäärästä isoveikka sai pienen pakkauksen himoitsemiaan Pokemon-kortteja. Lahjontaa, niinpä niin.

Mutta se toimi. Isoveikan lukunopeus kasvoi kesän aikana. Sen huomasin itse viime viikolla, kun luetutin pojalla ääneen koulun lukuläksyä. Vauhti ja sujuvuus oli kasvanut selvästi! Isoveikka luki kesän aikana kotoa löytyviä lastenkirjoja ja tuossa kuvassa auki olevan, hieman vaikeampaa tekstiä sisältävän kirjan. Me vanhemmat luimme iltasaduksi yhden lainakirjoista ja muuten jatkoimme normaaleja iltasatuja poikien valinnan mukaan. Kuvassa näkyvät muut isoveikan omat kirjavalinnat palautettiin kirjastoon laina-ajan päättyessä hieman selailtuina. Lapsi kun valitsee kirjan kansikuvan perusteella ja sisältö onkin sitten helposti vaikeampaa kuin lukijan kyky ja taidot. Miksi lukemaan oppiville lapsille tarkoitetuissa kirjoissa on monesti niin tylsät kannet? Poikalasta voisi hieman houkutella jollain hurjalla...

Kysymys kuuluukin, miten saada vastahakoinen lapsi lukemaan kirjoja (ilman palkintoa)? Meillä ei vielä ole edes pelikonetta (isi tosin lupasi jouluksi...) latistamassa kirjojen ennestään heikkoa mainetta. On niin paljon kivempi leikkiä tai selailla Poke-kortteja kuin lukea. Ihan parasta olisi tuijottaa telkkaria kaiken päivää (mutta kun vanhemmat rajoittavat sen huvin tuntiin). Onko nykylapsella niin paljon virikkeitä, että lukeminen ei vaan kiinnosta? Onko lukutaito vaarassa?

Luetaanko teillä mielellään? Mitkä kirjat uppoavat?

Arvatkaa, mitä isoveikka muuten lainasi ensimmäisellä kirjastoautokäynnillään koulussa? Lego Star Wars elokuvan!

Leppoisaa viikonloppua!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!