tiistai 17. marraskuuta 2015

Myöhäishalloweenia mökkimaisemissa









Me vietettiin Halloweenia vasta viime viikonloppuna ja suunnattiin serkkuperheen kanssa mökille, jossa pimeys on ihan eri luokkaa kuin kaupungissa ja kummitusjuhlaan on vähän liiankin helppo saada kauhuelokuvatunnelmaa.

Illan pimentyessä toteutettu aarteenetsintä (josta ei valitettavasti ole kuvia vesisateen vuoksi) oli siis todellinen seikkailu otsa- ja taskulamppujen valaistessa pienten etsijöiden tietä. Kymmenenneltä rastilta löytyi kummituspussukka kullekin, joka kätki sisäänsä kammottavia karkkeja, silmämunasormuksen ja kummajaistarroja. Tätä jo perinteeksi muodostunutta aarteenetsintää odotetaan melkein kuin joulua!

Halloweenilta huipentui lasten diskoon ja pantomiimiesityksiin, joissa sokerihumalassa nauraa räkättävä ja arpitatuoinneilla koristeltu jalkikasvu hiki päässä poukkoili pitkin lattiaa. Tuossa viimeisessä kuvassa pikkuveikka esittää pantomiimina kynsietanaa. Tietysti tunnistitte.

Mökillä tietysti myös ulkoiltiin paljon. Lauantaina päivällä lapset rakensivat ison havumajan mökin lähimetsään ja aikuiset olivat mukana talkoissa. Sunnuntaina teimme koko porukka metsäretken vähän pidemmälle metsään ja löysimme sumuisesta, marraskuisesta metsästä paljon kaunista katseltavaa ja jännittäviä löytöjä. Puron varrelta löytyi jonkun eläimen luuranko, joka oli isoveikan mielestä suorastaan pakko ottaa mukaan. Äiti vaan ei antanut ottaa. Tyhmä äiti.

Pojat pukeutuivat Halloweenjuhlaan Lindexin syysmalliston kummajaisvaatteisiin, joita esittelin teille jo aiemmin. Isoveikan t-paita on ollut oikein monikäyttöinen ja paidan laatu on suorastaan positiivinen yllätys. Myös sukkien laatuun olen tyytyväinen ja niitä on pidetty ahkeraan. Isoveikan luurankokäsineet ja lepakkonaamio on hankittu viime vuonna.

Pikkuveikan vasta toista kertaa päälle puettua kokopukua ei ole vielä pesty, joten sen käyttökestävydestä en lupaa vielä mitään. Neppareilla selästä puettava haalari ei ole kaikkein kätevin ratkaisu itse pukeutumista tai vessareissuja ajatellen - ilmankos poika riisuikin pian mökille päästyämme supersankariasunsa ja tyytyi sinänsä teemaan sopivaan mustaan alusasuun.

Kurpitsakakun tein mökille jälkkäriksi ja se on samalla isoveikan tulevien kaverisynttärien koekakku. Halusin harjoitella pallomaisen kakun tekoa ja sokerimassalla kuorruttamista ennen h-hetkeä. Sokerimassaa olen käyttänyt vain pari kertaa ennen tätä. Confetista tilaamani Satin Ice sokerimassa oli oikein positiivinen kokemus ja sillä aloittelijakin sai aikaiseksi siistin ja repeilemättömän pinnan. Sokerimassan kakun päälle venyttämistä täytyy vielä hieman harjoitella, jotta saan nuo rutut pois kurpitsan kasvoilta. Kurpitsakakku on ollut isoveikan toive jo pidemmän aikaa ja nyt päätin tarttua haasteeseen, kun Kinuskissalta löysin siihen selkeän ohjeen.

Tuo kuvissa näkyvä oranssi on  mainuttua Satin Ice massaa ja siinä on vieno, yllättävän miellyttävä (ei teennäinen) vaniljan maku. Vihreä on Renshaw sokerimassaa ja musta on normikaupoista löytyvää Dr Oetkeria. Laatuero on mielestäni selkeä, tosin tämä musta massa oli myös hieman kuivahtanut pakkauksen päädyistä. Kuvassa kakussa näkyy vielä kaulinnasta jääneet valkoiset tomusokerit, jotka sulivat pois säilytyksen aikana.

Kakku on koottu pieneen muovikulhoon sokerikakkulevystä leikatuista ympyröistä. Täytteenä on kurpitsakakun ohjeesta poiketen isoveikan makumieltymysten mukaista Kinuskissan kinuskitäytettä ja Saarioisen mansikkamarmeladia, kostutus vaniljamaidolla. Sopii lapsille ja muille makeanystäville!

Nyt meillä on täällä isoveikan torstaina juhlittavien kaverisynttärien valmistelut kuumimmillaan. Ja tietysti flunssa kolkuttelee juuri nyt nenässä. Nyt on pysyttävä terveenä ja olenkin doupannut extravitamiineilla ja ylimääräisillä mandariineilla tänään. Myös pikkuveikka pärskii.

Eilen askarreltiin lepakoita vessapaperirullista ja tänään leivottiin kaikenlaisia kammotuksia. Kakkupohja, muffinit ja haamupiparit ovat valmiina. Isäntä haki pääkaupunkireissulla diskopallon. Ilmassa on kuplivaa odotusta ja jännitystä!

Mitä te olette puuhailleet viime aikojen sateisina ja sumuisina päivinä?

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

4 kommenttia:

  1. Hieno kakku! Ja hulvaton meininki näyttää olevan :)
    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kakku onnistui aika kivasti noita ruttuja lukuunottamatta. Ja niistäkin pääsin eroon varsinaisessa kakussa :)

      Meininki on tosiaan hulvaton: monesti ilman sokerilisääkin ja varsinkin sen kanssa ;)

      Poista
  2. Mä ostin meidän halppiksesta mustaa sokerimassaa. En muista nyt äkkiseltään valmistajaa mut valmistuspaikka oli hyllykallio. oli kirkkaassa muovissa pelkästään. kaulitsin ilman tomusokeria ja asettelin kermarahkan päälle eikä sulanut! ei ollut edes kovin kallista! Kannattaa kokeilla jos löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :)

      Tuo Dr Oetker sokerimassa on kans kirkkaassa kääreessä, mutta siitä en löytänyt valmistuspaikkaa, eli ilmeisesti meillä on ollut eri tuote.

      Mökille viedyn kakun sokerimassa suli lähinnä siksi, että kakku oli kuvun alla 2 vrk kosteassa säässä kuistilla. Säilytin varsinaista kaverisynttärikakkua ilman kupua jääkaapissa ja sen kuorrutukselle ei tapahtunut mitään. Siihen laitoin varoiksi massan alle sokerikreemiä, joka on Kinuskikissan mukaan varmin kosteuden eristäjä.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)