Täällä ollaan!

Moi. Muistatteko vielä? Ollaan me edelleen täällä, vaikka edellisestä postauksesta onkin luvattoman kauan.

Marraskuu oli kieltämättä tiukka rasti: työharjoittelun ja samanaikaisten tenttien yhdistelmä plus isännän kaksi viikon mittaista työreissua testasivat emäntää. Siinä ei paljoa muuta ehtinyt ja jaksanut kotona tehdä kuin katsoa, että pojat saavat ruokaa ja vaatteet päälle sekä unta oikeaan aikaan - omasta unesta jouduin usein tinkimään ja se näkyi. Yhtenä aamuna ihan säikähdin, kun katsoin peiliin: mikä mörkö sieltä katsoi takaisin! Kesäverhot roikkuivat olohuoneen ikkunassa eiliseen asti. Kesäkukat hautautuivat armollisesti varhain sataneeseen lumeen - kanervien istuttaminenkin jäi tänä vuonna väliin. Onneksi marraskuun hämärässä ei niin erottanut nurkissa alvariinsa vieriviä villakoiralaumoja. Kun on tarpeeksi naulakkokoukkuja, lasten välikausi- ja toppavaatteet mahtuvat olemaan yhtä aikaa esillä.

Kuusi viikkoa työharjoittelua psykiatrisella osastolla on nyt takana. Olen ollut nyt reilun viikon puoliksi lomalla, sillä koulupäiviä on enää harvakseltaan ennen joulua. Harjoittelu oli rankka, mutta samalla antoisa kokemus. Taisinpa nähdä tuona aikana enemmän elämää kuin tähänastisen elämäni aikana yhteensä. Samalla harjoittelu oli itsetutkiskelun paikka - tuota työtä nimittäin tehdään hyvin vahvasti omalla persoonalla. Oli hienoa, kun potilaat alkoivat vähitellen luottaa ja hakeutuivat juttelemaan. Harjoittelun lopussa tuntui, että voisin jäädä sinne töihin. Sain hyvää palautetta myös ohjaajalta ja opettajalta. Lähdin sillä mielellä harkkaan, että mielenterveyspuoli voisi olla se oma juttu ja harjoittelussa tämä tunne vain vahvistui.

Viime keskiviikkona vietimme isoveikan 8 v kaverisynttäreitä kymmenen pojan voimin tietokilpailun, aarteenetsinnän ja diskon merkeissä ja tänään sunnuntaina juhlimme lähisuvun kesken. Juhlakalu sai lahjaksi älypuhelimen, jota on pitkään toivonut "kun kaikilla kavereillakin on" - mutta yllätyksenä tuo himoittu luuri paketista paljastui. Ja teki nuoren herran ikionnelliseksi! Ja äidille taas lisää valvottavaa.

Nyt vietämme poikien kanssa ruhtinaallista neljän päivän viikonloppua, kun itsenäisyyspäivää edeltävä maanantaina on täällä koululaisten lomapäivä. Lepotauko tulee kyllä tarpeeseen: pojat - pikkuveikka varsinkin - ovat aika väsyneitä rankan syksyn ja pitkien hoitopäivien jälkeen. Onneksi lumi tuli tänä vuonna aikaisin: marraskuu meni ainakin itselläni tavanomaista helpommin, kun lumi antoi valoa päiviin. Täällä on saatu nauttia lumesta jo kuukauden päivät.

Pojat ovat olleet tänä syksynä harvinaisen terveitä (koputtaa puuta). Johtuneeko sitten uudesta koulu- ja eskarirakennuksesta, pakkassäistä vai mistä. Pikkuveikalla oli vielä viime syksynä-talvena kerran kuussa kunnon flunssa, mutta tänä syksynä/talvena vuonna ei ole ollut vielä ensimmäistäkään. Ihan mahtavaa, että sain harjoittelunkin käytyä ilman, että lapset sairastivat.

Purin äsken kuvia kamerasta koneelle ja tajusin tehneeni tuon operaation viimeksi elokuun lopussa. Eipä ole paljoa tullut kuvailtua tänä syksynä! Kuvien joukossa oli sentään pari kuvaa meille uudesta vaatemerkistä, joista täytyykin kirjoitella lähiaikoina. Muuten on vähäiseksi käyneiden vaatehankintojen kuvaaminen unohtunut. Harjoittelun loppupuolella aktivoiduin ja tein pitkästä aikaa pari lastenvaatetilausta. Mololta olen hankkinut paitojen lisäksi nyt myös collegehousuja ja Reimalta Black Friday-huumassa hankittu paketti odottaa postissa.

Kuten kuvasta näkyy, isoveikalla on tänä talvena sama Remun toppatakki kuin viime talvena. Koko 140 riitti kahdelle talvelle ja pysyi tosi siistinä, josta äitinä olen tietysti iloinen.  Isoveikka on eilisen kotimittauksen mukaan 141,5 cm. Housuja oli varattu viime talvelle kolmet, joten niistä löytyy vielä yhdet uudenveroisetkin täksi talveksi (kahdet muutkin käyttökelpoiset). Viime talven karvahupullinen kaupunkitakki on vielä uudenveroinen. Erikoisvahvat Reimatec+ kengät kaivettiin esiin jemmasta ja kokokin onneksi passasi. Kuomista menee vielä viimetalviset. Alesta varmaan hankitaan sitten uutta toppaa seuraavalle kaudelle. Remua ja Reimaa ajattelin.

Pikkuveikallekin mahtuu vielä viime talvinen Travallen Remu haalari (122 cm), joka toimii edelleen pihahaalarina. Päiväkodissa on pidetty lähinnä kuvassa näkyvää raidallista Reimatec-haalaria (128 cm), jonka olen jemmannut viime talven alesta. Kuomat on isoveikan perintöä ja goret ostin sittarin edullista omaa merkkiä. Hyvin ovat kengät toimineet ainakin tähän saakka. Pikkuveikan (5,5 v) pituudeksi mitattiin huikeat 124 cm. Kengännumero on 33. Onkohan se saanut liikaa puuroa?

Onneksi kohta alkaa joululoma. Minulla on vuoden viimeinen koulupäivä 15.12 ja isoveikalla 21.12. Sitten me huilataan. En ole vielä edes tutkinut, milloin mun kurssit alkaa tammikuussa. Arvelen, että vasta loppiaisen jälkeen. Isoveikka palaa kouluunsa tosin jo vuodenvaihteen jälkeen. Lomalla ollaan suurimmaksi osaksi kotona ilman stressiä. Ja käydään tietysti isovanhemmilla. Ja uimahallissa. Uimahalli on taas isoveikan koulu-uintien myötä noussut uuteen suosioon ja pikkuveikkakin harjoittelee jo reippaana sukeltamista.

Semmoista täällä - mitenkäs siellä? Miten on syksy mennyt? Millä mielellä odotatte joulua? Onko lomasuunnitelmia? Uusia lastenvaatesuosikkeja?

Leppoisaa joulunodotusta!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! - bloggari