Meidän pikkuveikka. Se on ruvennut syömään lunta tänä talvena ihan urakalla. Se on kuin joku pakkotoiminto: heti kun viikari pääsee ovesta ulos, dippaa hän rukkasen lumeen ja sipaisee saaliin suuhunsa. Ulkona ollessa nassikka imeskelee jompaa kumpaa hanskaansa leikin lomassa vähän väliä ja märkä/jäinen kinnas tietysti kerää kätevästi lisää lunta itseensä. Poika poimii maasta myös sopivia jääkökkäreitä ja pureskelee niistä palasia hampaat rouskuen. Jos suuhun eksyy kivi tai hiekanmuruja, poika tyynesti syljeskelee ne pois ja jatkaa puuhiaan. Hän saattaa jopa kumartua kasvot maahan asti ja haukata suoraan valloittamansa lumikinoksen huipulta.
Päiväkodista kotiin käveltäessä huono tapa tuntuu saavan lisää vettä myllyyn äidin antamasta huomiosta. Kieltäminen saa pikkuveikan vain mättämään valkoista herkkua uhmakkaammin ja jopa teatraalisiin mittasuhteisiin venyvät, muka piilotellut maiskutteluhetket täplittävät tietämme. Järkipuhe ei myöskään auta: valkoinen lumihan on viisivuotiaan mielestä ihan puhdasta; kuka sitä nyt kuraiselta tien penkalta söisi. Ai että voi saada mahataudin. Mutta enhän mä ole saanut. Enkä mä syö koirankakan läheltä enkä lintulaudan alta.
Mutta miksi ihmeessä? Miksi syöt lunta? No kun on kuulemma niin kova nälkä. Äänensävystä kyllä kuulee, ettei vastaus ole totta. Toki päivähoidosta kotiin tullessa voikin olla kiljuva nälkä, mutta luulisi, että sitten ruokapöytään siirryttäisiin akkarin parista hieman nopeammin pyynnön kuuluessa. Juotavaakin tarjoan heti sisälle tullessa ja päiväkotiin toimitin varoiksi juomapullon naulakkoon, mutta ei taida johtua janostakaan tämä ikävä tapa mättää lunta suuhunsa.
Päiväkodista en ole saanut tukea tuskaani lapsen lumensyönnistä. Kaikki lapset kuulemma syövät lunta. Ei meidän isoveikka vaan syönyt. Eikä tämä pienempikään aiemmin, ei ainakaan näissä mittasuhteissa. Ovat kuulemma luopuneet lumensyönnin kieltämisestä päiväkodissa, kun sitten eivät muuta ehtisikään tehdä. Niin joo, ymmärrän. Vaikka eivät siellä kyllä muut lapset näytä jatkuvasti mässäilevän härmistyneellä hookaksoolla. Sinänsä on kai positiivista, että poika mättää lunta myös päiväkodissa: muutenhan lumensyönnin voisi nähdä pelkkänä huomionhakuna. Opiskeleva äiti kun tuntee tietysti tässäkin kohtaa piston sydämessään.
Jotkut ovat kuulemma saaneet stopin lapsen lumensyöntiin sulattamalla mahdollisimman kuraista lunta vesilasiin ja tarjoamalla lapselle. Tämä keino on vielä kokeilematta. Pikkuveikalle olen lumensyönnin yltyessä ja neutraalien kieltojen kaikuessa kuuroille korville sanonut laittavani hänelle iltaruoan sijaan lunta ja jäätä lautaselle, jos se kerran niin herkkua on. Tästä poika suuttuu persoonansa mukaisesti verisesti. Tuntuu, että illalla viskarista kotiin tullessa olemme kuopuksen kanssa lähes poikkeuksetta riitatilanteessa. Ja kieltämättä myös kaikenlaiset siirtymätilanteet ovat haastavia. Kai se on tuo ikä, 5 vee.
Asuuko teillä pieniä lumensyöjiä? Onko lumensyöntiin puuttuttava? Onko se haitallista? Vinkkejä?
Lumista loppuviikkoa ja mukavaa hiihtolomaa sitä viettäville!
Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista!-bloggari
Oliskohan vaan piintynyt tapa, vähän samantyyppinen kuin kaulusten pureskelu? Jos jotenkin saisi korvaavaa toimintaa tyrkytettyä sellaisiin tilanteisiin, missä lumi tahtoo mennä suuhun (joo, hankala sitä on koko ajan olla vahtimassa).
VastaaPoistaMeillä on kaikki varmaan jonkin verran maistelleet lunta, mutta pienimmäiselle maistui jonkun aikaa enemmänkin. Se jäi aika itsestään pois, en muista että olisin sen kummemmin kitkenyt sitä (tosin ei varmaan ollut ihan noin mittavaa mitä teillä). Eiköhän se teilläkin mene ohi ajastaan :)
Minäkin luulen, että lumensyönti on pojalle huono tapa. Yhden päivän hän jo tässä välissä muisti olla mättämättä, kun mummo oli käyttänyt vesilasikonstia ja sulattanut oikein likaista lunta lasiin, jotta lapsi näkee, millaista kuraa hän laittaa suuhunsa. Ehdin jo riemuita, että nyt on lumensyönti unohtunut, mutta ei. Edes mahdollisesti juuri lumensyönnistä aiheutunut reipas oksennus ei lopettanut lumella herkuttelua.
PoistaEhkä aika auttaa tähänkin :)
Juu meidän nelivuotias tyttö vetelee lunta ja jäätä kaksinkäsin. Pienempänä ei lunta syönyt, mutta tänä talvena on sitten mennyt senkin edestä. Alkuun yritin kovasti kieltää sillä verukkeella että kaikki pöpöt tarttuu, mutta kun ei tuo ole ollut koko talvena sairaana, niin syököön sitten. Päiväkodissakin sanoivat vaan että vastustuskyky kasvaa :D
VastaaPoistaTeilläkin! Kiitos vertaistuesta. Mikähän tuossa lumensyönnistä osaa lapsista niin kovasti kiehtoo? Onkohan siinä joku yhteys lapsen peukalon imemiseen ja hiekan syömiseen eli ylipäätään tapaan tutkia suullaan maailmaa? Meidän pikkuveikka on ainakin tällainen "oraalinen" lapsi.
PoistaTeillä on tytöllä kyllä tosi hyvä vastustuskyky, jos lapsi on pysynyt koko talven terveenä. Meillä on ollut tautitalvi, mutta tällä hetkellä ollaan sentään (kop kop) terveenä!