Pojat testaavat Villervallaa

Toivottoman oivallista! ryhtyi yhteistyöhön lastenvaatepuoti Skidin kanssa ja posti toi veljeksille jännittävän paketin täynnä yhden sisävaatesuosikkimme, ruotsalaisen Villervallan syysmalliston leiskuvia ihanuuksia.

Meillä on entuudestaan kokemusta Villervallasta velourhousujen, trikoopaitojen, välikausitakin, kesähattujen, huivien ja tennarien muodossa. Talveksi olen jemmannut isoveikalle pörröfleecetakin ja fleecehousut.

Isoveikan uudet testivaatteet ovat yläkuvassa: Raitapaita vihreä/sininen, Pipo sininen ja Twillihousut vihreä.

Pikkuveikka saa testata näitä: Tähtipusakka veluuri punainen, Raitapipo oranssi/punainen ja Twillihousut turkoosi (kuva yllä).

Isoveikan paita ja housut ovat kokoa 128 cm. Pojan pituus on vähintään 125 cm. Pipon koko on 54-56 ja pojan pää lähellä 54:ää.

Oikein sopivan kokoinen setti, jossa on hieman kutistumis- ja kasvunvaraakin. Eniten tykkään noista vihreistä twillihousuista. Isoveikalla oli kesällä käytössä Villervallan vihreät canvashousut, joita on käytetty niin omalla pihalla kuin kaupungillakin.

Sinisen sävyt ovat minulle ongelmallisia, kuten ehkä jo muistattekin, mutta tässä sitä taas rohkeasti treenataan tuon sini-vihreän paidan kautta. Onneksi mukana on runsaasti vihreää ja punaiset tehosteet. Mukavan pehmoista, raidallista tähtipaitaa löytyy myös väriyhdistelminä pinkki/liila, oranssi/punainen ja sininen/musta, koossa 92-140. Materiaali on 100 % puuvillaa.

Pikkuveikan testisetin väritys on oman makuni mukainen ja tuosta velourtakista tuli veljesten välillä melkein riita: se miellytti eniten isoveikkaa näistä testivaatteista.

Suloisen pehmoinen materiaali (85 % puuvillaa, 15 % polyesteriä) ja niin herkullinen syksyisen ruskan sävy! Tähtipusakkaa (80-140 cm) saa seuraavissa väreissä: punainen, musta, liila ja turkoosi. Samaa kuosia löytyy myös velourhousuina.

Pikkuveikan testivaatteet ovat kokoa 104 cm, pipo 50-52. Vaatteet ovat juuri sopivia, kasvuvaraa ei juuri ole. Jäin miettimään, miltä seuraava koko olisi näyttänyt päällä. Pojan pituus on ehkä 104 cm, heinäkuussa neuvolassa oli 102,5 cm.

Toisaalta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun poika on jonkun vaatemerkin kohdalla "kokojen välissä". Myös esim. me&i:lla koko 98/104 alkaa paidoissa olla jämpti, mutta koko 110/116 taas on vielä mekkomainen.

Ja sitten päästettiin testaajat irti - ja heti oli bileet pystyssä!

Housut istuvat nätisti ja pysyvät jalassa ilman vyötärön nyörien solmimistakin, kun kyseessä on normaalipainoiset (ei erityisen hoikat) lapset. Pikkuveikan mitat ovat noin 104 cm/ 17 kg ja isoveikka puolestaan on noin 125 cm /27 kg). Hoikalla lapsella vyötärö voidaan kuroa nauhojen avulla sopivaksi.

Ihastuin twillihousujen kesäisiä canvas-housuja huomattavasti tukevampaan materiaaliin, jota on polvien kohdalla fiksusti kaksinkertaisena. Kangas on ihanan pehmoista ja housujen malli on sama kuin Villervallan canvashousuissa.

Housujen leikkaus ja resorit mahdollistavat sen, että jo pienikin lapsi saa vedettyä ne itse jalkaan. Näiden housujen kanssa meidän 3 vuotiaan ei tarvitse kiristellä hampaita ;)

Twillihousuja saa koossa 62-140 cm ja ne ovat 100 % puuvillaa. Väreinä löytyy näiden esiteltyjen lisäksi musta, punainen ja liila.

Näytetääs takataskujakin!

Twillihousut ovat mitoitukseltaan rennon löysät ja lantiollakin on tilaa, vaikka pojat ovat melko rotevareitisiä /-peppuisia. Resorivyötärö ja -lahkeet tekevät housuista mukavat leikki-ikäisen touhupetterin päällä. Takataskujen tähdet ovat hieno yksityiskohta.

Pipoissa (saatavana koot 48-56) on iso ero kokojen 50/52 ja 54/56 välillä. Pikkuveikan pipo on napakan jämpti ja isoveikan päähineessä on selvästi kasvunvaraakin. Saattaahan näissä pipomalleissa olla mitoituseroakin, en tiedä. Ihanan pehmoisia ovat molemmat.
 

Pikkuveikan päänympärys on tuon raitapipon ylärajalla ja isoveikalla päänkoko vasta tavoittelee pipon kokoa. Päät ovat myös eri mallisia: isoveikan pää on takaa melko litteä ja pikkuveikalla puolestaan pyöristynyt, mikä vaikuttaa osaltaan pipon istuvuuteen.

Villervallan vaatteissa tykkään leiskuvista väreistä, unisex-ajatuksesta, lapsellisuudesta ja yhdisteltävyydestä. Vaatteet ovat pehmoisia ja lapsen itse helposti puettavia. Laatu on hyvä, mutta silti hinta ei ole korkein mahdollinen. Jos jotain lisäisin, niin hieman elastaania paitojen pinnan pesunkestoa varmistamaan.

Villervallan syysuutuuksia saa tietenkin Skidin verkkokaupasta tai Porvoon Skidi-myymälästä (Taidetehtaankatu 4) ja Espoon kauppakeskus Ison Omenan Skidi-myymälästä (Piispansilta 11).

Onko Villervalla tuttu merkki? Mikä on suosikkisi syysmallistosta? Mun tekisi vielä mieli punaista dotstar-paitaa ja oranssia tai vihreää karkkipaitaa ;)

Värikästä syysviikonloppua!

Vahteristonemäntä

P.S Yritän seuraavalla kerralla muistaa vaihtaa sukat sävy sävyyn ;)

Meillä ei ainakaan...

Laura (Sunnuntailapset-blogi) haastoi minut tässä taannoin muistelemaan, mitä hienoja periaatteita ja suunnitelmia minulla oli ennen lapsia/lasten ollessa ihan pieniä ja miten niiden kanssa on vuosien myötä käynyt...Hauska haaste, kiitos siitä, ja tässä sen elämänmakuista satoa.

Meillä ei ainakaan

• hankita lapsille muovikääsävuorta. Meillä panostetaan muutamaan, kestävään ja kehittävään puuleluun. > Hah. Valtava leluvuori vyöryy pitkin alakertaa.

• syödä eineksiä. Meillä syödään aina kunnon kotiruokaa. > Hah. Niin vaan ovat nuo arjen helpottimet löytäneet tiensä meillekin. Jopa kotiäitinä ollessani. Onneksi edelleen suurin osa on sitä kotiruokaa ;)

• uhkailla tai lahjota lapsia tekemään asioita. Aina pitää löytyä sen verran aikaa keskustella asiat selviksi. Lapsi kyllä tottelee, jos se on hyvinkasvatettu. > Hah hah haa...tarvitseeko tätä edes tarkentaa? ;)

• käytetä televisiota lapsenvahtina. Pienten lasten ei yleensäkään pitäisi katsella tv:tä. > Televisio on oikein kätevä esimerkisi viikonloppuaamuisin, kun vanhemmat haluavat nukkua vähän pidempään. Arki-iltaisin on mukava laittaa ruokaa hetki ihan rauhassa, kun lapset katsovat tyytyväisinä lastenohjelmaa. Myönnän, että olen myös antanut poikien katsoa lastenfilmiä, että saan kirjoittaa rauhassa blogia...

• hankita kalliita merkkilastenvaatteita, kun lapsi kasvaa niistä kuitenkin hetkessä ulos. Kirpparivaatteet riittävät meille aivan mainiosti. > Kaikkein isoin HAH  :D

Mitäs te muut olette suunnitelleet ja pyhästi luvanneet? Olisi hauska kuulla! Haastankin mukaan kaikki halukkaat. Kommentoikaa ainakin tuohon alle, jookos :)

Loppuun vielä pieni päivitys meidän arjesta: tämä viikko tuntuu jo helpommalle kuin edellinen. Tilanne on jotenkin paremmin hallussa, vaikka aikataulu onkin edelleen tiivis. Pikkuveikka on jäänyt jo parina aamuna päiväkotiin ilman itkuja ja juttelee iltaisin uusista kavereistaan ja päiväkodissa oppimistaan lauluista iloisena. Voitte uskoa, että äidin sydän laulaa. Ehkä me selviämme tästä! :)

Sujuvasti soljuvaa viikonjatkoa teille kaikille!

Vahteristonemäntä

Liian lujaa

Illat pitäisi varata kotoilulle ja levolle.

Se pyörii nyt vähän turhan lujaa, se kuuluisa oravanpyörä nimittäin. Tai ruuhkavuosistahan tässä on pikemminkin kysymys. Ne ovat nyt väistämättä alkaneet ja se tuntuu emännän luissa ja ytimissä saakka. Erityisesti juuri nyt.

Tiukka viikko. Alkuviikosta mies makasi kotona kuumeessa ja poikien kuviot jäivät entistä enemmän minun harteilleni. Tiistai-iltana juoksin, konttasin ja ryömin vatsallani työpäivän päätteeksi kaksi tuntia liikuntakerhon yhteistunnilla koulun jumppasalissa. Molemmilla pojilla on oma  nyt liikkariryhmänsä ja tällä viikolla harrastus käynnistyi. Liikkari on normaalisti isin heiniä, mutta eihän sinne sairasta voi laittaa.

Tiistaipäivän päätteeksi, saatuani pojat petiin, vetäisin lennossa voileivän ja aloin laputtaa jumppatrikoot yhä päällä kirpparikuormaa, joka sekin sattui juuri tälle viikolle. Itsehän toki satutin, kun tällä viikolla mies on kuitenkin maisemissa, eikä suhaa ympäri Eurooppaa. Niin, siinä meni sitten puolille öin, että sain hommat siihen pisteeseen ja kierrokset riittävän alas, että saatoin laskeutua vaakatasoon.

Kello soi 5.40. Keskiviikkoaamu ja se päivä, jolloin liian lyhyet yöunet alkavat painaa. Töissä ei toimi mikään, järjestelmät tökkivät harvinaisen paljon. Työpäivä päätteeksi rullaan shopperini sekä pari isoa kassillista lastenvaatteita kirpparille. Seuraavat kaksi viikkoa pitää siis hoidella myös kirpparipöytää. Pöytä sentään vapautui ennenkuin bussi kotiinpäin lähti. Huh, kerkisin.

Illalla pojat ovat tosi levottomia ja vievät loputkin energiani. Miehen ilta kuluu pikkuveikan vanhempainillassa, joten hoidan yksin poikien iltatouhut. Juttelen isoveikan kanssa vähän tarkemmin ja tulee ilmi, että päiväkodissa on poika, joka johtaa useimmiten ulkoleikkejä ja myös pelottelee muita. Nyt tämä poika on uhannut tuoda tulitikut päiväkotiin ja polttaa koko päiväkodin! Pienimmät eivät kuulemma ainakaan ehtisi pelastua. Isoveikka vieräyttää kyyneleitä miettiessään, miten pikkuveikan kävisi. Tulipalo on jostain syystä ollut jo pitkään isoveikan suurin pelko ja kaikenlisäksi hän on kokenut aiemminkin johtuvansa suojelemaan pikkuveikkaa kiusaamiselta. Keskustelemme asian selväksi ja poika rauhoittuu silminnähden. Lasten mentyä nukkumaan kirjoitan sähköpostia lastentarhanopettajalle. Asia jää toki pyörimään mieleen.

Tänään torstaina olo alkaa tuntua kuin humalaiselta ja huomaan unohtelevani asioita. Väsymys painaa jo selvästi. Töissä systeemit tökkivät edelleen ja se kiristää ihmisten pinnaa. Lähden töistä jo puoli kolme ehtiäkseni nippa nappa kolmeksi omaan harrastukseeni, kuntotanssiin, joka alkoi tänään. Ihana vetäjä, hyvä ohjelma, mutta huonosti ilmastoitu liian pieni tila. Mutta tunnen silti virkistyneeni ja saan ystävältä kyydin kotiovelle saakka. Leijun hetken euforiassa, mutta sitten alkaa tuntua, että harrastuksetkin ovat nyt liikaa.

Kotona lapset ovat taas äärimmäisen väsyneitä ja itkevät joka asiasta. Ovat niin nälkäisiäkin, ettei päiväkodissa ole tainnut paljon ruokaa masuun mennä. Kunnon tankkaus ja seitsemältä pojat petiin.  Voi luoja tätä meidän nykyistä elämää: itkua, nälkää ja väsymystä. Tänään muuten menen itsekin aikaisin nukkumaan ja se tarkoittaa viimeistään kymmeneltä.

Huomenna aamulla päivystän kotona siivousringin uuden siivoojan tuloa ja perehdytän hänet pikaisesti kotimme siivousvälineisiin ja siivoustoiveisiimme. Siivousapu on iso ilo, mutta aamun kotipäivystys haukkaa taas palan työajastani. Ehdin töihin vasta ties milloin ja miinukset senkun ropisevat (liukuvan työajan saldo saa olla enintään 5 tuntia miinuksella). Vaikka juoksen nytkin kieli vyön alla.

Tämä bussilla suhaaminen ja taistelu työpaikan leimauslaitetta vastaan on käynyt liian raskaaksi ja olenkin tehnyt viimein suuren päätöksen: otan ajotunteja ja opettelen uudestaan ajamaan autoa. Ei tästä meidän uudesta arjesta tule muuten mitään. Lasten hoitopäivä venyvät tarpeettoman pitkiksi ja väsyn myös itse. Olen töissä aamulla 7 aikaan, mutta silti en saa työtunteja täyteen, kun alkuillasta tuntuu olevan aina jotain menoa, johon on ehdittävä. Niinkuin tällä viikollakin. Ensi viikolla on lähdettävä aikaisemmin töistä, että keritään passien hakuun toiselle paikkakunnalle, isoveikan vanhempainiltaan ja harrastuksiin ja päivittämään kirpparipöytää ja...ja...

Nyt tuntuu, että menee aivan liian lujaa!

Onko teillä arki hallussa vai pyöriikö oravanpyörä joskus liian lujaa? Onko päivähoidossa ollut ongelmia/kiusaamista?

Leppoisaa loppuviikkoa ja rentouttavaa viikonloppua toivotellen,

Vahteristonemäntä

Me&i kutsujen satoa

Tänään olimme poikien serkkutytön 6-vuotis kekkereillä ja illalla pyrähdin vielä me&i kutsuilla. Olin toki valmistautunut huolella ja tutkinut pari viikkoa sitten julkaistun syys-/talvimalliston moneen kertaan etukäteen netistä, mutta on se aina ihan eri asia nähdä tuotteet livenä ja hypistellä omin sormin. Usein mieli muuttuu vielä siinä rekkiä selaillessa, niin kävi nytkin.

Pikkuveikalle ostin yllä olevan traffic jam paidan, jossa ruskeat autot ja punaiset stop-merkit risteilevät keltaisella pohjalla sikin sokin. Aivan ihana kuosi!

Arvoin tovin tämän paidan ja toisen keltaisen paidan välillä, jonka rintamuksessa oli niitä söpöläisiä koiria, mutta kallistuin sitten kuitenkin tähän lähinnä kankaan sisältämän elastaanin vuoksi (koirapaita pelkkää puuvillaa). Elastaani kun väistämättä tarkoittaa parempaa pesu- ja käyttökestoa, ainakin omalla kokemuksellani.

Ruskeat housut olisivat sopineet tuon paidan kanssa kuin nenä päähän, mutta kuten voitte arvata, niitä meiltä löytyy ennestäänkin. Mielenkiintoa herättivät sen sijaan nämä kapoiset, takataskulliset, kirkkaan punainet pöksyt. Jotain ihan erilaista ja -väristä vaihteeksi. Isoveikalla on ollut punaisia housuja aiemminkin, mutta pikkuveikalla muistaakseni ei.

Uskaltauduin ottamaan sekä paidasta että housuista koon 110/116 tuolle reilun metrin mittaiselle nassikalle (102,5 cm heinäkuussa). Tarvittaessa vaikka jemmaan, mutta ei oikein kannata enää ostaa 98/104 cm, kun niitä on ihan riittävästi ennestään ja poika venyy jokatapauksessa hurjaa vauhtia.

Tykkään me&i:n vaatteissa erityisesti siitä, että paitojen hihoissa kuosi jatkuu nurjalle, joten niitä voi huoletta aluksi kääntää ja housuissa on nappi-kumpparisäätö ja pitkät resorit, jotka mahdollistavat kokoa isomman vaatteet käytön aluksi reilumpana ja myöhemmin sitten juuri sopivana. Vaatteilla on näin ollen pitkä käyttöikä.

Isoveikan vaatelipaston tänään hätäisesti läpikäyneenä ja t-paidat pitkähihaisiksi lennossa päivittäneenä totesin, että poika ei todellakaan tarvitse enää yhtään riepua nykyisessä koossa. Mutta eihän tässä touhussa olekaan kyse "tarpeesta" vaan jostain ihan muusta. Tiedätte kyllä.

Esikko sai siis valita yhden paidan syysmallistosta ja lemppariksi valikoitui tämä oranssipohjainen dinos-pusero. Poikaa kiinnosti eniten sini-musta zebra striped roundneck, mutta livenä kyseinen vaatekappale ei vakuuttanut minua (enkä kyllä tykännyt alunperinkään väristä...). Kangas oli kovin ohkaista ja tarkoituksellisesti viimeistelemättömät reunat eivät näyttäneet silmissäni kivoilta. Tiedän, olen kalkkis ;)

Jokos te olette käyneet syksyn me& i kutsuilla? Onko mallistosta löytynyt suosikkia?

Minusta tämä mallisto suosii tyttöjä ja vauvoja. Heille olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa!  Pöyheät velourtunikat, ankkapeppuiset velourhousut, keltainen nallebody ja tassuhousut, keltainen koirahaalari...olisin voinut ostaa ne kaikki!

Yllätys oli, että kahdessa "poikien paidassa" oli kuva-aihe sekä edessä että takana. Toisessa oli edessä kaivuri ja takana traktori (diggie & tractor) ja toisessa edessa yksittäinen auto ja takana stop-merkki (stop the car). Näitä yksityiskohtia en ollut huomannut nettisivua selaillessani. Tuo stop-merkki paita olisi ollut meidän, jos pohjaväri olisi ollut joku muu kuin tummansininen.

Olin hankinnoissani varsin maltillinen vai mitä? Kieltämättä tuleva reissu on vähentänyt pakostakin shoppailua radikaalisti. Hyvin olen kyllä skarpannut ;)

Hieman jäi kyllä kaivelemaan ruskea collegetakki keltaisilla hiharaidoilla ja kesältä tuttu keltainen &-takki isommassa koossa. Takki on ollut isoveikan (ja äidin) lemppari ja ajattelin jemmata sen seuraavassa koossa. Ehkä siten alesta, jos sattuu jäämään.

Kuvat ovat me&i:n sivuilta.

Voimia uuteen viikkoon ja reipasta alkavaa syyskuuta! :)

Vahteristonemäntä

Leikitäänkö?

Vielä hetki sitten oli lämmin kesäpäivä ja pelasin isoveikan kanssa pihalla krokettia. Poika oli mielissään, kun äiti osallistui hänen leikkiinsä. Jostain syystä se on tosi mieluista ja tärkeää lapselle, että aikuinen osallistuu joskus leikkiin. Tai ainakin pelaamiseen.

Viime aikoina meillä on vaadittu harvase ilta - yleensä hoitopäivän jälkeisen väsyitkun kera - että vanhempien pitäisi leikkiä milloin legoilla, milloin autoilla. Kärsivällisesti yritän selittää, että vanhemmilla on omat kotityönsä iltaisin ja leikkiminen on oikeastaan (vain) lasten juttu.

En tykkää leikkiä ja minulla on asiasta krooninen huono omatunto. Pelaaminen ja palapelien rakentelu on asia erikseen, mutta eivät nekään ole suoraan sanoen lempipuuhiani. Pikkulegoilla leikkiin olen toisinaan "osallistunut" rakentamalla avaruusasemaa (jossa on kylpyhuoneessa nätti kaakelilattia!) ja  kommentoimalla sopivan teatraalisesti sitä vastaan hyökkääviä, hurjaakin hurjempia aluksia ja niiden tekosia ;)

Mitä mieltä olette: pitääkö aikuisen leikkiä? Leikittekö lasten kanssa?

Puuh, arki tuntuu nyt kysyvän voimia. Töissä on ollut kiireistä ja toisaalta turhauttavaa. Julkinen liikenne venyttää päivät turhan pitkiksi. Harkitsen yhä vakavammin ajotuntien ottamista ja autoilun uudelleen aloittamista. Jo lastenkin takia.

Mies lähti jälleen työmatkalle ja palaa vasta la-su yönä. Väsyneet pojat pääsivät onneksi pariksi päiväksi mummolaan huilaamaan päiväkotiarjesta ja saan itse hengähtää tämän illan. Istuin kaksi tuntia kampaajalla ja lueskelin naistenlehtiä aivot käsilaukkukoukussa :)

Ensi viikolla alkaa syyskuu ja sitä myötä harrastukset. Myös pikkuveikan vanhempainilta ja kirpparipöydän laitto osuu ensi viikolle. Olenkohan haalinut liikaa hommaa.

Molemmat pojat saivat paikat liikuntakerhosta tuosta lähikoululta. Tiistai-illat tulevat olemaan aikataulullisesti tiukkoja, mutta lapsille mieluisia, kun poikia viedään peräkkäisiin harrastusryhmiin. Onneksi matkaa on vain kivenheiton verran.

Torstaisin on sitten oma vuoroni: jään työmatkan varrella kuntotanssiin ja ajan vasta sen jälkeen bussilla kotiinpäin. Jospa tuolla tavalla tulisi luistettua vähemmän tuiki tärkeästä liikunnasta. Töissä on onneksi mahdollisuus liikkua kaksi tuntia viikossa työaikana, mikä on tosi hieno etu henkilöstölle. Pitää vaan muistaa ottaa ne lenkkikamat mukaan.

Työnhakukin pitäisi aloittaa. Yritän aina aika ajoin muistuttaa itselleni, että tämä työ todellakin päättyy vuodenvaihteessa. Kesän sain kellua rauhassa kuplassani ja nautiskella työllisen elämästä pitkästä aikaa, mutta nyt syksyn tullen joulukuu onkin yllättävän lähellä. Täytyy aktivoitua asian suhteen. Mutta samaan aikaan olen niin sitoutunut ja tunnollinen, että tuntuisi tosi vaikealta lähteä toiseen työpaikkaan kesken projektiluontoisen työni ja jättää toiset pulaan. Älytöntä sinänsä, mutta minkäs teet.

Miten sinä rentoudut parhaiten arjessa?

Pirteää viikonjatkoa!

Vahteristonemäntä

Ei taas päiväkotiin!!!

Minä arvasin: se kesäkuu oli silkkaa hanimuunia ja nyt lomien jälkeen vasta on arki alkanut. Arki, jonka aamuina molemmat pojat itkevät ja kiukkuavat hoitoon lähdöstä niin, ettei pukemisesta saati hampaiden pesusta meinaa tulla mitään. Vaatteekin on ihan vääriä. Aamuista on yhtäkkiä tullut kaameita ja jopa aina niin aamupirteä  ja aurinkoinen isoveikka on muuttunut hankalaksi hoitoon lähtijäksi.

Sama kuvio toistuu iltaisin, paitsi, että silloin plussana on vielä pitkän, isossa ryhmässä vietetyn päivän tuoma rikkipoikkiväsymys, joka saa pienet miehet heilumaan ja hölisemään levottomasti ja kovaäänisesti ruokapöydässä ja suihkussa niin, että vanhemmilla palaa lopulta pinna.

Normaalistikin kovaäänisten poikien äänitaso on päiväkodin aloituksen myötä noussut niin, että joudun vähän väliä pyytämään puhumaan normaaliäänellä. Ja iltaisin ollaan niin uupuneita, ettei edes vähien lelujen korjaamisesta meinaa tulla mitään, vaan rojahdellaan teatraalisesti sohvalle ja kuorsataan muka puoliunessa. Ennen aivan mitättömistä asioista tulee hurja huutokonsertti ihan hetkessä. Mielet ovat selvästi kireällä.

Tähän asti varsinaiset päiväkotipäivät ovat kuitenkin menneet mukavasti, mutta nyt päiväkodista on alkanut tulla palautetta, että pikkuveikka on kovin itkuinen päivisin ja odottaa vain vanhempia hakemaan. Aiemminkin pitkään kestänyt päiväunille nukahtaminen venyi pian tuntiin ja viime päivinä päikkärit ovat jääneet jo kokonaan pois. Jokainen teistä tietää, mitä se tarkoittaa meidän iltoihin.

Olen jutellut pikkuveikan kanssa tästä viihtymättömyydestä ja ikävöinnistä. Poika haikailee tietysti meidän kahdenkeskistä arkeamme kotona ja suunnittelee päiväkodin tilalle kaikkea houkuttelevaa ohjelmaa, kuten Hoploppia, Sea Lifea, shoppailua, ystävien kylään kutsumista, uimaan menoa...Kaikkea kivaa, mutta ei äidin töihin menoa, eikä päiväkotia. "Päiväkodissa on tylsää!" Kaikkein vaikein asia päiväkodissa tuntuu olevan päiväunien nukkuminen vieraassa paikassa ja itselle luonnottoman aikasin.

Isoveikan harmina tuntuvat puolestaan olevan eskaritehtävät, joiden kuvittelin (toivoin) olevan se mukava juttu tälle syksylle. Esiopetuksessa on nyt testattu lasten taitoja kuulemma aika tiiviillä tahdilla ja monella saralla ja se on saattanut lastentarhanopettajan mukaan rasittaa poikaa. Juttelin siis tänään lto:n kanssa, kun asia on pyörinyt mielessäni viime päivinä. Väkisinkin mietin, että rasittuuko aistiherkkä ja hienomotoriikkaa vasta harjoitteleva lapseni keskimääräistä enemmän eskarista ja onko hän sittenkään koulukypsä normaaliaikataulussa jne.

Päiväkodissa eivät kuulemma ole huomanneet isoveikan käytöksessä mitään hälyyttävää ja hän on ollut iloinen, reipas ja tehnyt annetut tehtävät hyvässä yhteistyössä. Testitehtävien tuloksista emme vielä keskustelleet. Kotona saamme kuitenkin kuulla, kuinka eskarissa on kurjaa, kun on "kokoajan" suoritettava niitä tehtäviä, eikä ehdi leikkiä. Poika tahtoisi kuulemma vain olla lomalla, eikä halua (aikanaan) mennä kouluunkaan, kun sielläkin on  niitä tehtäviä. Toivottavasti tämä on vain lomalta paluun jälkeistä väliaikaista ahdistusta.

Juttelin tänään myös pikkuveikan hoitajien kanssa lasten reagoinnista ja pikkuveikan kohdalla oltiin sitä mieltä, että päiväkotiarki ja äidin töissäkäynti on nyt todellistunut pojalle ja eri ryhmässä oleminen isoveikan kanssa on myös uutta ja rankkaa alkuun. Kuulemma tilanne kyllä helpottuu tässä syksyn mittaan. Toivottavasti pian. Se tuntui kyllä mukavalle, että huoleni otettiin tosissaan, eikä vähätelty. Ovathan toki itsekin huomanneet, miten reipas ja iloinen poika on muuttunut itkuiseksi ja surkeaksi äidin odottajaksi.

Että sellaista meillä tällä viikolla!  Itse olen maannut pari päivää flunssan kourissa kotona, mutta tänään perjantaina kykenin jo töihin. Oli kyllä toisaalta aivan luksusta sairastaa ekan kerran ihan omassa rauhassa pötkötellen (vrt. kotiäitivuodet). Tuli kerrankin levättyä kunnolla.

Pikkuveikkaa käytettiin lastenlääkärillä äkäisen ja pahasti tulehtuneen molluskan (ontelosyylä) vuoksi ja aloitettiin antibioottikuuri. Vähän näyttäisi siltä, että tämä määrätty penisilliinivalmiste kuuluisi taas niiden joukkoon, jotka kääntävät meidän pienen persoonallisuuden ihan päälaelleen, kuten viime talven lievän keuhkokuumeen aikaan. Lapsi ei taas yhtäkkiä tiedä, mitä haluaa ja haluaako ylipäätään, ja on ihan tuskainen olonsa kanssa. Talvella lääkkeen nimi oli Amorion ja nyt syödään Kefexiniä. Ehkä joudumme taas vaihtamaan lääkkeen kesken kuurin.

Eikö elämä olekaan pelkkää sealifea?

Onneksi viikonlopuksi on luvassa mukavaa tekemistä: lauantaina iltapäivällä tulee serkkuperhe kylään ja sunnuntaina puolestaan meillä kyläilee ystäväperhe kolmen tytön kera :) Pojat odottavat ihan innoissaan leikkikavereita ja tietysti sitä tärkeää kotona oloa. Jäin kyllä kieltämättä miettimään, että uuden arjen rasittaessa olisi ehkä ollut tarpeen pyhittää viikonloppu ihan oman perheen kesken oleilulle, mutta sovittu mikä sovittu. Harvoin meillä kuitenkaan kyläilijöitä liikkuu.

Miten teidän päivähoidot ja eskarit ovat käynnistyneet alun jälkeen? Ovatko lapset väsyneitä? Varsinkin eskarilaisten kokemuksia kuulisin mielelläni. Hyviä vinkkejä otetaan ilolla vastaan lasten arjen helpottamiseksi ja äidin mielen rauhoittamiseksi :)

Leppoisaa viikonloppua, muistetaan huilata :)

Vahteristonemäntä

Pikkuveikka testaa Blaa!:ta

"Arvaa mitä leopardi? Nyt sovitellaan Blaa!:n syysuutuuksia!"

Toivottoman oivallista ryhtyi yhteistyöhön lastenvaatevalmistaja Blaa!:n kanssa ja saimme testattavaksi luomupuuvillaisia, Suomessa suunniteltuja herkkuja syysmallistosta. Testaajana toimii pikkuveikka ja valitsin hänelle testiin

• Choco velourhousut 
• Hedgehog pitkähihainen paita iso siili 
• Hedgehog trikoopipo

"Ota kiinni, pikkusiili!" Hehkuvaa keltaista ja suklaanruskeaa. Täydellistä syksyyn!

Testaajamme on noin 102 cm pitkä ja vaatteet ovat kokoa 104 cm. Pipo on 52-54 ja pikkuveikan pää 52,5 cm.

Paita on silminnähden reilu, muttei ylisuuri. Puuvillapaidan oletan kuitenkin kutistuvan ensimmäisessä pesussa jonkin verran.

Velourhousut ovat puolestaan niukempaa mitoitusta ja pituus on juuri sopiva. Kasvun- tai kutistumisen varaa ei ole paljon. Jäin miettimään, olisiko koko 110 ollut käypä ja pussittunut nätisti.

Pipo istuu napakasti ja nätisti päässä. Hyvä malli, otsalle ei muodostu "lippaa".

Tuotteiden mainitaan kutistuvan noin 5 %.

"Napa näkyy naapuriin!"

Housujen malli on nätisti istuva. Leveällä, vahvalla kumpparilla varustettu vyötärö istuu sopivan napakasti normaalipainoisen lapsen päällä (102 cm/17 kg). Luulen, että toimisi hoikemmallakin. Vyötärön korkeus on riittävä myös pitkäselkäiselle lapselle.

Housujen vyötärössä ei ole säätöjä, mutta en jäänyt niitä (ainakaan tässä sovitustilanteessa ) myöskään kaipaamaan. Seuraan tilannetta.

Näitä suklaansävyisiä housuja valmistetaan myös collegekankaasta ja leggareina. Velourleggareita teki mieli kokeilla, mutta otin sitten pojalle tutumman malliset housut. Ja myönnän: en oikein osaa kuvitella pojilleni leggareita...

Ja sitten pompitaan!

...ja pelleillään :)

Lempivärejäni ja niin herttainen kuva-aihe :)

Paidan hihansuut ovat eri väriset kuin kauluksen kantti, joten paitaan voi yhdistää myös malliston "bicquit"- housut (vaaleanruskea) tai leggarit.

Tumman niskalapun nurja puoli on fiksusti vaalea: nimikointi on helppo tehdä tussilla. Arvostan tätä ominaisuutta tuskailtuani mm. Metsolan mustien lappujen kanssa. Tarrojakin on tullut testattua, mutta edelleen nimikoin mieluiten tussilla.

Tässä myös lähikuvaa housujen sametinpehmeästä velourista. Nukka on tosi lyhyttä ja tiivistä. Erittäin laadukkaan tuntuista. Huuhteluaineeton taloutemme pistää kyllä velourit testiin. Housujen (80 % luomupuuvilla, 20 % polyesteri) pesulämpötilaksi suositellaan 40 astetta ja pesu luonnollisesti nurinpäin.

Pyykinpesusta puheenollen: luomupuuvillainen siilipaita suositellaan pestävän 30 asteessa. Ilmeisesti painatuksen säilymisen varmistamiseksi. Jäin miettimään, muistanko pestä paidan erillään meidän perus 40 asteen pyykistä. Myös pipon pesuohjeessa neuvotaan pesemään 30 asteessa. Onko 30 ja 40 asteella käytännössä merkittävää eroa? Onko pesuohjeen 30 astetta (muutenkin kuin tässä tapauksessa) vain "varmuuden vuoksi"?

Siilipaidan painatus on aivan ihana. Voiko napa pystyssä nököttävää, anovasti katsovaa piikkipalloa vastustaa? :)

Painatus tuntuu olevan "syvällä" kankaan kuiduissa, joten se vaikuttaisi kestävälle. Mattamainen painatus miellyttää silmää.

Kyllä, vaikuttaa oikein pätevälle setille ensikokemuksen perusteella. Kunhan säät tästä vielä hieman viilenevät, saadaan testivaatteet kunnolla käyttöön ja pesukoneen pyöritykseen.

Meillä on Blaa!:n tuotteista ennestään harmaa Black Bird-paita ja sen laatu on vakuuttanut. Paita ei ole mielestäni mennyt pesussa miksikään. Se on myös ihanan pehmoinen.

Lisää Blaa!:n tuotteita löydät verkkokaupasta.

Onko Blaa! teille tuttu? Miltä siilikuosi näyttää?

Pesettekö vaatteet aina juuri suosituslämpötiloissa?


Reipasta viikkoa toivotellen,

Vahteristonemäntä