Kelkan kanssa luistimilla

Meillä on tänä talvena harjoiteltu luistelua enemmän kuin koskaan ennen ja tuloksiakin on jo nähtävissä: isoveikka pysyy jäällä pystyssä aika mukavasti ja pikkuveikallakin riittää innostusta yrittää yhä uudelleen jatkuvista pyllähdyksistä huolimatta. Luistelu onkin ihan kivaa!

Tässä pari viikkoa sitten viikonloppuna, kun talvi piti meitä vielä otteessaan, eikä vesi valunut puroina liukastaen kaikki pinnat luistinradaksi, isoveikka halusi ottaa vaarinsa aikanaan minulle rakentaman kelkan mukaan luisteluvarusteiden kuljettamista varten. Ja kelkka esitti jotain sota-alusta, jollen aivan väärin muista.

Samalla muistin, että jostain olen lukenut perinteisen potkukelkan olevan oivallinen tuki nuoren jääkiekkoilijan uran alkutaipaleella. Miksei siis tämäkin perinnekelkka toimisi samalla tavalla luistelijanalkua tukien: onhan siinä samantyyppinen tanko kahvoineen kuin potkukelkassakin.

Olin aivan oikeassa: isoveikan luisteluun tukikelkka toi lisää vauhtia ja sivupotkuja. Pikkuveikkaa kelkka kannatteli pystyssä äidin hartioiden saadessa välillä levätä parikymmenkiloisen makaronin olomuodon ottaneen nassikan kannattelusta. Kelkka toi myös uusia leikkejä luistinradalle ja sai meidät viihtymään jäällä jäätävästä tuulesta huolimatta.

Sitten hieman meidän viimeaikojen kuulumisia. Pikkuveikan iho on jo paljon parempi ja rasvaukset menevät aika rutiinilla. Inhottavaa se pikkumiehen mielestä edelleen on, mutta siedettävää. Lääkärin antamalla tarravihkolla on muuten ihmeellinen voima rasvauksen sietämisen edistäjänä. Mistähän saan uuden vihon nykyisen täyttyessä? Täytyypä kysäistä apteekista ensin. Tiistaina saadaan jo lopettaa lääkevoiteen käyttö ja jatkaa pelkällä perusvoiteella. Myönnän, että taisin vähän ylireagoida tilanteesen silloin diagnoosin saatuamme: kyllä me tästäkin selviämme. Miksemme selviäisi.

Isoveikan kanssa kävimme ilmoittautumassa kouluun tällä viikolla. Kouluun! Tuntuu ihan uskomattomalta ja äidin sydänalassa sykähti kerran jos toisenkin. Vastahan tuo poika oli vauva ja nyt se lähtee jo kouluun. Aika todellakin kiitää ohitsemme. Nyt sitten odottelemme keväistä tutustumispäivää, joka tuo elokuisen koulunalkun taas askelta lähemmäs. Poika itse jännitti koululla käyntiä hieman, mutta ilahtui kovin, kun heti pihalla tuli vastaan pari tuttua tyttöä omasta eskariryhmästä ja myöhemmin tavattiin vielä lisää eskarista löytyneitä kavereita. Lapselle on kyllä iso asia, että tuntee tulevia luokkakavereitaan entuudestaan.

Omaa viikkoani on tähdittänyt kirpparipöytä ja siihen liittyvät huolto- ja täydennystoimet. Vaikka työ tuntui taas raskaalta, varsinkin se hinnoittelu ja laputtaminen, unohtui kaikki tuska ja vaiva, kun kuulin myyntisaldon. Ulkovaatteilla hankkii ihan mukavasti ja siinä joukossa menee samalla muutakin lapsiin liittyvää tavaraa, joilla ei ole enää käyttöä. Mulla oli edelleen esimerkiksi pinnasängyn lakanat ja potat kaapeissa tilaa viemässä. Keskiviikkona päättyy kirpparipöydän vuokra-aika, mikä tietää taas roudauspäivää. Mutta se on samalla myös hartaasti odotettu "tilipäivä".

Nyt viikonloppuna olemme ihan kotosalla pitkästä aikaa, mikä tekee hyvää varsinkin pojille. Joku on roikkunut (en keksi muutakaan selitystä asialle) jääkaapin ovenkahvassa niin, että tänään oli pakko tyhjentää jääkaappi ja korjata oven sarana, kun kaappi ei pysynyt enää tiiviisti kiinni vääntyneen oven takia. Ovi on narissut on pitkään, eikä ole hiljentynyt öljyämisestä huolimatta. Pari päivää sitten huomattiin, että tilanne on edennyt, eikä jääkaapin ovi ole enää tiiviisti kiinni.

Siinä samalla tuli sitten pestyä jääkaappi oikein perusteellisesti, mikä tulikin tarpeeseen. Jestas, mikä määrä vanhaksi menneitä purnukoita sieltä täytyi heittää roskikseen! Pitäisi siivota jääkaappi useammin. Nyt oli hyvä sää tuohon operaatioon, kun ulkona on lämpöasteita ja ruuat sai laittaa kauppakasseissa terassille viltillä peitettynä. Pojat kyllä lupasivat vahtia portaikon ikkunassa, etteivät kissat käy maistelemassa meidän herkkuja. Portaikkoon rakentuikin aikuisten jääkaappiprojektin aikana kunnioitettavan näköinen kissantorjunta-asema.

Minuun on muuten iskenyt välikausivaatekuume! Se on huomattavasti vakavampaa lajia kuin tähän vuodenaikaan riehuva influessa. Mielessäni pyörii vain Molo Kidsin Fox-kuosiset takit ja haalarit, enkä saa niiltä rauhaa. Oi, mikä hieno eläinkuosi ja kaikenlisäksi vielä kaunis ja likaystävällinen väritys.

Haluaisin isoveikalle takin ja pikkuveikalle haalarin. Olisin varmaan jo tilannut Tittin elämää-blogin alekoodilla Tenavalinnasta, mutta siellä takin koot loppuvat 128 cm:iin, joka ei riitä enää isoveikalle (ainakaan enää syksyllä). Surffaan siis bittiaalloilla ketunppoikasten kasvot mielessä pyörien. Hikeä pukkaa, vaikka kuume vaan nousee.

Ei tarvinne mainita, että the jemmassa on valmiiksi ihan riittävästi vermettä kahden poikasen kevätkelien suojavarusteiksi. Toisella olalla istuu järki ja muistuttaa kaapeista löytyvistä varusteista ja toisen olan sarvekas pikkukaveri houkuttelee tilaamaan houkuttelevia ihanuuksia. Miksi, oi miksi, tulee jemmattua vaatteita?!? Tässä sitä nyt taas ollaan...

Mitäs teille kuuluu? Onko välikausikuumetta liikkeellä sielläkin suunnalla?

Virkistävää viikonloppua!

Vahteristonemäntä