Harrastuksena pihanrakennus?

Niin tuossa blogin vasemman laidan esittelyssä lukee: "harrastan pihan rakentamista". Hmm...oliskohan aika päivittää kyseistä tekstiä. Aika vähän on tullut pihalla lapioitua tai haravoitua tänä keväänä. Vielähän tässä ehtii... Mutta kyllä tuntuu harrastukset olevan nykyisin lähinnä ruudun tuijottamista sen jälkeen, kun pojat on saatu nukkumaan.

Yllä olevassa kuvassa on muurin päällä oleva havuryhmä, joka on istutettu pari-kolme vuotta sitten. Riisuin vasta hetki sitten aurinkosuojakaavut kartiokuusien päältä ja ilahduin, miten kauniin vihreinä nuo herkät kasvit olivat selvinneet talvesta ja kevään kuivattavasta paahteesta. Kannatti nähdä aikanaan kaiva ja tehdä penkkiin tarpeeksi syvä multakerros havukasveille tarkoitetulla happaman maan erikoismullalla. Kuusten lomassa tarhakatajaa, joka on kasvanut jo aika komeaksi. Tästä pihan kohdasta minä olen ylpeä!

Mutta. On niin monta kohtaa, jotka ovat pahasti kesken. Toissa kesänä istutetun siirtonurmikon reunat ovat yhä kiveämättä ja nurmitupsaat leviävät sinne tänne. Pengerryksen alareuna odottaa samoin innokasta tarhuria ja lukemattomia työtunteja. Puhumattakaan kaikista muista "to do"-listalla olevista pihan kohennus- ja kunnostusprojekteista, joista metsänpuoleinen aita ei ole vähäisin. Rakennusten eteläsivujen remonttimaalaus on ilmeisesti aloitettava tulevana kesänä.

Omakotiasujalla ei tunnetusti ole vapaa-ajan ongelmia, mutta en kyllä suoraan sanoen arvannut, millainen työleiri tämä "koti melkein maalla" tulisi olemaan. Mutta poiskaan en kyllä vaihtaisi. Vaatii kai vaan taas hetken, että pääsen yli lumen armollisesti peittelemän pihan keväisen paljastumisen aiheuttamasta laiskan tarhurin tuskasta.

Viime viikon aurinkoisena kevätpäivänä sain viimein pienimuotoisen, keväisen inspiraation ja lähdettiin pikkuveikan kanssa lähipuutarhalle hakemaan havuja jo viime kesänä valmiiksi perustettuihin isutuskuoppiin betoniin hierottujen mukulakivien lomaan pihaportaiden kulmalle.

Pieni apulaiseni tyhjensi kuopista roskat pinnalta ja kaivoi pintamaata pois, että sain istutettua kotiin kannetut kolme tuiviota. Tuivio on siis maanmyötäinen versio tuijasta, joita käytetään nykyään vähän joka pihassa tuomassa ympärivuotista vihreyttä.

Pikkuveikalla oli jalassa tämänhetkiset lempparikengät, testiin saadut Reimatec Wetterit. Näissä ei haittaa, vaikka kastelukannusta läikähtää vähän vettä kengänkärille - varpaat pysyvät kuivina. Hyvin ovat popot pitäneet pojan pystyssä erilaisilla pinnoilla ja vauhdikkaat leikit sujuvat hienosti. Tennarimallin pukeminen pienen korkeahkoon jalkaterään on hieman haastavaa ja siinä tarvitaan aikuisen apua jo ennen nauhojen solmintaa.

Isoveikan Wettereihin hankin marketista joustonauhat, mutta ne ovat vielä kiinnittämättä. En tohdi laittaa nauhakenkiä eskariin hoitajien solmittavaksi, joten poika on kulkenut päiväkodissa toistaiseksi vanhoissa ja kärjistä rikkinäisissä tarrakengissä. Enkä kyllä ole itsekään järin innokas lasten nauhakenkien solmija, joten itse varmaankin hankkisin Wetterit vasta koululaiselle tai sitten tosiaan joustonauhojen kera käytettäväksi. Oletteko kukaan kokeilleet vielä, miten joustonauhat toimivat käytännössä?

Mutta ettei nyt menisi ihan kenkäpohdinnaksi, palataanpas taas tänne betoniportaiden vierelle. Oli jotenkin helpottavaa saada nämä kolme ikivihreää kasvia kuoppiinsa: sain sentään jotain aikaiseksi pihalla, jonka saamasta vähästä huomiosta olen potenut huonoa omatuntoa viime aikoina.

Lisäksi oli taas mukava huomata, miten lapsi nauttii, kun saa tehdä aikuisen kanssa jotain ihan oikeaa työtä. Mullan kaivaminen ja kastelu onnistuu vallan hyvin pieneltäkin ja pienillä kottareilla voi kuskata maa-aineksia.

Ja lopuksi sitten yhdessä ihailtiin, miten muutama kasvikin elävöittää kivipintaa ja tekee portaiden vieruksen valmiin näköiseksi. Jälleen yksi kohta pihassa valmis.  Hyvä me!

Minun on vaikea sietää keskeneräisyyttä. Ja piha jos mikä, on aina kesken. Puutarha ei tunnetusti tule koskaan valmiiksi. Huomaan jopa vältteleväni ulos menoa, etten näkisi kaikkia "tekemättömiä" asioita pihalla. Ihan hullua ja silti totta.

Ja nyt en tarkoita, että isosta tontista pitäisi olla joka kolkka sliipattu ja kivillä päällystetty. Tai hoidettavaa nurmikkoa. Luonnontilaa saa ja pitää olla myös, mutta hallitusti. Mutta kun eivät ne hoidetuiksi valitutkaan kohdat tunnu valmistuvan, se syö tätä tarhuria!

Ja tiedän senkin, että itse tekemällä ja samalla huushollia pyörittämällä sekä poikien erotuomarina toimimalla ei paljon hortonomin hommia hoidella kuin tunti silloin toinen tällöin. Vaikka paljon me olemme silti saaneet tällä tontilla aikaan, mies varsinkin. Kunpa voisikin oppia näkemään vain tehdyn työn, eikä sitä tekemättä jäänyttä.

Tuossa yllä olevassa kuvassa sinivuokko kukkii pihamme metsänpuoleisessa rinteessä. Sinivuokkotupsaita on tänä vuonna enemmän kuin viime vuosina ja se tuntuu hienolta. Pojatkin osaavat vauhdikkaissa leikeissään väistellä näitä herkkiä ja harvinaisia kaunottaria. Sinivuokko näyttää metsäkasvina tykkäävän siitä, ettei maanpintaa haravoida, vaan lehtikerros saa jäädä suojaamaan arkaa kasvustoa. Luonnosta voisi ottaa oppia.

Sinivuokkokuvan yläpuolella on toinen esimerkki siitä, miksei pihalla pitäisi pingottaa niin kovasti. Kuvassa on aitan takana oleva epävirallinen puutarhajätteen komposti, johon tulee heitettyä silloin tällöin rikkakasveja, lehtiä, kesäkukan jämiä ja muuta vastaavaa pieniä määriä silloin, kun ei jaksa lähteä kärräämään kuormaa varsinaiselle kompostialueelle pihan tienpuoleiselle laidalle. Myönnän, että se olen yleensä minä, joka en jaksa.

Täydellisyyden tavoittelijana tuollainen epämääräinen kasa tietysti häiritsee silmääni ja koen siitäkin huonoa omatuntoa. Tänä keväänä tuo kasa kuitenkin yllätti ja puski esiin keltaisen kukkaloiston. Olen ilmeisesti heittänyt ruukkunarsisseja kompostikasaan jossain vaiheessa, kun en ole viitsinyt niitä kukinnan jälkeen alkaa erikseen minnekään penkkiin istuttamaan.

Ja kyllä minä tahtoisin istuttaa kesällä lisää omenapuita ja marjapensaita. Kun joku vaan ensin kaivaisi ja kärräisi pois heinäisen pintamaan, muokkaisi mullan puolen metrin syvyyteen saakka ja sekoittaisi joukkoon uutta multaa kera kalkin ja lannoitteen. Sen jälkeen tarhurointi on yhtä juhlaa!

Iloisia keväthetkiä ja puutarhainspiraatiota kaikille niin pihoilla kuin parvekkeilla!

Millä mielellä katsotte kevään paljastamaa pihaa tai parveketta? Onko inspiraatio jo herännyt vai vieläkö harava odottelee heiluttajaansa? Osallistuvatko lapset pihahommiin tai parvekkeen kukittamiseen?

Vahteristonemäntä