Kutti

 

 

Tutti. Meillä pikkuveikalla kutti. Kuinka ihmeessä, poikahan on jo reilu 2 v? Niin siinä vaan on käynyt, ihan itsestään, sen kummemmin ajattelematta tai asiasta päätöksiä tekemättä. Tunnustan, että oma mukavuudenhaluni on sallinut tutin jäädä. Heti synnärillä antoivat tutin tiheään imevälle vauvalle ja niin siitä tuli osa arkeamme. Helpotin.

Onneksi nyt isompana tutti on sentään vain unitutti, ei ollenkaan huvitutti. Mutta toisaalta: tutti mikä tutti. Päiväunilla ja öiseen aikaan tuo haitake vääntää hammaskaaria vinoon ja äiti näkee silmissään, kuinka hammashoitolan täti heristää sormea. Hyvänen aika, tutti!

Kaksivuotispäivän mentyä havahduin asiaan: lapseni imee edelleen tuttia. Isoveikan päiväkodin aloituksen aikaan alkusyksystä en halunnut enempää muutoksia lasten arkeen, joten tutti sai vielä jäädä. Eno muuten söi tuttia vielä viisivuotiaana. Ei se siihen aikaan ollut niin tarkkaa.

Viimeaikoina olen pohjustanut tulevaa tuttivieroitusta ja jutellut asiasta pikkuveikan kanssa useamman kerran. Kerroin, että vain vauvat syövät tuttia ja pikkuveikka on jo iso poika. Tähän kuopukseni vastasi varsin viisaasti "minä iso vauva".

Eilen teimme sitten hataran diilin: tutit laitetaan roskiin ja poika saa unelmoimansa paloauton. Sellaisen kunnollisen ja suuren, liikkuvilla tikkailla. Tikkaita pitkin pääsee vaikka taivaaseen asti. Tai ainakin pois tuttien otteesta. Toivon niin.

Tänään se saa lähteä! Hui. Isoveikan päästessä isin ja serkun kanssa katsomaan Lentsikat-elokuvaa, menemme anonyymin tutinistimme kanssa kaupoille valitsemaan The Paloautoa. Pelkäänpä, että poika ei ihan osannut yhdistää paloauton ja tutin suhdetta toisiinsa. Illalla se totuus sitten valkenee, kun kutit pannaan roskiin...Voitte uskoa, että äitiä jännittää. Seuraavista öistä voi tulla sirkusta, jossa ei uudella Po.p:n mallistolla ole valitettavasti minkäänlaista roolia.

Mutta olenhan minä tehnyt tämän jo kerran. Isoveikan kanssa aikanaan. Mikäs hätä tässä nyt on? No, tilanne on toinen tai niin ainakin kuvittelen. Isoveikalla ei ollut samanlaista suhdetta tuttiinsa kuin tällä pienemmällä. Vieroitus kävi helposti: poika antoi tutit "saunatontun vauvoille" ja sai tilalle oman löylykauhan. Kysyi tuttia muutaman kerran päivä- ja yöunille käydessä, mutta tyytyi kohtaloonsa. Ei mitään hurjia huutosessioita.

Jotenkin aavistelen, että pikkuveikan kohdalla emme pääse yhtä helpolla. Hän on monessa muussakin asiassa osoittanut olevansa isoveikkaan verrattuna potenssiin kolme. Eikä hän keskustelumme perusteella missään tapauksessa halua antaa rakkaita tuttejaan kellekään/millekään, vaan parempi on laittaa imukkeet ihan vaan roskiin, kun niistä kerran on luovuttava.

Jännittäviä aikoja siis luvassa! Psyykkaan itseäni pysymään tiukkana ja jaksamaan pätkäöitä.

Miten teillä on päästy tutista eroon? Missä iässä? Onko joku pärjännyt kokonaan ilman imuketta?


Aurinkoista viikonjatkoa! :)

Vahteristonemäntä

Talviset Angryt Reimashopissa! (+ kilpailu)

Angry Birds-talvituotteet lensivät Reimashoppiin. Linnunradan makein talvimallisto on täällä!


"Tällä kertaa mallistossa seikkaillaan avaruudessa asti. Angry Birds™ Reima®-talvimallistosta löydät talvileikit kestävän pirteän haalarin, ulkoiluilmeen täydennät asuun sopivalla pipolla ja helposti puettavilla kumikärjellisillä talvisaappailla. Myös kintaissa ja kaulureissa seikkailee lempihahmosi. Untuvatakit ja toppahousut suojaavat pientä ulkoilijaa kylmältä pakkassäältä, takin ilme vaihtuu nopeasti vaikka päivittäin kääntämällä. Mallistosta löydät myös lämpöiset fleeceasut kerrospukeutumista varten. Pukeudu siis suosikkihahmosi tunnusväreihin ja lennähdä leikkimään, säästä riippumatta!" (http://www.reimashop.fi/Kategoriat/UUTUUDET/Angry-Birds/c/a1)

Mitäs pidätte? Meille taidetaan hankkia nuo puna-mustat tekniset paidat. Myös rukkaset kiinnostavat :)

Reima järjestää Angry Birds Space-aiheisen videokilpailun, jonka voittajat ( 4kpl) pääsevät perheineen vierailulle Nasan päämajaan Kennedy Space Centeriin! Nyt ulos videoimaan ja osallistumaan kilpailuun!

Mukavaa keskiviikkoiltaa lintubongauksen parissa!:)

Vahteristonemäntä

Välikausi vuosi sitten

Jos tuntuu, että nyt on yhtä hämärän hyssyä ja kurassa kulkemista, on huojentavaa huomata, että niin se oli vuosi sittenkin samaan aikaan. Selailin tässä vanhoja syksy- ja talvikuvia ja muistelin, millaisissa kamppeissa veljekset tarpoivat vuosi sitten.

Vuoden takaiset lumikuvat näyttivät niin ihanilta tässä pimeydessä ja niitäkin lupaan vielä julkaista :) Yritin tutkia valokuvista, että milloin se kunnon talvi tuli viime vuonna, ja ainakin näyttäisi siltä, että marras-joulukuun vaihteessa maa oli jo valkoinen. Sitä odotellessa...

Isoveikalla oli vuosi sitten sini-harmaasävyisiä 110 cm Reimatec välikausitakkeja ja -housuja. Toinen takki on numerokuvioinen ja toinen raidallinen. Ei, en minä ollut erityinen sinisen ystävä silloinkaan: tuon raidallisen takin ostin kerran hätäpäissäni hyvästä alesta (kun siinä on ruskeaakin) ja numerotakin me saimme lahjaksi. Tykkäsin numerokuosista, kuten poikakin, mutta sinisävyinen ei vaan ole meidän juttu. Onneksi takissa oli paljon harmaatakin.

Housut olivat vyötärömallisia, mutta toimivat ihmeen hyvin. Reimatec+ -housut mahtuvat edelleen ja ovat säilyneet tosi hyvässä kunnossa useammasta käyttökaudesta. Taidan hankkia tuollaiset erikoisvahvat housut myös nykyisestä Reiman mallistosta. Tosin henkselilliset tällä kertaa, että pysyy varmasti selkäkin suojassa.

Pikkuveikka pukeutui viime syksynä järkevästi isoveikalta ja serkulta perittyihin haalareihin. Kelta-ruskea Reimatec-välikausihaalari, kokoa 80 cm, on meidän ensimmäinen Reimatec-haalari :) Vihreä-harmaa Lassien loskahaalari (alaosa kurahousukangasta) on peritty serkulta ja se oli oikein toimiva vaate viileämmillä syyssäillä.

Jalassa pikkuveikalla oli vuosi sitten kirpparilta ostetut Vikingin goret tai kumpparit. Isoveikka piti enimmäkseen Reimatec talvikenkiä myös välikaudella, joskus myös Tretornin kumppareita. Erillisiä välikausikenkiä meillä ei viime vuonna ollutkaan.

Isoveikalla oli jo vuosi sitten käytössä parit Reimatec-välikausihanskat (jotka toimivat edelleen!), pikkis sai tyytyä isoveikan vanhoihin Jonathan tähti-hanskoihin ja Reiman kurarukkasiin. Pipot olivat myös Reimaa. Isoveikan sininen ohut villapipo teknisellä vuorilla oli materiaaliltaan oikein pätevä hikoilevalle lapselle, mutta malliltaan sellainen, että valui aina silmille. Pikkuveikalla oli päässä isoveikan vanha puuvillainen, vuorillinen Reiman kypärämyssy, joka oli malliltaan oikein toimiva.

Vuosi on toisaalta lyhyt ja toisaalta pitkä aika. Lapset ovat ainakin kasvaneet ja muuttuneet valtavasti vuoden aikana. Ja ovathan nuo vaatteetkin aika erilaisia, mitä tänä päivänä käytämme - ainakin värien osalta. Mutta tuo aika olikin "aikaa ennen blogia" ;)

Miltäs teillä näytettiin vuosi sitten samaan aikaan? Olisi mukava nähdä muidenkin (mahdollisia) tyylimuutoksia! :)

Miten talviaikaan siirtyminen on sujunut? Meillä eletään vielä kesäajassa...illasta nukuttaa aiemmin ja aamulla on ehkä hitusen helpompi nousta ylös. Viikko siinä yleensä menee, että keho saa kellon kiinni.

Pirteyttä pimeyteen ja leppoisia lokakuun viimeisiä päiviä!

Vahteristonemäntä

Kaupoilla ei kurakeli kiusaa

Sitä lajia on riittänyt viime aikoina. Sumua, harmaata ja suoranaista sadettakin. Lapsiahan huono sää ei haittaa tuon taivaallista (kun ovat vedenpitävästi, mutta hengittävästi puettuja), mutta äitinä jatkuva hiekkaisten kamppeiden putsaaminen ja sateessa seisoskelu alkaa pikkuhiljaa nyppiä.

Leikkipuistossa (kuvat yllä) kotiäidin aivoni nytkähti ja sain idean: turvahiekkaa myös omaan pihaan. Vähänkö olisi helppoa kamppeiden putsaus silloin? ;)  Tosin turvahiekassa käveleminen ei ole kovin mukavaa. Eikä siitä kyllä saa kakkujakaan. Tuskin siinä kulkisivat autotkaan. Hmm...

Tänään pidin vapaapäivän kuraisesta normiarjesta ja suuntasin - yllätys, yllätys - kirpparille. Kahlasin läpi vain yhden luottopaikan, eikä mukaan tarttunut kuin pari kirjaa ja muutama puisen junaradan kisko. Hieman turhauttavaa...Tavara oli joko tosi huonolaatuista tai sitten sikahintaista. Tämänhän olen todennut ennenkin. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että pojat ovat kasvaneet ulos kirpparivaateiästä. Mutta eihän tuota harrastusta osaa lopettakaan. Kirpparitapahtumat, esimerkiksi MLL:n Mukava-kirppis on onneksi positiivinen kokemus :)

Paikallisessa Po.p:n myymälässä on meneillään muutto ja loput tavarat myydään puoleen hintaan. Ale on alkanut jo pari päivää sitten, enkä minä tiennyt siitä mitään! Vaikka olen kanta-asiakas. Taas yksi syy alkaa lukemaan uudelleen paikallislehteä.

Toinen syy aktiivisempaan sanomalehden selailuun on myöskin huomaamatta jääneet Jesper Juniorin 1/2 hintapäivät, jotka ovat alkaneet jo torstaina! Kuvittelin olevani kantis, mutten näköjään olekaan, kun en saa mainosta noinkin merkittävästä "tapahtumasta". Tänään laitoin tämän vakavan puutteen kuntoon ja liityin kanta-asiakkaaksi. Jospa seuraavalla kerralla sähköpostiluukku kolisisi, kun on alerynnistyksen aika.

Po.p:issa kävin penkomassa alelaareja kirpparireissun päätteeksi. Loput vaatteet oli mätetty kokojen mukaan isoihin pahvilaatikoihin, joista metsästäjän kiilto silmissään liikkeellä olevat äiti-ihmiset niitä kylki kyljessä kaivoivat. Kaikki puoleen hintaan, ulkovaatteetkin (mitä nyt enää oli jäljellä) Mutta ei siellä ollut tietenkään niitä punaisia rukkasia. Vihreät villahousut ja oranssit sormikkaat kannoin kuitenkin kassalle. Ne punaiset rukkaset hain uudesta liikkeestä 50 metrin päästä normaalihinnalla. Mutta on ne ihanat! :) Ja onpa jotain uutta testattavaa Reimojen rinnalle, kunhan ne odotetut talvikelit viimein koittavat. Eikä tullut edes postikuluja :)

Mitäs olette puuhailleet viikonloppuna?

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! :)

Vahteristonemäntä

Pukemisen tuskaa

Ensin asiaan kuuluva ennakkovaroitus: "Kohta lähdetään sitten ulos". Ei reaktiota. Autot jatkavat ajoaan, kuten tähänkin saakka. Hetken päästä uudestaan: "Nyt lähdetään ulos, laittakaas autot parkkiin". Isoveikka alkaa toimia toivotusti, mutta pikkuveikka käyttäytyy edelleen kuuromykän lailla. Kun käsky menee viimein perille kuopuksellekin, sillä alkaa kuulua tuttu "Ei, ei ei..." ja pieni, siniseen puettu kaksivuotiaan vartalo kiemurtelee pitkin lattiaa.

Isoveikka on käynyt vessassa (useinkaan ei tarvitse enää edes muistuttaa!) ja tulee kodinhoitohuoneeseen, jonka lattialle olen levittänyt poikien vaatteet valmiiksi ulkoilua varten. "Ei taas tota takkia!...Miksi fleece?!?...Saappaita en kyllä ainakaan laita!" Totean, että nyt laitetaan nämä esillä olevat vaatteet päälle ja piste. Vastaväitteitä ja niiden kumoamista. Poika alkaa pukea, joskin murjottaen ja mutisten. Hengitän syvään ja keskityn mielenhallintaan. Eihän tässä mitään, hyvin tämä tällä kertaa menee. Ei oteta paineita.

Pikkuveikka makaa samaan aikaan mahallaan eteisen lattialla ja maukuu kuin kissa. Söpö leikki, paitsi ei tässä kohtaa. Ei aikomustakaan tulla pukemaan. Kehotan häntä tulemaan ties kuinka monennen kerran. Tiukalla äänensävyllä. Ei vaikutusta. Kannan pojan vaatteiden luo, istutan syliini ja alan pukemaan. Pikkuveikka heittäytyy aivan veteläksi makaroniksi ja kiskoo toisella kädellään villasukkia pois sitä mukaa pois, kun saan niitä ujutettua hänen jalkoihinsa. Pyydän poikaa seisomaan haalarin pukemisen helpottamiseksi. "Ei seiso..." hän hokee sitkeästi, kiemurtelee takaisin päinmakuulle ja makaronin al dente-vaihekin on jo kaukana. Pikkuveikka tekee kaikkensa vaikeuttaakseen pukemista mahdollisimman paljon. Pinnani alkaa ritistä venytyksestä.

Uhkaan jäähyllä, jollei poika anna nyt pukea itseään. Ei vaikutusta. Toteutan jäähyn: iänmukainen minuuttimäärä yksin kylpyhuoneessa. Protestikitinää. Tämän jälkeen pukeminen sujuu hetken aavistuksen verran paremmin.

Isoveikka on huomioni keskittyessä pikkuveikkaan vaihtanut välikausipipon hiipalliseen, paksuun villapipoon. Ulkona on 10 astetta lämmintä, joten en anna periksi tälle oman tahdon osoitukselle. Kiukkuhan siitä tietysti seuraa. Mutta se on pientä.

Pikkuveikka muistaa isoveikan pipojurnutuksesta, että pukemisen pitää olla vaikeaa ja alkaa taas tutun venkoilun. Lukitsen hänen kätensä kainaloihini, ettei poika pääse repimään vaatteita pois. Kiukkuparku vain kasvaa. Kaksivuotiaalla on yllättävän paljon voimaa, kun hän vääntää voimiensa takaa. Ainiin... vielä kumpparit, voi ei.  On pakko laittaa ne, on niin totaalisen kuraista ja märkää, että välikausikengät ovat muuten kuin sateisen perunannoston jäljiltä. Voi luoja, kun on jo hiki itselläkin! Muistan lukeneeni jostain, että lasta ei saa pukea väkisin. No, mitä sitten tehdään tällaisten kaksivuotiaiden kanssa?!? Olisiko Sinkkosella tai Keltinkangas-Järvisellä joku käänteentekevä ratkaisu?

Nyt ollaan jo melkein valmiita. Pulssini laskee hieman, kohta päästään ulos. Enää pikkuveikan pipo. "Ei hattuu, ei hattuu!" kuuluu tiukasta pienestä suusta kurttuisten kulmien alta ja kädet huitovat taas ilmassa kuin helikopterin lavat. En saa pojalle leuan alta solmittavaa pipoa päähän, vaikka kuinka yritän. Eikä se johdu niitä nauhoista.

Pipo on se kuuluisa viimeinen niitti. Viskaan pipon lattialle ja nostan pojan ovesta ulos kuistille. Siinä hän tuijottaa lasin takana hetken hämmästyneenä, mutta jatkaa sitten uhmakasta parkumistaan. Isoveikka on valmiina vieressäni, vain rukkasten varsien sujautus takin hihojen päälle. Itselle nopeasti takki niskaan ja sormikkaat käteen. Ulos ovesta.  Ulkona saan laitettua pipon pienimmäisen parkumisesta punaiseen päähän. Pojan kiukku alkaa väistyä. Istumme vierekkäin portailla ja hengitämme syvään kosteaa syysilmaa. Työvoitto. Jälleen kerran.

"Mennäänkö metsän kautta?" ehdottaa isoveikka. "Joo!", huutaa pikkuveikka aidon ilahtuneena. "Mennään vaan..."huokaan ja mietin taas, miten nopeasti lapset voivat siirtyä tunnetilasta toiseen. Itseni pitää hengittää vielä aika monta kertaa ennenkuin pukemisen tuska hellittää.

Onko tuttua? Miten selviätte pukemisesta? Poppakonsteja? Ihan mitä tahansa...

Kuivia pakkaskelejä (ja kuopuksen kasvua) odotellen...

Vahteristonemäntä

Numeroleikkiä ja tähtisumua - uutta Villervallaa

 

 

Villervallan/Skidin herkullinen paketti saapui vahteristonmäelle ja tässä näitä värikylläisiä ihanuuksia nyt on. Väriä harmaisiin syyspäiviin! :)

Meillä on aiemmin ollut Villervallalta vain lierilliset kesähatut ja nämä ovat nyt ensimmäiset vaatteet tältä merkiltä. Jännittävää!

 

Isoveikan vihreä setti on kerrassaan hurmaava! Nappivalinta hänelle. Olisin ottanut mustat velourhousut niiden monikäyttöisyyden takia, mutta koko oli loppu. Ehkä jopa hyvä niin, nämä vihreät ovat tosi pirteät.

Numeropaita kiinnosti pian 5 täyttävää pojankoltiaista ensi näkemältä, eikä pikkuveikan musta tähtisetti (alla) aiheuttanut yllättäen minkäänlaisia kateuskiukkuja! Numeropaita vihreine velourhousuineen puettiin päiväkotiin heti seuraavana päivänä.

Pikkuveikan musta (paidan pohjaväri tumma harmaa) tähtiasu ei sensijaan ollut ihan niin kivan näköinen, kun olen kuvissa nähnyt isommilla lapsilla. Ehkä näin tumma väri ei vain sovi vasta kaksivuotiaalle. Tai ehkä tämä sävy vaan vaatii totuttelemista? Onneksi hihat ovat värikkäät ja olkapäät myös, jolloin väriä tulee kasvojen lähelle. Mustat velourhousut on valittu monikäyttöisyytensä perusteella.

Jos tekisin nyt valinnan, ottaisin pikkuveikalle varmaankin sinisen rinkulapaidan tai numeropaidan. Se vaan on hänen värinsä, tykkäsi äiti siitä tai ei. Punainenkin voisi olla kiva, jos sävy ei vivahda pinkkiin. Peruspunainen pikkuveikalle tuntuu sopivan hyvin.

 

A-seen-to! ;)

Isoveikan asu on kooltaan 122 cm (poika noin 118 cm) ja pikkuveikan 98 cm (poika noin 95 cm). Paitojen malli on pitkä ja kapea, oikein onnistunut. Hyvän malliset kaula-aukot ja hihansuut. Hiukan pitkä hiha ei valu kämmenen päälle ohuen resorinauhan ansiosta.

Housut eivät sensijaan saa minulta suurempaa kiitosta mallistaan :/ Vyötärö on varsin matala verrattuna meidän aiempiin velourhousuihin. Isoveikalla vyötärö pysyy paikallaan ilman nauhojen solmimista, mutta pikkuveikalla pilkottaa leikkiessä ristiselästä vaippa, jollei nauhoja kiristä. Minä en tykkää nauhoilla kiristettävistä housuista...säädettävä kuminauhavyötärö on parempi ratkaisu.

Housut ovat myös verrattain lyhyttä mallia. Molemmille olisi voinut ottaa hyvin kokoa suuremmat housut. Varsinkin pikkuveikan velourpöksyt jäävät varmasti nopeasti pieniksi. Nilkkojen resorit olivat melko kireät ja housut eivät laskeutuneet paksumman sukan kanssa edes alas asti. Isoveikalla taas ei tätä ongelmaa ollut, vaikka onkin pikkuveikkaa rotevampaa tekoa. Molemmilla pojilla on sama housumalli.

Velour on laadukasta, paksua ja pehmoista. Ja värit tosiaan upeat. Housujen malli ei vaan taida olla meidän pojille se paras vaihtoehto.

"Vielä tästä kulmasta ja sitten lasku!" ;)

Kokemuksia Villervallan mitoituksesta? Tuotteista muuten? Uuden malliston pesukokemuksia?

Kohta on jo torstai, ei enää pitkä matka viikonloppuun! :)

Vahteristonemäntä

Punaisten rukkasten jahti alkaa!

Olipa kerran alesta jemmattu musta haalari, joka tuntui turhan tummalta kaamokseen. Onneksi löytyi hauska, lipallinen, punainen Anders-pipo. Pipo tarvitsee kaverikseen punaiset rukkaset. Tietysti. Punaiset rukkaset olla pitää. Mutta mitkä ja mistä? Siinäpä pulma. Josko te voisitte auttaa :)

Ylimmässä kuvassa tuttu ja turvallinen valinta Reimatec Ote. Väri on "red". Mahtaako olla ihan peruspunainen? (kuva reimashop) Näin voisi olettaa, sillä värivaihtoehtoina on myös "cherry pink" ja "boysenberry".

Villervallan punainen vaihtoehto. Hauskan näköinen tähtituikkeineen. Onko kenelläkään kokemusta? Edullisempi vaihtoehto. Hintaa parikymppiä. (kuva Skidi/Villervalla) Mielenkiintoinen.

Mini Rodinin malli. Pirteä pilkkurukkanen. Halutuin. Hintavin. (kuva babyshop) Vähän turhan kallis meille...


Uutena tuttavuutena törmäsin suomalaiseen rukkasten valmistajaan Elsa Pitkäseen, jonka Satu-rukkasia on tehty jo vuosikymmeniä. Rukkasmalli on hyvin perinteinen, säätöjä ei ole. Väreistä löytyy myös peruspunainen. Hinta noin 18 euroa. Kokemuksia? Kuva löytyy mm. Pienten parhaaksi-verkkokaupasta. Joissakin Prismoissa näitä on myös myynnissä.

Mikä potentiaalinen vaihtoehto minulta on jäänyt huomaamatta? Minkä mallin valitsisit? Kyse on siis pian 5 vuotta täyttävän pojan talvikäsineestä. Punaisesta.

Huomiseksi luvataan jo 10 astetta lämmintä! Onneksi on välikausikamppeet yhä esillä ;)

Vahteristonemäntä