Kutti

 

 

Tutti. Meillä pikkuveikalla kutti. Kuinka ihmeessä, poikahan on jo reilu 2 v? Niin siinä vaan on käynyt, ihan itsestään, sen kummemmin ajattelematta tai asiasta päätöksiä tekemättä. Tunnustan, että oma mukavuudenhaluni on sallinut tutin jäädä. Heti synnärillä antoivat tutin tiheään imevälle vauvalle ja niin siitä tuli osa arkeamme. Helpotin.

Onneksi nyt isompana tutti on sentään vain unitutti, ei ollenkaan huvitutti. Mutta toisaalta: tutti mikä tutti. Päiväunilla ja öiseen aikaan tuo haitake vääntää hammaskaaria vinoon ja äiti näkee silmissään, kuinka hammashoitolan täti heristää sormea. Hyvänen aika, tutti!

Kaksivuotispäivän mentyä havahduin asiaan: lapseni imee edelleen tuttia. Isoveikan päiväkodin aloituksen aikaan alkusyksystä en halunnut enempää muutoksia lasten arkeen, joten tutti sai vielä jäädä. Eno muuten söi tuttia vielä viisivuotiaana. Ei se siihen aikaan ollut niin tarkkaa.

Viimeaikoina olen pohjustanut tulevaa tuttivieroitusta ja jutellut asiasta pikkuveikan kanssa useamman kerran. Kerroin, että vain vauvat syövät tuttia ja pikkuveikka on jo iso poika. Tähän kuopukseni vastasi varsin viisaasti "minä iso vauva".

Eilen teimme sitten hataran diilin: tutit laitetaan roskiin ja poika saa unelmoimansa paloauton. Sellaisen kunnollisen ja suuren, liikkuvilla tikkailla. Tikkaita pitkin pääsee vaikka taivaaseen asti. Tai ainakin pois tuttien otteesta. Toivon niin.

Tänään se saa lähteä! Hui. Isoveikan päästessä isin ja serkun kanssa katsomaan Lentsikat-elokuvaa, menemme anonyymin tutinistimme kanssa kaupoille valitsemaan The Paloautoa. Pelkäänpä, että poika ei ihan osannut yhdistää paloauton ja tutin suhdetta toisiinsa. Illalla se totuus sitten valkenee, kun kutit pannaan roskiin...Voitte uskoa, että äitiä jännittää. Seuraavista öistä voi tulla sirkusta, jossa ei uudella Po.p:n mallistolla ole valitettavasti minkäänlaista roolia.

Mutta olenhan minä tehnyt tämän jo kerran. Isoveikan kanssa aikanaan. Mikäs hätä tässä nyt on? No, tilanne on toinen tai niin ainakin kuvittelen. Isoveikalla ei ollut samanlaista suhdetta tuttiinsa kuin tällä pienemmällä. Vieroitus kävi helposti: poika antoi tutit "saunatontun vauvoille" ja sai tilalle oman löylykauhan. Kysyi tuttia muutaman kerran päivä- ja yöunille käydessä, mutta tyytyi kohtaloonsa. Ei mitään hurjia huutosessioita.

Jotenkin aavistelen, että pikkuveikan kohdalla emme pääse yhtä helpolla. Hän on monessa muussakin asiassa osoittanut olevansa isoveikkaan verrattuna potenssiin kolme. Eikä hän keskustelumme perusteella missään tapauksessa halua antaa rakkaita tuttejaan kellekään/millekään, vaan parempi on laittaa imukkeet ihan vaan roskiin, kun niistä kerran on luovuttava.

Jännittäviä aikoja siis luvassa! Psyykkaan itseäni pysymään tiukkana ja jaksamaan pätkäöitä.

Miten teillä on päästy tutista eroon? Missä iässä? Onko joku pärjännyt kokonaan ilman imuketta?


Aurinkoista viikonjatkoa! :)

Vahteristonemäntä