lauantai 5. lokakuuta 2013

Reimaa sieltä sun täältä


Reimashopissa oli jonkin aikaa sitten aurinkovaatteet alennuksessa. Tartuin tilaisuuteen ja täydensin isoveikan ensi kesän varustusta lyhythihaisella uv-paidalla ja suuremmalla hatulla. Näitä hattuja meillä on käytetty jo useampana kesänä ja ovat toimineet mainiosti: suojaava hattu on materiaalinsa ansiosta viileä ja kuivuu nopeasti. Pitkä takaläppä suojaa korvat ja niskan. Toivottavasti seuraavaan mallistoon saadaan lisäksi vihreä värisävy! ;)

Isoveikan ensimmäinen aurinkosuojapaita oli lyhythihainen, mutta sen jälkeen olen hankkinut herkkäihoiselle pojalle pitkähihaisia sillä ajatuksella, ettei tarvitse rasvata käsivarsiakaan (inhoaa rasvaamista). Viime kesänä kuitenkin osoittautui, että pitkähihainen uv-paita on kylmä päällä ollessaan uimisesta märkä. Valitsin siis seuraavaksi kesäksi lyhythihaisen mallin. Josko iän myötä sietäisi jo paremmin aurinkovoidettakin :)
 
 
 

Samassa paketissa pikkuveikka sai kunnon kurikset isompaa kokoa. Vaihteeksi Reimat ja ihan uudet. Nykyiset 92 cm kirpparikurikset alkavat olla auttamatta lyhyet ja tämä vesseli tarvitsee vielä kurahousuja tec-materiaalien oheen. Tänään se tuli taas todistettua, kun poika kaatui pihamme mukulakiveystyömaan betonilammikkoon...Äkkiä haalari pois päältä ja puku vesiämpäriin, ettei betoni jämähdä! Töiden salliessa pyöritin haalarin koneessa. Ties kuinka monennen kerran tänä syksynä. Työmaalla kun eletään, ovat vaatteet kovilla.

Missä tilanteissa käytätte pienillä lapsilla kurahousuja ja milloin välikausihousuja/-haalaria?


Keskiviikkona vietin omaa aikaa kaupungilla ja hankin itselleni aiemmin esittelemäni parka-takin. Kävin myös Jesper Juniorissa, jossa oli paljon tuotteita puoleen hintaan ja osa jopa 70%. Kaikki kuvan Reima-tuotteet sain puoleen hintaan! :) Sattuiko joku muukin käymään nyt Jesperissä? Teitkö löytöjä?

Ostin molemmille pojille Angry Birds paidat ensi kesäksi. Meillä oli viime kesänä punaiset angry-paidat ja ne kestivät käyttöä ja pesuja kivasti, myös tekninen materiaali oli plussaa. Paidat pysyivät hyvin muodossaan. Ainoana miinuksena oli, että painatus halkeili hieman.

Pikkuveikalle hankin toiset Reimatec välikausirukkaset (syytä olla kahdet, kun toiset ovat aina pesussa...) ja isoveikalle toisen fleecetakin. Meillä unohtuu aina vaatteita päiväkotiin, joten melkein kaikkea on syytä olla nykyään vähintään kahdet! Pitäisi kunnostautua käymään lokerolla joka päivä...

Kuvan oikeassa yläkulmassa pilkottavat mustat suoralahkeiset Reimatec-välikausihousut lumilukoilla bongasin Sokoksen alerekistä niin ikään puoleen hintaan. Isoveikka voi käyttää niitä tulevana keväänä. Ei ole lenksuja kiusana! ;)

Reima on avannut tänään uuden outlet-myymälän Vantaalle Tammistoon. Siellä olisi kiva pyörähtää, mutta matkaa on sen verran, etten taida ihan heti lähteä :(  Mutta joskus täytyy kyllä tehdä retki sinne :) Oletteko käyneet/meinaatteko käydä katsastamassa tarjontaa ja avajaistarjouksia?

Rentouttavaa viikonloppua! :)

Vahteristonemäntä

4 kommenttia:

  1. Mahtilöytöjä olet tehnyt! Mulla olis kans Reimalta bongattavana vielä pari juttua, mutten millään raaskisi täyttä hintaa maksaa. Ideaparkissa olisi kyllä ysmyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä alet on tervetulleita tämän hintaluokan tuotteissa. Ysmyille sitten vaan! ;)

      Poista
  2. Reiman outlettiin aion mennä useinkin, koska sijaitsee lähellä meitä. Hitsi, jesperissä en olekaan käynyt juuri lähiaikoina, enkä tiennyt että siellä olisi tuollaisiin löytöihin mahis.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnellista, outlet naapurissa! :)

      En tiedä, oliko noita Reiman tuotteita puoleen hintaan muissa Jesper Junioreissa kuin täällä meillä vai oliko vain paikallinen tempaus. Nyt ei kuitenkaan ollut varsinaiset puolihintapäivät, joita mainostavat yleisesti lehdissä jne.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)