maanantai 21. lokakuuta 2013

Arkea paossa - Glo hotellissa


Pakomatka lapsiperheen arjesta kahden kesken toiselle paikkakunnalle hotelliin. Kutkuttavaa. Erilainen hotelli, joka lupaa huomioida vieraansa yksilölliset tarpeet esimerkiksi tyynyvalikoiman ja viihdemenun avulla ja maksaa syyslomatarjouksen kera puolet siitä, mitä kestosuosikkimme Sokos Hotel Flamingo (ilman kylpylän käyttöä). Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Mutta totta se oli. Taisimme saada uuden suosikin: Glo Hotel Sello :)

Tämä hotelli sijaitsee Espoon Leppävaarassa. Muita Glo-hotelleja löytyy Helsingin keskustasta ja lentokentän lähettyviltä.

Lapset on huomioitu tässä hotellissa erityisesti ja heille on saatavana mm. tuunattuja huoneita, joissa on lapsekkaan sisustuksen lisäksi teltta, leikkimatto, piirustusvälineet, runsaasti leluja ym.

Lepäämisen ja herkuttelun lisäksi shoppailimme ja teimme nostalgia-ajelun ensimmäiselle yhteiselle asuinpaikkakunnallemme. Oli jännä huomata, miten paikkakunta oli kasvanut ja kehittynyt. Ja itsekin ehkä hieman muuttunut 14 vuodessa... Oma kädenjälki näkyi siellä yhä :) Ja ne ajan kultaamat muistot...


Hotelli Glo oli erilainen, myös sisustukseltaan. Joku luonnehti keskieurooppalaiseksi. Keraamiset hammasmukit kivassa korissa. Pieniä juttuja, mutta vaikuttavat tunnelmaan.


Kylpyhuoneesta ikkuna huoneen puolelle. Enpä ole ennen hotellissa nähnyt. Kylpytuotteet tyylikkäissä pulloissa, eikä missään muovisissa saippua-automaateissa.


Pidin kovasti hotellin erilaisesta sisustuksesta. Käytävien seinillä ja huoneiden ovissa loisti tämän hetken mielivärini keltainen (kuva ei tee oikeutta väreille). Sattuipas somasti :)


Toiveeni ammeellisesta huoneesta täytettiin. Vaahtokylpy shoppailukierroksen ja nostalgiareissun jälkeen teki niin hyvää.


Toisena iltana söimme hotellin omassa, amerikkalais-italialaisessa Glo´s Grill Kitchen-ravintolassa. Minä - vannoutunut pihvinpurija - valitsin vaihteeksi äyriäisrisottoa. Ihan hyvää, mutta hieman turhan mietoa. Ravunpyrstöt ovat onneksi aina hyviä :) Mies oli oikein tyytyväinen omaan meribassi-annokseensa. Välillä pitää kokeilla jotain uutta!


Jälkiruoka, Mudcake lisukkeineen, oli kyllä lähellä taivasta. Oikein onnistunut annos! :)
 

Saimme toiveidemme mukaisesti huoneen mahdollisimman korkealta (toiseksi ylin kerros). Korkealla sijaitsevasta huoneesta on mukava ihailla maisemia ja katsella ihmisvirtoja. Kellua siinä ajatustenvirrassa, jota kotona ei kuule.

Palvelu pelasi niin vastaanotossa kuin ravintolassakin. Jäi hyvä maku myös siltä osin. Emme tosin onnistuneet lainaamaan viihde-menuun kuuluvaa dvd-soitinta niiden ollessa koko ajan jonkun muun käytössä.

Huoneessa oli saatavana kaksi erilaista tyynytyyppiä. Lisää vaihtoehtoja luvattiin ottamalla yhteyttä vastaanottoon. Tätä palvelua emme kokeilleet. Myös lainattavat liikunta-ja rentoutusvälineet jäivät meillä testaamatta. Piikkimatto tai rentouttava tyynysuihke kuulostivat aika mielenkiintoisilta...


Lauantaina shoppailin pari tuntia viereisen kauppakeskus Sellon puolella. Lastenvaatekaupat oli ryhmitelty fiksusti vierekkäin lähelle ulko-ovia ja vauvanhoitohuonetta.

Punavuoren Peikossa oli esillä varsinainen herkkutarjotin: Mini Rodinia, Moloa, Maxomorraa ja Småfolkia. Mukaan tarttui isoveikalle parit Maxomorran kalsarit. Maxomorran tuotteissa oli tarjous, jossa ostamalla kaksi tuotetta sai toisesta 30 % alennuksen. Kettuja ja avaruusraketteja. Tuosta rakettiaiheestahan meillä on paita ennestään. Kettukuosin vihertävä pohjaväri oli positiivinen yllätys; luulin sitä nettikuvien perusteella sinisemmäksi.

Pikkuveikka sai tuliaisiksi Småfolkin "emergency" paidan, jossa ambulanssit ja pelastushelikopterit partioivat. Ei ehkä kaikkein mieluisin kuosi itselleni, mutta pikkumies taatusti ihastuu :)

Pyörähdin myös Po.p:n Mid Season Salessa, mutten ostanut mitään. Pikkuveikalle olisi ollut kivoja paitoja, mutta niitä meillä nyt pitäisi riittää vähäksi aikaa ;)

Kävin myös Jesper Juniorissa hypistelemässä. Ticketistä ja Reimasta oli 20 % ale. Ticketin oranssi haalari on kyllä livenä niin herkullinen, että luulen joutuvani perumaan lupaukseni jemmailun lopettamisesta ja hankkimaan sen isoveikalle alesta. Mahtava oranssin sävy kertakaikkiaan!


Varsinainen tarveostos oli tämä fleecehaalari isoveikalle päiväkotiin. Kuvan sävyt eivät tee oikeutta pirteälle väriyhdistelmälle. Reipasta väriä mustan talvihaalarin alle! ;)

Haalari on "ihan vain" S-ketjun Ciraf-merkkiä. Kauhea sentään, saako tuollaista merkkiä edes mainita ;) Hypistelin myös Jesper Juniorin oranssinpunaista Motion´s fleecehaalaria, mutta vaaleansiniset resorit ja yksityiskohdat saivat minut palauttamaan vaatteen lopulta takaisin tankoon. Reimalta on tänä vuonna isoille vain tummansininen ja violetti fleecehaalari, eikä niistä kumpikaan ole isoveikan väri.

Oikein onnistunut "pakomatka", sanoisin :) On se niin terapeuttista välillä nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja mennä valmiiseen pöytään - ja jättää lopuksi astiat pöytään. Huoneen siivouksenkin hoitaa joku muu - joka päivä. Nauttia välillä herkkuja nakkikeiton ja kanankoipien sijaan. Jutella puolison kanssa kaikessa rauhassa. Tai vain kuunnella hiljaisuutta.

Pojat viihtyivät vanhempien viikonloppuloman ajan kotona mummon ja vaarin hoivissa. Pikkuveikka osoitti palattuamme hieman mieltään äidin poissaolosta, mutta muuten kaikki meni varsin hyvin mummon ja vaarin seurassa. Viimeinen varoitus oli kuulemma riittänyt isoveikankin kanssa ;)

Siispä akut ladattuina syyslomaviikkoon, joka meillä ei ole varsinaista lomaa miehen ollessa töissä. Isoveikka on kuitenkin lomalla päiväkodista ja liikuntakerho sekä toimintaterapia pitävät myös lomaa. Viikolle on sovittu kolme ystävä-/sukulaisperheen tapaamista, joten hieman erilainen, sosiaalinen viikko on tiedossa meille :)

Millainen on paras irtiotto lapsiperheen arjesta? Mistä itse nautit eniten?

Reipasta uutta viikkoa teille (lomalla tai arjessa), rakkaat lukijani! :)

Vahteristonemäntä

7 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaapa ja näyttääpä UPeALTA! Miten kummassa ette sitä piikkimattoa kokeillleet? :D Auts.

    Meillä tuli vähän aikaa sitten 10 vuotta yhdessä täyteen miehen kanssa ja olimme myös yhden yön hotellilomalla. Vaikka ihan vaan tuossa lähikaupungissa. Mutta hotelli oli myös vähän erikoisempi ja muutenkin ihan vaan se kaksin olo on kyllä niin luksusta välillä. Vaikka sitten jo haluaakin taas lapset nähdä. Irtiotot on erinomaisia piristyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti teki mieli kokeilla jotain niitä erikoisuuksia, mutta sitten se kuitenkin jäi. Ehkei sitä piikkimattoa kuitenkaan ;)

      Juu, kyllä parisuhdeaika on tärkeää ja pienet irtiotot piristävät kummasti. Lapsetkin niistä hyötyvät, kun vanhemmat palaavat pinnat pidentyneinä ja levänneinä. Koko perheen etu ehdottomasti :)

      Poista
  2. Minäkin juuri perjantaina kävin Sellossa noissa samoissa liikkeissä, ystävän vauvakutsuille piti viedä pikku lahja, ja Punavuoren peikostahan se löytyi. :) Nyt tulin ihan uteliaaksi mikä mahtaa olla se paikkakunta jossa kävitte nostalgiakierroksella! ;)

    Ihania nuo parisuhdeviikonloput. Olen vakaasti päättänyt että järjestän meidät ensi keväänä viikonlopuksi johonkin Euroopan kaupunkiin, ollaan me se kyllä ansaittu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, keväällä jonnekin kukkivaan Keski-Eurooppaan :) Kuulostaa hyvältä. Ja ehdottomasti olette ansainneet!

      No, melkein oltiin sitten yhtä aikaa samoilla kulmilla :) Mulle tuo Punavuoren Peikko oli ihan uusi kokemus. Näyttää olevan nettipuotikin ;)

      No kai sen "nostalgiareissun" kohteen voi paljastaa: Kirkkonummelle ajeltiin. Kovin oli muuttunut kylä vuosituhannen vaihteesta!

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta :) Pitää ehkä meidänkin harkita, kun on miehen kanssa kohta yhteinen lomaviikko ja ollut kaikenlaista stressiä tässä ja kiirettä. Tuollainen hotelliyöpyminen olisi myös siksi helppo, ettei siitä tule mitään lisästressiä tai järjestelyjä, verrattuna esimerkiksi ulkomaan kaupunkilomaan tms :)

    VastaaPoista
  4. Kuullostaa kivalta. Ei tarvitse lähteä kauas irtautuakseen arjesta. juuri kävin viikonloppuna Prismassa ja muistin kyselysi fleecehaalarista. Kun näin tuon ostamasi haalarin kaupassa, ajattelin heti että tässä on se jota etsit. Värikäs ja resorilahkeinen. Ja senhän sitten itsekin löysit.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli juu :) Ja pinna on selvästi pidempi - vielä näin parin arkipäivän jälkeenkin ;)

      Hauskaa, että bongasimme saman fleecehaalarin! Tuota haalaria ei kyllä voi olla huomaamatta, jos lähelle sattuu ;)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)