lauantai 26. lokakuuta 2013

Kaupoilla ei kurakeli kiusaa



Sitä lajia on riittänyt viime aikoina. Sumua, harmaata ja suoranaista sadettakin. Lapsiahan huono sää ei haittaa tuon taivaallista (kun ovat vedenpitävästi, mutta hengittävästi puettuja), mutta äitinä jatkuva hiekkaisten kamppeiden putsaaminen ja sateessa seisoskelu alkaa pikkuhiljaa nyppiä.

Leikkipuistossa (kuvat yllä) kotiäidin aivoni nytkähti ja sain idean: turvahiekkaa myös omaan pihaan. Vähänkö olisi helppoa kamppeiden putsaus silloin? ;)  Tosin turvahiekassa käveleminen ei ole kovin mukavaa. Eikä siitä kyllä saa kakkujakaan. Tuskin siinä kulkisivat autotkaan. Hmm...

Tänään pidin vapaapäivän kuraisesta normiarjesta ja suuntasin - yllätys, yllätys - kirpparille. Kahlasin läpi vain yhden luottopaikan, eikä mukaan tarttunut kuin pari kirjaa ja muutama puisen junaradan kisko. Hieman turhauttavaa...Tavara oli joko tosi huonolaatuista tai sitten sikahintaista. Tämänhän olen todennut ennenkin. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että pojat ovat kasvaneet ulos kirpparivaateiästä. Mutta eihän tuota harrastusta osaa lopettakaan. Kirpparitapahtumat, esimerkiksi MLL:n Mukava-kirppis on onneksi positiivinen kokemus :)

Paikallisessa Po.p:n myymälässä on meneillään muutto ja loput tavarat myydään puoleen hintaan. Ale on alkanut jo pari päivää sitten, enkä minä tiennyt siitä mitään! Vaikka olen kanta-asiakas. Taas yksi syy alkaa lukemaan uudelleen paikallislehteä.

Toinen syy aktiivisempaan sanomalehden selailuun on myöskin huomaamatta jääneet Jesper Juniorin 1/2 hintapäivät, jotka ovat alkaneet jo torstaina! Kuvittelin olevani kantis, mutten näköjään olekaan, kun en saa mainosta noinkin merkittävästä "tapahtumasta". Tänään laitoin tämän vakavan puutteen kuntoon ja liityin kanta-asiakkaaksi. Jospa seuraavalla kerralla sähköpostiluukku kolisisi, kun on alerynnistyksen aika.

Po.p:issa kävin penkomassa alelaareja kirpparireissun päätteeksi. Loput vaatteet oli mätetty kokojen mukaan isoihin pahvilaatikoihin, joista metsästäjän kiilto silmissään liikkeellä olevat äiti-ihmiset niitä kylki kyljessä kaivoivat. Kaikki puoleen hintaan, ulkovaatteetkin (mitä nyt enää oli jäljellä) Mutta ei siellä ollut tietenkään niitä punaisia rukkasia. Vihreät villahousut ja oranssit sormikkaat kannoin kuitenkin kassalle. Ne punaiset rukkaset hain uudesta liikkeestä 50 metrin päästä normaalihinnalla. Mutta on ne ihanat! :) Ja onpa jotain uutta testattavaa Reimojen rinnalle, kunhan ne odotetut talvikelit viimein koittavat. Eikä tullut edes postikuluja :)

Mitäs olette puuhailleet viikonloppuna?

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! :)

Vahteristonemäntä

6 kommenttia:

  1. Kävin jesperin puolihintapäivillä, mutta eipä sieltä mitään tarttunut mukaan. Jos olisi toppavaatteen tarve, niin Ticketin toppaa oli puoleen hintaan ja reimetec-toppahousuja. Mutta kun en vielä aio kyllä ensi talvea alkaa jemmaamaan.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää :)

      Minua kyllä vaivaa Ticketin oranssi haalari...ei kai niitä sentään vielä myyty puoleen hintaan? Jemmaamista yritän jatkossa välttää, mutta jospa sen hankkisi tälle talvelle mustan haalarin vaihtoehdoksi ;) Meillä kun jää se aivan liian iso Kiruna-haalari vielä käyttämättä.

      Poista
  2. Puoleen hintaan oli vain mustaa ticketin othelloa.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Helpotus ;)

      Mustia haalareita meillä on omastakin takaa. Kiitos jemmailun...

      Poista
  3. Meillä on kyllä poika ainakin sisävaatteiden osalta kasvanut ulos kirpparikuteista. Viikonloppuna oli meilläpäinkin MLL:n iso kirpparitapahtuma ja olin ihan innoissani löydöistäni: slalomsukset + monot ja Fischerin murtsikkasukset + monot! Ja tytölle vähän vaatettakin. Poikien vaatekasa tuossa koossa huusi jo kauas, että ei todellakaa ole mitään ostettavaa... Eikä ollutkaan.

    Wow, mitä alennusmyyntejä olet bongaillut! Vaikka sitten uudesta putiikista hanskat lopulta tulivatkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä löytöjä teit kirpparilta! Lasten urheiluvälineet säilyvät tosi hyväkuntoisina seuraavalle käyttäjälle, joten kirpparilta voi tehdä niistä tosi hyviä löytöjä :)

      On se joka kerta yhtä hämmentävää, miten tytöille on kirpparilla vaikka mitä ihania vaatteita ja pojille yleensä kasa kulahtaneita lumppuja :/

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)