tiistai 15. lokakuuta 2013

Banaanikakku


Pöydällä lojuu nippu tummuvia banaaneja, joita kukaan ei enää välitä syödä. Tuttu tilanne ainakin meillä, kun smoothie-aineksia tulee haalittua joskus liikaa. Ylikypsistä (kuvassa olevat eivät ole  mielestäni ylikypsiä!) banaaneista saa vielä hyvän kakun, joka on helppotekoinen, eikä edes niin rasvainen kuin normaalit kahvikakut. Eikä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa kompostiin joutuvista banaaneista :)

Ohjeen alkuperästä en ole varma. Luultavasti resepti on jostakin äitini keittokirjasta.


Ohje:
3 munaa
1, 5 dl sokeria
100 g sulatettua voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
3 banaania taikinan joukkoon + päälle 2 banaania

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää voisula varovasti sekoittaen. Sekoita keskenään kuivat aineet. Muussaa banaanit haarukalla.  Lisää jauhot siivilän läpi taikinaan vuorotellen baanaanimuussin kanssa varovasti sekoitellen.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun täytekakku- tai irtopohjavuokaan. Viipaloi päälle pari banaania. Paista 175 asteessa noin 45 min. Siivilöi päälle tomusokeria ennen tarjoilua.




Tämä alin kuva on otettu heti kakun tultua uunista. Kakun keskusta laskee herkästi jonkin verran uunista ottamisen jälkeen. Kuvan kakku on tehty 4 munalla ja vastaavasti muita ainesosia lisäten. Oikein isoon täytekakkuvuokaan voi tehdä jopa tupla-annoksen, jos haluaa korkean kakun.

Pikkuveikka söi mielellään kakkutaikinaa, mutta valmis kakku ei kuvan huulia lipovasta ilmeestä huolimatta ollut sitten kuitenkaan hänen juttunsa. Taitaa olla enemmän taikinapoika! :)

Vahteristonemäntä

p.s. hotelliloma tilattu ensi viikonlopuksi! :) Nyt vaan sormet ja varpaat pystyyn, ettei kukaan sairastu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)