keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Keltaista kevääksi - myös äidille


Keltaista kertakaikkiaan! Jopa itselle!

Kaipasin kovasti keltaista kevättakkia itsellenikin ja bongasin kerran kaupungilla etsimäni. Takki ei valitettavasti roikkunut mallinuken päällä ikkunassa tai ollut myytävänä, vaan se oli jonkun toisen päällä. Tunnistin hihamerkistä takin merkiksi Luhta. Siitä alkoi sitten metsästys: mistä tuon ihanuuden voi ostaa?

Löytäminen ei ollut ihan helppoa, vaikka tutkin asiaa netissä ja soitin valmistajalle kysyäkseni neuvoja. Takin keltaista väriversiota ei nimittäin löytynyt ihan joka paikasta, ei ainakaan lähikulmilta. Sokokselta olisi saanut helposti punaisen tai mustan takin, mutta minä halusin keltaista.

Lopulta törmäsin aivan sattumalta tähän Luhta Margareetaksi nimettyyn kevättakkiin paikallisessa Anttilassa. Itseasiassa pikkuveikka törmäsi takkia esitelleeseen mallinukkeen! Nukke pysyi juuri ja juuri pystyssä ja minä löysin viereisestä tangosta etsimäni takin oikein koon. Löysinkö minä takin vai löysikö takki minut? ;)




Väri on hieman lämpimämpi keltainen kuin pikkuveikan Reima Taag-takissa. Oikein kaunis sävy. Nyt me sitten samistellaan kaupungilla kuopuksen kanssa :) Takissa on kivoja nahkaisia (nahkajäljitelmää?) yksityiskohtia ja reilun kokoinen huppu, johon mahtuu suuri hiusklipsikin.


Takissa on säädettävä vyötärö ja kevyt vuori. Edessä isot läppätaskut (kts. ensimmäinen kuva), joihin mahtuu tärkeimmät tavarat: puhelin, avaimet ja bussikortit ym.

Olen käyttänyt takkia jo muutaman viikon ja tykkään kovasti. Saan energiaa keltaisesta väristä. Välissä on vielä fleeceä antamassa lisälämpöä, mutta eiköhän noista ylimääräisistä kerroksista päästä pääsiäisen tienoilla, kun ensi viikoksi tänne on luvattu jopa kesäisen lämmintä säätä! Sitä odotellen :)

Mitäs tykkäätte? Voiko takki olla muun värinen kuin musta? Entä millaisia pääsiäissuunnitelmia teillä on?

Leppoisaa pääsiäisen alusaikaa toivotellen,

Vahteristonemäntä





4 kommenttia:

  1. Mahtavaa etsintätyötä ja kyllä se oli selvästi kohtalo muutenkin! ;) Kaunis keltainen. Minulla oli viime keväänä pinkki tai oikeastaan vadelmanpunainen takki, mutta en koskaan tullut sinuiksi sen kanssa... Joten ostin sitten tänä keväänä mustan takin. Vähän tylsää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kehitän jostain asiasta pakkomielteen, riittää myös energiaa päämäärään pääsemiseksi. Minustakin tämä oli kohtalo ;)

      Musta on helppo ja turvallinen, käy kaiken kanssa. Minulla oli myös ennen pelkästään mustia takkeja. Värikkäiden lastenvaatteiden myötä olen löytänyt värit myös omaan pukeutumiseen ja huomaan saavani väreistä energiaa.

      Poista
  2. Hieno on! Mulla oli tänä talvena keltainen takki, joka näyttää itse asiassa aika samanlaiselta kuin tuo sinun kevättakki. Sain syksyllä päähäni, että keltaista toppaa on saatava ja löysin stadiumista etsimäni. Eli kyllä, takki voi olla muutakin kuin mustaa.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No, löytyyhän niitä muitakin värien ystäviä!

      Minäkin löysin tumman pinkin ("dark cherice") talvitakkini Stadiumista. Urheilukaupoista löytää muutenkin kivan värikkäitä vaatteita, jotka sitäpaitsi soveltuu hyvin lasten kanssa touhuiluun.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)