Liian lujaa

Illat pitäisi varata kotoilulle ja levolle.

Se pyörii nyt vähän turhan lujaa, se kuuluisa oravanpyörä nimittäin. Tai ruuhkavuosistahan tässä on pikemminkin kysymys. Ne ovat nyt väistämättä alkaneet ja se tuntuu emännän luissa ja ytimissä saakka. Erityisesti juuri nyt.

Tiukka viikko. Alkuviikosta mies makasi kotona kuumeessa ja poikien kuviot jäivät entistä enemmän minun harteilleni. Tiistai-iltana juoksin, konttasin ja ryömin vatsallani työpäivän päätteeksi kaksi tuntia liikuntakerhon yhteistunnilla koulun jumppasalissa. Molemmilla pojilla on oma  nyt liikkariryhmänsä ja tällä viikolla harrastus käynnistyi. Liikkari on normaalisti isin heiniä, mutta eihän sinne sairasta voi laittaa.

Tiistaipäivän päätteeksi, saatuani pojat petiin, vetäisin lennossa voileivän ja aloin laputtaa jumppatrikoot yhä päällä kirpparikuormaa, joka sekin sattui juuri tälle viikolle. Itsehän toki satutin, kun tällä viikolla mies on kuitenkin maisemissa, eikä suhaa ympäri Eurooppaa. Niin, siinä meni sitten puolille öin, että sain hommat siihen pisteeseen ja kierrokset riittävän alas, että saatoin laskeutua vaakatasoon.

Kello soi 5.40. Keskiviikkoaamu ja se päivä, jolloin liian lyhyet yöunet alkavat painaa. Töissä ei toimi mikään, järjestelmät tökkivät harvinaisen paljon. Työpäivä päätteeksi rullaan shopperini sekä pari isoa kassillista lastenvaatteita kirpparille. Seuraavat kaksi viikkoa pitää siis hoidella myös kirpparipöytää. Pöytä sentään vapautui ennenkuin bussi kotiinpäin lähti. Huh, kerkisin.

Illalla pojat ovat tosi levottomia ja vievät loputkin energiani. Miehen ilta kuluu pikkuveikan vanhempainillassa, joten hoidan yksin poikien iltatouhut. Juttelen isoveikan kanssa vähän tarkemmin ja tulee ilmi, että päiväkodissa on poika, joka johtaa useimmiten ulkoleikkejä ja myös pelottelee muita. Nyt tämä poika on uhannut tuoda tulitikut päiväkotiin ja polttaa koko päiväkodin! Pienimmät eivät kuulemma ainakaan ehtisi pelastua. Isoveikka vieräyttää kyyneleitä miettiessään, miten pikkuveikan kävisi. Tulipalo on jostain syystä ollut jo pitkään isoveikan suurin pelko ja kaikenlisäksi hän on kokenut aiemminkin johtuvansa suojelemaan pikkuveikkaa kiusaamiselta. Keskustelemme asian selväksi ja poika rauhoittuu silminnähden. Lasten mentyä nukkumaan kirjoitan sähköpostia lastentarhanopettajalle. Asia jää toki pyörimään mieleen.

Tänään torstaina olo alkaa tuntua kuin humalaiselta ja huomaan unohtelevani asioita. Väsymys painaa jo selvästi. Töissä systeemit tökkivät edelleen ja se kiristää ihmisten pinnaa. Lähden töistä jo puoli kolme ehtiäkseni nippa nappa kolmeksi omaan harrastukseeni, kuntotanssiin, joka alkoi tänään. Ihana vetäjä, hyvä ohjelma, mutta huonosti ilmastoitu liian pieni tila. Mutta tunnen silti virkistyneeni ja saan ystävältä kyydin kotiovelle saakka. Leijun hetken euforiassa, mutta sitten alkaa tuntua, että harrastuksetkin ovat nyt liikaa.

Kotona lapset ovat taas äärimmäisen väsyneitä ja itkevät joka asiasta. Ovat niin nälkäisiäkin, ettei päiväkodissa ole tainnut paljon ruokaa masuun mennä. Kunnon tankkaus ja seitsemältä pojat petiin.  Voi luoja tätä meidän nykyistä elämää: itkua, nälkää ja väsymystä. Tänään muuten menen itsekin aikaisin nukkumaan ja se tarkoittaa viimeistään kymmeneltä.

Huomenna aamulla päivystän kotona siivousringin uuden siivoojan tuloa ja perehdytän hänet pikaisesti kotimme siivousvälineisiin ja siivoustoiveisiimme. Siivousapu on iso ilo, mutta aamun kotipäivystys haukkaa taas palan työajastani. Ehdin töihin vasta ties milloin ja miinukset senkun ropisevat (liukuvan työajan saldo saa olla enintään 5 tuntia miinuksella). Vaikka juoksen nytkin kieli vyön alla.

Tämä bussilla suhaaminen ja taistelu työpaikan leimauslaitetta vastaan on käynyt liian raskaaksi ja olenkin tehnyt viimein suuren päätöksen: otan ajotunteja ja opettelen uudestaan ajamaan autoa. Ei tästä meidän uudesta arjesta tule muuten mitään. Lasten hoitopäivä venyvät tarpeettoman pitkiksi ja väsyn myös itse. Olen töissä aamulla 7 aikaan, mutta silti en saa työtunteja täyteen, kun alkuillasta tuntuu olevan aina jotain menoa, johon on ehdittävä. Niinkuin tällä viikollakin. Ensi viikolla on lähdettävä aikaisemmin töistä, että keritään passien hakuun toiselle paikkakunnalle, isoveikan vanhempainiltaan ja harrastuksiin ja päivittämään kirpparipöytää ja...ja...

Nyt tuntuu, että menee aivan liian lujaa!

Onko teillä arki hallussa vai pyöriikö oravanpyörä joskus liian lujaa? Onko päivähoidossa ollut ongelmia/kiusaamista?

Leppoisaa loppuviikkoa ja rentouttavaa viikonloppua toivotellen,

Vahteristonemäntä