torstai 4. heinäkuuta 2013

Iiiiso paketti

 
 
 
Reimalta tuli iso paketti aleostoksia! :)  Jättipaketti sisälsi kuudet kengät ja kaksi takkia. Otin riskin ja ostin pojille kenkiä ensi kesäksikin, "kun halvalla sain". Isoveikalla +2 kaava (vuodessa 2 numeroa) on toiminut aika hyvin tulevaa kengän kokoa arvioidessa, mutta katsotaan miten tällä kertaa käy. Ja varsinkin: miten pikkuveikan kinttu mahtaa venyä...
 
 
 
 
Pikkuveikka sai ensimmäisen Reimatec-takkinsa (harmaa takki oikealla, "Sumu"). Tähän saakka on ollut haalareita. Mulla on jemmassa mustat henkselitecit, joten niihin piti saada takki. Siinä on pikkiksen syksyn tai luultavimmin vasta kevään setti, sillä kevään haalarilla mennään varmaan vielä syksyn välikausi. Toki tuota 98 cm takkia (vaatekoko nyt 92 cm) voi käyttää "kauppatakkina" ennen ulkokäyttöön ottoa, kuten on tullut tavaksi tehdä, kun haluaa käyttää vaatetta, muttei vielä raaskisi pahemmin liata ;)

Isoveikka sai sadetakin, "Shapes" (122 cm, vaatekoko nyt 116 cm) pirteillä pallokuvioilla. Siis tosiaankin: sadetakin. Lähinnä siitä syystä, että aloittaa syksyllä päiväkodissa ja päiväkodeissa laittavat kuulemma teccien päälle kuitenkin kuravaatteet ja tulee sanomista, jos ei ole "kunnon kuravaatteita". Olettekos muut kuulleet samaa? Aikaisemmin jemmasin jollain alekoodilla saman kokoiset henkselikurikset päiväkotipäiviä varten...

Kotioloissa ei kuravaatteita pojilla tarvita oikeastaan ollenkaan, kun Reimatecit ajavat saman asian ja voi huuhdella samalla tavalla kuraeteisessä kuin sadevaatteetkin. Paitsi, että ne hengittävät, joten olo ei ole kuin muovipussissa. Isommalla ei siis edes ollut tällä hetkellä sopivia kuravaatteita. Pienemmälle olen säästänyt isoveikan kirpparikurikset ja niitä käytetään vain pahimpina rapakkopäivinä. Miten te muut toimitte tässä asiassa?

 
Yksityiskohta pikkuveikan takin selkämyksestä. Siinä lukee "päiväkoti"! Ja toisessa kohtaa jopa "äidin konttori". Enne??? ;)
 
 
 
Kenkiä tilasin siis alehuuruissani kolmet kummallekin poikaselle. Molemmille välikausikengät syksyksi mallia Reimatec "Virkku"(kuvassa ylärivissä keskellä ja oikealla). Kuten sadevaatteista, meillä ei tykätä myöskään painavista ja hiostavista kumppareista. Vedenpitävät välikausikengät ovat suosiossa. Saappaissa ei kuljeta oletuksena kosteilla säillä, vaan ne laitetaan vaikkapa lätäkköhyppelyä tai sateen jälkeistä metsäretkeä varten. Isoveikalla oli viime syksynä ja keväänä kirpparilta löytyneet Reimatec-välikausikengät ja ne olivat tosi kätevät ja pitivät jalat kuivina.
 
Ensi kesäksi isoveikka sai mustat lenkkarit, samat konepestävät kuin tänä kesänä, "Wade"(alarivissä keskellä), pikkikselle myöskin tältä kesältä tutut "Candy"-tennarit, mutta tällä kertaa sinisenä. Lisäksi paketista paljastui molemmille vielä mustat "Tinka"-sandaalit ensi kesän hellepäiviä varten (kuvassa vasemmalla).
 
Nyt vaan täytyy toivoa, että jalkojen kasvu ei tee mitään jättipyrähdystä! Syksyn välikausikengät on otettu kokoa isommat kuin tämän kesän kengät ja ensi kesän kengät ovat kahta numeroa suurempia kuin tämänkesäiset popot. Eiköhän se riitä (?).
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

5 kommenttia:

  1. Hyviä ostoksia! Itse olen vähän huono tekemään kenkäostoksia alesta, koska tuo jalan kasvu on niin arvoitus. Toisaalta olisihan ne vikaostokset aina mahdollista myydä eteenpäin nettikirppareilla. Ja tuo pallotakki - ihana!

    Meidän pojilla on kurahousut päiväkodissa, ne on kyllä tosiaan ns. pakolliset. Sadetakkeja ei nyt keväällä ollut, mutta syksyksi taidan viedä ainakin pikkuveljen tarhanaulakkoon, kun sellainen jemmasta löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Nämä tämän vuotiset alekenkäostokset - alkuvuodesta jemmatut ensi talven kengät mukaanlukien - ovat mun ekoja uutena jemmattuja kenkiä. Kirpparilta olen suht huolettomasti ostanut kenkiä tulevaa varten, jos on hyviä löytynyt. Niissä kun ei niin haittaa, jos menee arviointi pieleen. Ja yksiä kenkiä lukuunottamatta on jokainen pari tainnut päästä jomman kumman pojan jalkaan. Mutta tosiaan, voihan nuo uudetkin myydä tarvittaessa eteenpäin! :)

      Hyvä tietää, että sadetakkipakkoa ei päiväkodissa sentään ole. Pääsee kosteus pois edes ylävartalosta! ;) Mulla on vissiin joku trauma tästä, kun olen itse aikanaan tehnyt sadepuku päällä töitä ja sen on ihan kamalaa...

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Meidän lapsilla on jalat kasvaneet niin mystillisesti (ja välillä ei ollenkaan), että kovin kauaskantoisia kenköostoksia en uskalla tehdä (paitsi jos on merkkikenkä superalessa ja tiedän että omani saan pois jos ei koko natsaakaan)!

    Kuravaatteita meillä on ollut kotihoidossakin, koska pojat tykkää ihan kunnolla uida lätäköissä, ja kurahousuissa on tiukemmat lahkeet kuin teknisissä haalareissa - Crocs kumppareiden varret on sen verran kapeat, että pitää olla napakka lahkeensuu jotta on vedenpitävä yhdistelmä! Ja toisaalta en tykkää siitä mudanhajusta mikä jää tekniseen vaatteeseen vaikka sen huuhtoisikin. Ja sit vielä kuivuminen kestää... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :)

      Hyviä pointteja...Toi onkin just se haasteellinen kohta, että miten saadaan se saappaan ja lahkeen liitoskohta mahdollisimman pitäväksi. Saappaissa kun on eri levyisiä varsia ja lahkeita on moneen lähtöön.

      Meillä oli viime syksynä sellaiset tec-housut, joissa oli ns. lumilukko. Nyt vaan en enää muista, miten ne toimivat lätäkkölutrailussa. Sen muistan, että se kumipintainen lumilukon resori pusyi hyvin saappaan varressa kiinni, eikä lahkeet nousseet touhutessa, vaikkei ollut renksuja.

      Tuossa kuivumisajassa pitää tosiaan teknisten vaatteiden tuotekehityksen tehdä vielä töitä. Sen takiahan ne päiväkoditkin suosivat kuravaatteita, kun aamupäivällä kastuneet vaatteet pitää saada kuivaksi iltapäivän ulkoilua varten.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)