tiistai 16. syyskuuta 2014

Vapaalla


Nämä kuvat ovat kuin meidän entisestä elämästä, ajalta ennen töitä ja päiväkotirumbaa. Tuolloin päiväohjelmaan kuului kävelyretki lähiympäristössä yhdessä lasten kanssa. Joskus käytiin leipomossa, hepat ja hevostilan kissa rapsuteltiin lähes poikkeuksetta, kiivettiin myös isoille kiville ja toisinaan käytiin hiekkakuopalla heittelemässä kiviä ja kuuntelemassa kaikua. Sunnuntaina aamutouhujen jälkeen vietimme aikaa "kuin silloin ennen" - ja tuntuipa mukavalle! Onneksi on viikonloput :)






Pojilla on yllään kesäalesta hankkimani Reimatec Noret-takit, jotka ovat erikoisohutta ja joustavaa materiaalia. Vedenpitävässä takissa on ohut verkkovuori, vedenpitävät vetoketjut ja teipatut saumat. Hihoissa ei ole säätötarroja, vaan kuminauha hihansuussa: sopii meidän tarkalle ja tuntoherkälle isoveikalle paremmin kuin kiristettävät hihat. Ja mikä parasta: tämä takki todellakin hengittää. Olen löytänyt tarpeeksi kevyen takin meidän touhukkaille ja lämminverisille poikasille! Ja välikerroksen kanssa kevyt Noret-takki toimii myöhemminkin syksyllä.

Mutta onko tuo takki liian houkutteleva? Tänään nimittäin kävi niin, että pikkuveikan takkia ei löytynyt päiväkodista, vaikka takki oli aamulla päällä. Takkia etsittiin hoitajien kanssa, tuloksetta. Haluan (vielä) uskoa, että takki löytyy parin päivän päästä käytyään väärässä repussa jonkun toisen kotona ja palautuu sitten oikealle omistajalleen. Sellaistahan sattuu, kun on paljon lapsia ja vaatteita samassa tilassa. Eikö? Toki mielessä liikkuu sen kurjempikin vaihtoehto. Onko teillä hävinnyt vaatteita päiväkotiin? Onko lopulta löytynyt?





Maisema alkaa näyttää varsin syksyiselle, vaikka auringossa on vielä keskipäivällä niin lämmin, että se ohuinkin takki on riisuttava. Aamut ovat kuitenkin viilenneet ja tänään meillä oli ensimmäinen fleecetakkipäivä kera pipon ja sormikkaiden.

Monin paikoin näkyy jo rekeissä tulevan talven toppaa ja blogit esittelevät toinen toistaan herkullisempia talvipukineita. Meillä on talvivaatteet jotakuinkin kunnossa - kiitos viimetalvisten alejemmojen (tässä kohtaa jemmaus taas tuntuu järkevältä!). Isoveikalle tarvitaan vielä toiset talvikengät. Mutta toki sovituskuvia on tulossa, kunhan tässä keritään...

Ainiin...enhän ole muistanut esitellä vielä välikauttakaan...Pikkuveikalle mahtuu hyvin viime keväiset, isoveikan takki on päivitetty kokoa suurempaan ja koko 122 cm kierrätetty eteenpäin kirpparin kautta. Isoveikalle otetaan käyttöön hieman erimalliset housut kuin mihin ollaan totuttu, joten katsotaan, mitä nuorimies niistä tykkää!

Tänään pojat lähtivät pariksi yöksi mummolaan. Minä yritin ahkerana tehdä 10 tunnin työpäivän (matkoineen 12,5 h) miinustuntien tasaamiseksi, mutta kylläpä tuntui raskaalle. Onneksi nyt illalla saa vaan olla möllöttää. Hei, tällä viikolla ei ole kuitenkaan liikkaria eikä vanhempainiltaa, jes! Huomenna tyhjennän kipparipöydän ja mahdollisesti shoppailen hieman pitkästä aikaa ;)

Miten teidän viikko on sujunut? Onko talvitamineet hallussa?

Mukavaa viikonjatkoa, huomenna arkiviikko on jo yli puolenvälin!

Vahteristonemäntä

8 kommenttia:

  1. Täällä haipakkaviikko: mies koko viikon reissussa ja ohjelmassa löytyy vanhempainiltaa jne... Onneksi pystyn pitämään ainakin jokusen etäpäivän!

    Meillä ei ole mitään kummempaa minun laskujeni mukaan kadonnut päiväkotiin, aina ovat löytyneet (lapasia tai sukkaparia en laske). Toivottavasti takki palautuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä haipakkaviikkoon!

      Joo pienten, nimikoimattomien asioiden katoaminen vähän niinkuin kuuluu asiaan (minä en nimikoi sukkia enkä alusvaatteita), mutta takki saisi kyllä löytyä.

      Poista
  2. No voihan - toivottavasti takki löytyy! Meiltä ei ole kukaan tietääkseni kähveltänyt mitään, mut koululaiset on ite hävittäneet vaatteitaan jonkun verran, kuka tietää minne... onneksi kuitenkin on mennyt perille ripittäminen ;)

    Meillä on kivaa ohjelmaa tällä viikolla kun mun harrastukset alkoi/aa, ja huomenna alkaa satutunnitkin kirjastossa :) Niin ja toppaa löytyy, mut kenkiä tarvitaan kahdelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ensi vuonna tavaraa alkaa sitten meilläkin hävitä myös koulun uumeniin...Mutta tuon takin minä aion vielä löytää!

      Kiva, että pääset harrastamaan kaiken hässäkän keskeltä. Kirjaston satutunnit kuulostavat myös oikein kivalle jutulle. Mun tanssitunti peruttiin tältä päivältä..pöh :(

      Poista
  3. Meillä kävi kerran uudet talvikumpparit jonkun toisen kotona. Ko. äiti oli vaan ottanut eteisestä viikonlopuksi mukaan vahingossa koon 26 sijaan koon 30 Nokian Wintryt. Kokoero oli huomattava, joten äidillä lienee ollut kiire tai muuta ajateltavaa. Toki ne palautuivat maanantaina.

    Muistaakseni jotkut lapasetkin kävi jonkun repussa matkustamassa ja yhdet lapaset katosi todennäköisesti metsäretkellä, kun keli lämpeni.

    Jospa se takki palautuu vielä. On muuten kivat takit. Mua jäi kiinnostamaan, minkälaisia välikausihousuja isoveikka kokeileekaan...
    Meillä on normiarkiviikko taas. Viime viikolla oli säätöä enemmän ja kiireen tuntua miehen työkuvioiden takia.

    Ja töissä käy välillä niin, että jokin vaate jää pyörimään eteiseen eikä sitä kukaan tunnista omakseen. Lopulta se päätyy päiväkodin varavaatteisiin. Ihmettelen tätä suuresti.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just. Onhan noissa tosiaan aikamoinen kokoero 26/30. Joo, kaikki eivät varmasti kiinnitä samalla tavalla huomiota vaatteisiin ja siihen, tuleeko oikeat saappaat tai takki reppuun ("ota sieltä naulakosta se punainen takki").

      Toivotaan, että pikkuveikan takin kanssa on käynyt niin ja takki löytää vielä takaisin oikealle omistajalleen. Jää kyllä tosi ikävät fiilikset, jollei takkia löydy...

      Poista
  4. Joskus on koulussa hävinnyt sisaruksilta ikiajoiksi vaatteita :/ Kaverilta vietiin jopa kengät ja jätettiin jotkut ihan järkyt roskiskengät tilalle :/ Toivottavasti takki löytyy!

    Välikautta en oo enää miettinyt, käytetään ne mitkä mahtuu ja pestään pois sitten talvella, kun ensi keväänä ei mahdu enää mikään. Uusia juttuja sitten kuitenkin tahtoo, niin mitään en ole jemmaillutkaan. Paitsi yksi vuosia jemmattu softshell :)

    Talvijutut on varmaan tällä viikolla takkipohdintaa lukuunottamatta kasassa isommalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteiden katoaminen on kyllä ikävää. Kenkien katoaminen on tosi kurja juttu - miten siinä sitten kävelet kotiin?

      Eli hienosti on "hanskassa" teidänkin tulevan kauden kamppeet :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)