6 vuotias

Synttärilahja perheeltä.

Pikkuveikka maistoi sukulaissynttärien kahvipöydästä vähän etukäteen...

Juhla-asuna oli Kappahlin ruutupaita ja H&M mustat, kapeat perusfarkut.

Legot olivat mieluisimpia lahjoja.

Kuusi vuotta sitten aamuyöllä syntyi esikoiseni. Hän huusi pontevasti heti, kun vasta pelkkä pää oli ulkona. Raskausviikolla 38 syntynyt alle kolmikiloinen rääpäle söi tiheästi ja kasvoi vauhdilla. Parin ensimmäisen kuukauden vatsavaivojen jälkeen hän oli helppo ja pulleroinen vauva, joka söi hyvin, nukkui täysiä öitä ja hymyili valloittavasti. Ihan oikeasti.

Isoveikka paistatteli äidin puolen isovanhempien ensimmäisenä lastenlapsena ja leikki isänpuolelta olevan samanikäisen serkkutytön kanssa. Kaikki neljä isovanhempaa olivat jo eläkkeellä ja aktiivisesti läsnä isoveikan elämässä ja tukiverkkonamme.

Olin kotona pojan kanssa ja elämä soljui omaan rauhalliseen tahtiinsa. Lapsen nukkuessa 2-4 tunnin päiväunia ehdin tehdä itse soseet ja jopa silittää vauvanvaatteet. Kävimme vauvauinnissa ja myöhemmin perhekerhossa ja muskarissa. Vauvana varsin rauhallinen isoveikka jaksoi kuunnella satuja jo puolivuotiaana. Puhelias poika alkoi puhua lausein jo reilun vuoden iässä ja kommentoi kovaäänisesti ympäristöään aiheuttaen monia hauskoja tilanteita.

Pikkuveikka syntyi isoveikan ollessa 2 v 8 kk ja muutti luonnollisesti isoveikan elämää melkoisesti, kuten kaikki pikkusisarukset tekevät. Koliikki-itkuinen, tiheästi sairasteleva ja vain vartin pätkissä päiväunia nukkuva pikkuveli oli aluksi kaikkea muuta kuin odotettu leikkikaveri ja vei luonnollisesti vanhempien ajan ja voimat. Tuon ajan valokuvissa isoveikallakin on väsynyt katse, posket kuopalla ja tukka leikkaamatta. Se oli rankkaa aikaa koko perheelle.

Mutta äkkiä pikkuveljestä kuitenkin kasvoi myös se odotettu leikkikaveri. Veljekset painivat keskenään jo ennen, kuin pikkuveikka osasi kävellä. Ja pian majakka ja perävaunu juoksivat yhdessä vaahteroiden alla. Isoveikasta puolestaan kasvoi kuin itsestään vastuullinen huolehtija ja opettaja pienemmälle veljelle, joka halusi tehdä kaiken samoin kuin idolinsa isoveikka. Toki parivaljakko myös otti yhteen ja haki asemia. Ja tekee sitä edelleen, joka ikinen päivä. "Kuin leijonanpennut", sanoo kaupan kassakin.

Nelivuotisneuvolassa otin puheeksi itseäni jo pidempään vaivanneen isoveikan erityisyyden joissakin asioissa. Erityisesti mietitytti tuolloin aggressiivisesti käyttäytyvä ja ilmeisen turhautunut lapsi, joka ei kestänyt kovia ääniä tai kuumia ruokia. Toimintaterapeutin arviossa paljastui aistiyliherkkyyttä ja lievää motorista viivästymää, joten aloitimme toimintaterapian sekä myöhemmin myös motorisesti ja sosiaalisesti kuntouttavan päivähoidon. Nousi huoli siitä, voiko isoveikka aloittaa koulun yhtä aikaa ikätovereidensa kanssa ja tarvitaanko tukitoimia.

Ensimmäisen, pojan kehitystä huimasti eteenpäin vieneen päiväkotivuoden jälkeen palasin itse työelämään ja pikkuveikkakin lähti samaan päiväkotiin isoveikan siirtyessä eskariryhmään ennestään tutussa päiväkodissa. Eskarisyksy on tuonut pojan eteen pitkien hoitopäivien lisäksi tasotestejä, tehtäviä ja uusia kavereita. Taidot ovat karttuneet harppauksittain ja kynä ei vie enää isoveikkaa, vaan isoveikka vie kynää. Poika rakentelee näppärästi pikkulegoja ohjeiden mukaan, lukee helppoja sanoja ja avaruus kiinnostaa kovasti.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että toimintaterapiaa ei enää tarvita ja ensi syksynä koulun aloittaa kaikin puolin ikätasoisesti kehittynyt poika, joka on päiväkodin arviointien mukaan sekä kielellisesti että matemaattisesti lahjakas. Loppuvuotiset pojat kypsyvät omassa tahdissaan.

Hyvää syntymäpäivää minun ensimmäinen vauvani, joka olet jo iso poika!

Vahteristonemäntä