torstai 18. helmikuuta 2016

Kotisairaanhoidon toiminnallinen työpaja - nolla opintopistettä



Tästä tukee valitusvirsi. Että jos haluat lukea jotain piristävää hehkutusta, niin hyppää suosiolla yli.

Olen jälleen kotona sairaan pikkuveikan kanssa. Viime viikkohan meni samoissa tunnelmissa. No, tässä välissä ehti olla kaksi ihan terveen oloista päivää, kunnes vedettiin taas matto alta. Tai pitäisikö sanoa peitto päältä.

Toissayönä illalla kuuntelin, kuinka kuopus nukkui levottomasti, ynisi ja potki sängynlaitoja. Jonkin ajan kuluttua alkoi kuulua sellaista valitusta, että oli mentävä hätiin. "Äiti, mun korvaa särkee...", sanoi surkea ja pieni itkuinen ääni hämärän huoneen nurkassa. Voi ei...Jokainen vanhempi tietää, mitä nuo sanat tarkoittavat: edessä on uneton yö ja aamulla lääkärireissu. Ja kaikkien muiden suunnitelmien peruuntuminen tietysti.

Puuduttavat korvatipat eivät auttaneet ollenkaan (huomasin vasta myöhemmin, että ne pitäisi käyttää kuukauden sisällä pullon avaamisesta ja pullo oli viime talvinen). Kaapista löytyi joulukuussa vanhaksi mennyttä Pronaxenia (reseptillä saatava kuume- ja kipulääke), jota lusikoin lapsen surkeaksi vääntyneeseen suuhun. Tunti siinä meni, ennenkuin kivun terä alkoi tylsyä ja uni vei viimein voiton. Talo hiljeni puolilta öin.

Ehdittiin siinä laulaa moneen kertaan Kis kis kippurahäntä ja monta muuta. Rapsuteltiin tuskanhikisenä pyörivää ja itseään raapivaa poikaa, joka ei kivultaan pystynyt olemaan paikallaan. Voi miten siinä tuntee itsensä voimattomaksi, kun ei voi auttaa lastaan. Pikkuveikan nukahdettua googletin vapaita lääkäriaikoja seuraavaksi aamuksi, sillä päätin, ettei meistä ole jonottamaan terkkariin tämän yön jälkeen. Olipa onni, että tällekin pojalle otettiin aikanaan sairauskuluvakuutus.

Kolmelta korva herätti meidät jälleen. En enää muista, otettiinko me lääkettä siinä kohtaa vai ei. Taisin vain rauhoitella pojan takaisin pötkölleen ja siinä meni tovi. Takaisin sänkyyn päästyäni valvoin isännän makea kuorsaus taustamusiikkina ja mietin, miten mahtavaa, että meillä ei ole enää säännöllisesti valvottavia vauvoja. Ei tässä iässä enää jaksaisi.

Puoli viisi kuopukseni kutsui minua jälleen ja silloin kipu vaati uusintalääkitystä. Sänkykin oli märkä kauttaaltaan, joten operaatio lakanoiden ja yöpuvunvaihto tahditti aamuyötämme. Pojan pesun siirsin suosiolla aamuun. Rättiväsynyt potilas nukahti tällä kertaa ihmeen nopeasti saatuaan kuivaa ylle. Äiti valvoi jonkin aikaa ennenkuin sai taas uudelleen unen päästä kiinni.

Puoli 8 oli pakko nousta ylös, sillä kuukausittainen siivousrinkipäivä osui kuin lottoarvonta napakymppiin - juuri tähän aamuun, kun ei olisi ollut voimia mihinkään ylimääräiseen. Onneksi ei ollut ensimmäinen kerta, kun otan vieraan ihmisen vastaan yöpaidassa: siitä saattoi repiä huumoriakin. Isoveikan aamutoimet ja kouluunlähtö hoituivat toisella kädellä siinä samalla, kun puin ja syötin velttoa pikkuveikkaa lääkärireissua varten. Kerkisin pestä etuhampaani. Bussipysäkillä pakkasessa seistessämme säälin palelevaa pientä potilasta, olisi varmaan pitänyt ottaa taksi.

Lääkärinkin mielestä poika oli ihmeen reipas siihen nähden, että molemmat korvat olivat kuulemma harvinaisen ärhäkästi tulehtuneet. Tehokas kipulääke toki vaikutti vielä, mutta takana oli kuitenkin uneton yö, heikko aamupala, puolen tunnin bussimatka ja samanmittainen odottelu lääkäriaseman odotushuoneessa äidin sylissä väsymyksestä roikkuvia kasvojamme peilistä tuijotellen. Meinasin vastata lääkärille, että kuopukseni oli koliikkivauva ja siksi korkealla kipukynnyksellä varustettu, mutta en jaksanut sanoa mitään ylimääräistä. Siitä annan kuitenkin itselleni pari lisäpistettä, että muistin pyytää tehokasta yskänlääkettä reseptille lääkärin määräämään antibiootin ja kipulääkkeen lisäksi. Vaikkei juuri nyt yskää olekaan, tulee se taas. Ihan kohta. Kuitenkin.

Pikkuveikka alkoi kuntoutua jo pari tuntia ensimmäisen lounasaikaan otetun lääkennoksen jälkeen, nukkui hyvät päikkärit sohvalla ja viime yö meni sikeässä unessa. Paitsi äidillä. Taisi eilinen olla liian jännittävä päivä lääkärireissuineen kaikkineen ja lueskelin sängyssä ennen nukahtamista potilaan omaa kuvausta saattohoidosta erästä koulutehtävää varten - varmasti huono idea yöunen kannalta.

Nyt olen nimittäin taas ihan koomassa, vaikkei yöllä tarvinnutkaan tanssia lakananvaihtolattareita eikä kipulääkekikapoota. Ei edes laulaa luritella. Pääsen iltapäivän luennolle miehen ottaessa iltapäivän vahtivuoron kotona. Eilisen luennon jätin tietysti väliin ja säkällä se ei ollut pakollinen eli korvaamista vaativa.

En tiedä, mitä olen kuvitellut tästä koulunkäynnistäni, mutta jostain syystä en osannut aavistaa, että pikkuveikka sairastelee nyt näin tiiviisti. Viime viikolla meillä ei tosiaan ollut yhtään päiväkotipäivää ja tämäkin viikko menee enemmän ja vähemmän kotihoidossa. Nyt stressaa. Pitäisi kuitenkin keritä keskittyä kouluhommiinkin. Kevääksi hakemastani harjoittelupaikasta ei vastata sähköpostiin, eikä puhelimeen. Talvilomaviikon jälkeen pitää hakea jo syksyn molempia harjoittelupaikkoja, enkä ole ollenkaan varma, osaanko käyttää koko järjestelmää saati valita sopivia harjoittelupaikkoja. Tenttikirjat ovat varattuja jokaisessa kirjastossa, eikä käsikijakappaleen lukeminen oikein onnistu näin kotoa käsin.

Mutta kieltämättä se lukemani saattohoitokirja asettaa nämä puhinani oikeisiin mittasuhteisiin. Korvatulehdus ja uneton yö ovat pikkujuttuja. Kaikki on tosi hyvin, olemme perusterveitä ja kevättalven aurinko paistaa upeasti. Tulevaisuus on olemassa ja näyttää valoisalta. Päivä on jo selvästi pidentynyt, kevät tulee. Kyllä tämä tästä. Mutta voitaisiinko kuitenkin sopia, että vättyisimme pikkuveikan päiväkotiryhmässä jyllääviltä täiltä?

Mitä teille kuuluu? Oletteko säästyneet nyt jyllääviltä vatsataudeilta ja flunssilta? Onko jollain iskenyt influenssa?

Aurinkoista viikonjatkoa! Pysykäähän terveinä!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne arjen rumbaan! Meillä minä oon jotain outoa pöpöä sairastanut pian kolme kuukautta! Mutta nyt on taas lääkkeet menossa, joten jospa pian tervehtyisi täysin :)
    Ja se korvakipu, nyt tiedän taas miltä se tuntuu. Ihan hirvee tunne. Söin jo yhden kuurin korviin ja ei auttanut. En yhtään tosiaan ihmettele jos lapset vinkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) On tää aika rumbaa ollut viime viikot. Toivotaan, että tulevalla viikolla saan keskittyä kasautuneisiin koulutöihin ja talvilomaviikko vietettäisiin lasarettitunnelmien sijaan edes jonkinmoisissa lomatunnelmissa.

      Kolme kuukautta puolikuntoisena pienten lasten kanssa? Kuulostaa hurjalta :( Toivottavasti lääkkeet tuovat avun. Tsemppiä!

      Niin, korvatulehdus voi tosiaan iskeä aikuisellekin. Itsekin muistan vielä ihan selvästi, miten kamalaa se on. Ei tosiaan ihme, että lapset ovat tuskissaan kipeän korvan kanssa.

      Poista
  2. No höh :( Pikaista paranemista pikkumiehelle - soisihan tuon välillä olevan tervekin! Ja tsemppiä äidille, kuulostaa ihan niiltä ruuhkavuosilta taas! Meillä oli tää korvatulehdus-keissi reissuunlähtiessä, mutta se meni sillä yhdellä semisti levottomalla yöllä, ja muilla muksuilla oli samaan aikaan yskää. Itse olen säästynyt nyt taudeilta, kopkop.
    Ihanaa kun valo lisääntyy, mutta lunta saatiin lisää niiden vesisateiden jälkeen!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Tervettä viikkoa odotellen. Ruuhkavuosien päättymistä on nyt turha edes haikailla - mitäs läksin! ;) Onneksi kaikki päivät eivät ole yhtä ruuhkaisia, mutta kieltämättä nyt on ollut kovin täyttä.

      Tää kuopus on ollut näistä kyllä aina se, joka poimii kaikki kuukausiflunssat, kun isoveljensä sairastaa pari kovaa tautia vuodessa.

      Muistin heti teidän reissuunlähtökuviot, kun meidän korvatulehdus ilmoitti itsestään. Siinä on vitsit vähissä, kun on kiire saada tilanne laukeamaan, että pääsee matkalle. Onneksi olette muuten säästyneet taudeilta!

      Tämä valo lisääntyminen helmikuussa on kyllä ihan mahtava juttu. Illat on selvästi valoisampia ja ystävänpäivän tienoilla mulla alkaa "henkinen kevät", vaikka varsinaiseen kevääseen onkin vielä matkaa.

      Poista
  3. Voi, nyt toivotaan että tervehdytte ja kevät voittaa sairastelut!
    Me olemme sairastaneet päiväkodin alettua kaikkien viiden kotivuoden edestä! Viime kuussa sain enemmän sairasajan palkkaa kuin normaalia!

    Ja koin ensimmäistä kertaa myös oikeasti kipeän korvatulehduksen kuopuksen kanssa. Tuloksena 2 h yöunta lapsi rinnan päällä nukkuen ja siitä yhdeksäksi töihin oman kuumeen samalla noustessa kohisten, mies oli tietysti yövuorossa ja jäi samoilla silmillä hoitamaan potilasta. Onneksi sain tuuraajan parin tunnin varoajalla ja pääsin itsekin kotiin.
    Lapsemme ovat sairastaneet lukusia korvatulehduksia mutte ensimmäisen kerran se oli oikeasti kipuinen...ja sama homma toistui esikoisen kanssa 4 päivää myöhemmin kun en jaksanut pakottaa lääkäriin mukaan vaikka oli korvaa valitellutkin pari päivää aiemmin. Onneksi on hoitokuluvakuutus, noilla voimilla tuntien odotus olisi ollut hyvin epämiellyttävää

    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva, kun tulit kommentoimaan :)

      Onpas teilläkin ollut sairastelua :( Ikävää, että tauti tarttui vielä sisarukseenkin. Vuorotyö tuo vielä omat lisähaasteensa lasten sairasteluun.

      Päiväkodin alkaminen tosiaan lisää sairastelua, kun siellähän niitä pöpöjä riittää isossa lapsiryhmässä. Eikös sitä sanota, että ensimmäinen puoli vuotta on tautien läpikäymistä ja sitten pitäisi helpottaa. Toisaalta, kuten tuossa aiemmin totesin, lapset ovat yksilöitä pöpöjen poimintataipumuksessaan.

      Korvatulehdus voi olla tosi paha olematta ollenkaan kivuton: meillä on nähty tätäkin versiota. Ja joskus sitten kipu repii oikein tosissaan pientä potilasta, kuten nyt.

      Hoitokuluvakuutus on tosiaan yksi parhaita päätöksiä ikinä, vaikka joskus terveempänä kautena miettiikin, että sillä rahalla olisi käyttöä muuallakin. Mutta sitten tulee taas näitä tilanteita, kun on mukava saada asiantuntevaa hoitoa itselle sopivaan aikaan ja jonottamatta.

      Poista
  4. Hei!

    Tykkään tosi paljon sinun kirjoitustavastasi! Ihanaa että jaksat kirjoitella meidän lukijoiden iloksi ihan tavallisesta arjesta kaikkine iloineen ja harmeineen. Nyt on tosiaan ollut todella tautinen talvi. Täällä odotellaan, koska se iskee meihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, onpa mukava kuulla, että tykkäät. Et tiedä, miten hyvään saumaan kannustava kommenttisi osui!

      Olen tässä viime päivinä ja varsinkin tänään kärvistellyt riittämättömyyden tunteessa melkein jokaisella elämänalueella ja vastoin periaatettani olen tehnyt nyt kouluhommia myös viikonloppuna. En paljon, mutta kaikki se aika on pois perheeltä.

      Tietysti koen huonoa omatuntoa myös blogin hiljentymisen suhteen. Aikani ei riitä tällä hetkellä kuin yhteen postaukseen viikossa, vaikka sielu suoltaisi tekstiä paljon enemmän. Kaksi rekisteröitynyttä lukijaakin poistui äskettäin ja mietin, onko arki- ja opiskelutekstien tulo vaatejuttujen rinnalle tehnyt hallaa.

      Mutta en minä voi kirjoittaa kuin siitä, mihin on palo. Toivottavasti mahdollisimman moni tykkää :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)