lauantai 14. joulukuuta 2013

Reiman raidoissa Hoplopissa

 
 
Joskus on päiviä, jolloin ulkoilu ei houkuta kunnon varusteista huolimatta. Piha on yhtä luistinrataa -tässä tapauksessa vielä mäkeä joka suuntaan. Pari suojakelipäivää sulattivat kauniin lumipeitteen ja sitä myötä valuivat myös mäenlaskupaikat loskalammikoiksi, jotka sitten taas jäätyivät.

Onneksi energiaa voi purkaa sisälläkin, mm. rakentamalla temppuradan kotiin. Perjantaina lähdimme oikein viralliseen sisäleikkipuistoon eli Hoploppiin kiipeilemään, roikkumaan, ajamaan autoilla ja hyppimään trampoliinissa.

Hoplop on isoveikan mielipaikkoja ja hän sukkuloi puistossa jo sujuvasti. Pikkuveikkakin alkaa olla jo siinä iässä (pian 2,5 v), että sisäleikkipuiston aktiviteetit viehättävät ja taidot alkavat riittää suurimpaan osaan puiston toiminnoista. Käymme Hoplopissa joitakin kertoja vuodessa, lasten kasvaessa varmasti yhä useammin.
 

Mietin, mitä laitan pojille päälle, että erotan heidät mahdollisimman hyvin alati liikkuvasta ja säntäilevästä lapsijoukosta. Huomioliivi olisi toki näkyvä, mutta aina joku muukin äiti on päätynyt samaan ratkaisuun, jolloin silmissä vilisee liikaa keltaisia liivejä. Asun pitäisi myös olla mukava hikoillessa eli siirtää kosteutta pois iholta.

Päädyin Reiman tämän syksyn uutuuksiin: teknisiin sisävaatteisiin, jotka toimivat yhtä lailla aluskerroksena ulkoillessa. Näitä ihania raitapukuja meillä on käytetty säännöllisesti sekä ulkona että sisäleikeissä. Asu hengittää, eikä ole märkä ihoa vasten. Reipas raitakuosi myös erottuu hyvin ihmisjoukossa. Maxy-paidat ja Jaakko-housut sopivat meidän vauhdikkaille veljeksille!

 
 








Kuten kuvasta näkyy, posket punoittavat ja ohimot valuvat! Reipasta sisäliikuntaa :) Kun ehdotin pientä taukoa, totesi isoveikka melkein suuttuen: "Eihän tänne nyt istumaan ole tultu!" ;)


Lounaan jälkeen otettiin kuitenkin hetki rauhallisemmin ja pelattiin välillä. Mukava mennä välillä "valmiiseen pöytään" ja ruokailu hoituu leikkipuistosta poistumatta. Kätevää :)



Kotimatkalla oli aika väsynyttä porukkaa! :) Pikkuveikka nukahti rattaisiin, jotka alkavat olla jo aika ahtaat meidän pitkälle kaksivuotiaalle ja isoveikkakin istui koko kotimatkan hyvin rauhallisena bussin penkillä.

Olipas mukava päivä! :)

Miten teidän viikonloppu on sujunut? Onko jo joulustressiä? Toivottavasti ei. Joulu kun tulee jokatapauksessa, vaikkei tekisi kaikkea täydellisesti :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Vahteristonemäntä

4 kommenttia:

  1. Hienosti oivallettu asu! Me ei ollakaan pitkään aikaa piipahdettu hakemassa hikeä pintaan HopLopista, mutta Reiman teknistä voisi seuraavalla kerralla kyllä kokeilla. Ovat ne niin hyvin lunastaneet lupauksensa ainakin aluskerrastona ulkoilussa, että laitoin jo kolmannen paidan sitä laatua tilaukseen :)

    Meidän viikonloppu on sujunut hyvin. Ei stressiä! Tosin tänään tajusin, että pitääkö muka joku joulusiivouskin tehdä? Eikö olisi järkevämpää siivota vasta joulun jälkeen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tekniset alus-/sisävaatteet on kyllä ihan parhaita hikoilevan lapsen arkivaatteita!

      Minä kanssa mietin, että pitäisikö tilata lisää noita paitoja. Angry-kuvalla niitä saisi nyt 40% alella. Pallollisia jään ainakin kyttäämään alesta ;)

      Ehdottomasti järkevämpää on siivota joulun (tai minkä tahansa juhlan) jälkeen. Minä en ole koskaan tehnyt "joulusiivousta". Siivoan jouluksi, kuten muulloinkin (imurointi ja vessojen pesu). Olikohan se Marttojen neuvo, että "siivoa kaapit, jos aiot viettää joulusi kaapissa". Siinä se on sanottu: mitä sitä turhaa pingottamaan :)

      Joulusiivous juontanee juurensa ajalta, jolloin taloissa ei ollut imureita. Jouluksi siivottiin kerrankin kunnolla lattiasta kattoon. Nykyisin kunnon siivousvälineiden aikana tilanne on toinen ja siivoaminen on yleensä ns. ylläpitosiivousta.

      Poista
  2. Voi, meidän pojat rakastaa sisäleikkipuistoja! Ei vaan olla ehditty käymään todella pitkään aikaan. Välipäivinä voisi ottaa ohjelmaan, mutta mahtaako siellä sitten olla koko muukin Etelä-Suomi...?

    Kivat asut pojilla ja varmasti käytännölliset myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)

      Välipäivät voi tosiaan olla ruuhkaisia, riippuu toki ulkoilusäistäkin.

      Oma kokemus on, että iltapäivisin Hoplopissa on väljempää kuin aamupäivisin. Voihan sinne soittaa etukäteen ja kysäistä, miten hyvin mahtuu sekaan! :)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)