Äitienpäivänä

Äitienpäivän aamu. Koitan nukkua, vaikka alakerrassa on täydet valmistelut käynnissä. Sipistään ja supistaan, välillä joku itkeekin. Siellä ne mun miehet laittavat aamiaista kilinästä ja kolinasta päätellen. Jossain kohtaa hiljenee ja torkahdan vielä hetkeksi. Ylellistä ja epätodellista.

Kohta kuulen portaiden narinaa ja voimistuvaa supinaa. Sitten alkaa laulu: Paljon onnea äiti! Pojat ovat piirtäneet kortit, isoveikka on askarrellut päiväkodissa purkin itse leipomilleen hannatädinkakuille ja mies on hankkinut hierontalahjakortin kipeille niskoilleni. Aamiainen valmiina ja pihalta poimittuja kevätkukkia. Voi, miten ihanaa :)

Myöhäisten aamutouhujen jälkeen pakkaamme perheen autoon ja ajamme pitokartanoon yhteiselle äitienpäivälounaalle mummon ja vaarin kanssa. Mummin ja papan kanssa herkuttelimme jo edellisenä päivänä samoissa merkeissä. Pikkuveikka ei oikein osaa rauhoittua ruokailuun, mutta saan kuitenkin nautittua noutopöydän herkuista. Lasten kanssa ravintolassa syödessä kunnon leikkinurkkaus on kyllä arvokas juttu.

Iltapäivällä pojat päästävät enimpiä höyryjä mummolan pihalla potkulaudalla ja potkumopolla kurvaillen. Pieni serkkupoika isänsä kanssa tulee mukaan juhlimaan. Syömme mummon leipomaa herkullista suklaakakkua ja lapset leikkivät ihmeen sopuisasti keskenään. Isoveikka saa pieneltä serkultaan liikuttavan halin kesken leikkien. Serkukset ovat tärkeitä toisilleen :)

Äitienpäivänä havahdun aina jossain välissä muistamaan, että äitiys ja lapset eivät ole itsestäänselvyys. Eivät olleet aikanaan meillekään, eivätkä ole läheskään kaikille tänä päivänä. Lapsettomuus on kipeä ja kasvava ilmiö länsimaissa. Jollei lapsettomuus ole koskettanut itseä, meistä jokainen varmasti tuntee jonkun, jonka lapset eivät ole saaneet alkuaan sormia napsauttamalla. Joillekin lapsia ei tule, vaikka tekisi kaikkensa. Äitienpäivää edeltävä lauantai onkin nimetty lapsettomien lauantaiksi, jolloin tavallisesti piiloon jäävä tyhjän sylin suru tulee näkyväksi. Voimia kaikille lapsettomuuden kanssa kamppaileville.

Kahdesta pienestä, suuresta ihmeestään kiitollisena,

Vahteristonemäntä

P.S Sain tänään kuulla, että pikkuveikka pääsee samaan päiväkotiin ja samaan ryhmään isoveikan kanssa! Onnenpotku! :)))