Muutoksen tuulessa

Vaahterantaimia puskee tähän aikaan vuodesta joka kolosta.

Arvatkaa mitä! Minä sain töitä!!! Ja tämä ei ole mikään väsyneen kotiäidin sekopäinen vitsi, vaan täyttä totta. Ratkaiseva puhelu tuli eilen. Viiden kotiäitivuoden jälkeen joku sittenkin huoli meikäläisen töihin! Tuntuupa mukavalle. Melkein pyörryttää.

Vuosi sitten irtisanouduin entisestä työpaikastani kesken hoitovapaan, sillä tiesin, etten pystyisi lapsiperheen arjessa kulkemaan 80 km työmatkoja. Niin kauas on työpaikka näissä viime vuosien käänteissä jäänyt. Halusin myös ryhtyä työnhakijaksi nykyisellä asuinpaikkakunnallani ja jollei työnhaku heti tärppäisi, saisin ainakin ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Onhan se kuitenkin eri asia kuin pelkkä kotihoidontuki.

Kolmen kuukauden karenssihan siitä rapsahti, kun itse sanoin itseni irti. Loppukesällä sain viimein päivärahaa. Töitä vain oli todella nihkeästi tarjolla ja vähäiset hakemukset saivat tylyn vastauksen, jos sitäkään. Monesta paikasta ei tosiaan kuulunut yhtään mitään. Kevätpuolella työpaikkailmoituksia oli hieman runsaammin ja olin itsekin aktiivisempi hakemusten täyttelijä.  Aina kuitenkin vastattiin: " Kiitoksia mielenkiinnosta, mutta..." Alkoi olla jo pienoinen hätä, että eikö niitä töitä löydy ollenkaan!

Mutta nyt, yhtäkkiä kuitenkin, tärppäsi. Työ alkaa kesäkuun alussa ja kestää vain vuoden loppuun, mutta eihän nykyisillä työmarkkinoilla mikään ole enää ikuista. Ihan mukava ponnahduslauta takaisin työemään, uskoisin, jonka jälkeen on paremmat mahdollisuudet saada lisää töitä kuin kotoa käsin hakiessa. Näin ainakin toivon.

Vaahterat avaavat nuppujaan.

Tänään onkin sitten "kesälomani" ensimmäinen päivä. Sen kesäloman, jota ei ole ollut sitten vuoden 2008,  jolloin oli kesä ennen isoveikan syntymää.  Kotiäidillä, hoitovapaalla olevalla tai työttömällä ei ole lomaa. Nyt, kun tiedän, milloin työttömyys päättyy, koen olevani lomalla tämän loppuajan ennen töiden alkamista.

Ja voi, että minulla on lomasuunnitelmia! Nyt täytyy toteuttaa kaikki ne jutut lasten kanssa, joita olen suunnitellut näinä kotivuosina toteuttavani ja jotka ovat jääneet rutiineissa tarpomisen varjoon. Ihan ensimmäisenä tulee mieleen koko päivän metsäretki runsaine eväineen. Kirjastokin on edelleen näyttämättä pojille! Emme ole pitäneet koskaan edes pyjamapäivää eikä...Voi luoja, lista on loputon!

Kun tätä elämänvaihetta ei enää jatkukaan maailman tappiin asti, osaan ehkä nauttia arjen pienistä, kiireettömistä hetkistä lasten kanssa aiempaa paremmin. Heittäytyä mukaan hetkeen sen sijaan, että suorittaisin kotitöitä päivästä toiseen ja vilkuilisin konetta koko ajan toisella silmällä. Olen ollut viime aikoina toisinaan aika heikosti läsnä, myönnetään.

Isoveikka totesi uutisen kuultuaan, että nyt hänkin saa sitten olla päiväkodissa neljään saakka, kuten kaikki muutkin :) Tässä kohtaa olen hyvin onnellinen, että poika ehdittiin ajaa hyvin sisään päivähoitoarkeen ennen tositilannetta, viiden hoitopäivän viikkoa. Hänellä on positiivinen kokemus päiväkodista ja hoitoviikon päivittyminen kolmipäiväisestä viisipäiväiseksi ei liene kohtuuttoman suuri muutos.

Pikkuveikan takin kuosissa on päiväkoti ja äidin konttori!

Pikkuveikan tilanne puolestaan saa sydämeni lyömään lisäkierroksia. Soitin samantien päivähoitotoimistoon, jonka jonossa pikkuveikka on ollut taustajäsenenä kohta vuodenpäivät.   Toki lupasivat yrittää järjestää pienimmäiseni samaan päiväkotiin isoveikan kanssa, mutta siihenkin on varauduttava, että kuopus aloittaa päivähoitouransa ensin päiväkodin viereisessä vararyhmiksessä, jossa päivänsä viettävät perhepäivähoito- ja ryhmislapset oman hoitajansa ollessa lomalla tai sairaana. Päiväkotiryhmät ovat aina tupaten täynnä, sehän ei ole mikään yllätys tänä päivänä. Isoveikan ryhmässäkin on  yksi lapsi yli sallitun määrän, mutta jospa tuleva kesä tasaisi tilannetta ja pikkuveikalle löytyisi joku rako.

Oli hoitopaikka kumpi tahansa, niin muutos on rajumpi kuin jo lähes 5-vuotiaaksi ehtineellä isoveikalla viime syksynä. Minun viimeinen vauvani täyttää kesällä vasta kolme (kuitenkin _jo_ kolme...) ja on vielä vaipoissakin. Poika on myös enemmän kiinni minussa kuin isoveikka on koskaan ollut. Äidin työ alkaa sitäpaitsi ihan muutaman viikon päästä, joten kovin pitkää harjoittelujaksoa päivähoidossa tähän ei kyllä saada hyvällä tahdollakaan mahtumaan. Kaikki nivelet ristiin, että pieni pääsee samaan päiväkotiin pian eskarin aloittavan isoveikan kanssa! Isoveikan hakureissuilla tutuksi tullut piha tuttuine kasvoineen helpottaisi kummasti uutta elämänvaihetta. Huolestunut huokaus.

Uusi arki ja töissä/päivähoitopaikassa kulkeminen ovat haasteita täynnä. Päälimmäisenä mielessä pyörii, että meillä on tosiaan vain yksi auto, jota minä en aja. Näen jo itseni suhaamassa myöhästelevien bussien kanssa puoliksi puetut ja ulvovat tenavat käsipuolessa syyspimeillä. Mutta koitan olla ajattelematta sitä vielä.  Kesäaamut ja -illat ovat sentään valoisia! ;) Ja julkinen liikenne kuitenkin toimii näillä kulmilla kiitettävästi, vaikka asutaankin melkein maalla. Asioilla on tapana järjestyä, sanoisi äitini tähän. Niin kai.

Mutta milloin ehdin laittaa ruokaa? Siivota? Pestä pyykkiä? Nukkuakin jossain välissä...? Ja ennen kaikkea: shoppailla? ;) Ehtiihän muutkin. Vai ehtiikö? Varmasti meillä laittaa Saarioisten äidit ruokaa nykyistä useammin ja pyykkikone pyörii jatkossa yösähköllä. Kiirettä tulee silti pitämään, kun astun ruuhkavuosien oravanpyörään. Kaikki vinkit arjen hallinnasta otetaan ilolla vastaan :)

Entä blogi? Miten käy Toivottoman Oivallista! -tarinointien? Tuleeko toivottoman oivallisesta oivallisen toivotonta? Ei tule. Lupaan jatkaa blogia, sillä kirjoittaminen on intohimoni ja siitä saan runsaasti energiaa. Ja tarvitseehan työssäkäyvä äitikin harrastuksen, vai mitä? Blogista on tullut minulle jokapäiväinen ilon aihe  ja teistä lukijoista tärkeä yhteisö. Nykyisen kaltaista joka toinen tai kolmas päivä postaustahtia tuskin ehdin työläisäitinä toteuttaa, mutta säännöllisesti haluan edelleen kanssanne pähkäillä kauden kuumimpia lastenvaateuutuuksia ja lapsiperheen arjen kiemuroita. Uusia näkövinkkeleitä on ainakin luvassa!

Siis avoimin mielin kohti uutta elämänvaihetta (vaikka hirvittääkin)!

Vahteristonemäntä