Ei taas päiväkotiin!!!

Minä arvasin: se kesäkuu oli silkkaa hanimuunia ja nyt lomien jälkeen vasta on arki alkanut. Arki, jonka aamuina molemmat pojat itkevät ja kiukkuavat hoitoon lähdöstä niin, ettei pukemisesta saati hampaiden pesusta meinaa tulla mitään. Vaatteekin on ihan vääriä. Aamuista on yhtäkkiä tullut kaameita ja jopa aina niin aamupirteä  ja aurinkoinen isoveikka on muuttunut hankalaksi hoitoon lähtijäksi.

Sama kuvio toistuu iltaisin, paitsi, että silloin plussana on vielä pitkän, isossa ryhmässä vietetyn päivän tuoma rikkipoikkiväsymys, joka saa pienet miehet heilumaan ja hölisemään levottomasti ja kovaäänisesti ruokapöydässä ja suihkussa niin, että vanhemmilla palaa lopulta pinna.

Normaalistikin kovaäänisten poikien äänitaso on päiväkodin aloituksen myötä noussut niin, että joudun vähän väliä pyytämään puhumaan normaaliäänellä. Ja iltaisin ollaan niin uupuneita, ettei edes vähien lelujen korjaamisesta meinaa tulla mitään, vaan rojahdellaan teatraalisesti sohvalle ja kuorsataan muka puoliunessa. Ennen aivan mitättömistä asioista tulee hurja huutokonsertti ihan hetkessä. Mielet ovat selvästi kireällä.

Tähän asti varsinaiset päiväkotipäivät ovat kuitenkin menneet mukavasti, mutta nyt päiväkodista on alkanut tulla palautetta, että pikkuveikka on kovin itkuinen päivisin ja odottaa vain vanhempia hakemaan. Aiemminkin pitkään kestänyt päiväunille nukahtaminen venyi pian tuntiin ja viime päivinä päikkärit ovat jääneet jo kokonaan pois. Jokainen teistä tietää, mitä se tarkoittaa meidän iltoihin.

Olen jutellut pikkuveikan kanssa tästä viihtymättömyydestä ja ikävöinnistä. Poika haikailee tietysti meidän kahdenkeskistä arkeamme kotona ja suunnittelee päiväkodin tilalle kaikkea houkuttelevaa ohjelmaa, kuten Hoploppia, Sea Lifea, shoppailua, ystävien kylään kutsumista, uimaan menoa...Kaikkea kivaa, mutta ei äidin töihin menoa, eikä päiväkotia. "Päiväkodissa on tylsää!" Kaikkein vaikein asia päiväkodissa tuntuu olevan päiväunien nukkuminen vieraassa paikassa ja itselle luonnottoman aikasin.

Isoveikan harmina tuntuvat puolestaan olevan eskaritehtävät, joiden kuvittelin (toivoin) olevan se mukava juttu tälle syksylle. Esiopetuksessa on nyt testattu lasten taitoja kuulemma aika tiiviillä tahdilla ja monella saralla ja se on saattanut lastentarhanopettajan mukaan rasittaa poikaa. Juttelin siis tänään lto:n kanssa, kun asia on pyörinyt mielessäni viime päivinä. Väkisinkin mietin, että rasittuuko aistiherkkä ja hienomotoriikkaa vasta harjoitteleva lapseni keskimääräistä enemmän eskarista ja onko hän sittenkään koulukypsä normaaliaikataulussa jne.

Päiväkodissa eivät kuulemma ole huomanneet isoveikan käytöksessä mitään hälyyttävää ja hän on ollut iloinen, reipas ja tehnyt annetut tehtävät hyvässä yhteistyössä. Testitehtävien tuloksista emme vielä keskustelleet. Kotona saamme kuitenkin kuulla, kuinka eskarissa on kurjaa, kun on "kokoajan" suoritettava niitä tehtäviä, eikä ehdi leikkiä. Poika tahtoisi kuulemma vain olla lomalla, eikä halua (aikanaan) mennä kouluunkaan, kun sielläkin on  niitä tehtäviä. Toivottavasti tämä on vain lomalta paluun jälkeistä väliaikaista ahdistusta.

Juttelin tänään myös pikkuveikan hoitajien kanssa lasten reagoinnista ja pikkuveikan kohdalla oltiin sitä mieltä, että päiväkotiarki ja äidin töissäkäynti on nyt todellistunut pojalle ja eri ryhmässä oleminen isoveikan kanssa on myös uutta ja rankkaa alkuun. Kuulemma tilanne kyllä helpottuu tässä syksyn mittaan. Toivottavasti pian. Se tuntui kyllä mukavalle, että huoleni otettiin tosissaan, eikä vähätelty. Ovathan toki itsekin huomanneet, miten reipas ja iloinen poika on muuttunut itkuiseksi ja surkeaksi äidin odottajaksi.

Että sellaista meillä tällä viikolla!  Itse olen maannut pari päivää flunssan kourissa kotona, mutta tänään perjantaina kykenin jo töihin. Oli kyllä toisaalta aivan luksusta sairastaa ekan kerran ihan omassa rauhassa pötkötellen (vrt. kotiäitivuodet). Tuli kerrankin levättyä kunnolla.

Pikkuveikkaa käytettiin lastenlääkärillä äkäisen ja pahasti tulehtuneen molluskan (ontelosyylä) vuoksi ja aloitettiin antibioottikuuri. Vähän näyttäisi siltä, että tämä määrätty penisilliinivalmiste kuuluisi taas niiden joukkoon, jotka kääntävät meidän pienen persoonallisuuden ihan päälaelleen, kuten viime talven lievän keuhkokuumeen aikaan. Lapsi ei taas yhtäkkiä tiedä, mitä haluaa ja haluaako ylipäätään, ja on ihan tuskainen olonsa kanssa. Talvella lääkkeen nimi oli Amorion ja nyt syödään Kefexiniä. Ehkä joudumme taas vaihtamaan lääkkeen kesken kuurin.

Eikö elämä olekaan pelkkää sealifea?

Onneksi viikonlopuksi on luvassa mukavaa tekemistä: lauantaina iltapäivällä tulee serkkuperhe kylään ja sunnuntaina puolestaan meillä kyläilee ystäväperhe kolmen tytön kera :) Pojat odottavat ihan innoissaan leikkikavereita ja tietysti sitä tärkeää kotona oloa. Jäin kyllä kieltämättä miettimään, että uuden arjen rasittaessa olisi ehkä ollut tarpeen pyhittää viikonloppu ihan oman perheen kesken oleilulle, mutta sovittu mikä sovittu. Harvoin meillä kuitenkaan kyläilijöitä liikkuu.

Miten teidän päivähoidot ja eskarit ovat käynnistyneet alun jälkeen? Ovatko lapset väsyneitä? Varsinkin eskarilaisten kokemuksia kuulisin mielelläni. Hyviä vinkkejä otetaan ilolla vastaan lasten arjen helpottamiseksi ja äidin mielen rauhoittamiseksi :)

Leppoisaa viikonloppua, muistetaan huilata :)

Vahteristonemäntä