keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Reiman sisävaatteet hiihtolenkillä



Kerroin aiemmin, että saimme Reimalta testattavaksi kevään uusia teknisiä sisävaatteita. Sovituskuvauksissa ihastelimme pehmoisia, värikkäitä rinkulapuseroita ja -housuja. Jopa herkkäihoinen isoveikka paineli Weil- puseroa ihastuneena poskeaan vasten ja kuvasi paitaa yhtä pehmeäksi kuin unilelu :)

Tottahan uutuudet pääsivät pian tositoimiin: ihan ensiksi hiihtolenkille. Silloin vielä oli lunta.

Kuvissa näkyvät sisävaatteet on saatu Reimalta testiin blogiyhteistyön merkeissä.


Pikkuveikalla päällä Brenz-paita ja Lemman-housut, joiden päälle puetaan isoveikan vanha Reima Kiddo-haalari.

Meille on tosiaan entuudestaan tuttua pukea kerroksia. Myös lapsille. Isoveikalla (5 v) tämä on nyt muistaakseni kolmas talvi teknisen aluskerroksen käyttäjänä ja pikkuveikallakin (2,5 v) toinen. Pojat ovat liikkuvaista laatua ja hikoilevat myös reippaasti touhutessaan. Alin kerros siirtää kosteuden pois iholta, jolloin olo pysyy mukavana kovassakin menossa. Varsinkin herkkäihoinen isoveikka valittaa epämukavuutta, jos olo tuntuu hikiselle.

Meiltä löytyy Reiman teknisiä sisävaatteita myös viime syksyn raidallisella kuosilla sekä Angry Birds Space-aiheella*. Niitä, sekä näitä uusia rinkulakuosisia, on mukava käyttää myös sisävaatteina niin kotona kuin päiväkodissakin. Katseen kestäviä aluskerroksen tuotteita, jotka eivät näytä kalsareille :)

Millaisen kuosin sinä haluaisit tekniseen sisävaatteeseen?

* Vinkki: teknisiä sisävaatteita löytyy 9.3. saakka  puoleen hintaan reimashopin outletista.


Puimme aluskerroksen päälle suoraan Reimatec-haalarin. Kun hiihtotaidot kasvavat, ylin kerros saa vaihtua välikausiasuksi toppahaalarin ollessa aivan liian kuuma vauhdikkaaseen hiihtämiseen.

Tämä yhdistelmä riittää isoveikalle ulkoleikeissä hyvin noin 10 asteen pakkasille saakka. Fleecekerros lisätään väliin yleensä vasta yli 10 asteen pakkasilla. Mutta kuten olen aiemminkin maininnut, tämä on lapsikohtainen asia: mitään yleispäteviä pakkasrajoja ei voi antaa.


Sukset mukaan ja menoksi!


Koulun kentällä ei ole turhia mäkiä...


Jotenkin näin se menee...Pikkuveikka (2,5 v) hiihti ensimmäistä kertaa elämässään :) Kaatuili, mutta nousi reippaasti ylös ja yritti uudestaan. Isoveikan perässä on päästävä!


Isoveikka on jo muutamia kertoja hiihdellyt, mutta kaipasi suksia ohjaavia latuja, joita ei tässä vähälumisessa talvessa saatu lähiseudulla aikaiseksi. Jäällä hiihtäminen sen sijaan oli jännittävä kokemus.


Näin kauniin punaisia poskia tuli sisälle reilun tunnin hiihtoharjoittelun jälkeen! Hiukset oli molemmilla pojilla hiestä märät, mutta selät teknisen paidan alla kuivat. Toimii!

Reiman rinkulapaidat selvisivät ensimmäisestä ohjeenmukaisesta pesustaan (40 astetta, nurin käännettynä) hyvässä kunnossa, nukkaantumatta ja ilman muodonmuutoksia. Lisää testejä luvassa jatkossa :)

Ehdittekö te hiihtämään tänä mukatalvena? Isoveikka suoriutui suksille kolmesti ja pikkuveikka kerran. Luistelemaan ei ehditty kertaakaan. Potkulaudat on jo kaivettu esiin ja polkupyörät odottavat keväthuoltoa. Olemattoman talven jälkeen tiedossa on pitkä kevät, jolloin välikausivaatteille on varmasti keskimääräistä enemmän käyttöä.

Vahteristonemäntä

4 kommenttia:

  1. Samanlaisia kokemuksia Reiman alusasuista meilläkin. Hikoilevainen lapsi ei olekaan hiestä märkä päällikerroksen riisuttuaan. Ihan mahtavat asut ovat myös normiulkoiluun, jossa hiki tulee riekkuessa ihan muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin, että teilläkin tykätään näistä Reiman aluskerroksista :)

      Tietäähän sen itsekin, millaista on käydä lenkillä puuvillapaita päällä: inhottava olo jo alkumatkasta ja lopulta aivan likomärkä. Huh. Tekninen materiaali ihoa vasten ja meno maistuu.

      "Työkseen" liikkuvilla lapsilla toimiva pukeutuminen on vähintään yhtä tärkeää. Ei se hiki tunnu mukavalta lapsenkaan iholla ja märällä paidalla tulee lopulta kylmäkin. Minusta on hienoa, että lasten mukavuuteen panostetaan nykyisin :)

      Poista
  2. Noi rinkulat voisin hankkia, kunhan tulisi joku ale! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niitä jää muutamat aleenkin :) Vai tulisiko tässä joku "kevätkoodi" jostain?

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)