Talvitouhuja ja totuttelua

Nyt on aikaa. Tehdä kaikessa rauhassa. Olen huomannut, että päivä on jo pidentynyt ja lapset taas kasvaneet: pimeä ei tule enää kolmelta ja pojat leikkivät tällä hetkellä paremmin yhteen kuin koskaan. Viimeksi mainittu voi toki olla ohimenevä vaihe, mutta nautin joka hetkestä niin kauan, kuin tätä autuutta kestää. Ne oikeasti leikkivät yhdessä :)

Pikkuveikan tämän hetken lempilelu on ylimmässä kuvassa näkyvä lasten kamera, jonka isi toi työmatkalta joskus syksyllä pukinkontiin piilotettavaksi. Kameralla voi kuvata, videokuvata, tehdä yksinkertaista kuvankäsittelyä ja pelata muutamaa peliä. Mahtava lelu. Lasten ottamia kuvia on hauska katsella (miten lapsi huomioi ympäristöään) ja yhdessä saadaan nauraa kuvankäsittelyohjelmalla tehdyille naamanvääristyksille. Mutta: pikkuveikka jäi samantien koukkuun kameran peleihin ja olen jo joutunut rajoittamaan pelaamista. Huokaus.

Arvatkaa mitä? Meillä on päästy luistimille! Viime talvena ei kokeiltu kertaakaan ja hokkarit jalassa jäällä on oltu muutenkin yhteensä vain 3-4 kertaa. Osa teistä ehkä muistaakin, miten isoveikka suuttui, kun jalkaan nyöritetyt luistimet eivät kiidättäneet häntä ensimmäisellä kokeilukerralla tähtipelaajan lailla. Mutta kuulkaas, nyt olikin aivan toinen ääni kellossa kuin pari vuotta sitten.

Luulen, että saan kiittää tästäkin eskaria. Nyt jäälle lähdettin ihan uudella asenteella: kaikkea on harjoiteltava sitkeästi, että oppii. Poissa oli kaikki kiukuttelu ja tuskailu. Olin aivan ihmeissäni. Olimme viime viikonloppuna jäällä molempina päivinä ja jälkimmäisenä päivänä isoveikka luisteli jo ilman tukea. Hitaasti, mutta varmasti. Jopa mailan ja kiekon kanssa. Ja oli niin ylpeä itsestään, että se paistoi kilometrin päähän! Nyt on varmasti mukavampi lähteä eskarin tuleviin luisteluharjoituksiinkin. Hiihtoa on eskarissa muuten jo ensi viikolla, jos sää vain sallii.

Pikkuveikan kanssa teimme lumitöitä ja peuhasimme pihassa torstaina isoveikan ollessa eskarissa. Pikkuveikkahan on päiväkodissa nyt vain kolmena päivänä viikossa ja isoveikka yleensä viitenä. Pienimmäinen on kyllä nautiskellut jakamattomasta huomiosta ja muuttunut tietyllä tavalla takaisin äitin pikku vauvaksi. Alkanut mm. puhua vauvakieltä ja sylitellyt aiempaa enemmän. Ruokapöydässäkin pitää aina välillä pitää äitiä kädestä kiinni ja suukkoja vaihdetaan joka välissä. Aika ihanaa.

Isoveikka on toki antanut äidin kuulla, miltä pikkuveikan lyhyempi päiväkotiviikko hänestä tuntuu. Kolme puokkaria meni hymyssä suin, mutta niiden jälkeinen pidempi päivä muutti pojan kiukkuiseksi kuin ampiainen ja pikkuveikan tiellä olevaksi esteeksi. Keskustelimme asiasta pariin otteeseen ja luulen hänen viimein ymmärtäneen, että eskariin osallistuminen on kuitenkin tärkeä juttu.

Perjantaina isoveikkakin sai pitää vapaapäivän eskarista, sillä kävimme neuvolassa ottamassa influessarokotteet kaikille ja vesirokkorokotteen pikkuveikalle (isoveikka sai jo 6 v neuvolassa). Kun pistokset oli pistelty, halusivat pojat piirtää neuvolan seinän kokoisen liitutaulun täyteen ja ajella mopoilla pitkin käytävää. Neuvola on meillä mieluinen paikka, vaikka rokotukset voisi lasten mielestä tietysti jättää väliin.

Paluumatkalla jäätiin bussista pois leipomon kohdalla ja käytiin leivoskahveilla vapaapäivän kunniaksi. Kotimatka kulki tietysti isojen kivien ja poniaitauksen kautta. Pysähdyttiin komeimpiin kinoksiin kiipeilemään. Ja vielä oli pitkä iltapäivä aikaa köllötellä, lukea Akua ja katsella lastenohjelmia.

Tuleva viikko on ensimmäinen kokonainen arkiviikko ja silloin nähdään, miltä uusi arki alkaa tuntua. Tällä hetkellä alkushokki hermostumisineen on kaikonnut ja uusi arki maistuu takassa yön yli hautuneelta lihapadalta ja ajan kanssa tehdyltä muusilta. Mausteena on enemmän aikaa lasten kanssa, joka toisaalta viipyilee makoisana kielen päällä ja toisaalta kirvelee kuin vahingossa puraistu pippuri. Aina tilanteen mukaan.

Miltä teidän arki maistuu juuri nyt? Oletteko ehtineet jo suksille ja luistimille?

Rentouttavaa viikonlopunjatkoa teille kaikille!

Vahteristonemäntä