tiistai 13. tammikuuta 2015

Tunnustan - lankesin




Reimashopissa on kaikki aletuotteet - 40 %. Tarvinneeko kertoa enempää? Langennut olen, mutta en mikään enkeli. Pikemminkin hamsteri. Posket tutisee nytkin innostuksesta!

Isoveikan kouluvaatejemmaan kätketään harmaa takki Reimatec Seginus ja mustat toppahousut Kiddo Lightning. Samaiseen jemmaan päätyi myös sittarista puoleen hintaan löytyneet mustat, vyötärömalliset Luhdan perustoppahousut. Ison pojan värejä tulevalle koululaiselle ja äidille silmänrauhaa vuosien värikarusellin jälkeen (mielestäni koululaisetkin saavat toki pukeutua värikkäästi).

Kaikki isoveikan hankinnat ovat  kokoa 134 cm. Toivottavasti riittää. Nyt käytössä on koko 128 m. Jotenkin 140 cm vaan tuntuu ihan valtavalta, varsinkin kun housut ovat suoralahkeisia ja poika pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen. Takin kokoa pähkäilin, mutta päädyin kuitenkin pienempään. Muistissa on vielä elävästi, kuinka 122 cm tuon mallinen takki (se keltainen) oli lapsen itsensä mielestä "liian iso" viime talvena, vaikka oli pituuden mukainen koko.

Pikkuveikka pukeutuu seuraavana talvena päiväkotiin mustaan Reimatec + X-Ray haalariin. Haalarin koko on 116 cm. Nyt käytössä on koko 104 (110) cm. Tässä mallissa (suppulahkeet ja vyötärökiristys) reiluus ei haittaa, joten uskalsin ottaa reilun koon. Hyvällä säkällä menee 1,5-2 talvea. Tämä haalari tuli valituksi tumman värinsä (likaystävällinen), erityisen kestävän alaosansa ja vedenpitävyytensä vuoksi. Kaipasin myös jotain kuosia yksivärisen kauden jälkeen.

Ja että tähän hairahduspostaukseen saataisiin vielä sitä kuuluisaa selityksen makua, mainitsen vielä lopuksi, että tässähän ei ole vielä poikien koko talven 2015-2016 garderoobi, vaan tarvitaan vielä toiset setit, jotka voi sitten ostaa ensi syksynä sen hetkisen mielentilan ja värimieltymysten mukaisesti. Että kyllähän osan talvivaatteista voi jemmata, sehän on vain järkevää. Eikö?

Liittyykö joku muu luimistelevien langenneiden joukkoon? ;)

Veikeää viikkoa!

Vahteristonemäntä

10 kommenttia:

  1. Hihii, mä arvasin. En ole langennut ainakaan vielä. Reiman mitoitus on niukentunut vuosien takaisesta, joten tuommoisessa perusmallisessa haalarissa voi hyvin ottaa kasvunvaraa. Meillä nyt käytössä tuon mallisessa Reiman haalarissa (viime talven alehurahdusjemmasta) koko 128 ja poika on nyt 122cm. Ei yhtään ole liikaa, vaan oikein hyvä haalari jo nyt ja se menee varmasti ensi talvena alkutalven ns. rönttähaalarina. On muuten mallinimeltään Luno. Melkoisen kapea malliltaan ko. haalari, joten istuu tosi nätisti kasvunvarallakin.

    Ja ne alesta ostamani Aula-rukkaset on jo käytössä. Tuli tämän hetken tarpeeseen ja on hyvät.

    Mutta hienot on tosiaan nuo ensi talven asut. Voisin ostaa ihan samat (ylläri?).

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin siinä sitten kävi. Alennusmyynnit ovat heikkouteni.

      Luno kuulostaa tutulle, olen varmaan harkinnut joskus. Se on tosiaan positiivinen juttu, että haalareiden mallit ovat kaventuneet, jolloin kasvunvara on lähinnä pituudessa.

      Aulaa harkitsin tähän tilaukseen, mutta jätin kuitenkin seuraavaan. Luultavasti ensi talveksi tarvitaan isoveikalle sellaisia lyhytvartisia rukkasia/hanskoja, joiden varsien kanssa ei tarvitse apua. Isoveikalta jää tänä talvena käyttämättä kahdet Tominot/Angry Birdsit, sillä villasekoitevuori kutittaa herkkäihoista lasta. Ne käyvät sitten pikkuveikalle jatkossa. Aluslapasen (se ohut Reiman malli) kanssa noita voisi toki vielä yrittää paukkupakkasille, jolloin pelkkä Reimatec käy vilpoiseksi.

      Poista
    2. Mullakin on vielä aikaa. Tän talven haalarin jemmasin viime vuoden helmikuussa...

      -T-

      Poista
  2. No kyllähän jemmaaminen kannattaa ja siinä säästää pitkän pennin - harvemmin syksyn alekoodit kuitenkaan ihan puoleen hintaan antaa uutuuksia, vaikka jonkinlaisia tarjouksia nykyään näkeekin jo ennen joulua. Mä siis jemmailen just -50% tai halvemmalla. Nyt ei tosin ole tarpeen jemmata yhtään mitään, sillä kaikilla on kaikkea ensi talvellekin, luulisin. Tai jos sikahalvalla saisi toisen takin tulevalle koululaiselle, hmm... niin ja housuja hänelle myös - eli aletutka päälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen kanttiasi odottaa 50 % alea, mulla menee hermo aina 40 % kohdalla ;) Joskus olen antanut periksi jo 30 %, joten nyt olen melkein ylpeä itsestäni, että selvisin näinkin pitkälle. Tai kyllä tietysti vähän mietityttää, että jos noita olisikin jäänyt sinne 50 % aleen. Kiddo-housuista on kyllä jo koot loppu, joten ne ainakin kannatti hankkia nyt :)

      Noinhan tuo just menee, että ei periaatteessa tarvi mitään, mutta sitten kuitenkin ;) Aletutka senkun surisee vaan!

      Poista
  3. Mä taisin langeta jo ennen jouluja alkaneeseen aleen. Reimalle en uskalla mennä edes kurkkimaan. Kaappeihinkaan ei mahdu enempää jemmavaatteita, että senkin puoleen on parempi pysyä poissa.

    Hienot jemmalöydöt teit ja toki on järkevää osa varusteista jemmata hyvästä alesta, jos siihen on mahdollisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että ennen joulua pienemmästä alesta ostaessa saa ainakin sen, mitä haluaa. Joulun jälkeen pitää ottaa jo riski, ettei haluttua tuotetta enää olekaan tarvittavassa koossa. Munkin mielestä suosikit on hankittava ajoissa :)

      Tuo on totta, että talvivaatteiden jemmaaminen vaatii myös yllättävän paljon säilytystilaa. Meillä olisi periaatteessa peruslämmöllä pidettävä aitta varastointia varten, mutta jostain syystä en uskalla uusia vaatteita sinne laittaa. Jos vaikka hiiri nakertaa tai koit iskevät. Aarteet haluan pitää lähelläni vaatehuoneessa, joka sitten onkin aivan liian täynnä...Pitäisi taas suorittaa raivaus ja ottaa kirpparipöytä.

      Poista
  4. Kuinka pitkä isoveikka on nyt? Kun meillä poika nyt vain sen noin 122cm ja käytössä aktiivisesti Reiman 128 haalari. Ja sä ostit nyt hänelle ensi talveen kokoa 134...hmmm.

    Kun olen toki selaillut ahkerasti esim. reimashoppia ja miettinyt jemmata vai ei. Toisaalta mietin miiman blogissa, että voisi siirtyä halpiksiin koululaisen kohdalla. Toisaalta Reima...

    No Reimalla olen katsonut noita samoja housuja. Niissä varmaan olisi 128. Sitten olen katsonut niitä Ryhti ja Rehti housuja, niin niistä voisin jo ehkä ottaa 134. Mutta haluanko suorat lahkeet vai suput? Laittaako koululainen ne lahkeet koulussa ja ip-kerhossa? Kastuuko nilkat suorissa lahkeissa? Eskarissa on kyllä jaksanut laittaa lahkeet ja lenksut talvella. Sitten olen katsonut 2-osaisia kiddo-settejä. Suorat lahkeet, niin ehkä 128. Mutta kun en mä tiedä. Apua! Haluaisin sun kanssa kahvitella ja jutella vaatteista, nettikin voisi olla siinä mukava lisä ;).

    Ja sitten vielä: Mitähän pikkuiso koululainen haluaa ensi talvena? Väreistä voi olla jotain mieltä, niin kuin malleistakin. Tänään hän sanoi, että haluaisi pipon, jossa on tupsu. Sanoin, että onhan sulla yks (Fredrikson lipalla ja korvaläpillä ja tupsulla). No mutta hän haluaisi semmosen ns. peruspipon tupsulla. Että en minä tiedä alejemmaamisesta enää mitään. Anteeksi tämä purkaus, olen saikulla ja on aikaa katsella nettikauppoja.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, anna tulla vaan, kyllä tähän blogiin lisää Reima-pohdintaa aina mahtuu. Kiva kun kommentoit :)

      Marraskuisen neuvolan mittauksen mukaan isoveikka on 127,5 cm. Vuotuisen kasvun on _pakko_ hidastua jossain vaiheessa. Itse olin ekalla luokalla jotakuinkin 134 cm, joten toivon, että lapsenikin mahtuisi kokoon 134 koulun aloittaessaan. Kieltämättä mietin, olisiko sittenkin pitänyt ottaa ainakin takista koko 140...ja voinhan sen vielä vaihtaa, jos sovitettuna on jo nyt suht sopiva. Poika oli muuten syönyt päiväkodissa mm. neljä perunaa ja kotona meni vielä 7 lihapullaa iltaruualla, joten eiköhän sieltä taas joku kasvupyrähdys ole tulossa :O

      Lapsen kasvun arviointi on tosi hankalaa ja on myös tilanteita, että napero jää just hankalasti kokojen väliin. Kuluvan vuoden kasvu tietysti kertoo jotain tulevasta, mutta ainahan niitä pyrähdyksiäkin voi sattua.

      Suorasta lahkeesta valitsisin oletetun pituuden mukaisen koon, jollei lapsi ole erityisen pitkäjalkainen. Suppulahkeeseen ostaisin koon verran kasvunvaraa. Mun mielestä Reimalla on kyllä huolehdittu hyvin siitä, että vaate mahtuu koko kauden, kun valitsee pituuden mukaisen koon. Tänään just kattelin tuota pikkuveikkaa ulkona 104 cm suoralahkeisessa haalarissaan, että jos haalari olisi 110 cm, se menisi koko ajan kantapäiden alle. Koko 104 on sopiva. Pikkuveikka oli heinäkuussa 102, 5 cm ja on nyt luultavasti noin 107-108 cm. Mahtava muuten tuon Reimatec Zapp (tummalla pohjalla väriviiruja, aw13) haalarin lahje, kun siinä on sekä lumilukko että lenksu. Aluksi ne eivät pysyneet, mutta kun kiristin lenksut, ovat pysyneet tosi hyvin paikoillaan.

      Suppu- vai suora lahje, siinäpä pulma. Itse olen hankkinut tulevalle koululaiselle suoraa lahjetta, mutta tiedän, ettei se ole niin varma kuin suppulahje. Meillä on lenksujen laitto ollut aina aikamoista tuskailua, joten ajattelin lopettaa sen kouluun, kun poika on nyt sitäpatsi kasvamassa ulos henkselillisten lenksuhousujen kokoluokista (loppuu 128 cm). Tänä talvena on vielä käytössä just ne mainitsemasi ihan parhaat Rehti/Ryhti-housut. Niin toimivat :)

      Meillä oli tässä eräänä talvena isoveikalla Reimatec haalari, jossa oli suoran lahkeet lumilukoilla ilman lenksuja. Alkutalven lahkeet toimivat mainiosti, mutta kevättalvella lukot päästivät toisinaan kosteutta nilkkaan hangessa peuhatessa. Kai ne jotenkin löystyivät käytössä. Haalaria käytettiin päivittäin ainoana ulkovaatteena.

      Se onkin sitten toinen juttu, mitä ekaluokkalainen (hänen kaverinsa...) haluaa päälleen muuttuessaan eskarilaisesta isoksi koululaiseksi. Itse taidan mennä sillä linjalla, että hankin jotain valmiiksi ja osan sitten vasta h-hetkellä, kun nuoren herran sen hetkinen maku on selvillä. Tähän asti äidin ostokset on kelpuutettu tosi hyvin, mutta joskushan se armoton päivä koittaa, kun äiti ei vaan tajua, mikä on cool ;)

      Pikaista paranemista sulle :)

      Poista
    2. Kyllä Rehtiä ja Ryhtiä saa 134 asti, mutta se ei ehkä teille riittäisi. Reimashopista tuo koko on loppu, mutta jossain muualla vielä olen nähnyt. Pohdintani jatkuvat...

      -T-

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)