lauantai 14. maaliskuuta 2015

Vihreää kettukuosin kaveriksi





Muistatte varmaan, että pähkäilin tässä taannoin, mistä löytäisin täydellisen vihreän sävyisen pipon Molon Fox-kuosin kanssa. Pikkuveikalle kettuhaalarin kaveriksi ja isoveikalle kettutakin kanssa. Torstaina kokosin flunssan viemät voimani ja lähdin kaupungille siivousringin siivoojan pyydystäessä sillä aikaa parin viikon villakoirat imurin sisuksiin.

Olin toki jo suorittanut jonkinasteista karsintaa mielessäni reimashopin kuvia tutkailemalla, mutta koska tässä voimakkaaseen kuosiin yhdistämisen tapauksessa juuri oikealla sävyllä on keskimääräistä suurempi merkitys, halusin sormeilla pipoehdokkaita ihan omin kätösin ennen ostopäätöstä. Tällä reissulla huomasin muuten taas käytännössä, miten vähiin nuo kivijalkalastenvaatekaupat/-osastot ovat käyneet. Mutta omapa on vikamme, kun netistä kaiken ostamme.

Ensin tutkailin City-Marketin valikoiman. Vain yksi Lassien vaihtoehto ylitti kiinnostuskynnyksen ja sekin oli suurimmaksi osaksi harmaa, vihreää vain yhden äksän verran pipon etuosassa. Hyvännäköinen pipo sinänsä ja harmaa pohjaväritys hauskan elävä. Tässä kohtaa muistin, että en sitten ottanutkaan Molon tuotteiden mukana tullutta paikkakangaspalaa mukaan. Sen avulla olisi ollut helpompaa löytää asusteisiin juuri oikea vihreän sävy.

Jesper Juniorissa oli onneksi enemmän potentiaalisia pipovaihtoehtoja. Hyvin paljon Marimekon tasaraitaa muistuttava vihreä-valkoinen Fredriksonin pipo näytti herkulliselta, mutta arvelin sen olevan turhan näyttävä tämän itsessään varsin tehokkaan kuosin kaveriksi. Jonathanin keväänvihreä pipo valkoisilla tähdillä oli kiva ja väri täydellinen, mutta laatu vaikutti heikohkolle. Se ei taatusti olisi kestänyt siistinä montaakaan pesua.

Niinhän minä parkkeerasin itseni Jesper Junior lastenvaateliikkeen Reiman asusteseinälle ja sieltä tein hankinnat. Näitä molempia pipoja olin katsonut myös verkkokaupasta. Harmi, ettei liikkeessä ollut yksiväristä, vihreää Reiman Datoline pipoa, joka valikoitui vihreiden pipojen suosikikseni reimashopista kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Pikkuveikalle ostin hauskan sinitupsullisen, puuvillaisen raitapipon, joka on osuvasti nimetty Piristykseksi. Isoveikan teknisestä Play Jersey materiaalista valmistettu kääntömyssy kantaa nimeä Trola. Mielestäni nuo molemmat Reiman pipot sopivat varsin kivasti kettukuosin vihreään sävyyn. Mitäs te tykkäätte?

Ulkona on upea kevätsää, mutta itse istun sisällä yskimässä, kun ei kunto riitä nyt ulkoiluun. Jo kaksi viikkoa jatkunut ärsyttävä, voinnin suhteen edestakaisin sahaava taudinketale kääntyi pari päivää sitten kovaksi nuhaksi ja vei voimat. Päiväkodilla joku tiesi kertoa, että tämä tauti voi kestää kuukaudenkin. Huh heijaa. Johan tämä riittäisi.

Pojillakin nenät vuotavat, mutta leikkivät tuossa muuten ihan pirteinä pikkuserkuiltaan saadun suuren legolaatikon ja eilen työreissusta palanneen isänsä kanssa. Sängynaluslaatikollinen ääriään myöten täynnä pikkulegoja ohjeineen - parempaa kuin jouluaattona!

Onko teillä kevään asusteet hankittu? Mikä on kevään suosikkiväri? Oletteko onnistuneet välttämään tämän pitkällisen kevättalven flunssan?

Virkistävää viikonloppua! Nauttikaa auringosta!

Vahteristonemäntä

8 kommenttia:

  1. Hienosti mätsää! Jostain syystä tuo lämpimämpien kelien raitapipo viehättää erityisen paljon. Oonkohan rakastumassa viimeinkin raitoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ai sinua ei ole raidat ennen viehättäneet? Minä olen tykännyt niistä aina. Oikein marimekkomamma olen ;) Tervetuloa raikkaaseen raitojen maailmaan vaan!

      Poista
  2. Kevään suosikkiväri on keltainen.punainen hyvänä kakkosena.asusteet ja vaatteet reimaa,mitäs muuta!hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että Reimalla mennään teilläkin :) Keltainen ja punainen ovat kumpikin kauniita.

      Mulla oli viime keväänä selkeästi keltainen kausi ja keltaista tuli hankittua silloin itsellekin. Punaista meillä on ollut pojilla aina, milloin enemmän ja milloin vähemmän. Tykkään yleensäkin raikkaista perusväreistä. Viime aikoina posti on tuonut kyllä myös harmaata ja mustaa kaiken värikylläisyyden vastapainoksi.

      Poista
  3. Hyvin näyttäisi mätsäävän! :-) Meillä varmaan löytyy entisiä asusteita siihen malliin että kiire kaupoille ei ole. Toki joku uusi pipo aina tavallaan uudistaa koko asun, joten siksi vaikkapa isoveljen vanhaan takkiin olisi kiva hankkia ihan uusi pipo jne. Pitää jossain vaiheessa perehtyä jemmoihin :-D

    Me on säästytty pahemmilta taudeilta, kopkop. Pikaista paranemista sinne, toivottavasti ei nyt kamalasti pitkity enää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet samaa mieltä :)

      Eikun jemmoja vaan sitten kaivelemaan! Tuo on kyllä niin totta, että uusi pipo uudistaa kivasti vanhaa takkia ja muuttaa ilmettä. Meilläkin olisi periaatteessa löytynyt molemmille 1-2 sopivaa (mutta jo aika kulunutta) pipoa näihin kettuvaatteisiin, mutta nyt piti saada vihreää. Ja yllättävän paljon on tullut haalittua kuviollisia pipoja viime vuosina, jotka ei sitten taas sovi voimakaskuosisen takin kanssa yhteen sitten millään.

      Hienoa, että olette säästyneet pahemmilta flunssilta. Meilläkin näyttää tällä hetkellä positiiviselle: mulla on ollut jo pari päivä ihan virkeä olo ja tänään luokittelin itseni pitkästä aikaa terveeksi. Käytiin pikkuveikan kanssa parin tunnin kävely+tankopyörälenkillä tuolla upeassa auringonpaisteessa. Vieläkin hehkuu posket lämpöä :)

      Poista
  4. Kevään varusteet taitaa olla vanhoja ja mahtuvat vielä. Ehkä kenkäkauppaan joutuu menemään, kun taitaa nuo Goret olla naftit.
    Mulla kesti yskäflunssa 7 viikkoa. Alkoi jouluna. Toivottavasti sulla lyhyempi.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä säkä, että syksyn vermeet mahtuvat edelleen :)

      Kengistä puheen ollen. Sovitin just isoveikalle viime kesän Crocsit ja sandaalit: molemmat mahtuu vielä hyvin. Jee! Ostin siis viime kesäksi varsin reilut kengät ja jalan kasvu hidastunut nyt oleellisesti.

      7 viikkoa flunssassa! Huh. Mulla meni moneen kertaan hermot jo näissä kahdessa viikossa. Ja varsinkin siinä, että aina välillä kuvitteli olevansa jo kunnossa ja sitten taas vointi huononi. Nyt mulla on kyllä ollut jo 2-3 perättäistä hyvää päivää ja tänään kävelin jo lenkin pikkuveikkaa pyöräntangosta työntäen, joten eiköhän tämä tästä ala viimein olla ohitse.

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)