lauantai 16. tammikuuta 2016

Unelmaa rullalla








Viimeisenä vapaapäivänä ennen opintojeni alkua leivottiin poikien kanssa pullaa ja unelmatorttua. Piti leipoa vähän niinkuin sillä ajatuksella, että uuden arjen pyörteissä ei keritä ihan hetkeen varmasti jauhoja pöllytellä.

En tiedä, mistä olen tämän unelmatortun ohjeen aikanaan talteen kirjoittanut, mutta suosittelen kokeilemaan. Helppoa ja herkullista. Jujuna on kunnolla vaniljainen, oikeaan voihin tehty täyte.

Unelmatorttu
 
Pohja

3 munaa
1 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoa
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta (leivontakaakao)

Huoneenläpöiset munat ja sokeri vatkataan napakaksi vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään varovasti käännellen vaahtoon. Paistetaan kypsäksi 200 asteessa, noin 8-10 min. uunin tehokkuudesta riippuen. Hieman jäähtynyt torttulevy kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.

Täyte

100 g voita
1,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria + rouhittua vaniljatankoa myllystä
1 keltuainen

Huoneenlämpöiseen voihin sekoitetaan muut ainekset. Levitetään torttupohjalle. Rullataan leivinpaperin avulla tiiviiksi rullaksi ja annetaan jähmettyä jääkaapissa. Foliolla saa lisää napakkuutta leivinpaperikääreeseen. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu myös vadelma- tai aprikoosi hilloa/marmeladia, mutta meidän perheen mielestä tämä on parasta juuri näin.

Kuvan tortussa on täytettä hieman reilummin kuin ohjeessa: noin 130 g voita, 2 dl tomusokeria, 3 tl vaniljasokeria ja rouhittua vaniljatankoa (Dr Oetker - vaniljamylly, löysin K-kaupasta) sekä 1 keltuainen.

xxxxxxx

Ja sitten hieman kuulumisia.

Muutama päivä sitten kirjoittelin, kuinka pyörryksissä olen opintojen juuri alettua. En tiedä, olenko sen paremmin kartalla vieläkään näin ensimmäisen kouluviikon jälkeen, mutta energiaa tuntuu ainakin riittävän niukemmista yöunista huolimatta ja iloinen mieli vallitsee. Kai se on sitä intoa uudesta elämäntilanteesta ja eteenpäin pyrkimisestä.

Viime päivinä olen taistellut lukujärjestyssovelluksen ja parin muun järjestelmän kanssa. Uutta tietoa on niin valtavasti ja niin miljoonassa paikassa hajallaan! Opintotoimistossakin olen ravannut varmaan kolmen opiskelijan edestä. Uusi opiskelijan Office-paketti pitäisi asentaa. Ja varata vastaanottoaika turor-opettajalta mahdollisia hyväksilukuja varten - kun vaan keksisi, miten. Sähköposti on kuulkaas jo ihan out. Edullisin bussikorttivaihtoehto pitäisi sekin selvittää. Fuksiaiset jätin suosiolla nuoremmille ja tyydyin rentoutumaan perjantai-iltana viinilasillisen äärellä kotona. En olisi yksinkertaisesti jaksanut lähteä enää minnekään.

Nyt viikonloppuna saan onneksi kiriä kiinni viikolla tekemättä jääneet kotityöt ihan itsekseni, sillä miesväki lähti tänään mökkeilemään. Olenkin ollut ahkerana ja  imuroinut (no oikei, vain alakerran...), purkanut pyykkivuoren ja lämmittänyt urakalla kahta tulisijaa, että saan talon kunnolla lämpöiseksi näillä pakkasilla. Hiilloksen hiivuttua työnsin arinalle pari possunlapaa yöksi muhimaan - siinä on meille ruokaa alkuviikoksi.

Toki siinä kotitöiden lomassa selailin vähän alennusmyyntejä ja tein pikkuriikkisen tilauksen Reimalle ja isännälle tilasin lämpimiä sukkia. Hassua, kun ei yhtään huvita lähteä kaupungille, vaikka siihen nyt yksin ollessani olisikin hyvät mahdollisuudet. Nyt kaipaan vain kotona oloa ja lepoa. Isoveikka tarvitsisi monot, mutta nyt ei vaan jaksa lähteä kaupoille. Voiko monoja ostaa verkosta???

Lastenvaatevalmistajien kevätmallistoja puskee jo esiin, mutta enhän minä ole ehtinyt niihin vielä perehtyä. Reimaa ainakin täytyy lähipäivinä kurkistaa ja kerätä teille herkut päältä.

Oletteko jo katselleet kevätmallistoja? Viikonloppusuunnitelmia? Miten sinä teet unelmatortun (jos teet)?

Rentouttavaa viikonloppua,

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivallista! -bloggari






5 kommenttia:

  1. Tuo on lapsuuteni herkku, jota äitini teki. Olen joskus itsekin tehnyt.
    Monojahan saa verkkokaupoista, kunhan tietää onko suksissa NNN vai SNS-siteet. Lisäksi olen huomannut, että monojen koot ne vasta ovat outoja. Usein ovat varsin pientä kokoa, eli saa ottaa kaksi numeroa suuremmat kuin tavallinen kenkäkoko. Ja merkkien välinen vaihtelu siihen päälle.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, unelmia on rullailtu sielläkin :) Hilloilla tähän retroleivonnaiseen saa tosiaan vaihtelua ja lisämakua, mutta meillä miesväki ei välitä hilloista unelmatortussa (ja pikkuveikka ei syö hilloja ollenkaan), joten vaniljainen voitäyte riittäköön. On muuten harvoja hiljaisia hetkiä tässä talossa, kun pojilla on suut täynnä unelmatorttua! :D

      Erittäin hyvä kommentti monojen seikkaperäisistä kokoasioista. Tuon olen huomannut itsekin ja siksi mietinkin, että uskaltaako verkosta monoja ostaa. Harvassa paikassa mainitaan kuitenkaan sisäpohjan mittoja. Esimerkiksi Alpinat tuntuvat olevan kovin pientä kokoa, varmaan juuri tuon mainitsemasi kaksi numeroa pienemmät kuin kokonumero antaa ymmärtää. Kirpparilta löytyneitä Jalaksen hiihtokenkiä meillä on myös ollut ja ne vastaavat mielestäni paremmin kokoaan.

      Kyllä tässä on ensi viikolla monokaupoille lähdettävä, että saadaan innokas hiihtäjä suksille! :)

      Poista
    2. Salomon on myös pientä.
      -T-

      Poista
  2. Alku tuntuu opinnoissa varmasti sekasortoiselta, mutta parin viikon päästä kaikki onkin jo ihan rutiinia! :)

    En todellakaan ole katsellut mitään kevätmallistoja - vuosi vuodelta tuntuu aina vaan vääremmiltä nämä mallistojen julkaisuajankohdat, kun vastahan me on saatu tämä talvi, ja nyt pitäisi jo muka keväästä kohkata?? oon tullut vanhaksi tai jotain ;D

    Täällä on sellaiset pakkaset, että talviurheilun rajat paukkui viime viikolla ja niin vissiin ensi viikollakin. Jäät on olleet jo jonkin aikaa luistelulle, mutta latuja ei taida olla vieläkään, vaikka lunta kyllä on jo hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin! Nyt on koulussa kuljettu puoltoista viikkoa ja vähän alkaa kuviot hahmottua, mutta vielä olen aika usein erittäin isona kysymysmerkkinä. Mutta hei, eilen sain viimein ensimmäisen hyväksilukuhakemuksen tehtyä, kun löysin lomakepohjan!

      Minusta tuntuu ihan samalta: onko nyt tosiaan jo kevätmallistojen aika?!? Sydäntalvikin vasta tuloillaan. Itselläni mieli herää kevääseen yleensä ystävänpäivän tienoilla valon lisääntymisen myötä ja siitäkin on kieltämättä vielä pitkä aika siihen, kun toppavaatteista voi kuoriutua välikausivermeisiin.

      Meillä on parhaillaan pakkasta 25 astetta ja kyllä tämä tolkuton talon lämmittäminen, pukeminen ja koululaisen riittävän pukeutumisen varmistaminen ja vahtiminen alkaa jo hieman kyllästyttää. Oma naama meinasi jäätyä, kun saattelin poikaa koulutielle. Ihan kiva joo, että on lunta ja pakkasta, mutta rajansa kaikella...

      Näillä keleillä ei tosiaan paljoa talviurheilla, mutta me ollaan tänään iltapäivällä menossa monokauppaan isoveikan kanssa, kun mulla on koulusta etäpäivä. Koska sitten, kun sää tuosta hieman lauhtuu, on taas se reilu vuorokausi aikaa hankkia monot koulun liikuntatunnille, kuten oli luistintenkin kanssa ;)

      Poista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)