...kun en tiedä, kannattaako nousta vai jäädä...(paitsi, ettei vaihtoehtoja ole) Taisi ajaa viime yönä asfalttijyrä meikäläisen ylitse, kun joka paikkaa kolottaa. Tää riemu alkoi jo toissailtana kurkkukivulla ja veto pois-ololla.
Ehkä yllättävin asia lasten saamisessa on ollut se, ettei ole enää mahdollisuutta sairastaa. Ennen sitä vaan käpertyi flunssan repiessä sohvan nurkkaan pehmoisen viltin alle herkkuvuoren kanssa ja katsoi kaikki ihanat elokuvat putkeen välillä torkkuen. Nyt tilanne on toinen: arjen on pyörittävä, vaikka äiti on kipeä. Lapsille pitää saada vaatteen päälle ja ruuat pöytään jotakuinkin säännöllisesti. Jonkun sisäpäivän voi ehkä välissä pitää, mutta muuten on myös saatava jälkikasvulle ja itselle ulkovaatteet päälle ja raahauduttava ainakin omalle pihalle. Muuten tulee katastrofi.
Minusta tämä ei ole ihan reilua. Kotiäiti ei saa saikkua. Koskaan.
Miesväki suuntaa viikonlopuksi mökille (tämä päätettii jo aikoja sitten), joten ainakin saan la-su retkottaa rauhassa. Retkota rauhassa rakkaani mun, aika luo taiteeksi vaivasi sun...No, olisihan mulla ollut tälle minilomalle muutakin käyttöä kuin lasarettielämä. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului viljelykehikon asennusta ja piiiitkä kirpparikierros. Ei aina käy niin, kuin haaveillaan...
Toivottavasti pysytte lukijat terveinä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)