maanantai 17. kesäkuuta 2013

Pienet iltapainit


Pojat on poikia. Ja ne painivat. Usein. Veljekset alkoivat painia heti, kun pikkuveli siihen suinkin pystyi. Muistaakseni hän ei silloin pysynyt vielä jaloillaan. Painiminen on kaikesta päätelleen tarpeellista ja terveellistä "nujuamista", kunhan ei satuteta toista. Joskus sen rajan vetäminen on vaikeaa: mikä on painia, mikä tappelua. Onneksi ääntely kertoo paljon tilanteesta.

Painiminen ja taisteleminen minun on tietoisesti pitänyt opetella hyväksymään. Luin jopa  tunnetun lastenpsykiatri Jari Sinkkosen "Elämäni poikana" kyetäkseni muutenkin paremmin ymmärtämään miessukupuolen varhaisvaiheiden kehitystä. Se ei nimittäin ole ollut aina ihan helppoa. Luulin tyttöjen ja poikien käytöksen olevan alle kouluikäisinä lähempänä toisiaan. Varmasti tässä on paljon yksilöllistä vaihteluakin, mutta omat poikani ovat kovin poikamaisia...

Aihetta käsitteli äskettäin myös Miima omassa blogissaan Väri-epä-suora, käykääpäs kurkkaamassa.


Seurasin kameran takaa eilen illalla poikien painiottelua. Se vaikutti tasaväkiselle, eikä isoveikka pyrkinyt olemaan aina pikkuveikan päällä, vaan tilanne vaihteli. Pikkuveikka myös oikein nautti kiipeilystä isoveikan päälle. Molemmilla oli hauskaa.






Onko kutittaminen sallittua? :)


Tällä isoveikan mahan päälle hyppäämisellä oli joku oma nimi (jota en enää muista), jonka molemmat huusivat yhteen ääneen ja sitten pikkis hyppäsi. Isoveikka osaa varautua ja ottaa käsillä vähän vastaan, ettei satuta itseään (kuva yllä).


Ihme kyllä, kumpikaan ei tällä kertaa pudonnut sohvalta ja lyönyt päätään sohvapöydän reunaan. Sohvalla painiminen on äitin mielestä vaarallista ja ehdotankin aina siirtymistä lattiatasoon. Lattialla ei kuulemma voi painia, kun se on niin kova?! Molskiko tässä pitää kohta hankkia???

5 kommenttia:

  1. Siis voi että! <3 Maailmassa ei olekaan söpömpää asiaa, kuin veljeys! Ehkä johtuu siitä, että oma pesuekin koostuu kahdesta pojasta. :)mutta siis ihanaa! Meidän veljekset harrastavat myös tuollaista painia, ja pikkuveli tosiaan on sen päälle 9 kuukautta. :D ehkä hieman hellemmin kyllä! On aivan ihanaa, että tuollainen side on lapsesta asti, mutta itsekin mietin välillä, pitäisikö isoveljen haliminen eli rutistaminen kieltää vai ei. Välillä pieni tykkää, välillä selvästi ei ja ärsyyntyy. Halimista ei haluis kieltää.. Sellaisia ne on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Se siinä onkin vaikeinta, tuo rajanveto, että mikä on halimista ja mikä puristamista. Mikä painia ja mikä jo tappelua.

      Tuo veljesten keskinäinen side on hieno asia ja on upeaa nähdä, miten isoveikka puolustaa pikkuveljeään ja pikkuveikka on vastaavasti hädissään, jos isoveikka itkee. Parivaljakko tosiaan.

      Onkohan tyttö-poika sisarusparilla samanlaista? Tai kahdella tytöllä?

      Poista
  2. Näyttää tutulta! Vaikka meillä on tosiaan se poika-tyttö-sisaruspari. Mutta kyllä tuo painiminen selvästi isoveli-lähtöistä ja poikajuttuja. Oonkin sanonut, että kyllä isoveljen kanssa kasvaneista tytöistä tulee varmasti aika sitkeitä tapauksia.

    Meillä lapset ovat myös selkeästi tosi läheisiä. Ja puolustavat myös toisiaan. Rymyävätkin yhdessä tosiaan mielellään ja on välillä aika vauhdikasta meininkiä, mutta meidän tyttökin on sellainen rämäpää-tyttö. Ja rohkeampi touhuaja kuin poika, ja esimerkiksi kiipeilyssä taas on se ensimmäinen ja veli seuraa.

    Mutta sitten välillä on ihan eri leikit. Autoilla leikkivät molemmat, mutta nukeissa tulee se ero. Tyttö tykkää kannella nukkeja ja hoitaa ja syöttää, poikaa taas ei ole ikinä ne kiinnostaneet pätkääkään.

    Mä oon huomannut, että enemmän jännitän pojan kasvattamista. Mutta se ehkä tulee siitä, että en ole itse koskaan ollut poika. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)

      Niin muistelen itsekin, että minäkin painin aikanaan veljeni kanssa. Myös suurin osa naapurien lapsista oli poikia, joten poikien keskellä kasvoin. Leikit oli siis enemmän poikamaisia kotipihassa. Päiväkodissa ja koulussa tytöt leikkivät lähinnä tyttöjen ja pojat poikien kanssa.

      Totta. Olis varmaan huomattavasti helpompaa kasvattaa poikaa, jos poikana olemisesta olisi omakohtaista kokemusta. Onneksi on mies! ;)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)