Lauantaina, ennen Eino-myrskyn nousua, oli aivan uskomattoman kaunis loppusyksyn päivä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja latasi ainakin minun akkuni pitkästä aikaa täyteen. Mahtavaa! :)
Ulkoilimme poikien kanssa pitkään niin aamu- kuin iltapäivälläkin ja veljekset viihtyivät ulkona huomattavasti paremmin kuin viime aikojen hämärinä tihkupäivinä. Pelattiin palloa, tehtiin metsäretki ja ajeltiin mopoilla omassa pihassa. Kukaan ei halunnut lähteä sisälle. Ei edes äiti.
Illalla käveltiin vielä leipomolle ja syötiin jäätelöä läheisillä kivillä - marraskuussa! :) Tultiin kotiin sorakuopan, heppa-aitauksen ja koulun keinujen kautta kuunloisteessa. Viideltä oli jo aivan pimeää.
Pojilla lähti vähän "mopo käsistä" ;) Nauraa räkättivät ihan hervottomina tahallisille kaatuiluilleen ja pipo silmillä ajolle :)
Kuten kuvista näkyy, pikkuveikalla ei ole päällä tavanomaista pallohaalariaan. Haalari (92 cm) on jäämässä auttamatta pieneksi ja oli myös pesussa. Tämä kesäalesta hankittu 98 cm Reimatec Sumu-takki on ollut aiemmin lähinnä siistimmässä käytössä, mutta on nyt siirretty "yleiskäyttöön" mustien Reimatec-henkselihousujen kanssa. 104 cm vk-haalari on edelleen hakusessa...(Villervallan kuosit eivät miellyttäneet ja Reimalta oli koot loppu jo ennen varastontyhjennystä)
Raidallinen hiippapipo on vasta jemmasta käyttöönotettu aiempi alelöytö, myöskin Reimaa. Tämän pipon ostin aikanaan sillä ajatuksella, että löytäisin sen kaveriksi kivan, lämpimänkeltaisen vk-takin, mutta eipä se mennyt ihan niin keltaisesti. Tämä "sumuinen" kuosi on kyllä varsin kuraystävällinen, siitä iso plussa :)

Onko teillä päin paistanut aurinko viime päivinä? Onko ollut ongelmia myrskyn kanssa? Vinkkejä hyvän, 104 cm välikausihaalarin hankintaan? Vai onko jo syytä odottaa kevääseen...?
Kirppareillakaan ei ole tuota haalarikokoa näkynyt, ensi viikolla uusi tsekkaus, jos purukalusto antaa myöten. Viikontakaisesta viisurioperaatiosta jäi nimittäin juurenpala, joka on nyt sitten viikonlopun aikana aiheuttanut rapsakan tulehduksen. Kiva. Huomenna otan yhteyttä hammashoitolaan ja sitten nähdään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ei varmaan mitään kovin mukavaa.
Myrsky vaikuttaisi laantuvan. Meillä ei ainakaan vielä ole sähköt katkenneet onneksi kertaakaan ja puutkin ovat yhä pystyssä (koputtaa lähintä puuta). Kattopellit vaan paukkuu enää harvakseltaan, tuuli vinkuu ja vaahteran siemenet ropisevat ikkunoihin.

Mukavaa alkavaa viikkoa! :)
Vahteristonemäntä
Hei! Ihanan railakasta menoa! Multa löytyisi parikin 104-kokoista haalaria. Toinen on vihreäruudullinen käytetty Ticket ja toinen Minymon monivärinen käyttämätön. Molemmat reiluja mitoitukseltaan. 110-kokoisia löytyy myös.
VastaaPoistaRailakasta menoa meillä riittää! :)
PoistaHaalarit koossa 104 kiinnostavat. Onko sulla ne myynnissä jossakin? Kuvia? Onko Minimon saumat teipattu? Laitatko viestiä: allavaahterapuun@gmail.com
Vähän aikaa sitten katsoin läpi www.mitasaisiolla.fi kaupan ja siellä oli välikausihaalareita halvalla ja ilman toimituskuluja. Onkohan 104 senttistä, en tiedä mutta katsoahan voi.
VastaaPoista-T-
Kiitos vinkistä :)
Poista