Työläisäidin arkea

Kello soittaa 6.00. Tuntuu, kuin olisi vielä ihan aamuyö. Ja niinhän se entisen elämän ajanlaskun mukaan onkin: silloin aamu alkoi aikaisintaan 7.30. Ylös on kuitenkin vääntäydyttävä, hitaat aamut ovat historiaa.

Illalla valmiiksi valitut vaatteet niskaan, pikaisesti tuoremehua ja mysliä naamaan ja sitten poikien herätys. Pikkuveikka vastustelee, haluaisi raukka jatkaa vielä makeita uniaan. Isoveikankin käynnistyminen kestää nyt aikansa, mutta päiväkotiaamuihin tottuneena hän onneksi näyttää yleensä hyvää esimerkkiä pienemmälle: nyt ollaan tehokkaita ja toimitaan!

Pikkuveikan peppupesu, lasten pukeminen ja hammaspesut. Pikkuveikka itkee muutoksen tuskaa. Illalla riviin järjestetyt vitamiinit kera maidon ja mehun, xylitolit päälle. Hyvänä aamuna kerkiää ehkä hieman leikkiä, huonompana on samantien alettava pukemaan ulkovaatteita. Onneksi näin kesällä yleensä riittää kengät ja lippis. Viileinä aamuina ehkä vielä huppari lisäksi.

Jossain välissä laitan pikaisesti hieman meikkiä ja laitan tukan kiinni. Siinä ei kauaa nokka tuhise. Entäs eväät? No, ne unohtuivat illalla, joten kellon tarkistus ja tilannearvio: tehdäänkö eväsrasiat vai napataanko mukaan nuudelipussi. Todennäköisesti jälkimmäinen. Pitäisi muistaa laittaa _kaikki_ illalla valmiiksi.

Koko perhe autoon ja menoksi! Pojat pudotetaan päiväkodille 7.30 ja aikuiset suuntaavat töihin yleensä 8:ksi. Kätevää, jos on sama suunta ja aikataulu.

Mutta eihän se nyt noin yksinkertaista ole. Usein ollaan töissä eri paikkakunnilla. Siksi iltapäivän paluuliikenteestä vastaavat paikalliset bussifirmat, jotka siirtyivät juuri parahiksi kesäaikatauluihin, jotka eivät käy yhteen olleenkaan niin mukavasti, kuin tavallisesti. Tärkeimmästä linjasta on vähennetty yksi vuoro kolmesta/tunti. Mitähän vielä seuraa, kun suomalaisten lomakuu pärähtää käyntiin?

Päiväkodista on haettava viimeistään viideltä. Käytännössä noin 16.30., sillä viideksi ei pääse bussilla paikan päälle. Töistä lähden siis 15.40 ja bussi keskustaan lähtee 15.50. Keskustassa odottelen 20 minuuttia omalle kylälle lähtevää bussia (pikainen shoppailumahdollisuus!), joka lähtee siis 16.15 ja on päiväkodillla 16.35. Kotiin päin bussi lähtee 17.05 ja kotona olemme pienen kävelymatkan jälkeen noin 17.20.

Aikamoista suhaamista vai mitä? Tässä yhtenä päivänä tuota paluumatkaa lisämaustoi vielä se, että en keskittynyt seuraamaan päiväkodilta kotiin menevän bussin tuloa ja bussi ajoi reippaasti ohitsemme istuessamme pysäkillä! Siinä kohtaa teki mieli sanoa rumasti. Lapsetkin tajusivat, että nyt tapahtui jotain ikävää: ikänsä bussilla kulkeneet tenavat tietävät, että bussista jääminen on ikävä juttu (täällä maalla busseja ei tule joka 10 minuutin välein). Mutta käänsin tappion ainakin lasten kannalta voitoksi: kävimme ostamassa jätskit ja pillimehut viereisestä kaupasta ja herkuttelimme nurmikolla puun varjossa.

Entä lyhyet koti-illat sitten, miten ne ovat viime aikoina sujuneet? Hurjan nopeasti sanoisin. Pikkuveikka kaipaa paljon sylittelyä ja toistelee "ikävä äitiä". Isoveikkakin ottaa enemmän fyysistä kontaktia nykyisin. Väsymyksen taso vaihtelee, mutta kyllä tuo 7:stä 9:ään tuntiin venynyt päiväkotipäivä näkyy isoveikassakin. Lto:n mukaan perheellä menee yleensä pari viikkoa aikaa sopeutua muutokseen. Vaikeimmalta hänen muistissaan olevalta lapselta meni 2 kk sopeutumiseen. Pikkuveikka asettunee noiden ääripäiden väliin.

Huomaan itse keskittyväni lapsiin ja olevani läsnä paremmin nyt, kun yhteinen aika on kortilla. Sylitellään ja jutellaan päivän tapahtumista. Tehdään ehkä yhdessä palapeli. Vasta sen jälkeen siirryn keittiöön.

Ruuan laitan valmiiksi käytännössä edellisenä iltana ja syömään päästään pikaisen mikrolämmityksen jälkeen. Keittiö raivataan vasta lasten mentyä nukkumaan ja samalla voi pyöräyttää tarvittaessa yhden koneellisen pyykkiä. Toisinaan iltaruoka on niin myöhään ja pojat niin väsyneitä, ettei iltapalaa enää tarvita. Joinain iltoina pojat ovat käyneet nukkumaan jo 19.30. Toisaalta nukkumaan käyminen on viime päivinä myös hieman venynyt, kun poikia ei raaskisi laittaa nukkumaan pian iltaruuan jälkeen. Yhteistä aikaa tulee hieman venytettyä, mikä taas syö toisaalta sitä omaa aikaa.

Kun ennen pääsin koneen ääreen heti klo 20 jälkeen, on nykyisin näytössä helposti numerot 21.30., kun oma aikani alkaa.  Enkä enää yksinkertaisesti jaksa kukkua puolille öin, vaikka haluaisinkin sitä omaa aikaa viettää, vaan nukkumatti hierotuttaa silmiä hyvinkin 22.30. Vuorokausi on lyhentynyt huimasti!

Kaikesta kiireestä, busseilla edestakaisin suhaamisesta ja venymisestä huolimatta tuntuu kivalta olla töissä. Saa (yleensä) keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, eikä  joku keskeytä jatkuvasti. On mukava huomata kykenevänsä edelleen omaksumaan uusia asioita ja pystyvänsä työskentelemään uusilla ohjelmilla yllättävän sujuvasti. On upeaa saada aikaan ja tehdä jotain "tärkeää". Sosiaalisena henkilönä nautin myös suuresti työyhteisöön kuulumisesta, yhteisistä kahvi-ja ruokatauoista (joiden aikana minun ei myöskään tarvitse selvitellä pöytäseurani nahistelua tai syömättömyyttä) sekä tälle viikolle osuneista kesäjuhlista ja muista pippaloista.

On kiva olla töissä pitkästä aikaa! :)


Miten teidän kesäkuu on käynnistynyt? Miten olette saaneet arjen toimimaan töiden ja päivähoidon alettua? Mistä tulee tingittyä?

Mukavaa tulevaa viikonloppua!

Vahteristonemäntä