Pari päivää ennen koulunalkua teimme retken Hiidenvuorelle, jossa on tullut tavaksi käydä ainakin kerran kesässä. Usein olemme kiivenneet näille kalliolle jo toukokuussa heti säiden lämmittyä, mutta tänä vuonna retki toteutui vasta näin elokuulla, ehkäpä juuri sopivaa säätä odotellessa.
Ja kyllä meillä oli mukavaa! Tuolla ylhäällä helle ei ahdistanut ja vilvoittava tuuli kuivasi kallioilla juoksentelusta hikisiä ohimoita. Pikkuveikka osasi jo varoa reunapaikkoja ja sain itsekin nautiskella maisemista pelkäämättä jatkuvasti jonkun putoavan reunan yli.
Tällä kertaa meillä oli mukana pikkuautoja ja legoukkoja, jotka olivatkin suuri hitti herätessään ihan uudella tavalla eloon jännittävissä kalliomaisemissa. Luonnonmateriaaleillakin leikittiin: kävyt muodostivat sotajoukkoja ja lelut grillasivat käpyjä päivällisekseen. Tietysti syötiin myös omia eväitä ja lopuksi uitiin vuoren juurella olevalla rannalla.
Viime päivinä on ollut sellaista matalalentoa, että oksat pois! Loma-aikaan tulee kasattua aina ystävien tapaamisia ja kaikenlaisia menoja. Mukaviahan ne toki ovat, mutta pitäisi muistaa myös jättää niitä välipäiviä.
Isoveikkaa käytin torstai-iltana keskussairaalassa tutkittavana ja tikattavana, sillä aloitteleva maastopyöräilijä arvioi taitonsa hieman väärin, kaatui pyörineen kasvoilleen kuntopolun jyrkässä mäessä ja jäi vielä pyöränsä alle. Onneksi alustana ei ollut asfaltti. Selvittiin kolmella tikillä vasemman kulmakarvan päälle ja vatsan ruhjeella. Luut säilyivät onneksi ehjinä. Ja onneksi käytämme aina kypärää.
Tällä hetkellä isoveikkaa ei kunnolla tunnista, kun otsan turvotus on valunut silmien ympärille. Haava on sentään parantunut nätisti, enää ei ole kipuja ja tikit saadaan pois perjantaina. On tämä ollut äidille hurjaa: aistiherkän lapsen ensimmäinen onnettomuus, shokkitila ja tikkaus huonosti puudutettuna. Makasin sitten lopulta itsekin siellä päivytyksen pedillä vaakatasossa, kun alkoi pyörryttää se touhu. Mutta sainpahan reissun kuitenkin hoidettua!
Pikkuveikka on ollut viime päivinä flunssainen, mutta hänen kohdallaan pahin näyttäisi olevan jo ohi. Tänään alkoi vuorostaan isoveikka pärskiä ja honottaa tukkoisena ja illalla huomasin oman kurkkuni kipeytyvän. Syysflunssa nro 1 on siis saapunut keskuuteemme. Saa nähdä, onko illalla kovin väsyneestä ja palelevasta isoveikasta huomenna kouluun. Perjantaina hän oli poissa koulusta pyöräonnettomuuden vuoksi ja huomenna luultavasti sitten flunssan...
Onko teillä sattunut lapsille onnettomuuksia? Miten olette viettäneet kesäisen lämmintä viikonloppua?
Muistihan osallisua arvontaan?
Turvallista ja tervettä viikonalkua toivotellen,
Vahteristonemäntä
Sisaruksille sattui ennen paljon ja toi on karmee näky kun kulma aukee :D En yhtään ihmettele, että on heikottanut! Mulla lähtis varmaan nykypäivänä taju :)
VastaaPoistaTavallaan olen huojentunut, että en ollut näkemässä, kun poika kaatui ja kasvot peittyivät vereen; oli siis pyöräilemässä isänsä kanssa ja minä kotona pikkuveikan kanssa. Minä näin pojan kasvot vasta, kun pahin verentulo oli tyrehtynyt ja kasvot putsattu isin paidalla. Eikä se ollut kaunista katseltavaa silloinkaan. Saati sitten siellä päivystyksessä, kun kaikki ei mennyt ihan nappiin :(
PoistaHui, mikä tapaturma! Mullakin tekee huonoa, jos on joku verinen tapaturma. Miehellä oli kerran moottorisahan tekemä vekki reidessä ja pyysi mua katsomaan, tarviiko lähteä lääkäriin. No ei musta paljon apua ollut, kun makasin siinä vieressä etten pyörry. Ihan sai itse haavansa tutkia.
VastaaPoistaArvontaan en osallistunut, koska meillä ei jumppapussille ole nyt käyttöä.
-T-
Näillä veljeksillä ei ole ollut kummempia tapaturmia ennen tätä, mitä nyt polvien haavoja laastaroitu. Eloisa pikkuveikka on pudonnut hoitopöydältä ja myöhemmin kaatuessa vääntynyt peukalo on lastoitettu. Mutta ei mitään verisiä juttuja.
PoistaOlen aikanaan ollut tosi herkkä pyörtymään veren näkemisestä ja pistoksista, mutta viime vuosina olen mielestäni päässyt tästä eroon. Kuvittelin, että kaksi raskautta ja synnytystä ovat vahvistaneet niin, ettei enää tee heikkoa, mutta kai se taipumus sitten siellä taustalla edelleen piileskelee.
Tuo moottorisahatapaturma kuulostaa kyllä sellaiselle, että täällä saakka ihan puistattaa :/
Voi apua, sympatiat sinne! Meille ei ole vielä sattunut mitään tikkausta vaativaa, mutta nyt pitääkin koputellaan puuta... Nuo on kyllä rankkoja, ihan kaikille osapuolille. Syysflunssaa ei ole vielä meillä näkynyt, mutta et ole ensimmäinen joka on siitä valitellut - eiköhän nuo taudit ala tässä taas kiertää syksyn koittaessa. Blaah. No, tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaOnneksi olette säästyneet tikkauksilta. Ja todellakin puuta on syytä koputtaa: nämä tulevat aina ihan puun takaa.
Kovasti tuntuu flunssaa olevan nyt joka suunnalla. Kai se on merkki siitä, että arki ja päivähoito-/koulukuviot ovat alkaneet. Sitten vaan täivaroitusta odottelemaan ;)
Hui, olipas hurja kaatuminen! Pikaista paranemista kaikille!
VastaaPoistaMe on vietetty perheen naisväen kesken viikonloppu kuumeessa. Saa nähdä onko neidistä vielä huomennakaan kouluun, yskä on kova ja väsynyt edelleen :( Pojat vielä säästyneet, toivottavasti ei tartukaan!
Kiitti :)
PoistaJoo, mäki oli kuulemma tosi jyrkkä. Oli tarkoitus taluttaa pyörä, mutta poika ei seurannut isin esimerkkiä, vaan päätti kokeilla...Onneksi ei ollut asfalttia!
Pikaista paranemista teillekin ja toivottavasti pojat eivät saa naisväeltä tartuntaa. Ikävä sairastaa helteillä - vaikka eihän se kivaa koskaan ole.
Meidän nuoremmalle rämäpäälle sattuu ja tapahtuu; 7 vuoden ikään mennessä otsa on auennut kerran, silmäkulma kerran, leuka kaksi kertaa.. Otsa tikattiin, ja toisella kertaa leuka teipattiin, muilla kerroilla aateltiin, että kyllä ne siitä umpeutuu.. noh, hieno arpi jäi leukaan toisesta kerrasta. :) Mua ei kauhistuta tuollaiset pienet kolhaasut, tekevälle sattuu. Eikä oo muksutkaan millänsäkään, pienistä ei hätkähdetä. Isänsä on samanlainen, arpia löytyy vaikka kuinka... Mutta tottakai jos jotain suurempaa ja vakavaa sattuisi, niin niihin suhtaudutaan vakavuudella, ehdottomasti.
VastaaPoista*2 poikaa*
Tarkennus tuohon edelliseen kirjoitukseeni: Maininta tuosta, että tuollaiset pienet kolhaasut ei kauhistuta... niin tarkoitti omien poikieni kolhuja, ei siis todellakaan ollut tarkoitettu sinun poikasi pyöräonnettomuudesta ! Vähän hämäävästi tuohon kirjoitin.
PoistaNo teillä on ehditty jos jonkinlaista ennen kouluikää! Siinä varmasti oppii niin äiti kuin lapsikin suhtautumaan kolhuihin ja tikkauksiin kevyemmin, kun niitä tapahtuu suht usein. Ymmärsin kommenttisi oikein, eipä hätää :)
PoistaJa onhan se niin, että olemme luonteeltammekin erilaisia: meilläkin pikkuveikka ei ole millänsäkään, kun polvet aukeavat kompastuessa, kun taas isoveikka saattaa olla aivan toimintakyvytön jonkun pikku naarmun saatuaan. Tuntoaistin yliherkkyys vaikuttaa arkeemme tälläkin lailla.
Olen itsekin herkkäluonteinen ja reagoin voimakkaasti asioihin. Joskus mietin, että olisi kyllä helpompaa, jos ei olis niin herkkä, mutta onhan herkkyydessä hyvätkin puolensa :)