sunnuntai 9. elokuuta 2015

Pahvilaatikolla menneisyyteen





Eräänä päivänä isoveikka keksi, että nyt aletaan rakentaa aikakonetta. Parin sekunnin ajan näin jo silmissäni valtavan lautakasan, johon jompi kumpi pojista on naulannut peukalonsa kiinni. Onneksi tämän aikamatka-aluksen materiaaliksi kelpasi vaatehuoneesta ja aitasta löytyneet pahvilaatikot sekä rulla vahvaa teippiä. Mielikuvitus muovasi talouspaperirullista tykit ja alus sai pituutta teippaamalla pahvilaatikoita peräjälkeen. Taisin luovuttaa jemmastani yhden turhan hyvän vaatelaatikonkin...

Pikkuveikka ei tietenkään mahtunut nuoren aikamatkalaisen alukseen, vaan kuopukselle piti rakentaa (arvatkaa kuka tietysti "auttoi") oma härveli. Pienimmäinen pakkasi mukaan matkatavaroitakin: dinosaurusten ajassa saattoi hyvinkin tulla tarvetta esimerkiksi legopalikoille. Aseita tarvittiin tietysti.

Olipa hauska seurata mielikuvitusleikkiä. Tuli ihan mieleen helikopterinrakennusprojekti omasta lapsuudesta, kun innosta puhkuen ideoimme veljeni kanssa lentävää härveliä. Ongelmaksi muodostui vain: mistä saamme helikopterin oveen saranat? Lapsen mieli on sitten ihana.

Mitä teillä on keskitty rakentaa pahvilaatikoista? Millaisia mielikuvitusleikkejä teillä leikitään?

Isoveikan paita me&i, housut Silverjungle. Pikkuveikan paita ja housut Blaa!.

Koulunalkuun on enää kolme päivää, kääks. Tänään nautimme helteestä terassilla ja pojille pumpattiin kahluuallas, kun viimein on oikea kesäsää. Isoveikka opetteli käyttämään puhelintaan, joka on kyllä epätrendikäs äidin vanha romu. Illalla kävimme aikuisten kesken kesäteatterissa. Huomenna kiipeämme koko perhe Hiidenvuorelle eli vuorossa on jokakesäinen, odotettu kokopäivän luontoretki jylhiin maisemiin. Viimeiset koko perheen yhteiset kesälomalomapäivät on pyhitetty mukavalle yhdessäololle.

Aurinkoista alkavaa viikkoa teille! Turvallista koulutietä ja mukavia koulupäiviä kaikille koulunsa aloittaville!

Vahteristonemäntä / Toivottoman oivalista! -bloggari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)