Varhaisdementikko täällä hei!

Pää on niin täynnä muistettavaa, ettei tahdo muistaa mitään. Kuulostaako tutulta? Siinä tapauksessa tervetuloa anonyymien varhaisdementikkojen avoimeen kerhoon! Suurin osa kerholaisista on muuten pienten lasten äitejä, jotka ovat palanneet työelämään. Kukaan ei kuitenkaan muista kerhon seuraavaa tapaamiskertaa, joten olemme ottaneet tavaksi kokoontua virtuaalisesti täällä blogissa aina silloin, kun siltä tuntuu. Kuten esimerkiksi juuri nyt.

Hei, minä olen Vahteristonemäntä. Olen varhaisdementikko. Tänään sain taas tuntea muistin ylikuormituksen seuraukset oikein maanantaipäivän huipentumana, kun hain kurapukuiset pojat jälleen viimeisten joukossa tihkusateessa pimeältä päiväkodin pihalta. Pikkuveikan hoitaja sanoi: "Haepas xxxxx se sinun roolipuku sieltä eteisestä...eikun eihän sinulla sellaista tosiaan ollutkaan..."

Kun katsoin ilmeisen kysyvästi pyöritellen silmiäni nyppimättömien kulmieni alla, täti jatkoi: "niin meillä oli tänään se halloween-juhla. Kyllä siitä oli lappu pitkän aikaa tuossa seinällä..." Että silleen. Muistan etäisesti nähneeni juhlasta kertovan lapun, mutta pippaloiden ajankohdasta minulla ei ollut mitään aavistusta. Saati tarvittavasta naamiaispuvusta. Ai jai, huono äiti!

Lapseni leimasi minuun vielä toisenkin "huono äiti"-leiman vinkaisemalla surkeasti: "xxxxx oli intiaani...minä olin hävittänyt oman pukuni..." Siinä kohtaa katsoin parhaimmaksi poistua katraineni päiväkodin pihalamppujen valokiilasta.  Juu hei vaan ja huomenna nähdään, tää naisparka lähtee vielä etsimään jotain illallisenkuvatusta lapsilleen tuosta lähikaupasta ja odottelee sen jälkeen hyvän tovin bussipysäkillä näiden poika-raukkojen kanssa. Ei taida olla ihan hallinnassa elämä ei. Mutta huomiseen!

Myöhästyttiin muuten bussistakin, joka oli etuajassa...

Kuulostaako tutulta? Ja miksi nämä lapsiin liittyvät asiat muuten kaatuvat aina äitien niskaan? Kuinkahan moni isä huolehtii lapsen naamiaisasun päiväkotiin?!?

Mutta hei, maanantaista on jo (melkein) selvitty, huomenna on tiistai ja taatusti parempi päivä! Voimaannuttavaa viikkoa kanssasisaret! :)

Vahteristonemäntä

P.S Tämä on muuten 300. postaukseni. Aika komea luku jo. Edelleen otan mielelläni vastaan vinkkejä postausaiheista. Mistä juuri sinä haluaisit lukea?

Karmivaa kurpitsajuhlaa!

Paita Molo Kids "thunder cars", isoveikan itse valitsema uutuus

...tai hauskaa Halloweenia tai rauhallista Pyhäinpäivää, miten sen kukakin haluaa viettää (tai olla viettämättä). Me pakkaamme tänään kimpsut ja kampsut ja suuntaamme serkkuperheen kanssa mökkimaisemiin viikonlopun viettoon.

Vietämme vapaa-aikaa mukavassa seurassa, herkuttelemme ja lapset saavat leikkiä serkkunsa kanssa. Illan pimetessä on luvassa taskulamppujen kajossa toteutettava jännittävä aarteenetsintä, jonka päätteeksi heijastinliiveihin pukeutunut serkkukolmikkomme löytää syötäviä silmämunia, pimeässä hohtavia tekokynsiä ja aavemaisesti loistavia pääpantoja. Arvatenkin ihanan kamalaa.

Halloweenkrääsän määrä oli henkeäsalpaava, kun astuin sisään paikalliseen BR lelujen myymälään tällä viikolla. Jenkkien kurpitsajuhla on kaikesta päätellen rantautunut tukevasti pohjolaan ja yhä useammassa perheessä ilmeisesti pukeudutaan vampyyreiksi tai pimeässä hohtaviksi luurangoiksi ja kuljetaan teemaan sopivat keräysastiat hyppysissä ja kurpitsataskulamput välkkyen naapureissa kyselemässä "karkki vai kepponen?".

Meillä mennään edelleen tämän juhlan suhteen varsin matalalla profiililla (kuvassa oleva asu on koottu lasten roolipukulaatikosta), mutta saa nähdä, miten jatkossa: onko Hallweenin juhlinta kohta yhtä yleinen tapa kuin virpominen pääsiäisenä. Mitä luulette? Miten teillä juhlitaan kurpitsajuhlaa vai juhlitaanko?

Minä odotan Halloweenkrääsän alennusmyyntiä pyhien jälkeen: isoveikka toivoo jälleen kauhusynttäreitä marraskuunlopun 6-vuotispäiväkseen ja kammottavan rekvisiitan jemmani kaivannee hieman täydennystä. Tässä kohtaa on mainittava, että minun on ikävä Tiimaria. Tigerista toki saa samantyyppistä tavaraa, mutta ei se ole Tiimarin veroinen. Mistä ostatte nykyisin askartelu- ja juhlatarvikkeet?

Karkki vai kepponen?!?

Vahteristonemäntä, joka saattaa laittaa päähänsä pehmoiset pirunsarvet ;)

Talvisukat?

Talvisukat. Tietysti? Vai mitkä ihmeen talvisukat? Onko teillä lapsille eri sukat kesäksi ja talveksi? Tai ulkoiluun ylipäätään?

Meillä on. Sekä lapsilla että aikuisilla. Hikijalat eivät viihdy puuvillasukissa varsinkaan ilmojen viilennyttyä, vaan tilalle on saatava tekniset (villa)sekoitesukat. Itselläni on ollut talvisin villapohjaisia urheilusukkia niin kauan kuin muistan ja siistimpään menoonkin pyrin valitsemaan ohutta villasekoitetta puuvillan sijaan.

Aika pian isoveikan kömmittyä vaunukopasta ja noustua kahdelle jalalle kävi ilmeiseksi, että pienet hikijalat olivat talvisen ulkoilun jälkeen kylmännihkeät. Myös pikkuveikalla oli samassa iässä varpaat suorastaan jääkylmät yhdistelmällä puuvillasukka+villasukka+Vikingin gorekenkä. Olin ihmeissäni, missä vika?

Ohuen puuvillasukan ja perinteisen, itse neulotun villasukan yhdistelmä ei toimi, jos jalat hikoilevat reilummin. Sama homma kuin puuvillavuorisen villapipon kanssa lenkillä: aika pian on otsa kostea. Puuvilla ei päästä kosteutta seuraaviin kerroksiin ja jää märäksi ihoa vasten. Ei tunnu kivalta.

Joitakin vuosia sitten löysin muistaakseni Tampereen Sukkatehtaan (?)* valmistamat villasekoitteiset ja paksupohjaiset lasten ulkoilusukat, joita sai myös pienissä kokoluokissa. Ne olivat löytö, kestivät pesua ja niitä hankittiin sitten myöhemmin lisää isommassa koossa. Noita luottosukkia riitti vielä viime talveksi (luojan kiitos sukat menevät hyvinkin pari vuotta), mutta nyt ovat poikien jalat kasvaneet niin, että on etsittävä uusia varpaanlämmittimiä tuleville pakkasille.

(*Tarkistin asian 29.10. ja sukkien valmistaja on Sukkamestarit. Sukkia on myynnissä edelleen ja hinta Citymarketissa on 4,95€)

 

Keltaiset, harmaat ja raidalliset sukat ovat Reiman kevätmalliston Coolmax-sukkia, joiden materiaalista noin kolmannes on puuvillaa ja loput keinokuituja. Sukissa on paksu froteepohja ja niiden pehmeys sai pisteitä isoveikalta heti kättelyssä. Hengittävyys on huippuluokkaa Coolmax-materialin ansiosta.

Nämä sukat toimivat erinomaisesti esimerkiksi näin syksyllä ja varmasti myös pikkupakkasilla. Hankin sukat tälle syksylle ja pojat ovat käyttäneet näitä mielellään. Sukan joustava rakenne helpottaa sukkalukkojen laittoa (sukan varsi sisähousun lahkeen päälle ulos lähdettäessä, ettei lahkeet nouse ikävästi) ja pikkuveikan itsenäistä sukkien pukemista.

Mutta näiden Coolmax-sukkien pesunkestävyydeltä odotin kyllä enemmän. Pesuohjeen mukaan sukat pitää pestä nurin käännettynä ja niin olen sitkeästi tällä kertaa tehnyt, mutta silti sukat menivät varsin nopeasti nyppyisiksi ja vähän nuhraantuneen näköisiksi (sen sijaan ohuet, rinkulakuvioiset kevät/kesämalliston sukat ovat säilyttäneet laatunsa oikeinpäin tapahtuneesta pesusta huolimatta).

Viime talvena tärväsin parit Reiman villasekoite-talvisukat pesemällä ne oikeinpäin. Menivät ihan lankaisiksi pohjista. Eihän se varmasti toiminnallisuuteen vaikuta, mutta olivatpa aika ikävän näköiset.

Kovalle pakkaselle valitsisin Reiman mallistosta villasekoitesukat, joita löytyy nyt niin pirteissä väreissä, kuviollisina, mutta myös mustana.

Reiman tällä hetkellä myynnissä olevan malliston sukkien hinta on noin 10-15 euroa/pari, mikä kieltämättä tuntuu varsin korkealle. Toisaalta sukissa on hienoja ominaisuuksia, kuten ohuempi nilkkaosa ja laskettelukengän painetta pehmentävä collegeneulos jalkapöydän päällä. Tekisi kyllä mieli kokeilla näitä (kuva alla), joten alea odotellen.

Reiman Orbit villasekotesukka (kuva reimashop)

Uusi tuttavuus teknisten sukkien saralla on Teseman "liikuntasukat", villasekoitesukkat, joita minulle suositeltiin Sokoksen lastenvaateosastolta. Kotimaisen, 60 % merinovillaa (20 % polyamidi, 15 % polypropyleeni 5 % lycra) sisältävän sukan hinta on yllättävän huokea: sukkaparin saa alle kuudella eurolla.

Pikkuveikka on käyttänyt omia sukkiaan kerran ja ne on pesty kerran. Hieman karhean oloiset sukat palasivat pesusta hyvässä kunnossa, eivätkä kutittaneet pikkuveikan ihoa, mitä etukäteen pelkäsin. Katsotaan, miten laatu kestää tulevia pesuja.

Isoveikka tyrmäsi nämä sukat jo pukiessa ja raaputteli nilkkojaan vielä tovin pikaisen sovituksen jälkeenkin. Mutta hän ei siis voi käyttää itseneulottuja villasukkiakaan paljaalla iholla kutisematta. Teseman villasekoitesukkia ei siis voi suositella herkkäihoisille.

Urheilukaupasta nyt ainakin luulisi löytyvän kunnon ulkoilusukkia myös lapsille. Ja niin löytyikin. Ehkä. Näiden Top Sportista hankittujen Woods trekkingsukkien hinta (14,90) tuntui ensin huimalta, kunnes tajusin, että paketissa on kahdet 30 % villaa sisältävät sekoitesukat (+ polyamidi, akryyli, elastaani).

Ihanan pehmoisen oloiset sukat ovat vielä testaamatta jalassa, mutta lupaavalta vaikuttavat, jos vaan kestävät pesua. Se jää nähtäväksi. Pikkuveikalle näistä ei valitettavasti ole, sillä pienin koko on 31-34.

Hitsi, kun en kuollaksenikaan muista, mistä aikanaan löysin noita alussa muistelemiani Tampereen Sukkatehtaan (?) villasekoitesukkia. Mustissa sukissa on harmaat raidat nilkassa ja pohjassa harmaalla melko suuri kokonumero. Jotenkin mieleen tulee Citymarket, mutta en ole varma. Ehkä Prisma. Täytyypä käydä katsastamassa. Muistaako joku näitä?

Käytättekö lapsilla teknisiä sukkia? Entä ovatko sukkalukot ehdoton juttu?

Kepeää viikon keskikohtaa toivotellen,

Vahteristonemäntä

Men in Black - rönttähaalari rulettaa

Tämä on niitä vuodenaikoja, kun valo ei tahdo riittää kuvaamiseen ja lasten ulkovaatteet ovat useimmiten vähemmän mairittelevassa kunnossa. On vaikea päättää, kumpaa pukisi pilteille: välikautta vai toppaa. Pelaisiko kerroksilla vai uhraisiko jo uutuustoppaa helppouden nimissä?

Me ratkaisimme asian näin: pikkuveikalla (vas.) on kirpparilta uutena löytynyt, musta peruslaatuinen ja ohuehko Lassien haalari (110 cm) ja isoveikalla (oik) viime talvinen, useissa pesuissa ohentunut ja nyt polvista paikattu, musta Reimatec (122).

Kovin on nyt mustaa, mutta niin on kelikin. Pojat ovat yltäpäältä harmaita temmellettyään aamusta iltaan päiväkodin hiekkapihalla. Turvahiekan tomu lähtee kuitenkin vaatteista harjaamalla sata kertaa paremmin kuin oman pihan hiekkalaatikkohiekka.

110 cm haalari on sopivan reilu noin 105 cm nassikalle. Ei yhtään niin iso kuin kuvittelin. Suppulahje kerää hieman reilun pituuden sujuvasti. Olisi varmaan sittenkin pitänyt jemmata siitä Reimatec Zapista koko 110 (kts. pikkuveikan talvihaalipostaus).

 

Pipot Reiman viimetalvisesta Angry Birds mallistosta mahtuvat edelleen mukavasti. Villaisissa pipoissa on fleecevuori. Näistä on tullut meidän lempparipipot, sillä ne suojaavat peruspipoiksi hyvin korvat. Hyvin hengittävät pipot pysyvät päässä kovassakin menossa ja vihaiset linnut ovat tietysti poikasten mieleen. Musta pipo on myös helppo yhdistellä erivärisiin ulkovaatteisiin ja värikkäät kuviot antavat ilmettä muuten tummalle asusteelle.

Pyöreäksi leikatut, liimattavat nailonpaikat ovat pysyneet haalarin polvissa ainakin toistaiseksi. Paikkasin yhtenäisyyden vuoksi molemmat polvet, vaikka vain toisessa polvessa oli pieni reikä. Eikös polvipaikat ole nyt vähän niinkuin muodissa ainakin sisävaatepuolella? Näin se emäntä tuunasi loppuun kulutetusta haalarista vielä käyttökelpoisen rönttäasun!

Suppulahkeinen 122 cm haalari on varsin jämpti noin 125-127 cm jässikälle, mutta kyllä sillä ainakin tämän syksyn kurakot vielä selvitetään, vaikka lenksuja saa ihan tosissaan venyttää kengän kannan alle. Keväästä en menisi vannomaan, mutta sitten voi varmaan jo käyttää loppuun ne varsinaiset talvivaatteetkin? ( mutta miten ne sitten myydään eteenpäin tai säästetään pikkuveikalle...?)

Alkuviikosta saatiin hentoja maistiaisia ensilumesta. Isompi poimi kämmenelleen sulamaan ja pienempi myös maisteli ihan oikeasti. On se joka vuosi yhtä ihmeellistä, tuo kylmä valkoinen aine.
 

Nyt lämpötilat lähentelevät jo viileän kesän säitä (huomiseksi luvattu + 12 astetta!), joten taas saa pähkäillä, mitä varusteita pojille laittaisi mukaan päiväkotiin. Ihme kelit!

Viikonloppu hujahti ohitse taas aika vauhdilla. Lauantaina oltiin kotosalla ja tehtiin piha- ja kotihommia. Illalla pääsimme miehen kanssa kaksistaan teatteriin, kun naapurintyttö tuli laittamaan pojat nukkumaan. Olipa ihanaa käydä pitkästä aikaa teatterissa, vaikka itse näytelmä aika traaginen olikin. Pojat nauttivat mieluisasta leikkiseurasta ja kävivät kuulemma tosi kiltisti nukkumaan.

Tänään sunnuntaina saimme kylään mummin ja papan, joita pojat olivat kovasti odottaneet. He auttoivat samalla lastenhoidossa ja vapauttivat meidän muihin töihin. Minä aloitin jälleen kerran vaatehuoneen raivaamisen, tällä kertaa lasten kesävaatteista, ja sainkin pari laatikkoa aittaan säilöön vietäväksi ja yhden kohtuullisen kokoisen kirpparikassin. Vielä on tehtävää, mutta nyt meidän vaatehuoneeseen pääsee taas sisälle! On muuten tosi vaikea päättää, mitä isoveikan vaatteita säästää pikkuveikalle ja mitä laittaa eteenpäin. Viime aikoina olen karsinut säästettävien määrää.

Miten teidän viikonloppu sujui? Toivottavasti mukavissa ja rentouttavissa merkeissä. Miten lapset ottivat talviaikaan siirtymisen? Mitä mieltä itse olet kellojen kääntelystä?

Ensi viikolla kysytään taas emännän kanttia, sillä isäntä lähtee koko arkiviikon kestävälle työreissulle. Onneksi mummo ja vaari lupasivat taas ottaa veljekset pariksi päiväksi luokseen. Minun hoidettavakseni jää siis kolme päiväkotiaamua: niistä kyllä selvitään - jollei muuta niin huumorilla.

Huomenna aamulla pitäisi olla kerroksiin puoliunessa puettujen ja maanantaivastarintaa äänekkäästi harjoittavien poikasten kanssa kukonlaulun aikaan bussipysäkillä - siitä se meidän viikko lähtee!

Haastan kaikki halukkaat, postaamaan rönttävaatteista! Mitä teillä pidetään päällä kurjalla kelillä?

Virkeää viikonaloitusta!

Toivottelee Vahteristonemäntä

Ne uudenlaiset välikausihousut: Reima Sege

Lupasin jokin aika sitten esitellä teille isoveikan uudenlaiset välikausihousut: tässä ne nyt ovat. Housut kulkevat nimellä Reima Sege ja kuuluvat Reiman 70-vuotis juhlamallistoon.

Housut kuin silloin omassa lapsuudessa! :) Paitsi tietysti nykyajan mukavuuksilla kuten hengittävyydellä, teipatuilla saumoilla (tärkeimmät saumat teipattu) ja silikonisilla jalkalenkeillä.

Lappuhaalarimallisissa housuissa on ohut 60 g tikattu vanuvuori, joka on irrotettavissa. Vuori on kiinnitetty housujen vyötärölle vetskarilla ja lahkeissa nappeihin pujotettavilla kuminauhalenkeillä.

Omassa lapsuudessa Reiman tuotteissa oli näitä irtovuoria ja esimerkiksi samaa haalaria käytettiin ensin välikausipukuna ilman vuorta ja talven tultua lisättiin vuori lämpöä antamaan. Sege-housut (samoin kuin muut juhlamalliston vaatteet) lienevät ainakin osittainen paluu ajatukseen jokasäänvaatteesta.

Näitä löytyy kolmessa värissä: meidän kuvissa näkyvä harmaa sekä punainen ja tummansininen. Nämä tuotteet, kuten myös sarjaan kuuluvat Taag-takit ja Vacalis-haalarit tulivat markkinoille viime kevättalvella ja nyt syksyksi joukkoon liittyi vielä housujen kiinteävuorinen versio. Taitaa takistakin olla saatavilla kiinteävuorinen malli.

Sege-housuissa on erilaiset henkselien kiinnikkeet, kuin mihin Reiman käyttäjinä olemme tottuneet. Tämä malli on varmasti lapsen itsensä helpompi saada kiinni ja auki, kunhan hetken harjoittelee. Tässä kiinnitysmallissa ei nimittäin tarvitse yhtä aikaa painaa kielekettä sormilla, kun vetää lukkoa auki, kuten perinteisessä Reiman henkseliklipsissä, vaan kiinnitys aukeaa painamalla tuota kuvassa näkyvää kolmionmuotoista kappaletta alaspäin.

Vetoketju on siirretty housujen sivuun, jolloin etuläppään jää tilaa reilulle taskulle ja pyöreälle merkille. Sivussa oleva vetoketju hyväksyttiin mukisematta ja se rullasi kiinni sujuvasti. Tasku sai tietysti pisteitä kivienkerääjältä.

Takin ja housujen koko on 128 cm, poika noin 127 cm.

Malli on suorempi ja aavistuksen kapoisempi kuin perinteisissä Reiman henkselihousuissa. Minä tykkään.

Lahkeiden rakenne on erilainen kuin perinteisesti olemme tottuneet: Segen lahkeensuu ei ole suora eikä toisaalta suppukaan. Lahkeensuussa on kuminauha, mutta se ei kiristä lahjetta, vaan jää hieman väljemmin kengän päälle.

Isoveikan mielestä tällainen lahje oli helpompi pukea itse kengän päälle kuin tiukka suppulahje. Silikoninen, joustava jalkalenkki varmistaa punttien paikallaan pysyvyyden kovassakin menossa.

Taag-takki ja Sege-housut saatu palkinnoksi kuvakilpailusta.

Alun periaatevastarinnan jälkeen pikkumurkku eskarilaisemme (joka yllä olevassa kuvassa harppoo päättäväisesti kameran ulottumattomiin...) on jo hyväksynyt nämä "henkselihousut" ja pukee ne ilman murinoita. Eikä ole kuulunut urputusta putoilevista henkseleistäkään, kun säädimme olkaimet heti kättelyssä sopivan napakoiksi.

Kaikesta päätellen housut ovat mukavat lapsen päällä ja sallivat vauhdikkaatkin leikit. Haalarimallinen housu suojaa hyvin selän, mikä tietysti miellyttää äitiä.

Seget ovat mielestäni eräänlaiset yleishousut, joita voi irrotettavan vuorin ansiosta käyttää melkein ympäri vuoden. Luulen, että nämä menisivät kovemmallakin pakkasella fleece-/villakerroksen kanssa. Suoraan sisävaatteiden päälle puettuna ohut tikkivuorihousu riittää meillä isoveikalla ainakin muutamaan pakkasasteeseen saakka, joten Sege on omiaan juuri näille keleille, kun syksy on kääntymässä talveksi, mutta paksu toppa-asu on vielä turhan lämmin.

Miltäs uudenlainen välikausihousu vaikuttaa? Mitä tykkäätte ulkonäöstä ja toimivuudesta? Käyttävätkö teidän eskarit/koululaiset mielellään henkselihousuja?

Leppoisaa loppuviikkoa toivotellen,

Vahteristonemäntä

Vuorokauteen lisää tunteja!

Huh huh, kun hengästyttää taas vaihteeksi! Lomasesta ei ole kauaakaan ja tuntuu, että olen jo loman tarpeessa. Juu tiedetään: suurin ongelma on tämä julkisen liikenteen käyttö, joka on armoton aikasyöppö. Mutta silti: on tämä työssäkäyvän pienten lasten äidin elämä muutenkin liian kiireistä. Olen nykyään tosi hyvä pesemään yhtä aikaa hampaita ja pakkaamaan eväitä töihin. Yhden asian tekeminen kerrallaan on luksusta, paitsi että se alkaa tuntua ajan tuhlaukselta. Edestakaisin singahtelu jää ikäänkuin päälle ja on normaalia.

Viime viikolla juoksin yhdellä ruokiksella lähikaupasta einesmakaronilaatikon, sujautin sen työpaikan jääkaappiin ja liimasin keltaisen muistilapun silmien korkeudelle vaatekaapin oveen, että muistan ottaa lasten pikapäivällisen mukaan töistä lähtiessäni. Kun on oltava ruoka veljesten nenän edessä heti kotiin rynnistäessä, että ehditään ajoissa liikuntakerhoon. Tuossa hetkessä pysähdyin ja havahduin, millaiseksi arkeni on mennyt: kieli vyön alla juokseminen olisi varsin sievistelty ilmaus.

Niin, se työ. Sitä lajia on luvassa enää reilut pari kuukautta ja tieto seuraavasta työpaikasta on "jossain tuolla ulkona".  Kieltämättä alkaa jo hieman ahdistaa. Varsinkin se, ettei mollissa (www.mol.fi) ole taaskaan mitään sopivia paikkoja avoinna. Missä ne kaikki paikat on?!? Entä kaikki ne paikat, joita piti vapautua suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle? Yksi työkaveri totesi, että kolmen eläkkeelle jääneen tilalle on monessa paikassa palkattu vain yksi nuorempi, joka on vedetty sitten äärimmäisen tiukoille. Kuulostaa uskottavalle: työeämästä on otettu kaikkialla löysät pois ja jäljelle jääneet sinnittelevät voimiensa äärirajoilla. Minulle riittäisi neljä päivääkin tai kuusi tuntia. Käsi pystyyn, kenellä olisi tarjota töitä!

"Äiti, miksi on niin vähän vapaapäiviä?" kysyi tänä iltana hieman nuhaisena niiskuttava isoveikka. Hyvä kysymys eskarilaiselta. Äiti on pohtinyt viime aikoina useasti aivan samaa (muttei silti löytänyt järkevää vastausta esikoiselle). Viitenä päivänä viikossa paiskitaan pitkää päivää, että on varaa olla vapaalla kaksi päivää eli se odotettu viikonloppu. Työpäivien välissä ehtii juuri ja juuri nukkua, tehdä jauhelihakastikkeen ja pestä pyykkipinon päälimmäiset. Ja kysyä lapsilta, kenen kanssa he leikkivät tänään päiväkodissa ja mitä oli ruokana. Ja sitten mennäänkin jo nukkumaan, hopi hopi.

Nukkuminen: aah, ylellisyyttä. Aikanaan yhdeksän tunnin kauneusunia ottanut emäntä sinnittelee nyt kuudella tunnilla ja lukee aamuyön bussissa silmät auki pingotettuina Meidän Perhe lehteä, ettei nukahda ja aja ohi pysäkin.

Torstaina väsymys alkaa tuntua yhä painavammalta ja on pakko kellahtaa kymmeneltä petiin. Tai viimeistään perjantaina, koska lauantai- ja sunnuntai-iltaisin on syytä pysyä hereillä ja viettää edes hieman parisuhdeaikaa samalla sohvalla istuskellen. Silloin isäntäkin on riisunut syyspimeää pihaa valaisevan otsalampun naulaan ja laskenut haravan nojaamaan aitan seinään. Viikon työt on tehty ja on hetki vapaata. Edes pyykkikone ei pyöri. Pojat tuhisevat unta yläkerrassa. Tuli ritisee takassa ja luo viinilasillisen kera herkutellun ceasarsalaatin kanssa illuusion siitä, että arki on jossain muualla. Kuuletko? Oravanpyörän rahinakin on lakannut hetkeksi.

Voimia viikkoon, muistetaan ettei kaikkea tarvitse tehdä sataprosenttisesti!

Vahteristonemäntä

Koski ja Kupla - Reiman sadetakit testissä

Tänään aurinko hellii Vahteristonmäkeä ja loppusyksyn päivä on parhaimmillaan. Kuitenkin jo huomenna luvassa on hyisiä sateita, kuten tähän vuodenaikaan on tapana, joten esittelen teille meidän Reima-yhteistyön kautta saamat sadepäivään sopivat testitamineet.

Molemmat pojat saivat testattavaksi Reiman syysmalliston sadetakit. Isoveikan fleecevuorillinen, raikkaan sini-vihreäraidallinen sadetakki kulkee nimellä Koski ja pikkuveikkaa suojaa syyssateilta limenvihreä, rinkulakuvioitu, vuoriton Kupla, jota jo aiemmin ihastelin blogissa.

Isoveikka piti heti saamansa sadetakin perinteisen poikamaisista väreistä ja kuosista. Sopii eskarilaisen makuun!

Molemmat takit ovat materiaaliltaan pehmoista, ohutta ja notkeaa, eivätkä sisällä PVC:tä. Ero on huomattava pikkuveikalla vielä hetki sitten käytössä olleeseen, kirpparilta hankittuun Rukan sadetakkiin, joka oli näiden rinnalla aikamoista peltiä.

Koski-takin pehmoinen fleecesisäpuoli on houkuttelevan oloinen; meillä ei olekaan ennen ollut vuorillisia sadevaatteita. Vuorillinen sadetakki toki kuivuu hieman pidempään, kuin perinteinen vuoriton. Mielenkiinnolla odotan käyttökokemuksia ja myös päiväkodin mielipidettä vuorillisuuteen. Monilla valmistajilla tuntuu nyt olevan vuorillisia kuravaatteita.

Itsehän en ole erityinen sinisen ystävä, mutta onneksi tässä takissa on muitakin sävyjä: vihreää, mustaa ja valkoista. Raikas raidallisuus on aina plussaa tämän marimekkomamman mielestä. Hankin itse takin pariksi nuo vihreät, vyötärömalliset Oja-kurahousut, joissa on uusi, pehmeä ja leveä vyötärönauha. Kaunis vihreän sävy ja helposti puettavat, isommallekin lapselle sopivat kurikset.

Pikkuveikan Kupla-takki on ihan meidän näköinen! Rinkulakuosi on tuttu teknisistä paidoista ja miellyttää edelleen silmää. Takin lime-ruskea väritys on kaunis. Kuvissa näyttää itseasiassa keltaisemmalta kuin onkaan. Pikkuveikka ei esittänyt erityistä mielipidettä uudesta sadetakistaan: taisi olla tärkeintä, että hänkin sai uutta.

Äitinä tykkään siitä, että sadetakeissa on nykyään vetoketju nepparien sijaan: lapsi saa takin paremmin itse puettua. Kuminauhaan päättyvät hihat ja helma ovat mukavan napakat ja tekevät vaatteesta istuvamman ja suojaavamman kuin perinteinen suorahelmainen ja -hihainen sadetakki. Huomatkaa muuten sekä takin että housujen pitkät heijastinauhat, jotka tekevät lapsesta näkyvän pimeässä syksyssämme.

Takin koko on 104 cm ja kuten olen viime aikoina todennut, kuopuksen (noin 105 cm) ulkovaatteiden koko saisi olla jo 110 cm. Tämä sadetakkikin on nyt juuri sopiva, mutta keväällä taatusti jää jo lyhyeksi. Olisi varmasti kannattanut valita samantien koko 110. Toppavaatteen päälle puettuna voi tulla aika ahdasta.

Sadetakkia käytetään tällä hetkellä meillä ennestään olevien 104 cm keltaisten kurahousujen kanssa. Hankin takin pariksi (ja erityisesti talvihaalarin kanssa käyttöä ajatellen) myös 110 cm Lammikko-henkselikurikset, joiden väri oli muistaakseni "plum grey", sanoisin, että sellainen ruskeanharmaa, jossa on aavistus violettia mukana. Kiva, likaa sietävä väri, joka ei kuitenkaan ole musta eikä tummansininen.

Tässä yllä olevassa kuvassa sadetakin väri on varsin todenmukainen.

Kurahanskat ostin samaa sävyä. Pikkuveikan aiemmat, isoveikalta perityt kurahanskat tuntuvat olevan kaikki reikäisiä ja väärän värisiä.

Reima on siirtynyt kurahanskoissa nepparikiristykseen aiemmin käytetyn tarran sijaan. Samalla rukkasen varsi näyttää hieman lyhentyneen ja muoto pyöristyneen. Rukkanen on nyt helpompi kääntää nurin pesua varten. Muuten en osaakaan tätä muutosta verrata, sillä kurarukkasten käyttö rajoittuu tällä hetkellä päiväkotiin. Kotona mennään tec-rukkasilla.

Söpöläiset, rinkulakuvioiset Reiman Raba lämminvuorikumpparit hankin pikkuveikalle myöskin lähinnä päiväkodissa käytettäviksi. Siellä käytetään kuitenkin talvellakin kumisaappaita aina vähänkin märällä kelillä, eikä Crocsin vuoriton saapas ja villasukka riitä loskakeleillä. Kalvolla varustettuja kenkiä ei päiväkotimaailmassa selvästikään luoteta vedenpitäviksi.

Saappaissa on ihanan pehmoinen tekstiiliturkisvuori ja kunnon pohjat. Tuo kuvioinnin vihertävä rinkula on suunnilleen sen värinen, kuin pikkuveikan rinkulasadetakin pohjaväri todellisuudessa. Koko on 28. Jalan kasvu on ollut huimaa, kun vuosi sitten talvella oli käytössä koko 25.

Tämän saappaan kesäversiohan meillä oli pojilla testissä viime keväänä. Pikkuveikan pidetyt, punaiset saappaat ovat jääneet jo pieniksi, isoveikka käyttää vielä omia keltaisiaan päiväkodissa. Isoveikalle hankin viime talvena lämminvuorikumpparit koossa 32. Näyttää siltä, että ne eivät mahdu ainakaan koko tulevaa talvea, joten täytyy seurata tarkkana alennusmyyntejä.

Te tietysti haluaisitte nähdä mielummin näiden varusteiden sovituskuvia kuin sen, miltä ne näytävät meidän terassille levitettynä. Täytyy yrittää jossain kohtaa napata kuva, mutta se on hieman haasteellista, kun käytännössä riisumme aina kuravaatteet päiväkodissa ennen kotiinlähtöä (eikä mun dinosaurusten aikaisen puhelimen kuvista ole blogiin) ja kotona varusteet käyvät vain pesussa viikonloppuisin. Mutta pidän asian mielessä :)

Ilmassa on nyt sellainen tuntu, että talvi on tosiaan tulossa. Tänä aamuna maa oli kuurassa ja huomiseksi luvataan räntäsadetta. Maanantain jälkeen päivälämpötilojenkin luvataan olevan nollassa.

Olen viime päivinä kaivellut talvivarusteita esille. Kaikki muut näyttäisivät olevan kunnossa, mutta edellisten vuosien kaulureita, pipoja ja rukkasia en löydä mistään! Niitä olisi nyt hyvä käyttää näillä keleillä, kun lumi ei vielä suojaa kuraista maanpintaa. Olen kaivellut aitasta, vaatehuoneesta ja poikien huoneista, mutta: ei jälkeäkään.

Tulin siihen tulokseen, että on varmaankin syytä alkaa pitää jonkinmoista kirjaa siitä, mitä on säästänyt ja mitä laittanut eteenpäin. Olen kuitenkin lähes 100 % varma, että kaulureita en ole vielä hävittänyt. Nehän menevät säädettävinä monta vuotta. Etsintä jatkuu teemalla "salaiset jemmat".

Mitä tykkäätte Reiman uusista sadevaatteista? Millaisia kuravaatteita käytätte lapsilla mieluiten? Oletteko löytäneet kaikki talveksi suunnitellut jemmat?

Vinkeää viikonlopunjatkoa! :)

Vahteristonemäntä