Paita Molo Kids "thunder cars", isoveikan itse valitsema uutuus |
...tai hauskaa Halloweenia tai rauhallista Pyhäinpäivää, miten sen kukakin haluaa viettää (tai olla viettämättä). Me pakkaamme tänään kimpsut ja kampsut ja suuntaamme serkkuperheen kanssa mökkimaisemiin viikonlopun viettoon.
Vietämme vapaa-aikaa mukavassa seurassa, herkuttelemme ja lapset saavat leikkiä serkkunsa kanssa. Illan pimetessä on luvassa taskulamppujen kajossa toteutettava jännittävä aarteenetsintä, jonka päätteeksi heijastinliiveihin pukeutunut serkkukolmikkomme löytää syötäviä silmämunia, pimeässä hohtavia tekokynsiä ja aavemaisesti loistavia pääpantoja. Arvatenkin ihanan kamalaa.
Halloweenkrääsän määrä oli henkeäsalpaava, kun astuin sisään paikalliseen BR lelujen myymälään tällä viikolla. Jenkkien kurpitsajuhla on kaikesta päätellen rantautunut tukevasti pohjolaan ja yhä useammassa perheessä ilmeisesti pukeudutaan vampyyreiksi tai pimeässä hohtaviksi luurangoiksi ja kuljetaan teemaan sopivat keräysastiat hyppysissä ja kurpitsataskulamput välkkyen naapureissa kyselemässä "karkki vai kepponen?".
Meillä mennään edelleen tämän juhlan suhteen varsin matalalla profiililla (kuvassa oleva asu on koottu lasten roolipukulaatikosta), mutta saa nähdä, miten jatkossa: onko Hallweenin juhlinta kohta yhtä yleinen tapa kuin virpominen pääsiäisenä. Mitä luulette? Miten teillä juhlitaan kurpitsajuhlaa vai juhlitaanko?
Minä odotan Halloweenkrääsän alennusmyyntiä pyhien jälkeen: isoveikka toivoo jälleen kauhusynttäreitä marraskuunlopun 6-vuotispäiväkseen ja kammottavan rekvisiitan jemmani kaivannee hieman täydennystä. Tässä kohtaa on mainittava, että minun on ikävä Tiimaria. Tigerista toki saa samantyyppistä tavaraa, mutta ei se ole Tiimarin veroinen. Mistä ostatte nykyisin askartelu- ja juhlatarvikkeet?
Karkki vai kepponen?!?
Vahteristonemäntä, joka saattaa laittaa päähänsä pehmoiset pirunsarvet ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti sinulta kivalta tuntuisi, anonyyminäkin onnistuisi! :)